|
Post by Deleted on Jun 21, 2014 23:58:14 GMT 3
Naisen suu kääntyi vienoon hymyyn albiinon piruillessa "hänen miehistään". Nainen painuikin hiljentämään testosteroni hirviöt yhdellä hyvin ajoitetulla kiukkuisella sihahduksella. Pieni jälkimurina kertoi että tätä jatkettaisiin myähemmin, mutta sekin sai vastaukseksi uuden sihahduksen.
Ulkopuolen äänet hiljenivät nopeasti kun albiino ujuttautui sisälle kivisten seinien suojaan. Sisällä olisi muuten ollut täysin pimeää, ellei katon reijästä olisi siivilöitynyt anteliaasti valoa sisälle. Auringon suorat säteet plajastivat jokaisen hämähäkinseitin ja myös sen paksumman siiman oven edessä. Siima oli viritetty niin että se laukaisisi huolimattoman sisääntulijan siihen astuessa hälyytyksen. Hautakammion ensimmäisessä huoneessa ei ainakaan täältä voinut nähdä mitään vahingoittavaa ansoitusta. Ilmeisesti se mitä kellarissa oli, riittäisi hävittämään sen mikä ikinä ovesta hälytyslangan yli ryntäisikään.
Ovessa oli massiivinen salpa ja oven vierellä vielä avausmekanismi. Joku ei oikeasti halunnut että tätä seurattaisiin sisälle kryptaan. Ihan niinkuin joku, Dagmarin lisäksi tottakai, olisi edes halunnut siosälle jonkun viimeiseen leposijaan. Haudanryöstäjiäkään tuskin tälläinen koristeeton hautapaikka kiinnosti. Ympärillä oli kaikkea paljon hienompaa ja kaikki varkaat eivät olleet ihan niin epäluuloisia, tai älykkäitä kuin olisi voinut toivoa. Siinä ehkä syy miksi he varastivat kuolleilta elävien sijaan.
Kun jurina ja mylvintä oli hiljennetty, täällä oli aavemaisen hiljaista, lukuunottamatta kellarista kuuluvaa tasaista suhinaa.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 0:29:47 GMT 3
Lukki laskeutui maahan yhtä ääneti kuin hänen mukanaan lattialle leijaileva kuiva lehti. Tottuneet silmät luotasivat heti ensimmäiseksi läpi kaiken mahdollisen vaarallisen ennen kuin jalat ottivat yhtäkään askelta.
Ansaviritys oli yksinkertainen siima käytävän läpi, ylhäältä alas viistottain. Se oli hellpo väistää, jos sen näki, ja kun sit hetken tutki, se oli helppo myös lukita. Yleensä mekanismit tällaisissa virityksissä olivat naurettavan yksinkertaisia. Niiden teho ja suosio perustui juuri siihen; helppo tehdä ja samaan aikaan vaikea huomata. Ei kukaan osannut katsella siimoja tunkiessaan ulkoa kuunvalosta pimeään katakombiin.
Yksi ainoa vieno värähdys kävi siiman toisen pään lävitse miehen sormien lukitessa hälytysmekanismin niin, ettei se laukeaisi edes pienestä tönäisystä. Isommasta aivan varmasti, mutta kaappi-Dagmarkin osaisi varmasti luimia tiensä siiman ali jos sen oikein varta vasten miehelle näytti. Mies ei vaikuttanut mitenkään tyhmältä. Itse asiassa tämä muistutti monessakin asiassa, muussakin kuin ääntelyssä, leijonaa. Leijonat olivat komeita, urheita, lihaksikkaita, älykkäitä ja tyhmänrohkeita. Ne taapersivat sisään nyt esimerkiksi hautaholveihin ja repivät mukanaan joka ansalangan, koska niitä ei pelottanut kohdata vastoinkäymisiä. Juuri siitä syystä niitä sitten tuupertui vuoristolampien juurelle, jossa hämähäkit kutoivat niiden haavat umpeen.
Ansaitsemattoman huvittuneena mielikuviensa todenperäisyydestä Lukki kävi tutkimassa salvan ja oven avausmekanismin. Ne eivät vaikuttaneet ansoitetuilta. Ovi oli lukittu salvalla sisältä päin, josta päätellen avausmekanismi toimi manuaalisesti. Tutkiessaan raskasta salpaa ja etsiessään hyvää kädensijaa hän pani merkille pienenpienet veriroiskeet se pinnalla.
