Post by Chryseis on Apr 8, 2011 15:48:08 GMT 3
Wariand
Gwannatharin suurimmaksi kaupungiksi, myös pääkaupungiksi kasvanut Wariand on äärimmäisen kirjavasti asuttu
kaupunki. Syrjästä löytyy siilejäkin, ja muurien sisäpuolella asuu etupäässä suurempia lajeja, kuten
hallitseva laji haltia valtiaineen, fauneja, yösusia ja muita kaksijalkaisia. Itäosassa on mm. kentaurien ja muutaman lohikäärmeen asuttama kaupunginosa.
Wariand on levittäytynyt niin kielekkeelle kuin alemmaskin, kaupungin muurien sisään mahtuu siis myös satama, joka sijaitsee alempana, itse keupungin keskuksen luoteisen puolelle jäävällä rannalla. Muurien sisä- ja ulkopuolella on peltoja ja pieniä maatiloja.
Tarkoin vartioitu linna sijaitsee meren rannan korkealla kielekkeellä ja on tehty valkoisesta kivestä kestäväksi ja yllättäväksi. Vaikka linna on onkin uudempi, sen salaisissa käytävissä on ehtinyt tapahtua kaikenmoista. Sitä ympäröi korkea muuri, mutta muurin sisään vievä koristeellinen rautaportti on useimmiten auki. Linnapiha on suuri, sisältää kauniita istutuksia ja suihkulähteitä ja siellä pidetään joka vuosi juhlia, kuten kesäinen kolme päivää kestävä railakas Valonjuhla.
Kaupungin tori sijaitsee valtiaan linnan varjossa, sen muurien ulkopuolella pienen talojen reunustaman kävelyn jälkeen. Torilla pidetään joka syksy sadonkorjuun kunniaksi viikon markkinat, jotka joskus huipentuvat tanssiaisiin linnassa. Torin reuna on myös synkempien tapahtumien näyttämö - julkiset teloitukset ovat käyneet yleisemmiksi...
Elämä kaupungissa on vilkasta niin kaupallisesti kuin muutenkin.
Tháronille sokeasti uskollisia, hieman vähemmän uskollisia ja heitä jotka vain elävät eteenpäin välittämättä siitä kuka on vallassa ja miten tämä hallitsee, on kerääntynyt tänne suuret määrät. Mikään ei varsinaisesti estä varovaisia kapinallisia asioimasta täällä - Wariandissa kapinallinen liikkuu kuitenkin pitäen koko ajan henkeään veitsen terällä.
Huomioitavaa: Wariandissa ei enää ihmisiä näy, paitsi korkeintaan orjamarkkinoilla myynnissä. Vain pienen kourallisen joko onnekkaita tai hyvin epäonnekkaita ihmisiä tiedetään kulkevan kaupungissa, heistä kenties pelätyin valtiaan verikoira Dagmar Overby (AtheneNocturna). Kapinallinenkin joutuu olemaan varuillaan, huolimatta siitä luuleeko hän pitäneensä kapinallisuutensa salassa tai ei.