Post by Qummitus on Jul 1, 2012 11:02:58 GMT 3
Kuva 1: Potretti.
Voit lukea Kamirista vaihtoehtoisesti myös täällä!
Nimi: Kamir Wariandilainen
Kutsumanimi: Kamir
Laji: ihminen, vampyyri
Sukupuoli: mies
Ikä: 25 vuotta
Ammatti: kerjäläinen
Uskonto: uskonnoton
Kapinallinen
Ulkonäöstä
pituutta 172 cm
painoa 68 kg
Pitkähkö, hoikka ja kiinteä – kas, siinäpä on kolme adjektiivia, jotka kiteyttävät Kamirin kehon pääpiirteet varsin näppärästi! Kamir on toden totta gwannatharilaiseksi ihmiseksi verrattain pitkä, löytyyhän häneltä pituutta viiden ja puolen jalan verran, sekä sääliä herättävän kepeärakenteinen, mistä käy kiittäminen osin geenejä, osin murisevaa vatsaa. Liikunnallinen ja vauhdikas elämäntapa on kuitenkin kovettanut hänen lihaksensa vahvoiksi ja vetreiksi, joten lukuisista senteistään ja kurinalaisista kiloistaan huolimatta hän ei aivan täytä suoranaisen ruipelon tunnusmerkkejä, vaikka läheltä liippaakin. Kamirin ryhti on autuaan olematon ja kaula ikävän näköisesti mutkalla etukenoon, jalat puolestaan paljaat ja paksunahkaiset. Lisää vauhtia tälle hieman epäedustavalle vaikutelmalle työntää se seikka, että edes hänen rintakehäänsä, käsivarsiaan ja sääriään verhoava miehekäs karvapeite ei riitä piilottamaan hänen tumman, itämaisen ruskean ihonsa pinnalla komeilevia rumia yksityiskohtia: vasemman olkavarren kolmipäisen olkalihaksen sekä hauislihaksen sivuamiskohdassa näkyy kahden kulmahampaan jättämä hento jälki – muisto vampyyrin puremasta, nimittäin – ja kehoa koristaa usein muutenkin varsin vaikuttava kokoelma mustelmia sekä naarmuja, sillä hurjapäisenä arjen akrobaattina mies onnistuu kolhimaan itseään harva se päivä.
Kamirin kasvot ovat paitsi nuorekkaat myös pehmeäpiirteiset, kapeahkot ja maskuliiniset, mutta tästä huolimatta monikaan ei sorru kutsumaan häntä komeaksi, sillä hänen viehättävä luustonsa piiloutuu valitettavan usein huonoakin huonomman ihon taakse. Hänen aknen turmelemia kasvojaan kehystävät rasvaiset, takkuiset ja lyhyeksi leikatut hiukset sekä sotkuinen parransänki – molemmat hiilenmustia väriltään – ja hänen silmänsä ovat kapeat ja lämpimän tummanruskeat, kulmat puolestaan paksut ja tummat. Kamirin suuri nenä kaartuu aavistuksen kuperaan muotoon, vaikkakaan varsinaisesta koukkunokasta ei ole kyse – se on vain mukavasti kaarella. Miehen täyteläisten, luihusti ulkonevien huulien takaa löytyy valkoisten hampaiden sekalainen seurakunta, sojottavathan alaleuan hampaat mikä minnekin hyvin epäsiistissä ja ahtaassa rivissä samalla, kun yläleuan hampaat noudattavat kiltisti mallikkaan purukaluston kaavaa. Niin ylä- kuin alaleuan hampaiden joukosta voi selvästi erottaa terävät vampyyrin kulmahampaat.
Mitä Kamirin pukeutumiseen tulee, todettakoon, että ikävä sanonta ”köyhällä ei ole varaa valita” pitää hänen kohdallaan täysin paikkansa: vampyyri omistaa tasan kolme vaatekappaletta, joilla hänen on pärjättävä säässä kuin säässä ja tilanteessa kun tilanteessa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että miehen päältä löytyy ajan kuluttama, venyttämä ja repimä hihaton, beige paidanrääsy sekä ohuesta, liehuvasta puuvillakankaasta tehdyt tummat housut – aavistuksen kuluneet nekin. Tämän lisäksi Kamirilla on yllään kesyvuohen nahasta valmistettu tummanruskea liivi, jonka kaulusta, hihansuita ja helmaa reunustaa samaisen eläinparan pörröinen turkis, jolla vaatekappale on myös vuoritettu lämpimäksi. Lanteita ympäröivän vyön virkaa toimittaa ohueksi köydeksi kääritty kankaanrepale, joka ei suinkaan ole ainoa laatuaan, sillä myös miehen kaulassa roikkuu lähes poikkeuksetta likaisia, punottuja nauhoja sekä soikion muotoinen, noin kolme senttimetriä leveä ja puoli senttimetriä korkea arvoton kiviriipus, johon on kaiverrettu alkemian piiriin lukeutuvia matemaattisia kaavoja.
