Aidaon - The stray Lady (Vapaa!)

[Suzume]

Elya

Haltian helpotukseksi ja kovaksi ilon aiheeksi Welanja tuntui olevan yllättävän hyvässä kunnossa. Elya jaksoi vain hymyillä takaisin naurahtaen toisen laskiessa leikkiä kädellään roihunneen tulen alkuperästä. Verentaitaja oli sen verran väsynyt ettei jaksanut edes juuri välittää miksi tai miten, mutta liekit olivat jo Welanjan kädeltä talttuneet.

Elya säpsähti toisen nähdessä hänen hätäisesti pois heittämänsä veren. Sen, minkä hän oli jo kokonaan unohtanut saadessaan muita kiireitä kesken kaiken. Haltia jännittyi ja liikahti huolehtivasti lähemmäs toista.
"Taivaiden tähden... Älä ajattelekaan vielä nousemista", hän puuskahti napakasti kuin kovankin luokan huolehtija. Moite päättyi kuitenkin naurahdukseen tajunnan helpotuksesta siitä, että pahin olisi jo takana.
Welanja puki hänen ajatuksensa kysymykseksi, johon haltia vain nyökkäili lempeästi edelleen huulten kaartuessa väsyneeseen hymyyn.
"Operaatio onnistuneesti suoritettu, eikä minulla ole pahempaa hätää."

Haltia otti kehotuksesta mallia ja löi pitkälleen toden totta viileälle nurmelle, antaen katseen kiiriä taivaan sineen. Uupumus tuli kuvioihin vasta kun sille antoi vihdoin luvan, ja haltianeito sulki silmänsä huokaisten ja vetäen keuhkoihinsa syvään puhdasta ulkoilmaa.
Suljettujen silmiensä takaa hän naurahti vielä toisen kostosuunnitelmille lisäten perään omankin vaatimuksensa.
"Kerro tavatessasi minunkin puolestani oikein lämpimiä terveisiä..." Haltia avasi silmänsä taas siristellen yhtäkkiä kovin valoisempaa näkymäänsä.
"... Mielellään kaksin käsin." Elyasta tuntui että kyseisen siivekkään olisi parempi lisätä etäisyyttään, ja vauhdilla.

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

   "Hahah..." Alanis naurahti väsyneesti. "Ellet halua kertoa itse." Haltia katsahti kättään, sen liikuttaminen vielä hieman sattui. Oli jokseenkin hämmentävää nähdä äsken niin raadeltu käsi kuin pikaparannettuna, vain tuoreet arvet ja kalpea iho viestivät juuri ohitetusta hädästä. "Heyra ja Aikhin lupasivat vahtia ettei se katoa mihinkään ilman lupaa. En kyllä usko että kotkalla on mitään kummempaa kerrottavaa..." Alanis haukotteli. Nainen tietysti tarkoitti huhuja Welanja-vaeltajan henkilöllisyydestä. Huhut olivat paha vihollinen, ja varmasti monet etsivät Alanista omien tarkoitusperiensä tähden.
   "Ansaitset kyllä isomman tunnustuksen kuin pelkän kiitoksen." Alanis totesi siinä makoillessaan ja ajatteli mielessään jotain mukavaa kuppilaa kylässä. Haltia kuunteli, kuinka kivunväristykset hiipuivat hiljalleen. "Satuit paikalle varsin hyvään aikaan. Olitko muuten menossa jonnekin alunperin?"
Niin, tuskin nuorempi kuitenkaan oli tullut Alaniksen suuntaan ilman jotain muuta syytä.

Aarnikotka Aikhin oli jättänyt veljensä vahtimaan raatelijaa ja lähtenyt itse sen sijaan etsimään Welanjaa. Kaksikko oli hieman huolestunut kun naista ei kuulunut takaisin.
Aikhinin nokka oli tarkka ja veren kitkerä tuoksu veti urosta puoleensa varsin tehokkaasti. Kun hieman yli metrin korkuinen sinertävä uros näki hieman kauempana kaksi maassa lojuvaa hahmoa ja verta se juoksahti heitä kohti.
   "Welanja, oletko se sinä?"
Alanis kuuli nuoren kotkan äänen ja kampesi oikean kätensä varassa istumaan nähdäkseen että tulija todella oli hän.
   "Täällä ollaan, kunnossa toisin kuin näyttää. Tämä rehti toveri Aurianna tässä saattoi juuri pelastaa henkeni." Hieman kömpelösti haltia laskeutui takaisin maantasalle, sillä hän tunsi itsensä liian korkeaksi ollessaan puoliksi istualtaan.
   "Oooletko varma? Täällä on-"
   "Olen varma ja se on vain verta. Rauhoitu ihmeessä, myrkky on tiessään ja henki kulkee."
Aikhan tuntui varsin huolehtivalta urokselta, se ei aluksi millään meinannut uskoa haltianaisen sanoja vaan jäi liikahtelemaan paikalleen. Se katsoi Auriannaksi nimettyä nuorempaa haltia epäillen. Se ei uskaltanut palata takaisin kylään ilman varmistusta.
   "Aivan varmastiko kaikki on kunnossa?"

