|
|
Post by Deleted on Mar 2, 2014 14:11:19 GMT 3
// Minä ja minun pro otsikkoni ovat täällä taas  // Wariand. Päivisin pääkaupungin kadut vilisivät elämää, mutta yön saapuessa vilske ja vilinä vähenivät, kadut muuttuivat auitioiksi. Pikimusta pimeys valtasi kaupungin hiljaiset kadut ja syrjäiset kujat. Ainoat valonlähteet ovat satunnaiset lyhdyt, soihdut sekä hopeista valoaan loistava kuu. Vaikka monikaan ei tähän päivänaikaan kaupungin kaduilla, silti muutama yksinäinen sielu vaelteli kaduilla. Yksi niistä oli muuan korppiturkkinen aarnikotka. Aarinkotka liiteli hiljalleen talojen yläpuolella. Hiljalleen alaspäin liidellessään uros katseli sopivaa ja hiljaista paikkaa laskeutua. Kynnet napsahtelivat kivilattiaa vasten, kun suurikokoinen aarnikotka laskeutui maankamaralle. Nopeasti ympärille vilkaistuaan lähti uros tutkailemaan paikkoja. Uroksen viime vierailusta kaupungissa olikin jo melkoisesti aikaa, sillä ei suurikokoinen kotkaolento ollut oikein tervetullut vilkkaisiin kaupunkeihin. Mutta tähän päivänaikaan haltioista tai muistakaan olennoista ei ollut vaaraa. Piti vain varoa mahdollisia vartijoita, ei sen kummempaa. Kapakat olivat kyllä loistokeksintöjä, jos Skyelokselta kysyttäisiin. Mutta eniten urosta kaupungeissa houkuttelee se, mitä sieltä löytyy paljon. Nimittäin ruokaa. Helppo ruoka on aina vetänyt urosta ja mikä olisikaan parempi paikka löytää sitä kuin vilkas pääkaupunki. Olihan siellä pakko olla päivän tähteitä tai hylättyjä kojuja. Ja kiitos tulimagian, ruuan kuumentaminen onnistuu enemmän kuin helposti. Joten, tänään aarnikotka poistuisi täydellä vatsalla. // Vähän kökköstä tekstiä, hiukan ruosteessa olen// |
|
|
|
Post by Chryseis on Mar 2, 2014 20:43:29 GMT 3
Mest asteli ulos linnan pihan porteista. Nuorukainen käveli hiljakseen, ei pitänyt minkäänlaista kiirettä. Fauni hengitti tyytyväisenä viileähköä yöilmaa syvälle keuhkoihinsa ja puhalsi pitkästi ulos. Tähdet loistivat kirkkaina, ja niiden valoon vastasivat hieman lämpimämmänsävyiset lyhdyt eri puolilta öistä kaupungia. Ainoat liikkuvat valoläikät tulivat yövartijoiden sauvojen päissä olevista soihduista. Valkea fauni erottui harmaana länttinä hämärässä, kun hän puikkelehti kadulta toiselle.
'Niin rauhallista', Mest ajatteli kuunnellen jostain kauempaa seinien sisästä etäisenä kuuluvaa puheensorinaa - kapakat olivat vielä hyvässä vedossa. Olisivat vielä aamun sarastamiseenkin asti.
Tällä kertaa fauni ei kuitenkaan mielinyt moista viihdettä iltaansa. Sorkkajalka suunnisti itsevarmana suurelle keskustorille ja asteli mukulakivisen torin poikki keskellä iloisena litisevän suihkulähteen luo. Fauni istahti sen marmoriselle reunalle ja laski keskikokoisen piirustuslehtiönsä polvilleen. Hiilen fauni nappasi vyöllään kiinni olevasta tuubista ja hipelöi sitä hetken.
Soraniavon hinkkasi hiiltä säälimättömästi paperille tallettaessaan Wariandin yön herkullisimpia pimeän sävyjä ja sen leikkiä soihtujen valon kanssa sekä herkkää sulautumista torin kivettyyn maahan. Kun fauni kerran jos toisenkin nosti katseensa paperista, hän alkoi erottaa jonkinlaista liikettä maalaamassaan pimeydessä.
