Post by Chryseis on Jan 3, 2010 1:37:25 GMT 3
[[[Tiedoista kaikki paitsi ulkonäössä vaatetus ja menneisyys on kirjoitettu uudestaan, edellä mainitut ovat vanhaa tietoa]]]
Alanis Ierrawin Synt. - 18.6.2094, Sekasorron ajan loppu
Kutsumanimet: Welanja, Alanis
Skp.: Nainen
Ikä: 194 vuotta
Laji: Haltia (kotka, orava)
Asema/Ammatti: Kapinajohtaja, ex-valtiatar. Monet tunnustavat Alaniksen yhä saaren hallitsijaksi ja valtiattarekseen. Suurelle osalle haltia on tuttu Welanjana, vaeltelevana evhakilaisena haltiaoravana.
Ulkonäkö: Alanis on sentilleen saman pituinen valtiaan kanssa, eli 182 cm. Haltian silmät ovat sinertävänvihreät ja niiden katse on yleensä kirkas ja läpitunkeva. Alaniksen kullanruskeat, keskitummat hiukset yltävät alaselkään asti ja etenkin kostealla säällä hieman kiharat latvoista ja ohimoiden kohdalta. Kukaan ei tiedä miksi, mutta Alaniksen hiukset eivät takkuunnu.
Alaniksen vartalo on haltialle tyypillinen - solakka ja voimakkaanpuoleinen. Iho on kuin hitusen ruskettunut, mutta näyttää etenkin kuunvalossa kalpealta. Pakovuosien ja muun rasituksen seurauksena haltianainen on hieman alipainoinen ja sitä mukaa myös turhan laiha.
Moni yrittää suostutella Alanista jättämään vaeltajan vaatimattomat vaatteet, siinä toistaiseksi onnistumatta. Ierrawin pukeutuu kuten vaeltaja, pientä vihjausta vaatteiden kantajan todellisesta arvosta antavat mahdolliset kirjailut.
Haltia pukeutuu kaikenkaikkiaan varsin peittävästi.
[insert uusi vaatetus here]
Aseinaan Alanis kantaa jousta nuolineen ja oikealla puolella hänen tummasta nahkavyöstään roikkuu mustassa, hopealla koristellussa huotrassa pitkä kahdenkäden miekka. Nuoliviintä hän pitää selässään mustan huppuviitan päällä. Huppu on lähes aina varjostamassa Alaniksen kasvoja.
Alaniksen vyöltä löytyy myös käyräteräinen tikari sekä sen vierestä pieni pussi, jossa haltia pitää pieniä tarve-esineitä ja tuntemattomasta, hopeamaisesta metallista tehtyä huilua. Huilu on kahdeksantoista senttimetrin pituinen ja sentin levyinen ja siitä lähtevä ääni on todella kaunis ja selvästi magiasävytteinen.
Ääni muistuttaa etäisesti poikkihuilun ääntä ja vaihtelee hyvin matalasta hyvin korkeaan soittajansa tahdon mukaan. Huilulla on maagisia vaikutuksia, mutta haltia ei puhu niistä paljoa - eikä oikeastaan tiedäkään.
Luonne: Nuorena Alanis oli villi mutta harkitseva, nykyisin villi luonne on ajettu nurkkaan, mutta puskee välillä esille. Hän ei ole juuri koskaan tehnyt hätäisiä päätöksiä tai joutunut katumaan tekosiaan. Ierrawin piilottaa usein hymynsä, jo nuorena hän nauroi hieman vähemmän kuin muut. Nykyisin vielä harvemmin. Haltia rakastaa Gwannatharin luontoa ja sitä syvää, maagista energiaa mikä huokuu vuorista, metsistä ja vesistä. Alanis ajattelee paljon, ja usein unohtuu ajatuksiensa syviin syövereihin. Hän saattaa tuntua kaikin tavoin etäiseltä, vaikka on sisimmässään hyvin seurallinen ja ulospäinsuuntautunut. Hän kykenee keskittymään moneen asiaan yhtäaikaa ja muistaa yleensä kaukaisiakin asioita puhtaasti.