//Aikhin on 100% myös sun pelattavissa.

[Suzume]

Elya

Vaikka päivä oli lämmin, kulkivat vilunväristykset nopeasti haltian niskaan saaden hänet värisemään.
"Itse asiassa tulin rantaan sattumalta. Saavuin juuri sitä ennen kylään ja tänne tulo oli päähänpiston aiheuttamaa", hän vastasi. vai oliko se ollut vain päähänpisto? Naista yhtäkkiä vilustutti ajatus siitä että olisi jättänyt rannalle käyskentelemättä. Welanja olisi voinut...
Eikä hän olisi tiennyt siitä mitään, eikä se olisi koskettanut häntä millään lailla. Elyasta tuntui että onni tai jokin toinen voima oli puuttunut peliin, taiko sitten hän huomaamattaan oli jotain outoa paikan päällä aistinut. Häntä karmi ajatus että toinen olisi saattanut kuolla myrkkyyn ilman apua.

Kun komean kokoinen aarnikotka saapui paikalle, linnun ollessa selvästi Welanjan tuttuja, nousi Elya hieman hätäisesti pystyyn. Naisen rauhoitellessa kumppaniaan tajusi haltia että nurmikon aiemmin värjännyt puna oli paikallaan edelleen. Sille olisi jo aiemmin pitänyt tehdä jotain.
Kysymyksen kuullessaan nosti Elya maasta katseensa lintuun, ja siirsi sen siitä vielä lepäävälle potilaalleen. Hetken viiveen jälkeen hän vastasi, vaikka kysymys ei olisikaan suorasti hänelle esitetty. 
"Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa..." Sitten hän katsahti vielä Welanjaan sivusilmällä ja henkäisi.
"Ei... Kaikki on kunnossa. Minä vakuutan ja vannon oman vereni kautta", hän hymyili sekä aarnikotkalle että naiselle. Sen jälkeen hän heilautti ranteella kevyesti läiskiä nurmikolla, ja nuo kokooontuivat hänen kämmenelleen käskyn kuulleina. Nyrkkinsä nainen puristi kiinni, ja sen avatessa oli nesteen tilalla pakoteusta paineesta muotoutunut punainen helmi, kynnenkokoinen ja tasaisen pyöreä.

 
//Koulu vie aikaa, anteeksi vastauslaiskotteluni mun =w=

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

Alanis näki Auriannan tekevän taas jotain jännittävää ja kuikuili toisen suuntaan jaksamatta kuitenkaan nostaa päätään nurmelta.
"Ai, veri toimii tuollakin tavalla. Kuulehan sinulla on hieno kyky!" Alanis hymyili.
Aikhan katsoi kadonnutta verta ja ilmestynyttä helmeä nokka raollaan hetken, ennen kuin putosi pilveltään. Nelijalkainen peruutteli hieman taaksepäin, sillä Auriannan ilmeinen taito hallita verta aiheutti hänessä ihailun lisäksi vilunväristyksiä.
"No, ehkä minä uskon... Kiitos sinulle." Aikhan päätti suosiolla jättää naiset kahden, ei hänestä kuitenkaan olisi heitä ylipuhumaan mihinkään.

Alanis makoili rentona nurmella ja haukotteli, joutuen sitten sohimaan hiuksia pois suustaan. Yksin metsässä tovin elänyt Alanis oli jo ehtinyt unohtaa, ettei ystävällisyys ollut vielä kokonaan kadonnut tältä saarelta. Se sai aikaan ehkä hieman valheellisen turvallisuudentunteen, missä Alanis olisi mielellään vellonut vaikka lopun elämäänsä - oli se sitten lyhyt tai pitkä.
"Voinkohan mitenkään kiittää sinua?"
Pöh, miksi hän edes kysyi. Jahka Alanis jaksaisi nousta maasta hän kiittäisi toista haltiaa joka tapauksessa, piti tämä siitä tai ei. Ierrawinin verisuonissa kutisi, kun veri haki paikkaansa. Muutenkin naisesta tuntui niin kummalliselta, ettei hän oikein keksinyt sanoja kuvaamaan olotilaansa. Alaniksen olisi tehnyt mieli raapia vasenta kättään mutta se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Sen sijaan hän hinkkasi oikeaa kättään ruohoon, aivan kuin vasemman puolen kutina olisi muka siitä helpottanut...

