|
|
Post by Deleted on Jun 16, 2014 19:43:32 GMT 3
//Crovy ja Hile tänne!!//
Lounaistuulen metsä. Aina niin kaunis paikka, vuodenajasta tai tilanteesta riippumatta. Lehdet kahisivat hiljaa tuulen voimalla, aiheuttaen hiljaista ääntä muuten äänettömään metsään. Yangravonin lähde, joka erottaa Lounaistuulen metsän Esjan metsästä, leikki tuulen kanssa luoden pieniä aaltoja lammen pintaan. Se houkutteli eläimiä ja olentoja nauttimaan virkistävästä vedestä. Muutama isompikin olento oli saapunut nauttimaan virkistävästä vedestä tai vaanimaan pienempiä olentoja ruuan toivossa.
Yksi suurimmista ja näyttävimmistä olennoista, jotka olivat tulleet lähteelle, oli käärmemäinen lohikäärme, jonka siniset suomut hohtivat auringon valossa. Naaraslohikäärme oli tullut nauttimaan auringosta ja kauniista säästä. Hän leijui taivaalla, sillä naaraalla oli kyky lentää ilman siipiä. Lungien kyky oli mahtava, ainakin Ebrithillin mielestä. Vaikka naaras ei usein elvistele kyvyillään, kyky lentää ilman siipiä on jotain, josta moni olisi kateellinen.
Ebrithill laskeutui alemmas, melkein maanpinnan tasolle ja päästi ilmoille kumean karjahduksen. Pienemmät eläimet säikähtivät ja kipittivät pakoon koloihin ja onkaloihin. Suuremmat eläimet siirtyivät hiukan kauemmas suuresta lohikäärmeestä, jonka viiksikarvat heilahtelivat hiljaa tuulen mukana. Naaras sammutti janonsa ja nyökkäsi muille eläimille hyväksyvästi. Sitten hän loikkasi ilmaan ja kääriytyi pienelle kerälle ja vaipui uneen.
|
|
|
|
Post by Deleted on Jun 16, 2014 21:16:06 GMT 3
Korkean Sekravuoren jyrkät reunat loivat pimeän ja varjoisan kohdan vuoren reunamille, Lounaistuulen metsään. Auringonvalo paistoi kauniisti lehtien välistä muualle metsään ja kauempana häämmötti Yangravonin lähde. Hile hyppäsi vuorenreunalta sojottavalle, soikionmuotoiselle kivelle ja tarkkaili minne hän jatkaisi matkaansa. Lähde näytti mielenkiintoiselta paikalta ja se saikin Hileen hyppäämään siivillensä ilmaan. Nopeat ja voimakkaat siiveniskut nostivat pienen lohikäärmeen puiden yläpuolelle, pois vuoren pimeistä varjoista. Hileen jäänvalkeat suomut kimalsivat auringonvalossa kuin tuhannet pienet timantit. Tämän vuoksi lohikäärme ei tykännyt lentää päiväsaikaan, ties kuka isompi petoeläin huomaisi hänet taivaalta. Nahkasiipi lensi vielä hieman korkeammalle ja otti syöksyasennon kohti Yangravonin lähdettä. Nopea vauhti sai Hileen luomaan kimaltelevan jäähilevanan hänen taaksensa, syöksyn aikana.
Yhtäkkiä lähteeltä kantautuva karjaus, sekä Kuuselementin mereltä tuleva voimakas tuulenpuuska sai Hileen menettämään tasapainonsa, joka johti nopeaan horjahtamiseen ja putoamiseen takaisin Lounaistuulen metsään. Puiden lehdet heiluivat ja varisivat alas, Hileen pudottua niiden läpi pehmeään ruohikkoon.
Mikä hiivattu se karjaisu oli!? Melkein loukkasin itseni.. Hile kummasteli mielessään ja oikaisi itsensä ruohikosta, lähteen suuntaan. Lähde oli vain 500 metrin päässä ja metsästä oli suora näkymä sinne. Lohikäärme siristi hieman silmiänsä ja työnsi kaulaansa pidemmälle, nähdäkseen tarkemmin. Kaikkien suurempien metsäneläinten joukosta erottui selvästi jokin erikoisempi otus. Hile lähti liikkeelle, kohti lähdettä, pienillä ja notkeilla loikkauksilla. Parinkymmenen hypyn jälkeen, mysteerinen otus erottui selvästi. Se oli toinen lohikäärme!
Hile ei edes muistanut milloin hän olisi viimeksi nähnyt toisen lohikäärmeen, ja varsinkin sellaisen joka lentää ilman siipiä? Varovasti Hile lähti liikkelle, hieman kiertäen tätä kerälle kääriytynyttä lohikäärmettä. Nahkasiipi pysähtyi pienen matkan päähän toisesta ja katsoi sitä ylöspäin.
"Hei! Hei! Herätys!" Hile huuteli, jättäen joka huudon väliin pienen tauon.
