|
Post by Chryseis on Apr 22, 2015 15:43:03 GMT 3
Uranas
Kaupunki on varsin eristyksissä muusta saaresta ja sen huomaa. Uranasia voisi pitää epäsovun ja riitojen alttarina, mutta jättäen kaupungin reuna-alueet säälistä sopuisalle väelle. Tuntuu kuin Uranasilla olisi aivan omat ongelmansa - viis valtiaan metkuista mutta naapurini kehtasi loukata minua. Mikään viihtyisä paikka aavikonreunan kaupunki ei ole, eikä puuskittaiset, hiekkaisat tuulet muuta asiaa yhtään. Uranasin ihmisiä pidetään aggressiivisina, ja jos jolla kulla ihmisellä on sukua sielläpäin, hän yleensä vaikenee asiasta häpeissään. Kaupungin alkuperäisistä asukkaista suuri osa on kaksijalkaisia, ja heistä eniten silmään pistää muuta faunikansaa sirommat ja pienikokoisemmat faunit.
Huomioitavaa: Rauhantahtoisen painajainen.
|
|