[Suzume]

Elya

Haltia vastasi toisen hymyyn pyöritellen kuulaa sormiensa välissä. Kuin vettä, verta pystyi hallinnassa hyödyntää enemmän kuin monipuolisesti. Nainen nyökkäsi kavahtaneelle, rauhoitteleva ilme kasvoillaan. Toki moinen karmivaa oli, sitä paitsi Welanja oli jo ehtinyt nähdä hänenn kykynsä käytössä. Vaikkakin Elya oli edelleen sitä mieltä että haltia oli kestänyt tänään liikaa yhdelle päivälle, tämän vointi näytti paranevan. Ainakin siltä hopeakutrisesta tuntui.

Siinä helmeä pyöritellessään kuin hypnoottisesti rullaten etusormen ja peukalonsa välissä vaipui neito ajatuksiinsa vähän pidemmäksikin aikaa. Verentaitaja oli oppinut vetämään ylleen roolit, tietyt maskit joita vaihteli tarpeen mukaan valheiden vyyhtissään. Toinen oli kiltti Aurianna, toinen Elya. Toinen auttoi ja hymyili, riehui ja oli eläväinen nuori nainen, toinen valehteli, kiristi, nauroi ja ..tappoi, välitti vain omasta itsestään ylpeästi leuka korkealla ja pysyi tarpeen tullen hiljaisena haamuna taustalla.
Haltia ei sekoittanut näitä kahta koskaan. Oli kiltti minä ja paha minä. Valkoinen ja musta minä. Vai peräti valkoinen ja punainen minä?
Tänään Elya ei ollut pitänyt yllä kumpaakaan roolia. Se sai naisen miettimään,oliko hän ollut "oma itsensä" niin kuin jotkut asian ilmaisivat.

Welanjan ääni herätti verentaitajan ajatuksistaan. Hän kohotti maasta katsettaan sekä kysyvästi kulmiaan.
"En todellakaan tunne tarvitsevani mitään." Sitten hän vaikeni hetkeksi ja henkäisi.
"Syy miksi saavuin tännekin on se, että etsin jotakin. Tai pikemminkin jotakuta."
Voisihan aina yrittää kysellä, mistä sitä tiesi jos toinen olikin tietoinen haltian sisaren liikkeistä. Huhuja kun oli liikkeellä paljon.

Elya lakkasi helmen pyörittelyn ja katsoi sitä hetken valoa vasten. Sitten hän ojensi kuulan kohti Welanjaa.
"Voit pitää sen", sanoi haltia, "jos siedät katsella kiusankappaletta muistona jostakin tarkoitiksesta miksi olet hengissä." Hän hymyili hieman. Silmät kielivät sen, vaikka suu yrittikin pysyä vakavana.

// Anteeksi kamalasti, koulu tappoi taas mennen tullen ja palatessa Q________Q

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

Haltianaisen silmät suurenivat hetkellisesti.
   'Etsiminen tällä saarella ei lienekään helpoimmasta päästä.' Ensimmäinen mieleen rysähtänyt ajatus ja tottahan se oli - Alaniksen omaksikin onneksi. Muutenhan hänen ei olisi ollut näinkään helppoa piileskellä vihamielisiltä katseilta. Kun ruskeatukkainen vielä lojui mietteisään Aurianna liikahti ja Alanis käänsi päänsä uudestaan toisen suuntaan.
   "..?" Meni hetki ennen kuin Alaniksen katse tarkentui nuoremman haltian kädessä olevaan verihelmeen. "Ohoh!" Ierrawin lausahti ja nosti itsensä istumaan antaen sitten punaisen helmen pudota kämmenelleen. Hetkisen hän vain katseli sitä hymyillen hieman, tosin hiljalleen hymynkare suli pois kun nainen sukelsi jonnekin syviin mietteisiinsä. Verihelmeä pitelevä käsi puristui hiljalleen nyrkkiin.
   '... miksi olet hengissä.' Ahdistuneisuus painoi päälle huolimatta siitä, että tällä hetkellä kaikki oli niin hyvin kuin mahdollista. Aavistus siitä, että heti kun hän vain liikkuisi pois tältä paikalta, normaali painostava arki palaisi huolineen, murheineen ja pelkoineen. Vetäessään raikasta ilmaa syvälle keuhkoihinsa Alanis virkosi oltuaan hetken hiljaa.
   "No kiitos, kyllähän tämän säästää oikein mielellään. Olen sitäpaitsi aina pitänyt verenpunaisesta." Alanis loihti jälleen kasvoilleen hmyn joka oli jopa osittain aito.   "Pääsetkö ylös? Voisit halutessasi kertoa lisää tästä etsimästäsi henkilöstä, mahdollisesti teekupposen äärellä?"
Ierrawinin liikkeet olivat vielä liioitellun hitaita mutta hän nojasi terveeseen käteensä ja nousi ylös. Seisoessaan jälleen täydessä pituudessaan hän tunsi olonsa kummallisen vahvaksi. Kenties hiljattaisten huimauksien, kipujen ja muiden suma oli saanut hänet osittain hukkaamaan normaalin tilansa. Meri kimalsi yhä kutsuvana, mutta itse kylä veti nyt enemmän puoleensa. Merta ehtisi katsella sitten myöhemmin kotkana.