'Mikä se oli?' Fauni yritti siristää silmiään, että näkisi paremmin. Oliko hän juuri nähnyt jonkin pujahtavan varjosta toiseen? Suuren kaupungin kaduilla saattoi tietysti liikkua epämääräisempääkin väkeä. Vartijoita ei juuri nyt näkynyt missään, ja se sai sarvipään hieman levottomaksi. Mest yritti pitäytyä piirtämisessä, mutta pälyili silti levottomana ympärilleen - käytännössä valmiina säntäämään karkuun jos olisi tarvis. Öinen ympäristö ruokki faunin mielikuvitusta ja vesi kohisi miehen verettömissä suonissa.
// Tätää, ehdinpäs sittenkin >u<
|
|
|
|
Post by Deleted on Mar 2, 2014 21:31:01 GMT 3
Korppiturkkinen oli innoissaan. Uros loikkelehti äänettömästi varjosta toiseen, pysytellen hämyisissä kulmissa. Sieraimet keräilivät erinalisia hajuja ja tuoksuja. Mmh, ruuan haju leijaili melko lähellä, eihän keskusaukiolle ollut kuin muutaman talon päässä, niinkin lähellä, että uros pystyi sen näkemään. Sieraimiin tunkeutui kuitenkin jotain..erikoisempaa. Kuin vuohen haju, muttei sinne päinkään.
Hajun vedettämänä uros laskeutui erään talon katolle ja siristi silmiään vienosti. Suihkulähteen luona istui valkea hahmo, joka näytti piirtävän jotain. Eikö liene vaikea piirtää näin pimeässä. Uroksen vatsa kurahti kevyesti. Uros virnisti itsekseen. Kenties tuosta vuohesta olisi iltapalaksi.
Skyelos loikkasi alas katolta, saaden aikaan rapsahtavan äänen, kun kynnet osuivat kivisiin laattoihin. Aarnikotka painautui matalaksi ja lähti hiipimään hiljaa kohti faunia. Eihän sitä koskaan tiennyt, minkälaista magiaa toinen osasi, vai osasiko ollenkaan. Saattoihan toisella olla ässiä hihassaan, koskaan ei saanut olla liian varma. Tosin, aarnikotka luotti tulimagiaansa sen verran paljon, ettei hän stressannut liikaa sen takia. Ja vaikka tämä saalis pääsisi pakoon, toreilla riittäisi varmasti tähteitä, mutta mikä muka voittaisi tuoreen lihan?
|
|
|
|
Post by Chryseis on Mar 4, 2014 18:27:40 GMT 3
Mest vilkuili milloin eteen, taakse ja sivuille. Mitään erikoisempaa ääntä ei kuulunut, yö vaikutti rauhaisalta, mitä tuuli oli välillä puuskittaista. Faunin levottomuus herätti miehen leteissä roikkuvat sydänkivet valmiuteen. Mikäli aarnikotka, mistä Mest ei ollut laisinkaan tietoinen, oikeasti hyökkäisi ne loisivat taiteilijan suojaksi kaiken vihamielisen kontaktin torjuvan energiakentän.
Soraniavon ei enää tuntenut oloaan järin mukavaksi. Mies oli saanut haluamansa mallit pimeältä keskusaukiolta ja nousi valppaana reunalta siirtyäkseen jonnekin, vaikkapa talon katolle, jatkamaan öistä luonnosteluaan.
Jokin kuitenkin osui faunin silmään nyt, kun hän oli liikkunut vähän paikaltaan. Lyhdyn valo ei paljastanut varsinaisesti ketään, mutta nyt valkohiuksinen havaitsi varjon. Se näytti lähestyvän häntä kuin hiipien, ja fauni pysähtyi hieman täristen katsomaan mistä oli kyse. Miehen silmät eivät osanneet kohdistaa katsettaan mihinkään maassa näkyvän varjon mahdollisesti aiheuttavaan, sillä ei erottunut muuta kuin mustaa. Ainakaan siihen asti, kunnes vähäinen valo heijastui nälkäisenä kiiluvasta silmäparista ja nokankärjestä.
