Post by RavenGuardian on Apr 26, 2014 22:48:09 GMT 3
Nimi: Taihin Sysiraita
Kutsumanimet: Uneksija, Taki (lähinnä taiteilijanimi), (Inhoaa:) Kissapoika, Kisu, Mirri, Kisu-Mirri
Laji: Saattoi olla alunperin ihminen tai haltia. Hän itsekään ei muista. Magia kuitenkin muutti hänet osaksi kissaeläimeksi. Maagikko kutsui häntä vain kissahybridiksi.
Sukupuoli: Uros tai mies
Ikä: Näyttää noin viisitoistavuotiaalta, mutta saattaa olla oikeasti lähempänä 22.
Asema/Ammatti: Kirjailija-taiteilija. Pääammatti on kirjailija, mutta sivutyönään myös taiteilee piirtäen ja maalaten.
Taihin on kapinallinen.
Hän yleensä ei kykene välittämään tilanteesta, mutta selkeimpinä hetkinään vain toivoo, että joku joka johtaa olisi kansan puolella. On kuitenkin melko vetäytynyt kirjojen maailmaan eikä aina hahmota mikä on totta ja mikä ei. Selkeimpinä hetkinään saattaa hyvinkin puhua kansan puolesta ja joutua vaikeuksiin. On siis kansan puolella valtiasta vastaan.
Ulkonäkö: Taihin on varsin lyhyt (noin 157 cm), melko laiha eikä kovin lihaksikas, mutta on kissamaisen notkea ja ketterä. Näyttää puoliksi ihmismäiseltä ja puoliksi kissalta. Kissaosaa hänessä on korvat, hampaat, kynnet (Pystyy vetämään varpaankynnet sisään), silmät, nenä, jalat ja häntä. Voisi sanoa, että on tavallaan faunioloinen, mutta vain kissaversiona. Kissaosat ovat valkoista karvaa joissa kulkee mustia raitoja. Hänellä on myös tatuoinninoloisesti mustia raitoja käsivarsissa, selässä ja poskissa.
Hänen hiuksensa ovat kahden väriset: valkoinen ja lyhyempi pään sivuilta, mutta pitkä ja musta pää laelta niskaan ja jättää hänelle etuhiuksiksi kunnon mustan emokampauksen. Taakse jää lyhyt valkoinen letti.
Hänen ihonsa on varsin vaalea jossa kulkee muutamia arpia joista näkyvin on keskellä rintaan (Tämän teki hänelle maagin tikari). Hänen silmänsä ovat meripihkanväriset kissansilmät ja hänen ripsensä ovat naismaisesti pitkähköt ja huulensa ovat mustahtavat.
Pukeutuu vapaasti pussihtaviin ruskeisiin housuihin. Yleensä kulkee ilman paitaa, mutta jos hänellä sellainen on sekin on mitään sanomattoman hiekanruskea ja erittäin löysä. Molemmissa ranteissaan pitää nahkaisia rannesuojuksia jotka varmaan ovatkin hänen kallein omaisuutensa. Ne suojaavat tai kätkevät myös kämmenet osittain millä piilottelee muutamaa palohaavaa. Hänellä on kaksi onyksistä korvarengasta vasemmassa korvassa. Vyönä hänellä on nahkanauha jossa pitää chakramiaan.
Luonne: Taihin on varsin hajamielinen ja huonomuistinen. Hänen kiinnostuksensa todellista maailmaa kohtaa on lopahtanut ja häntä voi sanoa hieman hulluksi (Ehkä hieman enemmän kuin vain hieman). Rakastaa suunnattomasti tarinoita ja usein elääkin kirjojen maailmassa. Koska on alkanut hukata omaa persoonallisuuttaan saattaa hyvinkin äkkiä muuttaa luonnettaan hiljaisesta ja vetäytyvästä hirveään tappelupukariin joka ei välitä siitä loukkaantuuko vai ei.