Salvan nostamisesta aiheutunut ääni hukkui kaukaa alhaalta kuuluvan suhinan alle. Ovi rahisi auetessaan ja Lukki väänsi sitä auki kierros kerrallaan, niin hitaasti ja varovasti kuin vain mahdollista. Kun ovi oli vain sen verran auki, että siitä saattoi Dagmarinkin kokoinen mies survoutua sisälle, kalpea hiippailija kurkisti ulos pihalle.
"Herra on hyvä ja käy sisään. Asukkaat vaikuttavat kuolleiksi vähän äänekkäiltä ja epäluuloisilta", Lukki totesi matalasti ja viittasi Dagmaria lähemmäksi. "Ovi on ansoitettu, mutta lukitsin mekanismin. Jos et nyt jää soittamaan siimaa kuin luuttua, niin se ei laukea."
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 11:02:43 GMT 3
Oven raahatessa auki wyverni oven takana otti askeleen sivuun ja painoi massiivisen kuonon sa oven väliin. Myrkyllisen kirpeän tuoksuinen hengitys sai pölyt kammiossa liikkeelle kun elukka veti ja puhisi ilmaa sieraimistaan samalla kun ovi aukeni lisää. Vähälohikäärmeen matala sähinän ja murinan sekoitus kertoi että Fafnir ei yhtään pitänyt siitä mitä se haistoi jostain katakombin uumenista.
Kun albiino tuli näkyville ovenvälistä, se puuskutti miehen kiireestä kantapäähän, kuin tarkistaakseen ettei tämä ollut vain jokin otus joka oli karannut luolaston uumenista. Kun mies osoittautui ihan ihmiseksi ja ilmeisesti hyväksyttäväksi sellaiseksi wyverni tuhahti niin että ilmavirran saattoi tuntea melkein panssarin alla asti ja nousi sitten takaisin koholle ja pois oven edestä.
"Koitan olla soittamatta." Dagmar totesi melkein hymyillen samalla kun puski tiensä oven välistä. Jätti jäi hetkeksi katsomaan lankaa edessään. Aivan kuin toinen olisi välittömästi tajunnut kuinka pahasti olisi voinut sattua jos albiino ei olisi lähtenyt matkaan. "Me odotamme täällä ja pysäytämme kaiken mikä saattaa yrittää pakoon." Jenova sanoi rauhallisesti. Katosta kevyesti satava tomu kertoi että wyverni oli kiivennyt kammion katolle ja vaani saalista siellä.
Dagmar väisti varovasti ansalangan ja veti esille aseensa. Hetken jätti meinasi arpoa menisikö käytävään ensin, mutta päätti sitten pyytää albiinoa. "Voitko mennä edeltä, tai ainakin pitää silmällä enempien ansojen varalta?" Dagmar pyysi oikeasti melkein kohteliaalla sävyllä. Tämä oli toinen kerta varmaan vuosikymmeniin kun Dagmar oikeasti tarvitsi jonkun apua.
Käytävä vei portaina alaspäin pimeyteen. Portaiden alapäässä kajasti punertava valo ja sihinä kuului edelleen. Dagmar otti taskustaan pienen lasisen marmorikuulan ja puristi sen kämmeneensä niin että lasi meni kokonaan särölle. Hyvin nopeasti kaikista säröistä alkoi hohtaa valoa, joka oli kirkasta ja valkoista, mutta ei hohtanut kovin kauas. Dagmar ojensi kuulan albiinolle. Lasikuula oli viileä koskettaa, eikä kuumentunut kämmenen sisälläkään. Sen voisi piilottaa taskuunsa jos pelkäsi tulevansa nähdyksi.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 12:12:04 GMT 3
"Suurin toiveeni tässä elämässä, Dagmar, on juosta ansoihin puolestasi", Lukki vastasi dramaattisesti, otti ojennetun valopallon ja katsoi sitä hetken aikaa. Sen kalpea hehku sai hänen ihonsa näyttämään vielä tavallistakin valkoisemmalta. Varsin hyvin mies kuitenkin sujahti varjoihin ja valo häipyi kämmenen suojaan.
Tie vietti alaspäin. Ilma kävi tunkkaisemmaksi askel askelelta. Aina välillä Lukki palasi suuremman toverinsa luokse ja käski varoa jotain. Yleensä epäilyttäviä juuria, kohollaan olevia seinäpaneeleita tai muuta vastaavaa. Hän ei voinut olla varma, olivatko ne ansoja, mutta kokemus opetti kohtelemaan kaikkea ansalta vaikuttavaa ansana. Mekanismeja ei aina voinut nähdä edes tarkkailemalla, joten parempi katsoa kuin katua. Käytävä vaikutti hitaasti edetessä huomattavasti pidemmältä, kuin se tosiasiassa oli. Lisäksi Dagmar sai tönöttää pimeässä odottamassa tavallista kauemmin. Vasta kun oli kulunut lähes kaksinkertainen aika edelliseen verrattuna valo syttyi sylen päähän miehestä ja valaisi toispuoliset, kuunvalkeat kasvot.