[Suzume]

Elya


Mietteisssään vakoojaa harpaasi aimo matkan taaksepäin, muistellen sisarensa ulkonäköä. Vaikka oikean Auriannan hiukset taittuivat kupariin enemmän kuin hänen omaan platinaan, oli nukkemainen ulkonäkö lapsena ollut jo hämmästyttävän samanlainen. Eiväthän he kaksosia olleet, mutta olisivat hyvin voineet tuntemattomien silmissä siltä näyttääkin. Ja vaikka muistikuvat koskivat lapsuusaikaa, oli helppo kuvitella naisen nykyinen ulkonäkö jos omaansa vertasi. Mitään hän ei ollut kuitenkaan löytänyt, hippusen täältä, toisen sieltä, huhut kiersivät ja kaarsivat, eivätkä antaneet yhtään varmaa tietoa. Joskus hän luuli jahtaavansa muistojen haamua enemmän kuin haltiaa.
 Helmi vaihtoi omistajaa, tai pikemminkin palasi omistajalleen, olihan sen ainesosatkin olleet osa tätä vielä lähes täysin tuntematonta haltianaista.

Elya nousi hitaasti ylös, katsellen Welanjaa varovalla silmällä. Hän hetken aikaa pelkäsi että toinen kaatuisikin, ja vahti tarkasti potilaan seisomista kuin tämä voisi hetkessä löytää itsensä taas maankamaralta. Welanja näytti kuitenkin olevann äsköistä paremmasssa kunnossa, ja ilmeisesti huimaus kaikesta tapahtuneestakin alkoi poistua. Korpinsydämen katse kirkastui tuntiessaan, että nykyineen veri virtasi suonissaan moitteettomasti, asettuen osaansa. 
"Minä olen kunnossa... Mutta katso että et rasita itseäsi liikaa äkkinäisesti", hän muistutti kuin moittien, huokaisi ja heitti otsalle valuneet kirkkaanhopeat hiuskiehkurat paikoilleen. Hetkeksi hän sulki vielä silmänsä ihmetellen meren tuulta.
Sitten kuitenkin nuo kikkaat silmät aukaisi, katsahtaen haltianaiseen.
"Olkoon, mutta minä sitten tarjoan", hän sanoi. Askel kävi hieman kohti kylää, mietteissään. Jos naisella olisi pienintäkään tiedonmurusta tarjoaisi hän vaikka kuinka monta pannullista.

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

   "En en, tohtori hyvä!" Alanis naurahti ja heitti kätensä puuskaan. Häntä nauratti, mutta tottuneena piilottamaan sen tyytyi nainen vain hymyilemään. Aurannan nuuhkiessa tuulta Alanis katsahti vielä verihelmeen ja sujautti sen vyölaukkuunsa, se valui aikalailla kaiken muun alle. Ierrawinin katse eksyi hetkeksi tutkimaan vielä tätä veriparantajaa, moinen kyky sai vieläkin osakseen kummastusta ja mietteitä, etenkin kun sen oli kokenut.
Aurianna oli saanut leppoisan pienen meditaationsa päätökseen ja katsoi Alanista ilmeellä joka sai ruskeahiuksisen nielaisemaan lauseen jonka sanomista varten oli jo raottanut suutaan.
   "Hah, senkin mokoma. En kieltäydy, vaikka olinkin itse sanomassa samaa..." Ierrawin otti muutaman jo vallan kevyeltä tuntuvan askeleen kylää kohti. Tuuli ei oikein osannut päättää puhalsiko se mereltä vai kylältä merelle, aivan kuin se olisi kierrellyt kaksikon ympärillä yrittäen saada nämä maaniteltua jatkamaan makoilua nurmikolla. Alaniksen huppu läjähti sivusta päin hänen kasvojaan ja sen mukana kasa hiuksia, kummatkin nainen vain sohi pois suustaan.
   "No voi hyvänen aika, tässä tuulessahan jo melkein toivoo että omistaisi kunnollisen leijan! Sen aarnikotkanpenteleen voisin kyllä sitoa naruun ja liihotella sitä pahimmissa tuulenpyörteissä."