Silti loppujen lopuksi hänen kanssaan ei ole helppo ystävystyä sillä hän ei tahdo luottaa kehenkään varsinkaan niihin jotka kutsuvat itseään maageiksi tai velhoiksi. Heitä hän vihaa suuresti. Hänen luottamuksensa on todella hankalaa saada eikä hän muutenkaan ole paras mahdollinen juttelukumppani siksi ettei hän monesti halua puhua kenenkään kanssa. Ei myöskään kovin mieluusti puhu tunteistaan ja ehdottomasti haluaa pitää piilossa sen jos on loukkaantunut tai sairas. On muuten niin rehellinen kuin tarinoissa eläjä voi olla. Ja loppujen lopuksi on oikeudenmukainen vaikka koettaa väittää itselleen ettei välitä. Eläimiin hän luottaa enemmän kuin mihinkään ihmismäiseen olentoon.
Hänen päämääränsä on tulla erittäin kuuluisaksi kirjailijaksi. Muuta hän ei oikeastaan halua, mutta ehkä valehtelee tässä itselleen hieman. Hänen työnsä ovat pitkälti hyvin synkkiä tai jopa pelottavia. Piirtelee usein hirviömäisiä olentoja, mutta sillä oikeastaan tahtoo vain suojautua maailmalta. Kuvastaa myös työllään sisäistä masennustaan ja kaipaustaan joiden kohdalla jo kauan sitten ohitti rajan ja vaipui välinpitämättömyyteen. Toivoo näin vain lakkaavansa olemasta.
Jos hänestä saa ystävän, hän ei jätä ystäväänsä ikinä pulaan vaan on valmis vaikka kuolemaan tämän puolesta.
Hänen kykynsä on osasyy hänen hajamielisyyteensä. Joinakin aikoina ei vain erota omia illuusioitaan todesta tai ehkei hän vain halua.Taihinilla on kuitenkin tavallaan vahva ylpeys luomastaan.
Menneisyys: Periaatteessa hänen elämänsä alkaa siitä kun haaksirikkoutui saarelle ollessaan 4-vuotias. Sen edeltävästä elämästä hänellä ei ole tietoa. Saattoi olla, että hän siltikin on syntyisin Gwannatharista tai sitten ei. Hänelle jäi vain nimensä Taihin johon myöhemmin itse lisäsi sukunimeksi Sysiraita. Hän oli kuitenkin ainoa eloon jäänyt laivalta jolla purjehti. Hän ei oikeastaan sitä muista, mutta hänet pelasti vedenmies säälistä hukkuvaa poikaa kohtaan. Tavallaan hämärästi muistaa jotain tästä ja pystyy kokemaan kiitollisuutta/rakkautta alitajuisesti tätä miespuolista kohtaan.
Hänellä ehkä kävi tuuri kun selvisi, mutta toisaalta taas ei sillä hänet sattui löytämään eräs maagi. Aluksi maagi oli hänelle kiltti. Vei kotiinsa ja ruokki ja vaikutti hyväntuuliselta. Taihin oppi rakastamaan ja luottamaan häneen, mutta sitten maagi käänsi todelliset kasvonsa. Ehkä kiltti ulkokuori oli vain tarkoitus juuri saada Taihin luottamaan häneen ja pysymään hänen luonaan kunnes hän olisi valmis käyttämään orpoa poikaa. Yhtenä päivä hän lukitsi Taihinin salaiseen kellari kerrokseen ja otti kaiken hyödyn hänestä irti.