"Siellä on huone", Lukki kuiskasi ja nyökkäsi edemmäksi. "Alunperin kuolinliinojen säilytystä varten, mutta viime aikoina joku näyttää käyttäneen sitä jonkinlaisena varastona. Rikottuja pulloja, kankaanpalasia ja vanhoja kahleita. Siellä myös haisee jokin kemikaali, jota en tunnista", albiino selitti. "Siellä ei ainakaan tällä haavaa näy ketään, joten jos haluat kurkata, katso nopeasti. Minä pidän vahtia. Kehotan kuitenkin olemaan nopea; kuka tahansa tuolta päättääkin josain välissä lähteä ylös törmää meihin varmasti. Täällä ei ole minkäänlaista suojaa."
Hän vihasi yksisuuntaisia käytäviä ilman huoneita. Niissä kulkiessaan tunsi aina kulkevansa vääjäämättä kohti omaa tuhoaan. Minnekään ei saattanut paeta. Oli vain toivottava, ettei ketään tullut vastaan, tai että se vastaantulija ei ehtisi huutaa ennen kurkkunsa viiltämistä.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 17:21:21 GMT 3
Dagmar liikkui hitaasti ja piti huolen että varmasti noudatti albiinon ohjeita. Miestä ei hyvittanut ottaa kovin montaa ansaa kiinni naamallaan. se oli valitettavasti hyvin normaalia isolle soturille ja tälläinen luolastoihin tunkeutuminen ei todellakaan ollut Dagmarin vahvoja puolia.
Kun toinen mies ei hetkeen palannutkaan alkoi soturi jo melkein huolestua. Dagmar ei ehkä nähnyt kovinkaan hyvin tässä hämärässä, mutta hän haistoi ja aisti paremmin kuin tavallinen ihminen. Mies oli hiljaa tyytyväinen kun toinen palasi ja kertoi huoneesta. Dagmar nyökkäsi ja jatkoi hiljaa eteenpäin mennäkseen tarkistamaan huonetta.
Huoneen sisällössä oli jotain hyvin pahaenteistä. Kuka heitti pois näin paljon revittyjä vaatteita, kenkiä ja kahleita. Mitä kamalan hajuiset pullot olivat sisältäneet ja mikä oli tämä kammottava haju? Dagmar ei paria sekuntia pidempää huoneessa viihtynyt vaan palasi käytävälle nyökäten päällä miestä jatkamaan eteenpäin.
Käytävä jatkui vielä pienen matkaa ennenkuin se teki 90 asteen mutkan oikealle ja aukesi isoksi huoneeksi. Ensimmäinen hautakammio oli mitä ilmeisimmin tyhjennetty tärkeämpiä asioita varten ja seinille kaivettujen syvennyksien arkut oli nostettu kasalle oviaukon viereen. Kasan taakse oli helppo mennä piiloon ja seurata tapahtumia sieltä. melkein 10 m pitkän huoneen toisessa päässä touhusi kaksi olentoa. Lyhyt pituus ja kumara asento kieli olentojen olevan goblineja.
Seinän syvennyksissä, joissa arkut olivat aiemmin olleet oli nyt kuplivia kemikaaleja. Huone oli kauemmasta päädystään hyvin valaistu. Goblinit sekoittelivat ja hääräilivät jotain touhuissaan, kunnes toinen olennoista kompuroi hieman kohtalokkain seuraamuksin. Olento kaatoi päälleen jotain vaalean sinistä nestettä aivan muutaman pisaran. Goblinit jähmettyivät paikoilleen kuin kauhusta, ennenkuin toinen alkoi rääkymään käheällä äänellään. Siniseen litkuun koskeneen olennon silmät laajenivat ja tämä koitti epätoivoisesti sulkea kumppaninsa suun.
Huoneen perältä, goblinien vierestä esiin juoksi ihmis mies kaavussa. Ikänsä puolesta oppipoika katsoi kaksikkoa ja komensi sitten kontaminoidun goblinin laitettavaksi huoneeseen, pian! Kaksikko katosi raahaten kolmatta mukanaan ja käytävästä kaikui vielä pitkään goblinin sydäntäsärkevä huuto, ennenkuin se vaimennettiin. Dagmar katsoi mieheen vierellään ja kohotti kulmiaan.