Entä miten vampyyrien ainainen vitsaus eli veren haihtuminen vaikuttaa Kamirin ulkonäköön? No, voin kertoa, että verenhukan aikana hänen ihonsa haalistuu värittömän kalpeaksi sekä onnettoman kuivaksi joskus jopa siihen pisteeseen saakka, että hänen huulensa alkavat halkeilla, ja raudanpuutteen vuoksi hän potee myös heikotusta ja väsymystä, minkä seurauksena hänen silmänalusensa tummuvat ja tulehtuvat. Tämän lisäksi ruokahaluttomuus saa miehen menettämään painoa, mikä saa hänet näyttämään entistäkin riutuneemmalta, sairaammalta ja univelkaisemmalta. Kaikki tämä on suoraan verrannollista verenhukan vakavuuteen: mitä enemmän verta Kamirin elimistö on haihduttanut, sitä voimakkaammin verenhukan oireet näkyvät hänessä. Pahimmillaan Kamir on niin kammottavan ja pahoinvoivan näköinen, että kauppiaat hätyyttelevät häntä kauemmaksi putiikkiensa sisäänkäynneiltä asiakkaita pelottamasta, kun taas hyvinä päivinä hänen vampyyrikiroustaan ei ulkonäön perusteella edes huomaa.
Kuva 2: Hassu ja hiomaton Kamir-mannekiini.
Äänestä
Kuten aikuiselle miehelle on tyypillistä, on Kamirin ääni hyvin matala. Se on todella koruton sekä säröisen käheä, mutta mukavalla tavalla samaan aikaan myös sekä kuiva ja monotoninen että lämmin ja elävä, pehmeäkin – no jaa, melko keskivertoinen, siis. Mieleenpainuvan hänen äänestään tekee kuitenkin hänen erikoinen ja huomiota herättävä aksenttinsa, joka on hyvin karski, kulmikas ja tauotettu – hieman kuten arabialainen korostus täällä meidän maailmassamme – mikä saattaa saada kuuntelijan toisinaan luulemaan, ettei mies ole gwannatharilaisen yleiskielen natiivi puhuja, vaikka todellisuudessa hän on. Aksentti on peräisin Wariandin suurimpaan slummiin itsensä vuosisatoja sitten eristäneiltä ihmisiltä, joiden suissa saaren käytetyin kieli alkoi isolaation vaikutuksesta hiljalleen saada kuvailemiani vahvoja piirteitä.
Luonteesta
Kamir, Kamir, Kamir – mistä aloittaisin? No, kun häneen törmää ensimmäisen kerran, saa hänestä mitä todennäköisimmin varsin sosiaalisen ja ulospäinsuuntautuneen ensivaikutelman, jolla on usein myös tapana kestää, sillä olipa kyse sitten uudesta naamasta tai vanhasta tutusta, liikenee häneltä aina aikaa niin small talkille kuin syvällisemmällekin keskustelulle – mikseipä myös uudelle seikkailulle! Asiaa Kamirilla yleensä piisaakin, sillä seuralaistensa suureksi kauhuksi hän ei epäröi taikoa jutun juurta niinkään ikävystyttävistä asioista kuin narulla roikkuvista pyykeistä tai mattokauppiaan vinosta turbaanista. Kuten ehkä jo arvaat, tämän miehen olemus on lähes poikkeuksetta äärimmäisen avoin ja rento – suorastaan kiireetön – ja letkeiden heittojen, estottoman kehonkielen sekä ironisen huumorintajun takaa löytyykin laiskanpulskea ja lempeä persoona, joka elää hetkessä ja repii suunnattomasti iloa irti elämän pienistä ja yksinkertaisista asioista. Vastapainona tälle Kamir kuitenkin myös marisee ja valittaa kovaan ääneen, ja äänenkantamalle eksyneelle ohikulkijalle selviääkin yleensä melko nopeasti, että kyseessä on vähän turhankin suorasanaisella suulla sekä aavistuksen purevalla kielellä varustettu kärtty. Harvemmin mies kuitenkaan tarkoittaa pahaa – se vain on hänen tapansa puhua ja reagoida.
