Post by Chryseis on May 16, 2015 23:11:54 GMT 3
Unohdetuista kerrotaan udein kauhutarinoita etenkin lapsille, kun heitä opetetaan pysymään poissa metsistä pimeän laskeuduttua. Osa gwannatharilaisista ei enää edes usko koko olentojen olemassaoloon ja heille jotka uskovat naureskellaan äänekkäästi. Sen sijaan he jotka ovat Unohdetun nähneet ja selvinneet siitä, ovat usein traumatisoituneita jolloin toisten naureskelut teevät erityisen kipeää.
Toisin kun kovinkaan moni ei muista, Unohdetut olivat ja ovat yhä todellinen uhka harvinaisuudestaan huolimatta.
------
Pimeyden levottomasta osasta koostuneet Unohdetut ovat Gwannatharin vanha vitsaus. Vaikka niiden määrä on vähentynyt alkuajoista niitä riittää silti riesaksi asti. Pimeyden Suurlohikäärme piti läsnäolollaan niitä aisoissa, joten naaraan lähdön jälkeen niiden määrä ensin räjähti ja sitten hiljalleen hupeni. Nykyisin niitä ei enää näe niin usein, mutta jos näkee kohtaaminen harvoin päättyy hyvin.
Unohdetut ovat kuolleenoloisia eläimiä tai kaksijalkaisia joita peittää osittain läpikuultava kerros mustaa limaa, jossa risteilee vaimeasti hohtavia punaisia verisuonimaisia juovia. Ne ovat tiheimmillään ja hohtavat enemmän lajin sydämen tienoilla. Myös Unohdetun silmien tilalla on vain punaisena hohtavat pisteet - lähempää katsottuna näkee että ne ovat vain tiheitä sumia punaisia juovia.
Unohdettu usein korisee hiljaa, liikkuu hitaasti ja kömpelösti, mutta saattaa silloin tällöin liikkua nopeissa spurteissa eteenpäin. Ne käyttäytyvät arvaamattomasti, mikä tekee niistä hyvinkin vaarallisia. Auringon laskettua hämärässä ja pimeässä Unohdettuja on joskus vaikea erottaa taustastaan. Ne ovat joskus olleet eläviä olentoja, mutta kuolemansa jälkeen hallitsematon, demoninen pimeys on löytänyt tiensä ruumiisiin ja nostanut ne haudastaan kulkemaan päämäärättä. Unohdetun valtaama ruumis näyttää aiemmasta tilastaan huolimatta vastikään kuolleelta, sillä demonisesta olennosta erittyvä lima rakentaa ruumiista itselleen 'asumiskelpoisen'.
Niillä ei ole jäljillä muita tunteita kuin sammumaton tappamisenhimo, halu kiduttaa ja kyky nauttia tuskasta, niin omasta kuin toisenkin.
Erityisesti täydenkuun yönä pimeällä liikkuminen voi olla hyvinkin vaarallista tähän aikaan ryhmäytyvien Unohdettujen vuoksi: ne kokoontuvat pieniksi joukoiksi joko jahtaamaan onnettomia eläimiä, hätyyttämään yksinään liikkuvia gwannatharilaisia tai tappelemaan keskenään. Unohdetun voi tappaa vain magiakeinoin, johtuen sen syntytavasta. Erityisen tehokas on harmoninen puoli pimeyden taikuudesta.