Olettaen etteivät olennot ansoittaneet työhuoneitaan kovin paljoa Dagmar lähti etenemään seiniä pitkin. Mies näytti varovan erityisesti ettei koskisi mihinkään litkuihin seinillä. Ääniä ei juuri nyt ainakaan kuulunut. Kaksikolla olisi mahdollisuus jäädä väijymään palaavaa goblinia ja ehkä oppipoikaa. Olisi helpompi jatkaa jos edes toinen olisi pois pelistä.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 18:03:49 GMT 3
Goblineita.
Goblin oli kenties ihmisen jälkeen se kaikista onnettomin olento maan päällä. Se, joka jahkautui yksinkertaisuutensa ja luontaisen auktoriteettihakuisuutensa takia helpolla hämärähommiin apulaiseksi. Ei sillä, että se olisi ollut mikään peruste jättää moisesta rankaisematta. Lukki tunsi silti enemmän sääliä onnettomia liemenkeittelijöitä kuin varsinaisia pelastettaviaan kohtaan.
Kun kolmikko oli kadonnut käytävälle ja huuto oli hyytynyt pahaenteiseksi kaiuksi Dagmar luovi tiensä varjoja pitkin kohti valaistua koesyvennystä. Lukki piti katseensa siellä, minne oppipoika apulaisineen oli kadonnut ja hankkiutui ääneti passiin. Toinen käsi puristi edelleen piilossa säröistä valopalloa, mutta toiseen näytti kuin tyhjästä kasvaneen terävä kärki. Tikari puristui kämmenen sisälle tiukasti ja vakaasti. Siinä missä Dagmar kykenisi varmasti tappamaan kaksikin samalla iskulla, Lukki saattoi tappaa sen yhden kiin ääneti, että se ei edes tajuaisi kuolleensa ennen kuin jalat lakkaisivat kantamasta.
Kemikaalien haju tuntui Lukinkin nenään pistävältä. Jos moiseen koskaan tarjiutuisi tilaisuutta, hän tutkisi mielellään, litä litkut olivat. Nyt oli keskityttävä muihin asioihin. Siinä odottaessaan albiino muisti pitää silmällä myös Dagmaria siltä varalta, että tällä olisi jotain sanomista. Miehen kookas, petomainen hahmo pimeässä lievitti hitusen kalsean ympäristön luomaa epämukavuutta. Tarvittaisiin melkoinen vastus lyömään Dagmar maihin.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 22:36:24 GMT 3
Eipä passissa tarvinnut pitkään odottaakkaan, kun käytävästä alkoi kuulua goblinin tassutusta. Otus murisi karhealla nasaaliäänellään ja kiroili kaverinsa tymyyttä. "Ei saa koskea liemiin, typerä, typerä. Mennyttä nyt, sääli. Tyhmä." Otus murisi astellessaan sisälle huoneeseen. Otus ei ollenkaan edes huomannut valtavaa soturia nurkassa saatikka sitten salamurhaajaa aivan vierellään.
Dagmar teki pienen nyökkäyksen miehelle. Albiino saisi olennon pois pelistä täysin vaivatta ja ruumis oli helppo piilottaa lukuisiin arkkuihin.
Kun harmi olisi hoidettu pois päiväjärjestyksestä, aikoi Dagmar siirtyä syvemmälle tunneliin josta goblini juuri asteli. "Tyrmät" eivät voineet olla kaukana, koska he olivat kuitenkin kuulleet miten toinen goblin oli oletettavasti juuri sellaiseen raahattu. Käytävä jatkuisi suorana ja jakautui molemmille puolille tasaisin välein holvihuoneisiin, jossa oli alunperin pidetty perheen kunnianarvoisia päitä. Jossain tälläisessä huoneessa olisivat kadonneet palkkamurhaajat.
Dagmar puristi miekkansa kahvaa. Jos albiino jotenkin missaisi iskunsa, murskaisi jätti olennon varmaan iskulla.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 22, 2014 22:50:04 GMT 3
Jos mielessä olikin aiemmin ollut sääliä, Dagmarin nyökätessä kaikki sellainen merkityksetön unohtui mielestä. Hän oli täällä suorittamassa tehtävää. Jos albiinon todellista ammattia oli tähän asti saattanut vain arvailla ja päätellä, se tapa jolla mies saaliinsa lopetti jätti vain vähän arvailun varaan. Liike oli nopea, erehtymätön ja goblinin säikähtänyt, kurlutukseksi muuttunut huuto kuoli suun päälle asetetun hansikkaan alle. Ruumis vetäytyi varjoihin ennenkuin otus ehti kunnolla edes horjahtaa. Maahan ei jäänyt veriroiskettakaan. Ei jälkeäkään surmatyöstä. Ja kaikki oli tapahtunut yhden hengenvedon aikana.