Aikhan oli jäänyt kylän laidalle nähdäkseen Alaniksen paluun itse, ja luulikin ettei Alanis nähnyt tämän pujahdusta kauemmas muina lintuina. Tietenkin haltia näki, ja tuhahti huvittuneena Aikhanin epäilevälle luonteelle. Aidaon ei ollut isoimmasta päästä, mutta hyvin viihtyisä. Taloissa oli jotain omanlaista vivahdettaan, eivätkä halkeamat vanhoissa hirsissä ainakaan tuhonneet tätä tunnetta. Eräs rakennuksista näytti siltä kuin tuuli olisi kaatanut sen usein ja se olisi aina kyhätty uudestaan. Hieman rupuinen, mutta syystäkin, se oli entinen kylänjohtajan kokousrakennus ja tilava kuin mikä. Tilaa tarvittiin, sillä taverna joksi se oli muutettu veti väkeä puoleensa. Alanis suuntasi kulkunsa nurkkapöytään joka oli vapaana, monet kun hyvällä kelillä kerääntyivät ikkunoiden ääreen. Eräs haltianuorukainen huomasi kaksikon tulon ja hipsi jo samaa pöytää kohti vastaanottamaan tilausta.
Alanis huomasi pojan heti, mutta oli siltä seisomalta varma ettei hän ollut tällä kertaa iloisen ja seikkailukertomuksia janoavan haltianklopin mielenkiinnon kohteena: nuorukaisen silmät olivat selkeästi nauliutuneet Auriannaan. Alanis pyöräytti silmiään ja istui alas.

//Hehe, hehe...

[Suzume]

Elya

Tuulen tuoksu kantoi mereltä omaa raikkauttaan, vaikka pyörteissään se toi mukanaan yhtä lailla läheistä metsää. Se lämmitti iholla, suorastaan maanitteli matkailijoita tuudittumaan syliinsä, unohtamaan murheet ja huolet. Haltia hymyili kotkan kurittamisesta haaveilevalle, ja antoi sitten katseensa kiertää merelle. Olisko moinen mahdollista? Murheidensa poisheittäminen? Jotenkin, verentaitajasta tuntui, että Auriannana oli... helpompaa hengittää. Ilma oikeasti tuntui muulta kuin hapelta. Mutta hän oli jo liian syvällä. Pian hänen touhunsa alamaailmassa huomattaisiin, tavalla tai toisella, oli se sitten valtiaan tai vastarinnan puolelta. Mitä sitten tapahtuisi? Puututtaisiinko asiaan? Hän oli nyt jo liian kauas kulkenut voidakseen valita kasvojaan.
Mutta silti, Auriannana puhuminen, Auriannana hymyily, jopa nauru... siinä oli jotain kovin haikeaa, jotain mitä hän kaipasi. Ehkä siksi valeasun pitäminen ja samalla itsensä huijaaminen vielä hetken ei haittaisi.
Huppu sekä hiusmeri iski myös verentaitajan kasvoille, niitä pois sohien, vaikkakin kovin ajatuksissaan.

Aidaon oli kaunis, pieni mutta siro ja aikaa elänyt. Kylässä oli jotain ystävällistä ja lämmintä, vaikka se tuulen armoilla elikin. Elya huomasi nyt matkalla asioita mitä ei ollut vielä tullessaan edes vaivautunut katsomaan, kuin hänelle olisi annettu lupa rentouttaa alituista valppauttaan ja elää hetken ajan huoletonna.
Nurkkapöytään saapuessa huomasi haltia Welanjan katseen: pää kohosi kääntymään ja silmät pojan kohtaamaan, tämän hymylle hämmentyneenä vastaten.
Tilattuaan nuorukaiselta hiukan jopa sopertaen lämmintä juotavaa, piilotti hän katseensa johonkin pöydän uumeniin, vain antaakseen syyttävän mulkaisun vastapäätä istuvalle. Hopeisia kutreja alettiin piilotella hupun kauluksen sisälle, heleän punan kohotessa yleensä niin kovin kalpeille poskipäille. Huomioväriä tuijotettiin aina, eikä Elya voinut jostain syystä mitään ruusunpunalle kasvoillaan.
"...Mitä", mutistiin Welanjan ilmeelle äskeiselle kun haltiapoika oli lähtenyt viemään tilausta eteenpäin.
Katse kävi ensin harhailemaan, mutta sitten löysi taas itsensä haltianaisen silmistä.
"Siitä äskeisestä.." hän aloitti.
"Olen etsinyt siskoani jo kauan. Tällä saarella se on kuin neulaa heinäsuovasta hakisi... Mutta vinkkejä olen saanut sieltä sun täältä."
Verentaitaja nielaisi, kuin asia olisi takertunut kielen kannoille, kuin hän olisi muistellut kuollutta. Kaikista eniten hän toivoi ettei näin osoittautuisi. Se ei saa olla niin. Kuin ei olisi tiennyt, miten jatkaa, Elya laski katseensa kätensä hopeahelyihin.