Monet asiat yhdistyvät Alaniksessa, ja ne tekevät hänestä salaperäisen. Tháronin ryöstettyä Alaniksen hoviin, hän muuttui pitkäksi aikaa sulkeutuneeksi, joka ei puhunut juuri laisinkaan. Tapahtuman jälkeen Alanis ei ole kyennyt laulamaan, vaikka tapasikin laulaa usein nuoruudessaan. Tragedia myös sai Ierrawinin tuntemaan itsensä jonkun omaisuudeksi, vangiksi, jopa kaiken sen palatsin loiston ja muutamien iloistenkin asioiden keskellä.
Nyt kun hovielämä on takana ja tappoyrityksen fyysisistä haavoista selvitty, Alanis pitää itseään tietyllä tapaa hajotettuna, muserrettuna, vaatimattomana ja on hyvin pelokas sekä valtaa, että valtiasta kohtaan. Hän on yhä hiljainen ja etäinen, karttelisi mielellään sitä mitä häneltä odotetaan, mutta toisaalta on liian velvollisuudentuntoinen jatkaakseen piilottelua ja jättääkseen saaren kaoottisen tilanteen sikseen.
Alaniksen mielessä liikkuu kaikenlaista, myös suututtavia ajatuksia. Alanis osaa sysätä suuttumustaan pitkälti syrjään, mutta jos raja tulee vastaan Alanis saattaa joko huutaa ajatuksensa ulos tai syöksyä kotkana lentoon ja kadota jopa useiksi päiviksi. Vihan hänessä herättävät lähinnä valtiasta ja ihmisvainoja koskevat asiat. Vaikka Alanis on joutunut kulkemaan pimeydessä ja hämärässä, hän osaa myös iloita elämästä ja löytää lohtua ja toivoa omituisimmissakin tilanteissa.
Seurana Alanis osaa olla laidasta laitaan, riippuen ympäristöstä. Hän saattaa käyttäytyä kuin se Welanja joka oli neljä vuotta, avoin, iloinen ja salamyhkäinen, tai hän saattaa yllättäen saada silmiinsä sen kaivatun valtiattaren katseenlujuuden ja puhua piilotettuja viisauksia. Naisen luottamusta ei saada päällipuolisen keskustelun myötä, vaan haltian on tunnettava henkilö paremmin ennen kuin luottamus voi herätä. Sen sijaan jonkinasteinen ystävyyssuhde voi syntyä helpommin, kunhan vastapuoli ei ole takinkääntäjä sillä sen Alanis aistii nopeasti.
Menneisyys: [Ja tämäkin vanhaa tietoa ylläri pylläri]
Alanis syntyi kesällä 2094 tavalliseen perheeseen Ûmonin kylään. Myöhemmin hän sai myös pikkuveljen. Alaniksesta varttui fiksu ja taitava haltianeito, josta koko perhe oli ylpeä.
Alaniksen veli menetti, todennäköisesti jonkun velhon kirouksen vuoksi, puhekykynsä kolmenkymmenen vuoden iässä ja Alanis opetti hänet uudestaan puhumaan. Siihen hän käytti salaperäistä huiluaan, jonka haltia kertoi saaneensa unen kautta.
Kasvaessaan Alanis opetteli hallitsemaan magiaansa, joka virtasi hänen suvussaan vahvana - haltianeito oppi käyttämään tulta hyödykkeenä, aseena ja ilona. Jos perheen keskes joskus kilpailtiin kenen magia oli vahvinta, voittaja oli yleensä Alanis.
Alaniksen isä Faius, joka oli kiinnostunut politiikka-asioista, toimi sotilaana milloin missäkin kun kutsu kävi. Vuonna 2141 Faius oli pitkäaikaisella komennuksella vartiointitehtävissä. Tällöin Úmoniin saapui ensi kerran odottamaton vieras - eräs mainetta kerännyt sotakomentaja suoraa hovin ytimestä. Ierrawin sai pian suureksi tyrmistyksekseen huomata, että sotakomentajan tarkoituksena oli voittaa haltianaisen luottamus ja mitä ilmeisimmin myös sydän puolelleen. Alanis ei kiinnostunut ylpeästä ja liian uljaasta (omien sanojensa mukaan) yläluokan miehestä. Kymmenen vuoden ajan mies kävi varsin useinkin Úmonissa kiusaamassa Alanista, joka ei juuri antanut myöten.