"Sinäkö se karjaisit?" Hän kysyi, olettaen leijuvan lohikäärmen kuulevan ja samalla ottaen nopean vilauksen ympärillensä ettei kukaan isommista metsäneläimistä yrittäisi syödä häntä.
|
|
|
|
Post by Deleted on Jun 16, 2014 22:21:28 GMT 3
Ebrithill nukkui kaikessa rauhassa, kunnes kuuli jonkun kutsuvan häntä. Kevyet kutsuhuudot kaikuivat naaraan korvaan unen läpi ja sai lungin avaamaan silmänsä. Hän katseli ympärilleen ja haukotteli laimeasti. Naaras suoristi kehonsa ja katsoi alaspäin. Hän näki hyvin pienen lohikäärmeen, ehkä pienimmän, jonka hän oli koskaan nähnyt. Hän ei edes tiennyt, että lohikäärmeet voivat olla noin pieniä.
Lohikäärme laskeutui alemmas ja laski kuusimetrisen kehonsa koskea maata. Hän tarkkaili pientä lajitoveriaan mielenkiinnolla. Pienempi lohikäärme kysyi, oliko naaras karjunut hetki sitten. Ebrithill hymyili kevyesti. " Kyllä, karjuin muutama minuutti sitten, kuinka niin", hän tokaisi. Lohikäärme nousi hetkeksi ilmaan ja päästi pienen karjaisun näyttääkseen mallia. Naaras leijui pienemmän lohikäärmeen yläpuolella ja tukaili toista mielenkiintoisena.
|
|
|
|
Post by Deleted on Jun 16, 2014 23:09:52 GMT 3
Nahkasiipi perääntyi hieman, kun herännyt lohikäärme suoristi itsensä ja näytti kuin valtava se oli Hileeseen verrattuna.
"Karjaisusi kaikui aika kauas.." Hile sanoi ja käänsi katseensa sivummalle koska ei uskaltanut kertoa säikähtäneensä ja pudonneensa taivaalta sen takia ja suuren lohikäärmeen tarkkailu sai Hileen olon erittäin epämiellyttäväksi.
Pikkuinen asteli tarkkaavaisena lähemmäs lähdettä juodakseen hieman. Kokoajan varoen ja jännittyneenä, Hile kurotti pääntänsä lähteeseen. Jos iso naaraslohikäärme olisikin vihamielinen, niin tulisi valkoisen nahkasiiven toimia nopeasti.
Hile työnsi kuononsa veteen, mutta räjähtävän yllättäen, jää levisi salamannopeasti Hileen koskettamasta kohdasta, jäädyttäen suuren alueen lähteestä. Lähteen vierellä olevat villieläimet säikähtivät tätä maagista purkausta ja juoksivat hurjaa vauhtia takaisin metsään. Hile nosti nopeasti päänsä säikähtäneenä ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Jännitys oli ilmeisesti saanut Hileen jäämagian valmiustilaan ja kosketus veteen purkasi sen. Muutaman sekunnin shokin jälkeen, Hile käänsi nopeasti päänsä toisen lohikäärmeen suuntaan ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen nopeasti, koska ei hän keksinyt mitään sanottavaa.
Niin voimakas kuin hänen magiansa olikaan, tällaiset vahingot olivat erittäin noloja hänen mielestään.
|
|
|
|
Post by Deleted on Jun 21, 2014 18:11:22 GMT 3
Lung tarkasteli uutta tuttavuutta mielenkiintoisena. Harvemmin tuli vatsaan toisia lohikäärmeitä ja vielä harvemmin varsin pienikokoisia yksilöitä, kuten tämä tässä. Naaras tunsi pientä sääliä pienempää kohtaan, kun mietti, kuinka paljon suurempi hän olisi valkeaan lohikäärmeeseen nähden. Toinen perääntyi hiukan ja tokaisi, että naaraan karjaisu oli kaikunut melkoisen kauas. " No, jos ottaa huomioon kokoni, ei se mikään ihme ole. Mutta kerroppa pikkuinen, oliko siitä jotain haittaa?", Ebrithill kysyi, nousten taas irti maanpinnasta muutaman kymmenen sentin verran.
Toinen asteli vikkelin askelin lammelle ja oli aikeissa juoda, kunnes jää suorastaan räjähti ja levisi lammen puoleenväliin asti. Käärmemäinen lohikäärme säpsähti pienesti, hän ei todellakaan osannut odottaa moista tapahtuvan, mikä herätti tietenkin entistä enemmän mielenkiintoa toista kohtaan.
Kaikki eläimet olivat kadonneet silmänräpäyksessä, säikähtäneenä yllättävää tapahtumaa. Toinen lohikäärme näytti kovin jännittyneeltä, mikä huolestutti sinisuomua. Pelkäsikö tämä jotain? Ei se tosin mikään yllätys olisi, hän oli nähnyt isompia koiriakin kuin tämä lohikäärme ja sinisuomu itsekin voisi haukata toisen miltei yhtenä suupalana. Toinen kääntyi ja oli sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan päästänyt minkäänlaista ääntä. Naars hymyili ystävällisesti. " Oletko sinä...peloissasi, vai? Näytät melko jännittyneeltä, jos minulta kysytään", lung kysäisi ja teki kiepin oman akselinsa ympäri. " Jos sinä minua pelkäät, niin älä. En minä ainakaan sinua aio syödä, en ole sellainen lohikäärme. Muuten, nimeni on Ebrithill", hän selvensi, jos se vaikka siitä johtuisi. Eihän sitä ikinä tiedä, vai mitä?
|
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 0:35:52 GMT 3
"E... Ei" Hile vastasi lyhyesti, toisen kysyttyä oliko hänen karjunnastaan haittaa.