Goblin oli kevyt laskea yhteen avonaisista arkuista. Kun ruumis oli kätkössä, Lukki ilmestyi esille melkein Dagmarin takaa. Miehen toinen hansikas oli peittynyt mustaan goblinin vereen, mutta tikari oli taas kadonnut jonnekin näkymättömiin. Eittämättä sen saisi takaisin hetkessä jos sille olisi tarvetta.
Albiino meni taas edeltä, tällä kertaa ihan pyytämättä. Reitti vietti edelleen alas, mutta huomattavasti loivemmin kuin alkuun. Maan haju tuntui vahvempana täällä ja lattialle ja seiniin oli kertynyt kosteutta. Paikoittain käsi tunsi seinäpinnalla niljaista levää. Ilma oli raskasta hengittää. Tuuletus ei ilmeisesti ollut se paikanpitäjän huolenaiheista ensimmäisin. Jahka katse erotti edempänä jonkinlaisia holveja tai huoneita Lukki palasi taas takaisin ja kosketti pimeässä Dagmarin kättä. Sujuvasti valopallo vaihtoi omistajaa.
"Siellä on holveja. Minä menen edellä ja vahdin, ettei kukaan tule. Tarkista sinä huoneet yksi kerrallaan. Sinä tiedät, mitä me olemme etsimässä", Lukki selitti. Hän ei voisi mennä kauhean kauaksi Dagmarista ilman valoa, mutta hämärään tottuneet silmät hyödyntäisivät Dagmarin kädestä lähtevän valon hyvin sylen parin päähän.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 14:02:54 GMT 3
Dagmarin oli melkein ihailtava toverinsa taitoja, tämän hävittäettä pikku kiusan kuin kärpäsen. Miehellä oli ollut arvailuja jonkin aikaa toisen oikeasta ammatista, mutta tälläkertaa Dagmarin arvailut olivat menneet hieman vinoon. Noh, ei se mitään. Melkein parempi näin.
Dagmar liikkui ääneti kun albiino antoi tälle valon ja osoitti käytävään. Isoksi mieheksi soturi oli hiljainen kuin kissa.. paitsi silloin kun joutui tunkeutumaan sisään naurettavan pienistä ovista tai muusta joka teki ääntä väkisinkin. Tässä käytävässä ei tosin tarvinnut vaivautua olemaan kovin hiljainen, sillä sihinä kuului täällä voimakkaana. Kahden kammion ovi oli valmistettu raudasta ja oveen oli syötetty putki. Putki jatkui kolmanteen huoneeseen, josta sihinä kuului.
Soturi kurkisti sisään ensimmäisen oven pienestä koristelasitetusta ikkunasta. Tähän huoneeseen ei tullut letkuja ja ovi oli samanlainen kuin oletettaen rakentaessa oli tarkoitettu. Huoneessa ei liikkunut mitään, joten mies raotti varovasti ovea. Sisältä tuleva mädän haju pakotti miehen sulkemaan oven välittömästi ja unohtamaan kokonaan sinne menemisen. "Raatoja." mies murahti ja irvisti hajulle. Huoneessa säilöttiin ilmeisesti ruumiita, jotka oli vain jätetty sinne mätänemään. Selitti muuten yleensä luunkuivan hautakammion kosteuden.
Seuraava huone oli se jonne kahden muun huoneen letkut kulkivat. Sisällä oli iso lasinen tankki, jossa leijasi jotain kaasua tai usvaa ja jostat kaksi letkua tulivat. "Hei, tule katsomaan.." Dagmar sihahti. "Mikä helvetti luulisit tämän olevan?" Suuren tankin kyljessä oli kahva, josta kaasun voisi kytkeä pois päältä. Kaasu olisi varmasti turvallisinkin sulkea, jos mieli tarkistaa olivatko kadonneet henkilöt "selleissä".
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 14:20:56 GMT 3
Mädän haju tunkeutui käytävään asti ja kauempana kytiksellä kyyhöttävä Lukki mulkaisi taakseen Dagmarin kiskoessa oven vilkkaasti kiinni.
Mitä helvettiä täällä tapahtui?
Jos eriväriset, sihisevät liemet eivät yksinään olleet tarpeeksi viemään yöunia, oli käytävään ja holvien välille rakennettu jonkinlainen uhkaava, teknisen näköinen systeemi. Se sihisi, narisi ja ilma kaasuputkie ympärillä värähteli. Jos se nyt saikin energiansa magiasta, näytti se epäilyttävän paljon muuten jonkinlaiselta sairaalta teknologiakokeilulta. Maailmassa, joka toimi magialla, teknologian osa oli jäädä sekopäisten tiedemiesten testikapulaksi.