Näiden vuosien jälkeen tapahtui odottamattomin - sotakomentajasta oli tullut koko saaren valtias. Tháron joutui siitä eteenpäin käyttämään valepukuja, naamiointiloitsuja tai välikäsiä, mutta vielä kolmekymmentä vuotta mies yritti valloittaa Ierrawinin tunteita siinä onnistumatta. Vasta sitten virkatehtävät ja Alaniksen kylmyys sai hänet luopumaan toivosta.
Alanis tietysti ärsyyntyi sinnikkään miehen lähestymisyrityksistä, mutta niitä lukuunottamatta elämä jatkui normaalina vielä hyvän aikaa.
Valtiaan väkeä oli alkanut näkymään tavallista enemmän rauhallisen Úmonin katukuvassa, ja heidän tarkoitusperiään saattoi vain arvailla siihen asti kunnes tapahtui Ierrawinin elämän ei-toivottu käännekohta - vuonna 2233, Alaniksen ollessa 159 vuoden ikäinen, Ierrawinille vain kylmästi ilmoitettiin että hänet siirrettäisiin Wariandiin ja hänestä tulisi Tháronin valtiatar. Alaniksen entinen elämä ja ilot vajosivat tyhjyyteen, sillä pakeneminen ei olisi tullut kuuloonkaan - sillä olisi saattanut olla verisiä seurauksia.
Niin Alanis päätyi Wariandiin ja joutui omaksumaan kokonaan uuden elämän. Alku oli pahin, Alanis sulkeutuikin pitkiksi ajoiksi huoneeseensa, piti mykkäkoulua ja protestoi niin usein ja niin sivistyneesti kuin kykeni. Saari ja sen kansat kuitenkin tarvitsivat hänen panostaan ja haltia alkoi hiljalleen luovuttaa ja taipua valtiaan tahdon alle.
Alanis oli erittäin kimpaantunut siitä, että joutui lopulta Tháronin vierelle. Vaikka Ierrawin saattoikin hyväksyä uuden asemansa nainen ei koskaan lämmennyt miehelle. Alaniksen oli kuitenkin alistuttava osaansa, ja siihen osaan kuului, että Alanis joutui huomaamaan olevansa raskaana vihaamalleen miehelle ja näin kantavansa Tháronin perijää.
Koko raskausaikansa Alanis tuntui olevan erittäin levoton, vihainen ja synkkämielinen ja palvelijoilla oli täysi työ pitää odottavan äidin terveydestä huolta jo sen takia ettei syntymättömälle lapselle tapahtuisi mitään. Perijän syntymää odotettiin innolla, mutta sitä intoa ei riittänyt Alanikselle asti. Loppua kohden Alanis ei enää inhonnut sisällään kasvavaa olentoa, vaan alkoi hyväksyä tapahtuvan.
Lapsi, pieni poika, syntyi Alaniksen ollessa vahvasti huumattuna, jo hankalan ja tuskaisan synnytyksen takia. Ierrawinin virottua hän sai kuitenkin kuulla lapsen menehtyneen. Samaan aikaan iskeneet surun ja helpotuksen tunteet saattoivat Alaniksen hyvin epävakaaseen tilaan ja seurauksena oli useamman viikon mittainen jakso vuoteen omana, vahvojen parannusyritysten armoilla. Alanis kuitenkin toipui hiljalleen ja jaksamuksensa mukaan palasi työtehtäviinsä valtiattarena.
Vuonna 2263 kaikki kääntyi jälleen päälaelleen. Siinä ei ollut paljoakaan mitään ihmeellistä että hallitsijapari saattajineen oli ratsain matkalla, mutta mitä matkan aikana tapahtui oli synneistä suurin.
Ensin hyökkäsivät saattajat terineen, sitten jopa Tháron itse. Se oli lopulta valtiaan nuoli, joka tavoitti hätääntyneenä ja haavoittuneena pakenevan Alaniksen selän ja iskeytyi syvälle. Nainen kaatui maahan eikä noussut siitä enää. Ennen silmiensä sumenemista Alanis näki vain metsän kasvillisuutta joka oli tahriintunut hänen omaan vereensä.