Hile otti vielä muutaman kävelyaskeleen poispäin lähteestä, yrittäen miettiä tarkasti mitä sanoisi tälle toiselle lohikäärmeelle, mutta pian se keskeyttikin Hileen ajatukset kysymällä oliko hän peloissaan.
"Peloissaan? Mitä? Näithän sinä juuri itse mitä tein tuolle lähteelle. Miksi minun pitäisi pelätä mitään kun hallitsen tällaista voimaa." Hile vastasi äkäisesti, yrittäen esittää että hän teki sen tarkoituksella. Tosin tilanteen korjaaminen taisi olla jo liian myöhäistä. Valkoinen nahkasiipi käveli takaisin lähteen juurelle ja kosketti kynnellään, luomaansa jäätä, rikkoen sen tuhansiksi pieniksi palasiksi.
Hile huokaisi, katse poispäin Ebrithillistä.
"Minä olen Hile, hauska tutustua." Hile kääntyi Ebrithillin suuntaan ja sanoi neutraalilla äänensävyllä, häveten hieman kuinka hyökkäävästi hän puhui aikaisemmin.
"Oikeastaan saatoit hieman säikäyttää minut karjaisullasi" Pikkuinen vielä korjasi mitä aikaisemmin oli valehdellut.
Taivaalta putosi muutama sadepisara ja tummansiniset pilvet olivat peittäneet koko horisontin Sekravuoren suunnalta. Viileä voimakas tuuli puhalsi ihan kuin tyhjästä lähteelle. Hile ei edes huomannut pilviä aikasemmin, johtui varmaan hänen mellastamisestaan jään kanssa. Tuuli pukkasi pilviä lujaa vauhtia ja pian aurinkokin hautautuisi pilvipeitteen alle.
|
|
|
|
Post by Deleted on Jul 22, 2014 18:10:13 GMT 3
//Pahoittelut kestosta//
Ebrithill hymyili, kun kuunteli Hileen vastauksia hänen kysymyksiinsä. Toinen tuumaili näköjään ankarasti sitä, mitä oikein aikoi sinisuomulle sanoa, mikä sai Ebrithillin mielenkiintoiseksi.
Kun toinen päästi ilmoille lyhyen, kieltävän vastauksen, naaras nyökkäsi pienesti osoittaakseen ymmärryksensä. Naaraan toinen kysymys saikin pienemmän, valkosuomuisen lohikäärmeen varsin päättäväiselle tuulelle. Selityksen jälkeen naaras nyökkäsi selvemmin. Itsetuntoa toiselta ei ainakaan uupunut.
Naaras siveli pitkiä viiksikarvojaan hiukan, ennen kuin kuuli toisen sanovan jotain. Vai oli toinen sittenkin pelästynyt käärmemäisen karjaisua. No, ei se mikään ihme ollut, sillä naaraan ääni oli varsin kantava, eikä hänen odoteta karjaisevan kovinkaan useasti.
"Ethän satuttanut itseäsi? Siis tarkoitan, jos olit lentämässä ja säikähdit, olisit saattanut vaikka pudota ja loukata siipesi?", naaras kysyi hiukan huolestuneena. Hän ei todellakaan tahtonut tai tarkoittanut satuttaa pienempää olentoa, vain saada tilaa päästä juomaan samaiselle lähteelle, joka makasi kaksikon vieressä. Naaraalla oli varsin huono omatunto, eikä hän kaivannut mitään, joka vaivaisi häntä pidempään.
Naaraan katsellessa ja puhuessa toiselle, sadepisara laskeutui hiljalleen hänen kuonolleen. Ilma viileni, kylmät tuulet puhalsivat Sacrevuorten suunnalta ja aurinko peittyi mustien ja harmaiden pilvien alle. Pian alkaisi sataa, mutta siihen oli vielä hetki aikaa.
Sateesta naaras rupesikin miettimään, miten noinkin pieni lohikäärme selvisi tässä karussa maailmassa, ilman suurempaa lihasmassaa. Olihan toisella tuon maagiset jääkyvyt, mutta niilläkään ei suurempia vihollisia kaadettu noin vain.
" Muuten, kuinka sinä selviydyt tässä maassa? Sinulla ei kuitenkaan ole mitään huomattavan suuria lihaksia tai suurta kokoa etunasi. Jäämagiasikaan tuskin on niin voimakasta, että se saisi kaadettua toisen lohikäärmeen kovinkaan helpoti. Ellen sitten ole täysin väärässä", naaras kysyi. Sadepisarat alkoivat pudota useammin, saaden lammen pinnan väreilemään. Kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta, saaden sinisuomun värähtämään kevyesti.
|
|