Hän päätyi lopulta maagin erääseen kokeeseen. Maagi toi kellariin sisään kissan ja pakotti pojan ulos häkistä polvilleen lattialle. Loitsu jonka maagi luki pakotti pojan ja kissan ruumiin hajomaan ja muotoutumaan sitten uudelleen yhdeksi olennoksi. Taihin sai kokea silmitöntä kipua koko loitsun aikana vain tullaakseen hylätyksi tarkoituksensa palvelleena sen jälkeen. Maagi päätti hankkiutua hänestä eroon, mutta jokin Taihinin mielessä oli muuttunut. Hän ei kunnioittanut tätä olentoa enää ja hänen ainoa tahtonsa oli eloonjääminen eikä maagi osannut olettaa, että henkitoreissaan kyyristelevä poika voisi mitään tehdä. Taihin repi hänen kurkkunsa auki silmänräpäyksessä hänen lähestyttyään poikaa. Sen jälkeen poika pakeni.
Hän pakeni kellarista ylös ja ulos asunnosta jonka vankina oli ollut monta vuotta. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän oli taas ulkomaailmassa ja se tuntui hänestä helpotukselta, mutta hänen avoin ja naiivi luonteensa oli muuttunut. Hän ei enää tahtonut olla tekemisissä kenenkään kanssa saatikka luottanut heihin. Hän kuitenkin muisti riemun siitä kun oli lukenut kirjoja maagin opetettua hänet lukemaan. Hän yhä koko rakkautta kirjoja kohtaan ja näin valitsi itselleen ammatiksi kirjailijan. Silti yhä pojan säästyneen mielikuvituksen ansiosta hänestä tuli kunnon kirjailija. Hän omistautui kirjoille ja tarinoille ja myös toiselle rakkaudelleen taiteelle, mutta ehkä hän meni liian pitkälle.
Taidot ja magia: Taihin kutsuu itseään Illusionistiksi. Periaatteessa hän pystyy kirjoittamalla tai piirtämällä luomaan todentuntuisia illuusioita. Siitä huolimatta, että hallitsee tämän taidon vain satunnaisesti, se on monesti pelastanut hänet pinteestä. Etenkin hänen tuntuu toimivan näin kun on peloissaan. Silloin hän jakaa oman pelkonsa uhkaajansa kanssa.
Hänellä on erittäin hyvä kirjoittamisen taito eikä jää huonoksi taiteessakaan, mutta se ei tee hänestä ihan huonoa taistelijaa (On välillä aika tappelupukari ja suorastaan nauttii siitä). Kynsien ja terävien hampaiden lisäksi käyttelee kohtuullisen hyvin mukanaan kuljettamaa chakramia (sekä heittoaseena että lähitaistelussa). Osaa myös käyttää jousta jos sellaisen saa käsiinsä.
On luku ja kirjoitustaitoinen. Hänellä on kaunis käsiala.
Pystyy vaivatta puhumaan sekä ymmärtämään kissojen kieltä.
Muuta:
* Hänen tunnuskappaleensa voisi hyvinkin olla tämä (Jakakoot Venin kanssa): Superstition -Leverage tai Monster -Skillet
"Name your heart's desire, It's granted, I'm the master of illusion. Superstition"
* Hänen äänensä on melko poikamainen siksi monesti häntä pidetään paljon nuorempana kuin onkaan.
* Luonnollisestikin hänen kiinnostuksen kohteensa ovat erilaiset tarinat sekä mytologiset olennot. Lisäksi pitää paljon tuulesta ja luonnosta. Inhoaa syvästi paikkoja joissa on paljon väkeä sekä tanssimista. Kauhuaa ahtaita paikkoja, mutta rakastaa korkeuksia.
* Näkee hieman huonosti oikealla silmällään (eikä tämä johdu emotukasta joka roikkuu sillä puolella silmän yli). Maagi vahingoitti hänen silmäänsä. Tätä ei kuitenkaan huomaa helposti.
* Ei aina välitä kypsentää ruokaa jota syö ja on enemmän lihansyöjä.
*Saattaa olla, että hän on kiinnostunut enemmän miespuolisista kuin naispuolisista. Lähinnä vain kyllä mallina.
*Usein kun käyttää kykyään saa nenäverenvuodon, mutta on tapahtunut pahempaakin. Kaikinpuolin kyky tuntuu syövän häntä.