[Jjjatkuuuu]
Taidot ja magia: Alanis taitaa tulen elementeistä parhaiten ja hän käyttää sitä tarvittaessa myös aseena. Äidin puolelta peritynyt vedenmagia ilmenee vain Alaniksen itkiessä: hänen kyyneleissään on jonkinlaista, vahvahkoa magiaa.
Alanis osaa olla välillä hyvinkin nopea, mikä hieman korvaa tämän voimaa, jota ei ole juuri sen enempää kuin haltianaiselta saattaa olettaa.
Alanis käyttää miekkaa kuin kädenjatketta ja nuolet lentävät tarkasti kohteeseensa kun haltia käyttää jousta.
Kuten lähes poikkeuksetta jokaisella Gwannatharin haltialla, myös Alaniksella on salaperäinen kyky muuttaa muotoaan yhdeksi peto- ja saaliseläimeksi.
Petoeläinmuoto, kotka:
Alaniksella on kotkanakin sinertävänvihreät silmät. Hieno, punertavaan taittuva ruskea sulkapeite hieman punaisempien kuvioiden kera herättää usein ihailua - tiesi näkijä kotkan olevan Alanis tai ei.
Kokoa tällä keholla on paljon, ja siipien kärkiväli on seitsemän metriä.
Saaliseläinmuoto, orava:
Alaniksen oravamuoto on vaikea erottaa muista oravista, sillä myös silmät ovat oraville tyypilliset - hyvin tummat.
Turkki on väriltään tasaisen ruskea, ehkä hieman punertava päälaelta ja selästä. Vatsanalus ja oikea etujalka on vaaleamman ruskea, melkein kermansävyinen muttei kuitenkaan valkoinen.
Muuta: -
----------------------------------
Positiiviset tuttavuudet
- (Erran Tuulenkantaja)
Neutraalit tuttavuudet
- Bralhon Ralos L'léanah (Chume)
Negatiiviset tuttavuudet
- Zach'irono Qenuan (Eskimo)
(- Lídea Ucemiar, Eskimo)
Alanis Ierrawin Synt. - 18.6.2094, Sekasorron ajan loppu
Kutsumanimet: Welanja, Alanis
Skp.: Nainen
Ikä: 194 vuotta
Laji: Haltia (kotka, orava)
Asema/Ammatti: Kapinajohtaja, ex-valtiatar. Monet tunnustavat Alaniksen yhä saaren hallitsijaksi ja valtiattarekseen. Suurelle osalle haltia on tuttu Welanjana, vaeltelevana evhakilaisena haltiaoravana.
Ulkonäkö: Alanis on sentilleen saman pituinen valtiaan kanssa, eli 182 cm. Haltian silmät ovat sinertävänvihreät ja niiden katse on yleensä kirkas ja läpitunkeva. Alaniksen kullanruskeat, keskitummat hiukset yltävät alaselkään asti ja etenkin kostealla säällä hieman kiharat latvoista ja ohimoiden kohdalta. Kukaan ei tiedä miksi, mutta Alaniksen hiukset eivät takkuunnu.
Alaniksen vartalo on haltialle tyypillinen - solakka ja voimakkaanpuoleinen. Iho on kuin hitusen ruskettunut, mutta näyttää etenkin kuunvalossa kalpealta. Pakovuosien ja muun rasituksen seurauksena haltianainen on hieman alipainoinen ja sitä mukaa myös turhan laiha.
Moni yrittää suostutella Alanista jättämään vaeltajan vaatimattomat vaatteet, siinä toistaiseksi onnistumatta. Ierrawin pukeutuu kuten vaeltaja, pientä vihjausta vaatteiden kantajan todellisesta arvosta antavat mahdolliset kirjailut.
Haltia pukeutuu kaikenkaikkiaan varsin peittävästi.