"Hiaah!" Mestin suusta karkasi ja sorkat yrittivät liikkua turvallisimmaksi näkemäänsä suuntaan - taaksepäin. Takana oli valitettavasti suihkulähde, eikä sen reuna ollut tarpeeksi korkea estämään faunin kompastumista siihen. Luonnoslehtiö irtosi yllättyneen faunin otteesta ja putosi kivetykselle miehen itse loiskahtaessa suoraa päätä selkä edellä veteen. Mishaunus yllättyi kovin sattumuksestaan ja kesti hetki ennen kuin fauni sai päänsä vedenpinnan yläpuolelle. Valkoturkki pärski vettä suustaan ja istui suihkulähteen pohjalla, vettä oli kutakuinkin rintaan asti. Pinnan yläpuolella pilkistivät ylävartalon lisäksi polvet. Fauni ei suinkaan ollut unohtanut miksi säikähti, vaan nousi nopeahkosti polvilleen ja konttasi reunan yli katsomaan kuka häntä oikein vaani. Hovitaiteilijaa inhotti, ei se että hän oli litimärkä, vaan se että hän tunsi itsensä uhatuksi. Omassa kotikaupungissaan.
|
|
|
|
Post by Deleted on Mar 4, 2014 18:53:55 GMT 3
Skyelos hiipi ja hiipi. Uros lähestyi aavistamattomasti tulevaa saalistaan. Lyhdyn valo ei onneksi ollut kovin voimakas ja korppiturkkista aarnikotkaa oli melkoisen vaikea erottaa öisestä katukuvasta. Varjoakaan ei pahemmin näkynyt, ei ennen kuin uros saapui lyhdyn valaisusäteelle.
Sky pysähtyi, kun fauni nousi yllättäen ylös. Mutta toinen pysähtyi ja alkoi pakittamaan taaksepäin. Pian uros tajusikin, että hän oli paljastunut. Hyvä, nyt hän voisi kiinnittyä hyökkäämään.
Uros nousi täyteen mittaansa ja alkoi astella varoen lähemmäs faunia. Hän päästi pienen kurahduksen hiljaisuuteen ja virnisti. Verenpunaiset silmät tarkkailivat valkoista olentoa, joka yllättäen kaatuikin suihkulähteeseen. Toisen noustessa kontalleen uros loikkasi suihkulähteen reunalle ja jatkoi hiljaista kävelyään. Tuli leimahti kotkaolennon kynsissä, valaisten hänen kasvonsa heikosti. Ilkeämileinen hymy loisti uroksen kasvoilla, täynnä itsevarmuutta ja tahdonvoimaa. Skyelos levitti siipiään, vain siltä varalta, että toinen tekisi jonkinlaisen yllätysiskun ja jotta uros voisi perääntyä nopeammin. Kurahdus karkais nokasta toisenkin kerran, samalla kun tahdikkaat askeleet nopeutuivat hiljalleen.
"Olet pulassa. Pulassa", uros tokaisi hiljaisesti, voimistaen liekkejä kotkamaisissa kynsissään. Oh, kuinka korppiturkkinen rakastikaan näitä tilanteita niin kovasti. Elämän parhaita hetkiä.
|
|
|
|
Post by Chryseis on Apr 10, 2014 14:35:50 GMT 3
Fauni tunsi hien valuvan pitkin selkäänsä, korvat olivat liimautuneet pään sivuille kuin ne olisivat varoneet ettei nokka repisi niitä irti.
Mies olisi tietysti voinut huutaa apua, mutta ei saanut tärinältä sanaa suustaan. Sen sijaan Soraniavon tunsi leukansa väpättävän lähes huomaamattomasti ja nähtyään liekehtivän, pikimustan aarnikotkan lähestyvän nälkäisen näköisenä fauni peruutti pidemmälle suihkulähteeseen ja kauemmas saalistajasta.
"Ooolen pulassa..." fauni toisi hiljaa itsekseen. "M-mutta hyvä herra" näin fauni päätteli otuksen äänestä, "e-ettehän te nyt vallan söisi valtiaan hovitaiteilijaa..?" mies piipitti kuin hiiri. Vesi solisi suihkulähteen lisäksi myös faunin suonissa, ja miehen siitä itse tietämättä hänen ohimoleteissään kiinni olevat sydänkivet valmistautuivat nostattamaan vesiryöpyn lähteestä uhan, eli aarnikotkan, päälle. Niin taatusti tapahtuisikin, mikäli olento päättäisi pitää kiinni Mestin kannalta ikävistä suunnitelmistaan.