Kamir on perusluonteeltaan myös oikeudentajuinen ja rehellinen, mutta tästä huolimatta säännöt, järki ja yleiset mielipiteet eivät kahlitse hänen toimintaansa – ohjaavat vain. Koska asian laita on tämä, ei hänen impulsiivista mieltään ole vaikeaa saada uppoutumaan uusien asioiden syövereihin taikka eksymään kaitaa tietä sivuaville oikopoluille, mikä synnyttääkin pienen ristiriidan: Kamir tuomitsee maailman vääryydet, mutta suo toisaalta itselleen luvan pieniin ja vähän lennokkaampiinkin lipsahduksiin perustellen tämän sillä, että tarkoitus pyhittää keinot ja tärkeän asian ollessa kyseessä kaikki on sallittua. Sokeaa spontaaniutta mies ei siis ole vailla, se on saletti. Hänen harkitsematon rohkeutensa käy ilmi paitsi tästä myös hänen järkkymättömästä päättäväisyydestään sekä lyhytnäköisistä tempauksistaan, joiden ansiosta hän usein löytää itsensä jos jonkinmoisesta liemestä sekä kiperästä tilanteesta. Kaikesta huolimattomuudestaan ja kärsimättömyydestään huolimatta Kamiria ei kuitenkaan voi haukkua täysin vastuuntunnottomaksi: hän on terveellisen itsekäs mies, kyllä, mutta pienen empimisen jälkeen hänen arvonsa ja sydämensä ovat kuitenkin oikeilla paikoillaan auttavaisesta kämmenestä puhumattakaan – se tarttuu murheistaan avautuviin vastaantulijoihin miltei magneetin lailla.
Vaikka Kamir pyrkiikin muiden seurassa olemaan aina niin asiallinen, sivistynyt ja kohtelias kuin vain osaa, on hän pohjimmiltaan kuitenkin melkoinen kömpelys niin sosiaalisesti kuin fyysisestikin. Miehellä on toisinaan niin pahoja vaikeuksia päästä tahdikkaan kommunikaation etiketistä kärryille, että hän kykenee pilaamaan tärkeät hetket väärillä sanoilla tai vähintäänkin huonoilla ajoituksilla salamannopeassa hujauksessa sekä aiheuttamaan tahatonta tuhoa ympäristössään vikkelämmin kuin sitä itse ehtii huomatakaan. Kun Kamir astuu kaupungin muurien sisäpuolelle, ovat keramiikkakauppiaiden ruukut tuhoon tuomittuja ja vastaantulijoiden varpaat vaarassa joutua tallatuiksi. Ei ole toden totta liioiteltua väittää, että väkiviidakossa eteenpäin rämpiessään Kamir-raukka joutuu pyytelemään toinen toistaan käsittämättömämpiä mokiaan anteeksi useammankin kerran päivässä, mutta lieventävänä asianhaarana voitaneen kuitenkin pitää sitä seikkaa, ettei vampyyri aiheuta kiusallisen kankealla puhetaidollaan ja epäonnisella tunaroinnillaan surua ainoastaan muille, vaan myös itselleen, mikä paljastaakin hänen taipumuksensa häpeään ja pahoittuneeseen mieleen. Kun aiheeseen syventyy astetta enemmän, voi huomata, että Kamir osaa olla suorastaan naurettavan herkkä sekä traagisen takertuvainen piruparka, jolla on pahimpina mökötyspäivinään tapana verhoutua kokemiinsa vastoinkäymisiin sääliä herättävän pitkiksi ajoiksi sekä nähdä elämänsä milloin ylivoimaisena tragediana, milloin dramaattisena farssina. Hiljaisessa itsesäälissä aikansa ryvettyään mies kuitenkin nousee aina reippaasti rapakosta, vetää henkeä ja yrittää uudelleen – sinnikkyyttä häneltä ei siis puutu.