[insert uusi vaatetus here]
Aseinaan Alanis kantaa jousta nuolineen ja oikealla puolella hänen tummasta nahkavyöstään roikkuu mustassa, hopealla koristellussa huotrassa pitkä kahdenkäden miekka. Nuoliviintä hän pitää selässään mustan huppuviitan päällä. Huppu on lähes aina varjostamassa Alaniksen kasvoja.
Alaniksen vyöltä löytyy myös käyräteräinen tikari sekä sen vierestä pieni pussi, jossa haltia pitää pieniä tarve-esineitä ja tuntemattomasta, hopeamaisesta metallista tehtyä huilua. Huilu on kahdeksantoista senttimetrin pituinen ja sentin levyinen ja siitä lähtevä ääni on todella kaunis ja selvästi magiasävytteinen.
Ääni muistuttaa etäisesti poikkihuilun ääntä ja vaihtelee hyvin matalasta hyvin korkeaan soittajansa tahdon mukaan. Huilulla on maagisia vaikutuksia, mutta haltia ei puhu niistä paljoa - eikä oikeastaan tiedäkään.
Luonne: Nuorena Alanis oli villi mutta harkitseva, nykyisin villi luonne on ajettu nurkkaan, mutta puskee välillä esille. Hän ei ole juuri koskaan tehnyt hätäisiä päätöksiä tai joutunut katumaan tekosiaan. Ierrawin piilottaa usein hymynsä, jo nuorena hän nauroi hieman vähemmän kuin muut. Nykyisin vielä harvemmin. Haltia rakastaa Gwannatharin luontoa ja sitä syvää, maagista energiaa mikä huokuu vuorista, metsistä ja vesistä. Alanis ajattelee paljon, ja usein unohtuu ajatuksiensa syviin syövereihin. Hän saattaa tuntua kaikin tavoin etäiseltä, vaikka on sisimmässään hyvin seurallinen ja ulospäinsuuntautunut. Hän kykenee keskittymään moneen asiaan yhtäaikaa ja muistaa yleensä kaukaisiakin asioita puhtaasti.
Monet asiat yhdistyvät Alaniksessa, ja ne tekevät hänestä salaperäisen. Tháronin ryöstettyä Alaniksen hoviin, hän muuttui pitkäksi aikaa sulkeutuneeksi, joka ei puhunut juuri laisinkaan. Tapahtuman jälkeen Alanis ei ole kyennyt laulamaan, vaikka tapasikin laulaa usein nuoruudessaan. Tragedia myös sai Ierrawinin tuntemaan itsensä jonkun omaisuudeksi, vangiksi, jopa kaiken sen palatsin loiston ja muutamien iloistenkin asioiden keskellä.
Nyt kun hovielämä on takana ja tappoyrityksen fyysisistä haavoista selvitty, Alanis pitää itseään tietyllä tapaa hajotettuna, muserrettuna, vaatimattomana ja on hyvin pelokas sekä valtaa, että valtiasta kohtaan. Hän on yhä hiljainen ja etäinen, karttelisi mielellään sitä mitä häneltä odotetaan, mutta toisaalta on liian velvollisuudentuntoinen jatkaakseen piilottelua ja jättääkseen saaren kaoottisen tilanteen sikseen.
Alaniksen mielessä liikkuu kaikenlaista, myös suututtavia ajatuksia. Alanis osaa sysätä suuttumustaan pitkälti syrjään, mutta jos raja tulee vastaan Alanis saattaa joko huutaa ajatuksensa ulos tai syöksyä kotkana lentoon ja kadota jopa useiksi päiviksi. Vihan hänessä herättävät lähinnä valtiasta ja ihmisvainoja koskevat asiat. Vaikka Alanis on joutunut kulkemaan pimeydessä ja hämärässä, hän osaa myös iloita elämästä ja löytää lohtua ja toivoa omituisimmissakin tilanteissa.
Seurana Alanis osaa olla laidasta laitaan, riippuen ympäristöstä. Hän saattaa käyttäytyä kuin se Welanja joka oli neljä vuotta, avoin, iloinen ja salamyhkäinen, tai hän saattaa yllättäen saada silmiinsä sen kaivatun valtiattaren katseenlujuuden ja puhua piilotettuja viisauksia. Naisen luottamusta ei saada päällipuolisen keskustelun myötä, vaan haltian on tunnettava henkilö paremmin ennen kuin luottamus voi herätä. Sen sijaan jonkinasteinen ystävyyssuhde voi syntyä helpommin, kunhan vastapuoli ei ole takinkääntäjä sillä sen Alanis aistii nopeasti.