Vaitonaisena ja hämillään Lukki palasi soturin viereen ja seurasi katseellaan putkia, joiden sisällä kaasu ilmeisesti kulki. Putket kulkivat kahdesta huoneesta viimeisen huoneen lasirakennelmaan. Sisälle oli mahdoton nähdä, mutta kaasuntulon sai ilmeisesti loppumaan mikäli kävisi nyppäämässä vivusta.
Lukki ei ollut ollenkaan varma, halusiko nähdä sen kaasun läpi. Jos hän olisi tehnyt sitä, mitä halusi tehdä, hän olisi napannut Dagmaria kädestä, raahannut tämän mukanaan ulos ja todennut Jenovalle, että olivat kuoliaita kaikki, minkäs teet, tilkitään kaikki mahdolliset aukot ja vyvernisi saa sulattaa oven lukkomekanismit rikki. Jääkööt maagi oppipoikineen yksin leikkimään kaasuillaan ja liemillään.
"Näyttää laboratoriolta", Lukki mutisi ja liikkui varovasti edemmäksi huoneeseen. Mitä lähemmäksi lasikaappia ja sen takana leijuvaa usvaa hän tuli, sitä voimakkaampana kasvava kauhu tuntui selkäpiissä. Ihminen oli kuitenkin utelias eläin. Niin utelias, että se vei joskus hengen.
"Ja jos olen oikeassa...", mies mutisi, ojensi kätensä ja tarttui kahvaan. Narahtaen se vääntyi alas.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 16:36:43 GMT 3
Kaasuputki meni kiinni ja sihinä lakkasi. Hetken aikaa oli aivan hiljaista, ennenkuin kahden metallisen oven takaa alkoi kuulua vaimeaa ääntä. Ääni oli vaikertavaa ja hiljaista, kunnes se alkoi voimistumaan yhä enemmän ja enemmän. Valitus kasvoi kasvamistaan ja siitä alkoi saada selville sanoja: "Lisää, takaisin, lisää."
Dagmar lähestyi ensimmäistä ovea ja painoi korvansa lähemmäs. Äänet kuiskailivat ja anelivat antamaan lisää. Dagmar mietti hetken ennenkuin lausui salamurhaajien killan tunnuslauseen. Se oi varma tapa saada selville oliko huoneessa joku niistä sieluparoista joita mies oli tullut etsimään. Dagmar ei saanut lausetta loppuun kun koko huone toisteli vastausta lähes maanisesti. Dagmar ei empinyt sen kauempaa, vaan seuraamuksista sen kummemmin välittämättä avasi oven.
Näky oli suoraan kuin jonkun sairaan mielen kammottavimmasta painajaisesta. Pienessä huoneessa oli neljä olentoa, jotka vain tuskin kykeni enään tunnistamaan eläviksi. Melkein esillä loistavista kasvojen luista päätellen kolme oli haltijoita ja yksi ihminen. Kaikki neljä istuivat huoneen eri nurkissa. Kaikki neljä olivat raapineet ja repineet ihonsa rikki. Raajojen lihaksia oli tullut kokonaan esille, kun iho niiden päältä oli raastettu pois. Huoneen lattia lainehti kammottavaa punaista lientä, jossa ajelehti ties mitä paloja. Yhdenkään neljästä ei olisi pitänyt olla elossa, mutta he olivat. Vasemmassa etunurkassa istuva haltija ojensi kädessään olevaa palaa soturille.
"Dagmar, sinä tulit. Ota, se on minulta sinulle." Dagmar katsoi alas miehen ojennettuun käteen. Lattialla istuva mies oli kynsinyt irti omaa lihaans ja purrut siitä paloja, ennenkuin tarjosi sitä kiltansa päälle.
Dagmar oli nähnyt eläessään kammottavia asioita, mutta tämä pääsi ehdottomasti top 5-listalle. Dagmarin ilmeestä ei voinut nähdä tämän päänsisäisiä liikkeitä, mutta eleet kertoivat sitäkin voimakkaammin. Veitsi ja kirves tekivät uskomattoman nopeasti selvää neljästä kidutetusta sielusta irottaen päät olkapäiltä. Sanakaan sanomatta Dagmar avasi viereisenkin sellin oven ja suoritti siellä samanlaisen puhdistuksen. Silkka raivo siitä miten kukaan saattoi kohdella eläviä olentoja näin sai miehen silmänympärykset tummumaan.