Kamir ei ole penaalin terävin kynä. Hän on aavistuksen yksinkertainen ja naiivi otus, jolla on elämän myrskyjen keskellä kaksi niin ikään yksinkertaista ja naiivia henkireikää: maailman eläinkunta, jota kohtaan hän osoittaa lähes lapsenomaista kiintymystä, sekä kaikenkarvainen filosofia, jota hän ei itse oikeastaan edes tajua harjoittavansa. Vaikka Kamir ei näe tässä harrastamassaan ajattelussa ja elämän tulkinnassa mitään rattoisaa huvia ihmeellisempää, löytyy hänen aivojensa sopukoista aimo joukko yllättävän syvällisiä ja helliä ajatuksia, joita hän ei vain osaa pukea sanoiksi niin itseään kuin muitakaan varten, mutta jos osaisi, saattaisi hänen kiusallisen vähäinen karismansa kokea kauan kaivatun kasvupyrähdyksen – no, ainakin pienen sellaisen. Uskallan jopa väittää, että jos Kamir olisi sipuli, löytyisi hänen ytimestään armottoman kuorimisen jälkeen pienen pieni helmi – miten se sinne olisi joutunut, siitä puutarhurit ja kokit saisivat varmaankin väitellä aina kyllästymiseen asti, mutta mysteerin merkitys piilee siinä, että Kamirin sisällä on jotakin kaunista. Hän on hyvä ihminen, vaikkakin todella hiomaton ja kömpelö sellainen.
Elämäkerta
Taustaa. Vielä ennen valtiatar Alaniksen katoamista seurannutta aikaa löytyi suuresta Wariandin kaupungista köyhien asuinalueilta hiljaisia kujia, joiden kadut olivat likaisia ja märkiä ja joiden ilma oli täynnä uneliaasti leijailevaa tupakan ja puuhiilen savua; kujia, joiden kadut olivat mustanaan vähävaraisia ja kodittomia kansalaisia lusikoimassa kylmää puuroa suuhunsa samalla, kun sairaat kulkueläimet levittivät tauteja ympärilleen ja nälkäinen jälkikasvu leikki likaisissa rääsyissään. Tällaisilla onnettomilla slummialueilla pienen pienet ihmisten yhteisöt onnistuivat toisinaan elämään piilossa valtias Tháronin ankaralta silmältä hänen omalla reviirillään. He osasivat säilyttää tasapainon veitsen terällä ja selvisivät hengissä rasistisessa ympäristössä pitämällä äärimmäisen matalaa profiilia, pysymällä näkymättöminä. Näiden sitkeiden, nyttemmin jo valtiaan haaviin napattujen ihmisten jälkeläisiä Kamir on.
Syntymä. Kamir syntyi toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2739 Wariandissa. Hänen perheeseensä kuului isän ja äidin lisäksi myös isoveli Kalem sekä joukko sekarotuisia lemmikkikanoja, jotka mennä vipelsivät milloin missäkin. Rutiköyhän perheen koti sijaitsi Wariandin suurimmassa slummissa ollen samalla yksi alueen säälittävimmistä kyhäelmistä, olihan se sentään kasattu kokoon vanhoista lankuista, pölisevistä tiilenkantikkaista sekä rumista kankaista vasten ränsistyneen sekatavarakaupan seinää sisustuksenkin koostuessa lähinnä vain muutamasta viltistä, parista tyynystä sekä kohtuullisesta kokoelmasta ruukkuja ja lautasia – ai niin, perheen suurta ylpeydenaihetta mattoa tietenkään unohtamatta. Elämä näissä niukoissa oloissa oli eittämättä varsin vaatimatonta, mutta poiskaan perhe ei voinut muuttaa, sillä isä oli rampa, eikä äidin rohkeus yksin riittänyt kävelykyvyttömän miehen sekä kahden alati parkuvan lapsen raahaamiseen kaupungin muurien ulkopuolelle. Kaikeksi onneksi nurkissa piileskelevät ihmisperheet olivat alueen muille asukkaille kuitenkin niin arkinen ja samantekevä näky, etteivät he viitsineet kannella mokomista surkimuksista valtiaan kätyreille, ja tämän lisäksi jo mainitsemani sekatavarakaupan bisnes luisti sekin asiakkaiden puutteen vuoksi niin huonosti, että sen omistaja – muuan vanha ja sokea fauni, joka rajallisen näköaistinsa ohjaamana luuli pystyttäneensä putiikkinsa muka vilkkaallekin kadulle – heltyi lahjoittamaan pilaantuvaa ruokaa ja muuta kaupaksi käymätöntä tavaraa Kamirin perheelle. Välinpitämättömien slummilaisten sekä ystävällisen faunivanhuksen lahjoitusten avulla perhe kykeni pysymään hengissä ihmiselle niinkin vaarallisessa ympäristössä kuin Wariandissa.