Menneisyys: [Ja tämäkin vanhaa tietoa ylläri pylläri]
Alanis syntyi kesällä 2094 tavalliseen perheeseen Ûmonin kylään. Myöhemmin hän sai myös pikkuveljen. Alaniksesta varttui fiksu ja taitava haltianeito, josta koko perhe oli ylpeä.
Alaniksen veli menetti, todennäköisesti jonkun velhon kirouksen vuoksi, puhekykynsä kolmenkymmenen vuoden iässä ja Alanis opetti hänet uudestaan puhumaan. Siihen hän käytti salaperäistä huiluaan, jonka haltia kertoi saaneensa unen kautta.
Kasvaessaan Alanis opetteli hallitsemaan magiaansa, joka virtasi hänen suvussaan vahvana - haltianeito oppi käyttämään tulta hyödykkeenä, aseena ja ilona. Jos perheen keskes joskus kilpailtiin kenen magia oli vahvinta, voittaja oli yleensä Alanis.
Alaniksen isä Faius, joka oli kiinnostunut politiikka-asioista, toimi sotilaana milloin missäkin kun kutsu kävi. Vuonna 2141 Faius oli pitkäaikaisella komennuksella vartiointitehtävissä. Tällöin Úmoniin saapui ensi kerran odottamaton vieras - eräs mainetta kerännyt sotakomentaja suoraa hovin ytimestä. Ierrawin sai pian suureksi tyrmistyksekseen huomata, että sotakomentajan tarkoituksena oli voittaa haltianaisen luottamus ja mitä ilmeisimmin myös sydän puolelleen. Alanis ei kiinnostunut ylpeästä ja liian uljaasta (omien sanojensa mukaan) yläluokan miehestä. Kymmenen vuoden ajan mies kävi varsin useinkin Úmonissa kiusaamassa Alanista, joka ei juuri antanut myöten.
Näiden vuosien jälkeen tapahtui odottamattomin - sotakomentajasta oli tullut koko saaren valtias. Tháron joutui siitä eteenpäin käyttämään valepukuja, naamiointiloitsuja tai välikäsiä, mutta vielä kolmekymmentä vuotta mies yritti valloittaa Ierrawinin tunteita siinä onnistumatta. Vasta sitten virkatehtävät ja Alaniksen kylmyys sai hänet luopumaan toivosta.
Alanis tietysti ärsyyntyi sinnikkään miehen lähestymisyrityksistä, mutta niitä lukuunottamatta elämä jatkui normaalina vielä hyvän aikaa.
Valtiaan väkeä oli alkanut näkymään tavallista enemmän rauhallisen Úmonin katukuvassa, ja heidän tarkoitusperiään saattoi vain arvailla siihen asti kunnes tapahtui Ierrawinin elämän ei-toivottu käännekohta - vuonna 2233, Alaniksen ollessa 159 vuoden ikäinen, Ierrawinille vain kylmästi ilmoitettiin että hänet siirrettäisiin Wariandiin ja hänestä tulisi Tháronin valtiatar. Alaniksen entinen elämä ja ilot vajosivat tyhjyyteen, sillä pakeneminen ei olisi tullut kuuloonkaan - sillä olisi saattanut olla verisiä seurauksia.
Niin Alanis päätyi Wariandiin ja joutui omaksumaan kokonaan uuden elämän. Alku oli pahin, Alanis sulkeutuikin pitkiksi ajoiksi huoneeseensa, piti mykkäkoulua ja protestoi niin usein ja niin sivistyneesti kuin kykeni. Saari ja sen kansat kuitenkin tarvitsivat hänen panostaan ja haltia alkoi hiljalleen luovuttaa ja taipua valtiaan tahdon alle.