//Ai jaa, kiva. Eka viesti katosi bittiavaruuteen joten tästä toisesta tuli vähän... omituinen. Ja lyhyt. No, niele purematta nii eiköhän se siitä hups xD
|
|
|
|
Post by Deleted on May 8, 2014 17:46:32 GMT 3
Skyelos käveli hitaasti, ylväästi eteenpäin, katsellen kuinka fauniparka peruutti peloissaan, yrittäen päästä kauemmas kotkahybridin luolta. Tuli leimahteli hiljalleen kotkan pikimustissa kynsissä, valaisten kotkan tietä kohti saalista. Toinen tärisi ja vavahteli, mikä sai aarnikotkan hymyilemään. Saaliin pelko, parhaita asioita saalistuksessa. Nähdä, kuinka pelko hiipii olentojen mieliin ennen lopettavaa iskua. Viimeinen asia, jonka he näkisivät, olisivat kotkan tappavat, tuliset kynnet, jotka loimusivat yössä.
Fauni vaikersi jotain. Piipitykseltä kotka sai hädin tuskin selvää, mutta sai kuultua selville sanan valtia. Vai oli toinen valtiaalla töissä. Mutta vaikka kotka oli tämän puolella, ei hän kuitenkaan ollut mikään himokannattaja. Hän eli omilla säännöillään. "Fauni, mikä fauni. Vaikka kannatankin enemmän Tháronia, ei se silti tarkoita sitä, että sinä säästyisit joutumasta iltapalaksi", uros sanoi, hymyillen vienosti ja laskien päänsä hiukan alemmaksi. Hän pysähtyi lyhyen matkan päästä, antaen hovitaiteilijalle hiukan tilaa hengittää. Oli mukavampaa, jos saalis saisi ensin hiukan tilaa, ja kenties toinen yrittäisi päästä pakoon, mikä tekisi hommasta kaksinkerroin hauskemapaa.
|
|
|
|
Post by Chryseis on Jun 21, 2014 21:08:13 GMT 3
Mest Soraniavon
Hovitaiteilijaa vilutti kun hän peruutti kiinni suihkulähteen kauimmaiselle laidalle pitäen tiukaa katsekontaktia saalistavan aarnikotkan kanssa. Mest hapuili hetken suihkulähteen reunaa ja sen löydettyään nosti ensin toisen sa sen perään toisen litimärän vuohenkoipensa reunan yli torin kivetykselle.
"M-mutta kuulehan minä olen fauni enkä vuohi. Siinä on iso ero..." Mitähän ihmettä hän yritti tällä saavuttaa? Fauni maistui paremmalta kuin vuohi?
Jostain kauempaa kuului ääntä, mutta se hiipui kun äänen päästänyt joukko siirtyi tavernan sisätiloihin. Vartijoita Wariandissa tietysti liikkui, mutta vaikutti siltä että he joko luistivat työstään tai eivät vain sattuneet olemaan nyt paikalla.
Mestin inspiraatio katosi pieneksi vapisevaksi mytyksi pelon selän taakse ja fauni peruutti yhä hiljaa taaksepäin. Ja mihin suuntaan! Palatsi, turvapaikka, sattui olemaan aarnikotkan puolella eikä suinkaan faunin selän suunnassa.
Pakoon olisi lähdettävä aivan pian.
'Onko minulla mitään mahdollisuuksia nelijalkaista siivekästä vastaan? Voi apua... tulkaa nyt joku jostain...' Hovitaiteilijan leuka väpätti hieman ja ajatukset eivät muodostuneet kokonaisiksi. Valkoturkkinen vain peruutti totaalisen lukossa.
Äkkiä Mest vavahti, hänen selkänsä osui seinään. Kauhu oli ilmeisesti sotkenut hovitaiteilijan ajattelukyvyn, oliko hän tosiaan peruuttanut jo kymmenen metriä elle enemmänkin?
"Hiaaah..." faunin suusta karkasi paniikkinen hengähdys. Mest seisoi puolitoista sekuntia vasten puista seinää tuijottaen pikimustaa aarnikotkaa ja nielaisi sitten.
Pinteeseen joutuneen faunin sorkat raapaisivat kivetystä vasten kun Mest kääntyi äkisti känen oikealleen ja pinkaisi juoksuun kykenemättä edes huutamaan mitään - miesraasu oli kauhusta mykkä.
|
|
//