Lapsuus. Surkeista elinoloista huolimatta Kamirin lapsuus ei ollut lainkaan surkea – päinvastoin! Kamir jos kuka osasi pitää hauskaa puitteissa kuin puitteissa ja pojan aika kuluikin milloin perheen vapaana mellastavien lemmikkikanojen jahtaamisessa, milloin Kalem-veljen sekä muiden alueen lapsien, pentujen ja poikasten kanssa katoilla kiipeillessä. Toden totta, Kamirin ja Kalemin mieliä eivät taloudelliset murheet tai pelko valtias Tháronista painaneet, vaan he keskittyivät elämään riemukasta lapsuutta, jota siivittivät kaikenlaiset pikku kolhut sekä mullistavat oivallukset – no, myönnettäköön, että joskus vatsa kyllä kurni ja äidin varoitukset ihmisiä vainoavasta valtiaasta (”Jos joku huomaa teidän rotunne ja kärrää teidät valtiaan eteen, niin minä en kyllä marssi teitä sieltä hakemaan!”) hieman hätkähdyttivät, mutta moiset huolet haihtuivat veljesten ajatuksista vähintään yhtä nopeasti kuin ne sinne ilmestyivätkin. Pyh ilkeälle Tháronille ja sillä siisti!
Nuoruus. Siinä vaiheessa, kun leikit eivät enää kiinnostaneet ja vaatteet piti vaihtaa isompiin, alkoi Kamir ymmärtää enemmän maailman menosta ja tulla tietoiseksi kaikesta ympärillään olevasta, kuten esimerkiksi oman perheensä köyhyydestä, yhteiskuntaluokkien välisistä eroista sekä valtias Tháronin vihasta ihmisiä kohtaan. Epäilys tulevaisuudesta alkoi hiljalleen rakentaa pesää nuorukaisen mieleen, minkä vuoksi poika päättikin kantaa oman kortensa kekoon perheensä ainaisessa selviytymistaistelussa, ja niin kävi, että lusmuilulta ja vetelehtimiseltä ennättäessään veljekset alkoivat auttaa vanhempiaan kerjäämällä armopaloja armollisilta sekä pistämällä pystyyn kerrassaan kovan luokan bisneksen: perheen kanat saivat luvan munia oikein mainioita munia, joita kaksikko sitten kauppasi anonyymisti Wariandin kaduilla sekä torien laitamilla – huivit päänsä peittona, totta kai, jotta kukaan ei ainakaan heidän naamataulujensa perusteella voinut tunnistaa heitä ihmisiksi. Näin nuorukaiset tienasivat perheelleen muutamia roposia, mikä toi kummasti lisää muonaa heidän lautasilleen, mutta kaikkea kurjuutta tämä enemmän tai vähemmän ahkera aherrus ei poistanut. Muun muassa hygieniaolot olivat edelleen niin surkeat, että perheenjäsenten terveys joutui kerta toisensa jälkeen koetukselle milloin isän saadessa vatsanpuruja likaisesta juomavedestä, milloin äidin sairastuessa sitkeään flunssaan naapurissa asustavan siiliherran aivastaessa hänen päälleen ja milloin ahdistuneen kulkukoiran puraistessa märkivän tulehduksen Kalemin käsivarteen. Kamirilla kävi kuitenkin erityisen huono tuuri, sillä häntä ei puraissut tauti taikka eläin, vaan verenjanoinen vampyyri.
Muuttuminen vampyyriksi. Onnettomuus sattui Kamirin ollessa 17-vuotias. Poika oli tapansa mukaan noussut kukonlaulun aikaan noutamaan erään pienen markkinapaikan kaivosta vettä perheensä käyttöön, ja hän oli paraikaa matkalla takaisin kotiin vesisankonsa kanssa, kun läheisen myyntikojun alla torkkunut muukalainen kävi yllättäen hänen päälleen ja haukkasi kiinni hänen olkavarteensa. Kamirilta ei kestänyt kovinkaan pitkää tovia tajuta, ettei kyseessä ollut tavallinen slummin sokkeloissa piilotteleva ihmismies, vaan sairaalloisesta verenhukasta kärsivä vampyyri. Kuten arvata saattaa, mokoman verenimijän puraisu oli jo itsessään hirveä kokemus murrosiän myrskyt juuri tyynnyttäneelle nuorukaiselle, mutta sitä seuraava kuukausi oli kahtakin kauheampi, sillä sen aikana kävi ilmi, että vampyyri oli onnistunut tartuttamaan inhan vaivansa myös Kamiriin – mitä muutakaan pojan terveydentilan heikkeneminen sekä uusien, terävämpien kulmahampaiden työntyminen esiin vanhojen takaa olisi voinut merkitä? Jotta tragedia saatiin pidettyä salassa naapureilta, jotka epäilemättä olisivat alkaneet vainota perhettä saadessaan tietää sen vampyyrikuopuksesta, päätti Kamirin topakka äiti, että poika sai luvan juoda tarvitsemansa veren vain ja ainoastaan neljän seinän sisällä puukulhosta, johon kukin terve perheenjäsen sitä vuorollaan luovutti. Niin toivottomalta kuin tämä varsin kaukaa haettu suunnitelma kuulostikin, se toimi, ja kuukausien kuluessa Kamirin pääsääntöiseksi verenluovuttajaksi vakiintui Kalem.