Alanis oli erittäin kimpaantunut siitä, että joutui lopulta Tháronin vierelle. Vaikka Ierrawin saattoikin hyväksyä uuden asemansa nainen ei koskaan lämmennyt miehelle. Alaniksen oli kuitenkin alistuttava osaansa, ja siihen osaan kuului, että Alanis joutui huomaamaan olevansa raskaana vihaamalleen miehelle ja näin kantavansa Tháronin perijää.
Koko raskausaikansa Alanis tuntui olevan erittäin levoton, vihainen ja synkkämielinen ja palvelijoilla oli täysi työ pitää odottavan äidin terveydestä huolta jo sen takia ettei syntymättömälle lapselle tapahtuisi mitään. Perijän syntymää odotettiin innolla, mutta sitä intoa ei riittänyt Alanikselle asti. Loppua kohden Alanis ei enää inhonnut sisällään kasvavaa olentoa, vaan alkoi hyväksyä tapahtuvan.
Lapsi, pieni poika, syntyi Alaniksen ollessa vahvasti huumattuna, jo hankalan ja tuskaisan synnytyksen takia. Ierrawinin virottua hän sai kuitenkin kuulla lapsen menehtyneen. Samaan aikaan iskeneet surun ja helpotuksen tunteet saattoivat Alaniksen hyvin epävakaaseen tilaan ja seurauksena oli useamman viikon mittainen jakso vuoteen omana, vahvojen parannusyritysten armoilla. Alanis kuitenkin toipui hiljalleen ja jaksamuksensa mukaan palasi työtehtäviinsä valtiattarena.
Vuonna 2263 kaikki kääntyi jälleen päälaelleen. Siinä ei ollut paljoakaan mitään ihmeellistä että hallitsijapari saattajineen oli ratsain matkalla, mutta mitä matkan aikana tapahtui oli synneistä suurin.
Ensin hyökkäsivät saattajat terineen, sitten jopa Tháron itse. Se oli lopulta valtiaan nuoli, joka tavoitti hätääntyneenä ja haavoittuneena pakenevan Alaniksen selän ja iskeytyi syvälle. Nainen kaatui maahan eikä noussut siitä enää. Ennen silmiensä sumenemista Alanis näki vain metsän kasvillisuutta joka oli tahriintunut hänen omaan vereensä.
[Jjjatkuuuu]
Taidot ja magia: Alanis taitaa tulen elementeistä parhaiten ja hän käyttää sitä tarvittaessa myös aseena. Äidin puolelta peritynyt vedenmagia ilmenee vain Alaniksen itkiessä: hänen kyyneleissään on jonkinlaista, vahvahkoa magiaa.
Alanis osaa olla välillä hyvinkin nopea, mikä hieman korvaa tämän voimaa, jota ei ole juuri sen enempää kuin haltianaiselta saattaa olettaa.
Alanis käyttää miekkaa kuin kädenjatketta ja nuolet lentävät tarkasti kohteeseensa kun haltia käyttää jousta.
Kuten lähes poikkeuksetta jokaisella Gwannatharin haltialla, myös Alaniksella on salaperäinen kyky muuttaa muotoaan yhdeksi peto- ja saaliseläimeksi.
Petoeläinmuoto, kotka:
Alaniksella on kotkanakin sinertävänvihreät silmät. Hieno, punertavaan taittuva ruskea sulkapeite hieman punaisempien kuvioiden kera herättää usein ihailua - tiesi näkijä kotkan olevan Alanis tai ei.
Kokoa tällä keholla on paljon, ja siipien kärkiväli on seitsemän metriä.
Saaliseläinmuoto, orava:
Alaniksen oravamuoto on vaikea erottaa muista oravista, sillä myös silmät ovat oraville tyypilliset - hyvin tummat.
Turkki on väriltään tasaisen ruskea, ehkä hieman punertava päälaelta ja selästä. Vatsanalus ja oikea etujalka on vaaleamman ruskea, melkein kermansävyinen muttei kuitenkaan valkoinen.
Muuta: -
----------------------------------
Positiiviset tuttavuudet
- (Erran Tuulenkantaja)
Neutraalit tuttavuudet
- Bralhon Ralos L'léanah (Chume)
Negatiiviset tuttavuudet
- Zach'irono Qenuan (Eskimo)
(- Lídea Ucemiar, Eskimo)