Kun Dagmar astui ulos viimeisestä huoneesta, tämä näytti kuulevan tai aistivan jotain mikä ei ollut edes näkyvissä. Käytävän loppupäähän ilmestyi tyhjästä akolyytti. Käsi sysäsi albiinon sisälle huoneeseen jossa kaasutankki sijaitsi ja samaan aikaan valkoinen valo osui miehen ruumiiseen koittaen vangita tämän paikoilleen ja rusentaa kuoliaaksi.
Lukki saattoi nähdä kuinka oven tukkeena seisova Dagmar nojasi eteenpäin virrassa. Tämän kasvonpiirteet vääristyivät, murtunut nenä kasvoi enemmän eläimen turvaksi ja suu aukesi paljastaen leijonamaiset hampaat. Miehen koko kasvot ja kädet olivat saaneet mustan värin. Mies päästi massiivisen karjunnan samalla kun loitsu tämän ympäriltä laukesi ja pedonsielu syöksyi käytävää eteenpäin kuin raivotautinen harmaakarhu.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 17:30:10 GMT 3
Hän oli oikeassa. Tämä oli laboratorio, jonkinlainen kieroutuneen mielen vastenmielisen mielikuvituksen näyttämö, ja selleissä istuivat koe-eläimet.
Lukilla ei ollut jätin kiviä kasvoja. Miehen naamalta saattoi selvästi lukea sen järkytyksen sekaisen kuvotuksen, joka niille levisi jahka himmeä valo paljasti onnettomat, joskus kauan sitten inhimilliset hahmot. Käpertyneinä omaan vereensä, puoliksi mätien lihankappaleidensa keskellä olennot kurottelivat Dagmarin suuntaan ja yksi tarjosi miehelle osaa itsestään - kirjaimellisesti.
Jollei Dagmar olisi lopettanut näitä onnettomia, Lukki olisi tehnyt sen. Albiino väistyi sivummalle Dagmarin suorittaessa sen ainoan pelastuksen, jonka näille sieluparoille saattoi enää antaa. Soturi oli työssään nopea ja erehtymätön ja vaikerrus katosi pian hiljaisuuteen. Seiniä vasten nojaavat ruumiit valuivat hiljaa makaamaan keskelleen muodostuneen liemen sekaan.
"Kuka helvetin sairas...", Lukki ehti kysyä, kun Dagmarin sellin suussa seisova olemus jähmettyä. Albiino pyörähti ympäri vain lennähtääkseen miehen sysäämänä kaasutankin nurkalle. Pelkkä ajatus siitä, mitä se saatanallinen kaasu oli tehnyt noille edellisille olentoparoilla sai miehen kavahtamaan taaemmaksi. Sen jälkeen kaikki tapahtuikin niin nopeasti, ettei aikaa jäänyt kuin syvältä selkärangasta tuleville reaktioille.
Pedoksi muuttunut Dagmar rynnisti eteenpäin kuin riivattu. Lukki puristi kätensä tikarinsa kahvalle ja keskittyi miehen painiessa akolyytin kanssa miettimään, kuinka helvetissä tästä tuomion aparaatista pääsisi eroon. Se olisi helpommin sanottu kuin tehty ja eittämättä heidän olisi oltava helvetin kaukana siinä vaiheessa kun tuo koje vapauttaisi loput kaasusta.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 20:56:17 GMT 3
Akolyytin naama valkaistui kokonaan kun raivosta tummunut soturi syöksyi valtavalla vauhdilla tämän päälle. Ihmisparka ei ehtinyt loitsua lausumaan, kun soturi oli jo upottanut sekä kirveen että machairan terän melkein koko matkalta tämän keskivartaloon. Akolyytti korisi lattialla, mutta pedon herätetty raivo ei sammuisi näin pian. Dagmarin silmät olivat vihan sumentamat, kun tämä jatkoi pitkin käytävää ja etsi jotain mitä repiä kappaleiksi. Jätti katosi jonnekkin vähäksi aikaa ja käytäviltä kaikui vain raivokkaita karjahduksia ja älähdyksiä. Riehumista jatkuisi kunnes mies saisi eläimellisen frenzynsä hallintaan.
Albiinon luona kaasutankki oli ja näytti hiljakseen keräävän painetta. Hassu pieni kuula nousi pitkässä putkessa ja alkoi pikkuhiljaa mennä punaiseksi värjätylle alueelle. Ei tarvinnut olla edes alkemisti että saattoi arvata tämän olevan huono juttu.