Pako Wariandista. Vuonna 2760, kun huhut valtiatar Alaniksen kuolemasta kiirivät wariandilaisten korviin, alkoi Kamirin ennen niin rauhaisan kotikujan ilmapiiri äityä levottomaksi. Valtiasta ja hänen hallitsijapariaan koskevien muhevien juorujen voima sai jopa uneliaat slummilaiset innostumaan politiikasta ja sen myötä myös Tháronin harjoittamasta ihmisvihasta, mikä tiesi kovia aikoja niille ani harvoille ihmisperheille, jotka slummissa yhä loisivat, sillä heitä alettiin nimitellä, heidän jalkoihinsa syljeksiä ja mikä pahinta, moni uhkasi ilmiantaa heidät valtiaan virkamiehille. Tilanne paahtui kuukausien kuluessa niin painostavaksi, että miltei kaikki jäljellä olevat raihnaiset ihmissielut päättivät uhmata pelkoaan ja jättää Wariandin slummeineen päivineen, ja kiitos jumalille siitä, että monet tässä tempauksessaan onnistuivatkin – sääli tosin niitä raukkoja, jotka jäivät pakomatkansa aikana kiinni päätyen hirttosilmukkaan. Kamir ja Kalem kuuluivat joka tapauksessa niiden onnekkaiden joukkoon, jotka onnistuivat yön hämärässä hiipimään kaupungin muurien ulkopuolelle joutumatta retkensä aikana sen kummempiin kommelluksiin, mutta heidän vanhempansa päättivät henkensäkin uhalla jäädä kaupunkiin kanojensa kanssa, sillä isä ei raajavammaisena olisi pakomatkalla pitkälle pötkinyt, eikä äiti halunnut hylätä rakasta miestään.
Elämä pakolaisena. Kolmen seuraavan vuoden ajan Kamir ja Kalem vaelsivat reippain mielin kaupungista toiseen yrittäen löytää hyvää kasvualustaa uudelle elämälle. Kaksikon tie kulki Wariandista etelään päätyen ensin Erethiaan, sieltä Murtaan ja lopulta verratonta ihastusta veljeksissä herättäneen Suuren sillan kautta Kiiraan. Matkansa aikana miehet yrittivät räpiköidä irti köyhyydestä suorastaan ihailtavalla tarmolla, mutta heidän suureksi harmikseen kukkaro ei oikein ottanut lihoakseen, vaikka he kuinka kerjäsivät ja yrittivät kaupata
Nykyisyys. Nykyään Kamir on varsin epämääräinen kansalainen. Hän kiertelee sinnikkäästi pitkin poikin Gwannatharia jos jonkinmoisen tavoitteen motivoimana, haluaahan hän paitsi löytää veljensä myös rikastua ja elää muistelemisen arvoista elämää kaikilla mausteilla. Hän haluaisi mieluusti myös palata Wariandiin katsomaan, ovatko hänen vanhempansa yhä elossa – ja jos ovat, niin missä kunnossa – mutta mies tietää varsin hyvin, että mikäli henki on hänelle kallis, ei hänellä ole mitään asiaa kyseisen kaupungin muurien sisäpuolelle ennen kuin jotakin historiallista tapahtuu. Kamir saa sitä paitsi pelätä henkiriepunsa puolesta ihan tarpeeksi jo muutenkin, sillä minne tahansa hän meneekin, on hänen ihmisenä ja valtias Tháronin vastustajana välteltävä kiihkoilijoita ja vampyyrinä huolehdittava paitsi kehonsa veritasapainosta myös siitä, että hänen vaivansa pysyy salassa muilta – kukapa nyt ilahtuisi siitä tiedosta, että verenimijä kulkee vapaana pitkin maita ja mantuja aiheuttamassa harmaita hiuksia vastaantuleville ihmispoloille? Kaiken tämän vauhdin ja ryminän keskellä Kamir elättää itsensä pääosin kiltisti kerjäämällä, mutta aina silloin tällöin pienen pieni kleptomaanin poikanen ryömii korvakäytävän kautta hänen pääkoppansa sisälle saaden hänet alentumaan toisinaan myös harmittomiin pikkurikkeisiin, kuten esimerkiksi ”unohdetun” tavaran pelastamiseen sekä taskuvarkauksiin.
