Post by Ghaldun on Jun 16, 2015 19:18:46 GMT 3
Vinárishka Ikhan
Hymynsä suorastaan loisti Elyan toistaessa hänen nimensä. Jokin oman nimensä toisten suusta kuulemisessa oli ilahduttavaa, suorastaan sydäntä lämmittävää, ja typeränä hymyily oli siihen kuin refleksi. Itserakkautta se ei ollut, eikä Ikhan osannut oikein selittää. Nuorukainen vain nautti tunteesta, kun joku, uusi tai vanha tuttava, muisti häntä nimeltä.
Vihertävissä silmissä pilkahti, ja Ikhan seurasi mielenkiinnolla, kuinka haltia joutui riistämään katseensa irti korusta. Kiihko, jolla nainen haluamaansa katsoi, oli intensiivinen. Mirtauri unohtui tuijottamaan Elyan siroja kasvoja.
Vastaukset eivät olleet vastauksia laisinkaan, jos Ikhanilta kysyttiin. Ne herättivät hänessä vain lisää kysymyksiä, mikä ei ollut hänet pyrkimyksensä! Mutta ketäpä sorkkajalka oikein huijasi, jos ei itseään, sillä oli tilanne mikä tahansa, keksi hän aina lisää kysyttävää. Elyan sanat olivat varsin kryptisiä, eikä niistä oikein tahtonut ottaa selkoa ajatustensa avuksi. Helyn saaminen oli toiselle erityisen tärkeää, mutta siihen tulokseen Ikhan oli päätynyt jo aiemmin. Mitä hän olisi halunnut selvittää, oli se, millainen Elya luonnoltaan oli. Edessään seisoi heleästi naurahtava nainen, jolta nuorukainen oli kuitenkin aiemmin saanut kokea osansa vakavin kasvoin lausutusta uhasta.
Mutta Ikhanin luontoon kuului mennä vaistonsa vietävänä, ja tällä hetkellä aavistuksensa eivät huutaneet varoituksia mielensä perukoilla (Tai ehkä hyvin kaukana, hyvin hiljaa).
Kysymyksiä olisi ollut reilusti lisää, mutta mirtauri tyytyi naurahtamaan äänekkäästi. Hän painoi käden rinnalleen ja huokaisi syvään, muka harmistuneena.
”Tiedonjanoani on mahdoton sammuttaa”, hän henkäisi dramaattisesti, ja virnisti perään. ”Mutta täytynee riittää tältä erää.” Ikhan sipaisi hopeista ketjua peukalollaan, kuin sitä koskevaa vaihtokauppaa vielä punniten. Lopulta mirtauri asteli lähemmäs Elyaa, sorkkiensa helyihin solmitut kulkuset helähtäen. Hän antoi helyn roikkua ketjunsa varassa, ja ojensi sitten kätensä odottavalle.
Hän hymyili vilpittömästi naiselle. Saattoi vain toivoa, että Elya kunnioittaisi omaa osuuttaan vaihtokaupasta.
//Mitä muuten olisit mieltä, että lopeteltaisiin tätä peliä tähän, ja kaksikko voisi vaikka törmäillä toisiinsa uudelleen ryhmäpelissä, kun kumpainenkin sinne näyttää ilmoittautuneen?
Hymynsä suorastaan loisti Elyan toistaessa hänen nimensä. Jokin oman nimensä toisten suusta kuulemisessa oli ilahduttavaa, suorastaan sydäntä lämmittävää, ja typeränä hymyily oli siihen kuin refleksi. Itserakkautta se ei ollut, eikä Ikhan osannut oikein selittää. Nuorukainen vain nautti tunteesta, kun joku, uusi tai vanha tuttava, muisti häntä nimeltä.
Vihertävissä silmissä pilkahti, ja Ikhan seurasi mielenkiinnolla, kuinka haltia joutui riistämään katseensa irti korusta. Kiihko, jolla nainen haluamaansa katsoi, oli intensiivinen. Mirtauri unohtui tuijottamaan Elyan siroja kasvoja.
Vastaukset eivät olleet vastauksia laisinkaan, jos Ikhanilta kysyttiin. Ne herättivät hänessä vain lisää kysymyksiä, mikä ei ollut hänet pyrkimyksensä! Mutta ketäpä sorkkajalka oikein huijasi, jos ei itseään, sillä oli tilanne mikä tahansa, keksi hän aina lisää kysyttävää. Elyan sanat olivat varsin kryptisiä, eikä niistä oikein tahtonut ottaa selkoa ajatustensa avuksi. Helyn saaminen oli toiselle erityisen tärkeää, mutta siihen tulokseen Ikhan oli päätynyt jo aiemmin. Mitä hän olisi halunnut selvittää, oli se, millainen Elya luonnoltaan oli. Edessään seisoi heleästi naurahtava nainen, jolta nuorukainen oli kuitenkin aiemmin saanut kokea osansa vakavin kasvoin lausutusta uhasta.
Mutta Ikhanin luontoon kuului mennä vaistonsa vietävänä, ja tällä hetkellä aavistuksensa eivät huutaneet varoituksia mielensä perukoilla (Tai ehkä hyvin kaukana, hyvin hiljaa).
Kysymyksiä olisi ollut reilusti lisää, mutta mirtauri tyytyi naurahtamaan äänekkäästi. Hän painoi käden rinnalleen ja huokaisi syvään, muka harmistuneena.
”Tiedonjanoani on mahdoton sammuttaa”, hän henkäisi dramaattisesti, ja virnisti perään. ”Mutta täytynee riittää tältä erää.” Ikhan sipaisi hopeista ketjua peukalollaan, kuin sitä koskevaa vaihtokauppaa vielä punniten. Lopulta mirtauri asteli lähemmäs Elyaa, sorkkiensa helyihin solmitut kulkuset helähtäen. Hän antoi helyn roikkua ketjunsa varassa, ja ojensi sitten kätensä odottavalle.
Hän hymyili vilpittömästi naiselle. Saattoi vain toivoa, että Elya kunnioittaisi omaa osuuttaan vaihtokaupasta.
//Mitä muuten olisit mieltä, että lopeteltaisiin tätä peliä tähän, ja kaksikko voisi vaikka törmäillä toisiinsa uudelleen ryhmäpelissä, kun kumpainenkin sinne näyttää ilmoittautuneen?