Toisaalla Dagmar sai vihdoin itsensä kontrolliin. Ympärillä oli toinen kemian labra ja ainakin kuuden goblinin jäännökset. Olennot olivat niin märskeenä ettei niitä voinut enään edes ruumiiksi kutsua. Dagmarin ei kestänyt kauaa jäljittää verijälkiä akolyytin ruumiille ja siitä takaisin käytävään jonka varrella albiinokin oli huoneessa. "Hei.." Dagmar tajusi ettei edelleenkään tiennyt toisen nimeä. "Lumipallo! Missä olet?" Dagmar huusi käytävään. Miehellä ei ollut suurempaa aavistusta oliko mies edelleen hengissä äskeisen jäljiltä, joten oli hyvä tarkistaa.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 21:19:24 GMT 3
Loistavaa. Dagmar näytti joutuneen jonkinlaisen eläimellisen raivon valtaan, josta oli se aiempi pikku leijonanmurinaseksikkyys kaukana, ja repi äänistä päätellen jotain palasiksi. Hän sen sijaan seisoi keskellä huonetta aparaatin kanssa, joka näytti keräävän itseensä ihan komeasti painetta. Ihan kuin se ei olisi vielä riittänyt, täällä haisi kemikaali ja mätä ja ruumis ja se, mitä akolyytistä oli jäljellä tässä tilassa, oli roiskunyt vasten seinää. Loput olivat luultavasti jossain vähän kauempana.
Tämä oli hieno keikka. Tällaisia hän rakasti. Mitä helvettiä hänet oli tänne edes raahattu, kun herra Leijona repi näemmä varsin tehokkaasti kaikki palasiksi kun vaan sattui tarpeeksi suuttumaan. Jos hän olikin aiemmin epäillyt miehen niittäneen mainetta "petona sängyssä", hän alkoi epäillä täysin vastakkaista reaktiota. Petikumppanista olisi aamulla jäljellä kurkkutorvi ja kaikki muu olisi leviteltynä saatana lattialle.
Kaasulaite alkoi täristä. Lukki kävi sen läpi etsiäkseen jonkin tavan purkaa paine päästämättä myrkkykaasua leviämään joka puolelle, muttei hän tuntenut tätä tekniikkaa. Hänen alkemistinvälineensä olivat huomattavasti yksinkertaisempia. Tästä olisi voinut saada yhtä sun toista irti, jos olisi ollut aikaa, mutta ei näyttänyt olevan.
"Odotin sinulta jotain mielikuvituksekkaampaa", albiinon nyrpeä ääni vastasi. Pian miehen kyyristynyt, kalpea hahmo kiirehtikin pimeässä lähemmäksi. Nähdessään miehen vereen peittyneen olemuksen Lukki pysähtyi niille sijoilleen. Hän ei ottaisi sitä riskiä, että kiitokseksi avusta Dagmar päättäisi tehdä hänestäkin jauhelihaa. "Meidän pitää lähteä. Tuo paskalaite räjähtää ihan kohta, ja sitä perkeleen kaasua on sen jälkeen joka röörissä. Minulla ei ole mitään kiinnostusta syödä sitä vähää, jota naamastani on jäljellä."
|
|
|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 22:43:20 GMT 3
Dagmar kurtisti kulmiaan mutta eijäänyt kyselemään sen isompia yksityiskohtia. Jätti laittoi aseet vyölle ja nyökkäsi albiinolle että tämä menisi ensin. Jos takana mosahtaisi jotain Dagmar oli isompi suoja kuin langanlaiha miekkonen. Juuri kun Dagmar oli rynnistämässä Lumipallon perään tunsi tämä jonkin liikahtavan jalkansa alla. Dagmar seisoi kauempana käytävällä, jota albiino ei ollut ehtinyt tarkistaa ansojen varalta. Astinlauta naksahti pohjaan ja massiivinen kolina kuulosti siltä kuin jossain aukeaisi kokonainen rivi sellinovia.
"Juokse."
Albiinoa ei varmasti tarvinnut kannustaa sen enempää. Dagmar piti valoa niin että se loisti edessä kulkevan miehen takaa vaisten reitin liukkaita käytäviä pitkin. Takaa alkoi kuulua örinää ja huohotusta. Heitä seurasi jokin hyvin kiihkeällä vauhdilla. Isot kynnet raapivat kiviseiniä ja hengitys tuntui melkein niskassa. "Vauhtia!" Dagmarin ei taaskaan varmasti tarvinnut perustella pyyntöään.
Ulkopuolella odotti wyverni saalistaan, nyt olisi vain päästävä sinne asti.
|
|