Taidoista
Aloittakaamme Kamirin aisteista. Niin yksinkertaista kuin se vain onkin, tämä mies näkee, kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee aivan kuten kuka tahansa keskiverto, terve ihminen – ei sen huonommin, ei sen paremmin. Vampyyrikirous kuitenkin heittää omat aineksensa soppaan aina toisinaan, sillä verenhukan ollessa pahasti vallalla hänen kehossaan hänen aistiensa herkkyys laskee. Mitenkään erityisen dramaattisesta muutoksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihan ymmärrettävästä ilmiöstä: kun yksilö ei ole kunnossa, eivät aivotkaan jaksa tulkita aistielinten viestejä aivan sillä terävimmällä laadulla.
Toiseksi lausun muutaman sanasen Kamirin kielitaidosta, josta todellakin riittää jutun juurta vain pari sanaa. Koulutuksen, motivaation sekä mahdollisuuksien puutteen vuoksi Kamir osaa puhua vain yhtä ainoaa kieltä eli omaa äidinkieltään, joka sattuu kaikeksi onneksi olemaan gwannatharilainen yleiskieli. Kas, siinä se.
Kolmantena, perustaidot. Koska Kamir on viettänyt suurimman osan elämästään varsin kätevästi siellä, minne sivistyksen aurinko ei paista, ei liene yllättävää, että monet itsestäänselvyyksiltä vaikuttavat arkiset taidot ovat hänellä varsin hatarasti hallussa. Hän ei osaa esimerkiksi lukea tai kirjoittaa juuri lainkaan, mitä nyt oman nimensä saa juuri ja juuri sutattua paperille, mikä sekin lipsuu häneltä valitettavan usein päin honkia, mikä on kovin lannistavaa, sillä eräs Wariandin slummeissa muinoin asustellut haltiatyttö joutui vääntämään asiat rautalangasta useammankin kerran, ennen kuin sai Kamirin oppimaan edes tämän verran. Laskea mies puolestaan osaa ihan näppärästi, kiitos kaupankäynnin tuoman kokemuksen, mutta harvemmin hänelle kuitenkaan siunaantuu mahdollisuuksia loistaa harrastelijan matikkapäällään.
Mitä Kamirin liikkumiseen tulee, sanottakoon, että jos mies eläisi Gwannatharin sijaan jossakin meidän maailmamme teollistuneessa kaupungissa, olisi hän varmasti paikallinen parkoursankari. Osin rasististen olosuhteiden pakosta, osin tekemisen puutteen vuoksi Kamirista on vuosien varrella kehittynyt ihmiseksi varsin notkea, vikkelä ja akrobaattinen liikkuja, onhan hänen jalkatyönsä ketterää miltei ympäristössä kuin ympäristössä huimasta kiipeilytaidosta ja vaikuttavasta hiipimiskyvystä puhumattakaan – miehen lukuisat mustelmat ja naarmut kielivät tosin siitä, että lahjakkaallekin tekijälle sattuu ja tapahtuu. Wariandista lähdettyään Kamir on oppinut myös uimaan.
Tästä pääsemmekin näppärästi vampyyriherran taistelutaitoihin. Koska voimme edellisen kappaleen sisällön pohjalta todeta, että Kamir on oppinut kestämään fyysisessä mielessä melko raskasta menoa, ovat monenlaisissa kahakoissa usein hyödyllisiksi todetut ominaisuudet, kuten esimerkiksi raaka lihasvoima, hiottu kehonhallinta ja nopea reagointikyky hänellä visusti hanskassa jo entuudestaan. Potentiaalistaan huolimatta Kamiria ei kuitenkaan voi kehua kovinkaan ylivoimaiseksi tappelijaksi, sillä hänen aseistuksensa on varsin yksinkertaista luokkaa: ei teräaseita, ei magiaa – vain fyysinen voima sekä kovat nyrkit.