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

Alanista huvitti hieman liikaa, mutta nielaisi naurunsa ja tilasi teensä vikkelästi jotta Aurianna pääsisi pois kiusallisesta tilanteesta.
   "Joku taitaa olla kiinnostunut sinusta", Ierrawin kuiskasi kun toinen yritti piilottaa nättejä hiuksiaan. Ei kuitenkaan yhtään ivallisella äänensävyllä vaan enemmänkin toteavasti.
Kuluisi hetki ennen kuin nuorukainen palaisi juomien kanssa, ja sen tiesi mitä ilmeisimmin myös hopeakutri ottaessaan alkuperäisen asiansa puheeksi. Alaniksen silmät hieman sykähtivät ja pää vaipui sitten jokseenkin luovuttaneesti toviksi katsomaan pöydän reunaa.
   "Olet oikeassa, välillä tuntuu että lähimmäisistään huolehtiminen täällä on mahdotonta."
Alanis tunnusteli toisella kädellä vastikään parannettua käsivarttaan mietteissään. "Mutta sentään on vihjeitä. Ovatko ne kaikki johtaneet samalle seudulle vai risteiletkö ympäri saarta?"

Vaikka Alaniksella oli suurempiakin huolenaiheita kuin puolituntemattoman kadonnut sisar hän auttaisi nuorempaa mielellään jos vain kykeni. Kunnellessaan toisen sanoja Ierrawin kuitenkin kävi hieman levottomaksi: ei ollut Auriannan sisko ainoa sisarus näillä main joka oli kateissa. Úmonissa Vahil Ierrawin oli kadottanut isosiskonsa, isä tyttärensä ja niin edelleen. Mutta Gwannathar oli kadottanut valtiatar Alaniksen, jota suurin osa piti kuolleena mutta muutamat herättelivät toivoa ettei näin olisi... Ierrawin toivoi ettei Aurianna kääntäisi keskustelua sisarestaan Alanikseen kysymällä kysymyksiä.
Teet saapuivat hopeansävyisellä tarjottimella, ne toi se sama kiilusilmäinen nuorukainen. Tällä kertaa hän tosin vaikutti päällisin puolin asialliselta, ottaen vastaan maksun ilman sen kummempia silmäniskuja tai paljonpuhuvia hymyjä. Niiden sijaan osittain Auriannan teekupin alle oli laitettu keskeltä taitettu pieni paperilappunen:

"Hei hopeasuortuva, nimeni on Josias.
Jos sinulla ei ole kiireitä illalla, haluaisitko kenties
saapua tavernalle tunti ennen sulkemisaikaa? Minä tarjoan."

[Suzume]

Elya

Haltianeito luovutti, hopealangan lailla rönsyilevien laineiden kieltäytyessä pysymästä piiloissaan nimeksikään: huulilta kantautui huokaus, Alanista katsottiin silmät hetken ymmyrkäisen pyöreinä.
"Eihän kukaan.." hän mutisi, haudaten naamaansa hupunreunaan punalta piiloon.

Alanis kyseli jäljistä, vaikka auttamatta jo selvää oli tilanteen epätoivoisuus. Ei Elya ollut kuin yksi onnettomista, jotka kadonneita rakkaitansa huhuilelivat, tässä oli taas yksi syy huhujen kiertämiseen ympäri saarta. Niin hovin puolella kuin alamaistenkin, ei katoamisilta vältytty.
"Paljon on tapahtunut.."
Totesi posliinikasvo katsellen kaukaisuuteen yli Welanjan olkapään.
Elya kurtisti kulmiaan mietteliäästi.
"Paljon ympäriinsä... Mutta pääkaupungin lähettyville ne johtivat, siitä hajoten. Tämä oli yksi niistä, yksi niistä monista", hymähti hän surkeasti. Ei etsintä maalla ollut kuin surkeaa hakuammuntaa, vaikka parempaa kuin tyhjänpanttina seisominen. Häntä ei kaivannut kukaan, mutta hänen oli saatava tietää missä hänen kaipaamansa oli.
"Toivon silti löytäväni jotain, mihin takertua", hän jatkoi Welanjaan taas katseensa kohdistaen.
"Pientäkin vinkkiä nökäisestäni nuoresta haltianaisesta."

