Päivä, jona mitään ei tapahtunut

[Deleted]

Lounaistuulten metsä oli ollut ihmeellisen hiljainen. Auringonsäteet paistoivat korkeiden puiden lehtien läpi, luoden tyypillisen kauniin metsämaiseman. Hile makoili selällään isoa sammaloitunutta kiveä vasten, kummastellen metsän hiljaisuutta.


Jopa metsä kunnioittaa minua, olenhan suuri ja mahtava lohikäärme! Voimmakkain kaikista aina ja ikuisesti! Hile ajatteli ylväästi mielessään, mutta purskahti lopulta pieneen nauruun ajatuksesta. Joskus oli vain mukava olla viileässä metsässä, omissa ajatuksissaan. Silmät kiinni ja pieni hymy poskillaan, lohikäärmeen korva nytkähti hieman. Joku oli lähellä.


Hile avasi silmänsä sillä sekunnilla ja vakava ilme vei hymyn pois. Hiljainen sekä nopea kierähdys ja pieni lohikäärme oli jo jaloillansa. Metsän runsaan vihertävän kasvillisuuden seasta näkyi selkeästi neljällä jalalla liikkuva hahmo. Hile meni matalemmaksi kasvien sekaan, jottei tämä tuntematon otus huomaisi häntä. Nahkasiipi juoksi ketterästi kasvillisuuden seassa, lähemmäs toisen selustaa, kunnes oli mielestään tarpeeksi lähellä ja hyppäsi paksun puun runkoon, kiiveten ketterästi kuin orava. Hile pysähtyi puun alimalle oksalle ja pisti makuulle siihen. Pian tuntematon otus paljastui sudeksi. Hile seurasi silmä tarkkana tämän matkaa, kunnes yhtäkkiä se pistikin juoksuksi. Hile oli jo valmiina hyppäämään seuraavalle puulle, mutta susi ilmeisesti vain leikki jotain. Lohikäärme asettui Hellästi takaisin paksulle oksalle, ottaen mukavan asennon.
Susi hyppeli kivien ja vanhojen kaatuneiden puiden yli, kunnes lopulta otti suuren loikan ja hyppäsi ison kiven päälle, ottaen ylvään asennon. Hile alkoi hymyillä ja yritti olla nauramatta ettei se huomaisi häntä.
Suden voimakas ulvonta kruunasi näyn.

Haha, senkin metsän kuningas sinä olet. Hile naurahti ajatuksissaan suden leikkisälle käyttäytymiselle. Lohikäärme ei voinut olla enään hiljaa ja hänen oli pakko sanoa sudelle jotain. Metsässä oli ollut ihan liian rauhallista tänään.


"Hei susi! Miltä nyt tuntuu olla metsän kuningas?" Hile huudahti leikkisästi oksalta, hymyillen sudelle.

[Deleted]

Balial oli kyllästynyt makoilemaan puun alla kuin jokin hajoava raato. Ei ollut mitään järkeä hukata näin kaunista päivää kokonaan vain siksi, että kukaan ei tullut pitämään hauskaa hänen kanssaan. Hauskaa pystyi pitämään yksinkin, sillä toisin kuin riitelyyn, siihen ei tarvittu kahta. Useampi kuin yksi henkilö oli toki suositeltavaa, mutta kuka siitä välitti. Jos heittäytyi tarpeeksi lapselliseksi, ei ketään muuta tarvittu.

Siksipä hukkapoikamme nyt kirmaili ympäri metsää kuin mikäkin metsänneito ja piti hauskaa kahden edestä. Hän loikki ympäriinsä ja kirmaili nauttien elämästä. Olisihan tämä toki ollut hauskempaa jonkun kanssa, mutta ihan sama. Nyt unohdetaan muut ja pidetään hauskaa.
Balial ulvoi riemusta pienen kirmailunsa päätteksi, kun pääsi hyppäämään kivelle. Se nauroi itsekseen riemuissaan. Hukka ei edes muistanut, milloin oli pitänyt kunnolla hauskaa. Olihan Balial varsin lapsellinen suurimman osan ajasta, mutta tällaisia riemunpurkauksia näki harvoin.

Sitten jostain kuului ääni, jota Balial ei todellakaan ollut odottanut kuulevansa. Joku puhutteli sitä. Balial pyörähti hämmentyneesti ympäri nähdäkseen, kuka oli kyseessä, mutta se ei nähnyt ketän. Oliko kyseessä joku kummitus?
"Kuka siellä?" hän kysyikin sen sijaan, että olisi vastannut kysymykseen. Samalla katse poukkoili sinne tänne vangitakseen näkökenttään puhujan. Sitten se huomasi puunoksalla makoilevan liskon, olisiko ihan lohikäärme.
"En kyllä pidä itseäni ihan kuninkaana", Balial sanoi virnistäen. "Korkeintaan ruhtinaana", hukkapoika jatkoi ja iski silmää. Tokihan se vain vitsaili, ei Balial tahtoisi olla minkäänlainen hallitsija. Liikaa vastuuta.

//pahoittelen kestoa //

[Deleted]

Suden huomattua Hileen läsnäolon, Hile nousi pystyyn ja asteli oksaa hieman eteenpäin, lähemmäs sutta.


"Hah, tällä metsällä voi olla vain yksi valtias. Ja se olen minä!" Hile vastasi leikkisästi takaisin, levittäen siipensä sekä nostaen kaulansa ja katseensa ylväästi korkealle, kuin olisi kaikkien muiden yläpuolella!


"Vai uhkaatko sinä valtaani? Hmm?" Lohikäärme sanoi hymyillen, sulkien siipensä ja kääntäen katseensa nopeasti takaisin suteen. Hellä ja lämmin tuuli alkoi puhaltamaan metsään, kahistaen puiden lehtiä ja muita kasvustoa, rikkoen sen täydellisen hiljaisuuden joka metsässä hallitsi aikaisemmin.

//Ugh. Ollu lähiaikoina niin paljon kaikenlaista meneillään etten oo oikein ehtiny vastaileen <_>

[Deleted]

Balialin olemukseen tuli rippunen varovaisuutta, kun lisko nousi ylös. Lohikäärmeeltähän tuo vaikutti, kun oli siivet ja kaikki, vaikka melkoisen pieni yksilö tämä valkosuomuinen otus olikin. Hukkapoika arveli, että oli itsekkin reilusti toista suurempi, vaikka kokoeron arvioiminen oli hieman hankalaa toisen keikkuessa useamman metrin korkeudessa yläilmoissa. Mutta varsin pieni toinen kyllä oli.

Lohikäärme julisti itse olevansa metsän valtias. Ilmeisesti yhtälailla vitsaillen. Ei kai kukaan noin pieni voisi olla valtias yhtään missään? Paitsi ehkä niiden hiiriä muistuttavien otusten valtakunnassa.
"Hmm. Saatan uhatakkin", Balial vastasti virnistäen. Tämähän saattaisi johtaa vaikka pieneen leikkitaistoon. Hukkapoika ei ollut mikään taisteluiden mestari, mutta kuinka moni pystyisi sanomaan, että on taistellut lohikäärmettä vastaan. Aivan, ei kovinkaan moni. Siksipä kannatti tarttua hetkeen.
"Uskallatko suojella valtakuntaasi vai vapisetko mahtavan haastajasi edessä?" Balial huikkasi hieman naureskellen oksalle. Tuuli leyhytti sen mustaa otsatukkaa ja punertavanruskeaa turkkia, kun uros katseli valkoista liskoa.

//Eipä mitään. En itsekkään ole ollut mikään kaikkein aktiivisin vastailija //