Viimeisenä ja vähäisimpänä omistettakoon vielä jokunen sana eräälle jalolle taidolle, jossa Kamir on näin kauniisti ilmaistuna täysi tumpelo – kyse on siis magiasta. Aivan kuten monille muillekin ihmislajin edustajille on käynyt, ei Kamirillekaan ole siunaantunut minkään sortin taipumusta loitsimiseen taikka elementtien hallintaan – ja jos totta puhutaan, ei mies ole asiasta edes pahoillaan. Hänen mielestään magia on oikeastaan aika arvaamaton ja epävakaa voima, jopa pelottava.
Vampyyrielämästä, luulisin
Veren haihtuminen. Kuten muutkin gwannatharilaiset vampyyrit, myös Kamir kärsii veren alituisesta haihtumisesta ja sen aiheuttamasta verenhukasta. Vaiva on kieltämättä erittäin ikävä, sillä se aiheuttaa miesparalle usein anemiaa sekä laiminlyötynä jopa hypovoleemisia sokkitiloja, mutta kaikeksi onneksi Kamirille on siunaantunut myös pieni onni onnettomuuteen: hänen verensä haihtuu hyvin, hyvin hitaasti. Tämä seikka selittynee sillä, että kuten sairauksien myös kirousten voisi olettaa ilmenevän eri yksilöissä eri tavoin – toisissa aggressiivisemmin, toisissa lievemmin.
Metsästysvietti. Koska Kamirin veri haihtuu verkkaisesti, ei hänen tarvitse hankkia sitä lisää kovinkaan usein – noin yksi kunnon tankkauspäivä kuukaudessa pitää hänet vallan mainiosti hengissä. Tästä syystä myös Kamirin niin sanottu metsästysvietti on suurimman osan ajasta suorastaan epäuskottavan laimeaa luokkaa, tunteehan hän vetoa ihmisvereen yhtä suhteellisesti kuin vesi houkuttaa janoista tai ruoka nälkäistä. Mistään hallitsemattomasta himosta ei siis ole kyse, vaan pikemminkin ikävästä tunteesta, jonka vaikutusvalta Kamiriin on riippuvaista hänen kehossaan kiertävän veren määrästä: kun verta on riittävästi, vietti on täysin olematon, mutta verenhukan äityessä kriittiseksi myös pakokauhunsekainen vimma saada täytettä verisuonille kasvaa. Jos Kamir tällaisena hetkenä jättäisi punaisen nesteen lipittämisen syystä tai toisesta väliin, menehtyisi hän ennen pitkää liian vähäisen veren määrän aiheuttaman liian alhaisen verenpaineen seurauksiin.
”Metsästäminen” käytännössä. Ihmissyntyisenä vampyyrinä Kamir tarvitsee luonnollisesti ihmisverta, joten hänen uhrinsa ovat poikkeuksetta ihmisiä. Äärimmäisen kilttinä persoonana Kamir kuitenkin suhtautuu ajatukseenkin veren imemisestä pippurisella vastahakoisuudella, minkä vuoksi mies välttelee mokomaa rutiinia miltei viimeiseen asti ja yrittää puraistessaankin olla niin hellävarainen kuin vain suinkaan osaa. Koska Kamir on näin hempeä, ei sinua varmasti yllätä, että hän tyynnyttelee omaatuntoaan valitsemalla uhreikseen yleensä vain autuaan tiedottomia yksilöitä, kuten esimerkiksi sammuneita känniläisiä, muuten vain pökertyneitä illanistujia sekä muita tajuttomien kastiin kuuluvia – joskus jopa tuoreita ruumiita. Huomattakoon kuitenkin, että jälkimmäisenä mainittuja tapauksia Kamir ei todellakaan ota hengiltä itse, vaan hän etsii henkensä menettäneitä ihmispoloja käsiinsä julkisilta teloituspaikoilta, kuten esimerkiksi hirtto- tai mestauslavoilta, sillä tällaisilta alueilta heitä ei Tháronin viljelemän ihmisvihan takia ole kovinkaan vaikeaa löytää.
Ekstraa
Jos olet kiinnostunut tietämään vaikkapa Kamirin suhdesotkuista tai haluat nähdä listan hänellä pelatuista peleistä, löydät tiedonmurusia hänen pienen pieneltä sivultaan! Sivulla on myös maininta tekijänoikeuksista.