Hopeatarjotin saapui pöytään, saaden haltian vaikenemaan, ja vaikka kiitoksen nuorukaiselle loikin, varoi verentaitaja kauempaa katselemaan jäämästä. Welanja näytti olevan tilanteesta tietäväisempi, aikaisemmasta ilmeestä virnuilevasta päätellen. Kupin kannalta löytyi lappunen: sen lukiessa henkäisi tyttö, paperinpalan Welanjalle ojentaen.
"E-ah- mitä", oli ensimmäiset sanat mitä Elya suustaan änkyttäen ulos sai.
"Mitä-mitä minä teen?" Hän älähti hiljaa järkyttyneenä avunantoa katseellaan haltianaiselta anoen. Mitä moinen oli?

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

Alanis nyökytteli hiljakseen kuunnellessaan Auriannan sanoja. Hänen mielialansa alkoi hiljakseen valua takaisin normaaliin, aiempi hyväntuulisuus hiipui hiljalleen. Kenties lempeällä tuulella oli helpottava vaikutus verrattuna tavernan seisovaan ilmaan.
   "Pidän silmäni auki", oli vastaus nuoremman toiveisiin.

Ierrawin katsoi Auriannaa kun tuo vaikeni tarjoilijan jälleen saapuessa. Hetken haltiananinen luuli nähneensä väärin kun oli havaitsevinaan piene lappusen toisen kupin alla. Mutta kun hopeahiuksinen otti sen käteensä ja luki sen läpi, arvauksesta tuli totta.
   "Eihän, kutsuiko hän sinut ulos?" Alanis naurahti vastauksena nuorikon epäuskoiseen älähdykseen. Alanis otti paperinpalan vastaan ja lukaistuaan sen naurahti kämmeneensä. Naurahdus oli enemmän lempeä kuin vahingoniloinen, mutta varmaa oli ettei Ierrawin itse olisi halunnut moista saada.
   "Hahah..." Alanis puhalsi silmille valuneita otsahiuksia pois naamaltaan. "Joko otat kutsun vastaan tai et. Päätös on toki sinun mutta en tiedä..." Haltia nojautui taaksepäin tuolissaan ja käänsi teekupin niin että sen kahva jäi oikealle sivulle. "En tiedä uskaltaisinko itse."

Josias silmäili välillä vaivihkaa haltiakaksikon pöydän suuntaan ja nuoren miehen naamalla oli koko ajan pieni hymy. Alanistakin hymyilytti vähäsen, mutta hän ei halunnut naureskella Auriannan tilanteelle joten hymy jäi piiloon.
Ierrawin nosti teekupin vaivattomasti, kuppi ei tuntunut käteen yhtään polttavalta, siitä piti huolen haltiassa virtaava tulen magia. Hetkeksi hän sulki tavernan äänet ulkopuolelle keskittyäkseen teehensä - tuoksu oli sekoitus suopursua, hunajaa ja sitruunaa. Huumaavan lämmin höyry nousi naisen kasvoille ja hän hörppäsi kupista varovasti. Hieman liian kuumaa vielä, mutta Alanis painoi mieleensä että 'Kultajuopaa' kannattaisi juoda jatkossakin. Kuppi laskeutui pöydälle.
   "Tietenkin voit lähtiessäsi ohimennen todeta hymyillen että olet kiireinen? Olisi julmaa jättää hänet vain odottamaan."
Vaikka nykyhetki oli huomattavasti mukavampi Alaniksen ajatukset palailivat nykäyksittäin aarnikotkaan. Sitä pidettiin yhä lukittuna kylätalon kellarissa ja kaikesta päätellen se kykeni keskustelemaan - ainakin sen kellariin raahaamisen aikanassa ilmoille sylkemistä kirosanoista päätellen.

[Suzume]

Elya



”Kiitos”, haltianainen sanoi, lähes liiankin nopeasti, epätoivon helähtäessä ikäväntuntoisena sivuäänenä. Kun Elya todella mietti, hän olikin epätoivoinen! Vihjeitä ei edes ollut yhden käden sormien määrää enempää, arvauksia taas oli kuormittain. Joten epätoivoista, todella epätoivoistahan moinen oli, mutta myös se oli hänen yksi ja ainoa oljenlortensa tässä kylmässä, ilkeässä maailmassa johon hän ei ollut koskaan aiemmin tutustunut. Aina silloin tällöin hän todella saattoi olla se sama pikkutyttö. Orjakauppiailta karannut, silmät puhki päästään itksenyt ja hämmentynyt kun ei tiennyt mitä polkua olisi seurannut pimeän saapuessa.



Nyökytys tytön oli lähes hysteerinen, kuka olisi moista odottanut! Viimeinen asia mitä nuorukaisen mieleen olisi juolahtanutkaan, vieläpä ensimmäinen moinen yritys hopeahiuksista kohtaan. Ensimmäinen sellainen, mitä hän ei pitänyt uhkaavana, poika oli hymyillyt jopa hämmästyttäävän aidon näköisesti. Elya vilkaisi varovaisena kohti Josiasta, juuri väärällä hetkellä. Kahden katseet kohtasivat, ja säpsähtäen Elya käännähti ympäri. Jostain syystä hän tiesi että pojan hymy vain leveni. Hopeahiuksi toivoi etteivät hänen kasvonsa muistuttaisi niin paljon punaruusua kuin hän niiden uskoi olevan, poskipäiden kuumottaessa runsaasti kuin äkkiseltään hän olisi kuumetaudin itselleen saanut.

”Niinpä”, haltia mutisi, nyt itsekin juomaansa varoen sipaisten – ja sitten pois sen laskien tuntiessaan maukkaan mutta kovin kuuman ja kieltään pistelevän maun. Oli totta, ettei ollut kenen tahansa luottaminen, hän itse oli hyvä esimerkki siitä. Vaikka vasta nimensä sanominen oli ollut virallinen vale, oli myös asioita joita hän jätti kertomatta. Itse kukin, kaikilla oli salansa.



Elya vastasi neuvoon hieman myöhässä, kuin hajamieliseksi olisi hän unohtunut.

”Aivan- olet oikeassa..” hän huokaisi, nyt varoen katsomasta nuorukaiseen. Mielessä kuitenkin kutkutteli pieni kiinnostus, jos hän kuitenkin mensisi? Poika tuskin tahtoisi pahaa... Ja hän osaisi kyllä puolustaa itseään tarpeen tullen. Elya jätti asian sikseen, kohdistaen katseensa taas vastapäätä istuvaan. ”Mikä on vointisi, vuorostaan jos saan kysyä? Riittää jo minun asioistani huolehtiminen”, hän hymyili, nostaen nyt uudestaan kupin huulilleen. Ennen kuin haltia otti toisen kulauksen, jatkoi hän vielä. ”Saanko kysyä mitä sinä teet täällä?”

[Chryseis]

Alanis Ierrawin

  "Kiitos, olen täysin kunnossa." Taitava saattoi havaita että lausahdus koski ainoastaan fyystistä olotilaa. "Ehkä hieman väsynyt." Haltia joi jälleen teetä, hitaanpuoleisesti ja nauttien. Auriannan toinen kysymys sai Alaniksen kuitenkin hetkeksi jäätymään. Hän kuitenkin onnistui piilottamaan sen suht hyvin.
  "No jaa, taidan olla hyväuskoinen ja typerä," nainen alusti ja naurahti. "Olin itseasiassa Yanravonin lähteellä Esjan vuoksi. Etsimässä mitään merkkejä sen läsnäolosta." Ierrawin oikeasti tunsi isensä vähän höperöksi etsiessään jotain niin myyttistä. Hän oli kuitenkin nähnyt hyvin painostavan unen, jossa kyseinen Suurlohikäärme oli sanonut että sillä oli kerrottavaa. Alanis ei tiennyt pitäisikö uni ottaa vakavasti tai ei.

  Tee oli sen verran jäähtynyt että Alanis joi sen loppuun. Hän alkoi kaivaa vyöpussukastaan muutamaa kolikkoa mutta sormiin osuikin Auriannan luoma verihelmi. Haltia nosti sitä ikkunasta heijastuvaan valoon ja unohtui hetkeksi ihailemaan sitä. Hymynkare palasi hänen kasvoilleen.
Hetken kuluttua Ierrawin laski helmen pöydälle ja tunnusteli vasenta kättään. Se oli hieman turta, ehkä kosketusherkkäkin mutta tuntui lämpimältä ja kirvelyä ei ollut laisinkaan. Nuorempi osasi asiansa, tunnusti tämä sitä itse tai ei. Jälleen Alanis nappasi sen sormiinsa ja katseli marmorimaista pintaa osittain ajatuksissaan. Ierrawin palasi ajatuksineen jälleen maan päälle.
  "Täältä lähdettyäni minua odottaa pitkä taival Lemeakseen ellei mitään yllättävää ilmene eteeni ja sotke suunnitelmiani toistamiseen."