|
Post by Deleted on Jun 23, 2014 23:11:50 GMT 3
Hän ei ollut uskonut tämän voivan mennä vielä huonommaksi, mutta voi se. Näemmä se voi. Pahaenteistä naksahdusta Dagmarin jalan alla seurasi sekunnin hiljaisuus ja sitä seuraava ryminä. Jostain kaukaa kaukaa pimeästä pöllähti pölyä valokiilaan. Jokin oli murtunut, ja sen jonkin takaa tuli jotain. Ja se "jotain" oli tulossa kovasti tähän suuntaan.
Dagmar jättäytyi taaimmaiseksi ja käski juosta. Lukki kääntyi ympäri pimeässä ja loikki käytävää kuin gaselli, muistuttaen itselleen missä kaikkialla oli ansoja muistuttavia ulokkeita. Hänen oli helppo muistaa ne, Dagmarista hän ei ollut niin varma. Hyvin nopeasti kävi myös ilmi, että valtava mies oli paitsi eittämättä huonommassa jamassa ansojen kanssa, myös ketterää toveriaan hitaampi.
Jostain kaukaa alhaalta vapaaksi päässyt peto sen sijaan tuntui tulevan ylös melkoista haipakkaa. Sen äänet olivat hetki hetkeltä lähempänä ja seiniä raapivat kynnet aikaansaivat äänen, joka sai takahampaat särkemään.
He eivät saisi koskaan sitä perkeleen ovea auki ajoissa. Wyverni odotti vasta katolla, heidän olisi saatava se perkeleen paska ulos. Mikä tahansa se olikaan, hän sysäisi sen paljon mieluummin wyvernin kuin itsensä ja Dagmarin harteille. Sillä olennolla oli sentään jumalauta siivet joilla lepattaa yläilmoihin, jos alkoi näyttää huonolta.
Lukki seisahtui taas ja odotti sen ohikiitävän sekunnin pari, jonka Dagmar oli jäljessä. Kun mies oli kohdalla, Lukki luikahti tämän selän taakse: "Mene sinne ovelle edeltä ja revi se auki!"
Hänellä ei ollut oikeastaan hajuakaan siitä, millaisia ansoja täällä oli ja mitkä edes olivat ansoja ja mitkä vain näyttivät siltä, mutta ei kokeileminen tässä tilanteessa mitään ainakaan haittaisi. Ansat oli sitä paitsi suunniteltu pitämään uhrinsa ulkona, ei päästämään sisälle, joten hyvin suurella todennäköisyydellä niiden laukaiseminen yksi toisensa jälkeen ulospäin kulkiessa laukaisisi ne itse asiassa heidän taakseen, siihen oletettuun menosuuntaan, ja juuri sopivasti sen hornan tuutista syöksyvän minkä lie eteen. Tuskin ne sitä pysäyttäisivät, mutta ainakin hidastaisivat vähäsen.
Sen suurempia odottelematta, totteliko Dagmar vai ei, Lukki taikoi taas jostain käteensä tikarin ja iski jalkansa sille yhdelle epäilyttävälle juurelle, jonka oli menomatkalla kiertänyt kaukaa ja käskenyt Dagmarinkin tehdä samoin. Koskaan ennen hän ei ollut niin kovasti toivonut, että katosta tipahtaisi kasa kiviä, maahan repeäisi pudotus suoraan piikkeihin tai seinästä iskisi äkkiä tukko teräviä vaarnoja.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 14:48:36 GMT 3
Dagmar ei jäänyt kyselemään mitä tai miksi kun albiino jäi jälkeen. Tämä jatkoi täyttä vauhtia yläkertaan. Käytävässä jokin perään lähetetty juoksi täyttä laukkaa kohti käytävässä onneensa luottavaan salamurhaajaa. Kun mies painoi juuren alas kuului seinältä vierestä pieni kolahdus ja esiintyöntyi loitsusauvan pää. Sauva sylki koko matkan portaiden alapäähän asti tulta kuin liekinheitin ja äänestä päätellen osui juuri siihen mihin pitikin. Kammottava ujellus ja ulvonta kuului alhaalta, mutta rähinästä päätellen otus oli edelleen tulossa perässä.
Ylhäällä Dagmar ei enään välittänyt siitä laukaisisiko jonkun hälytyksen ja syöksyi sen kummempia välittämättä läpi ansalangasta. Uusi kolahdus kertoi että jokin muukin ovi oli auennut alakerrassa. Dagmar tuli tammiovea päin panssaroitu olkapää edellä ja lennätti uksen saranoiltaan.
Heti ulos päästyään mies pyörähti tyylipuhtaan piruetin ja tarttui molempiin aseisiinsa odottaen sitä, mikä ikinä albiinon jäljessä ylös rymisikään. Jenova seisoi kauempana myös valmiina ja Fafnir keinui paikallaan skorpionimainen häntä kohotettuna kuin saalista vaaniva kissa.
Kunhan vaan Lumipallo syöksyisi ulos ovesta, olisi kintereillä juoksijalla/joilla edessään kunnon haaste.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 15:14:07 GMT 3
Tulta. Sitä hän ei osannut odottaa, mutta se oli äärimmäisen tervetullutta. Ikävä kyllä olennon vauhti korkeintaan hidastui. Sillä ei ollut mitään aikomusta luovuttaa. Mikä tahansa se kuitenkaan oli, se oli eittämättä vahingoittunut ja helpompi kaataa nyt. Jäämättä odottamaan Lukki pyörähti ympäri ja syöksyi Dagmarin jalanjäljissä ylös. Pimeys tuntui läpitunkemattomalta ja jopa hämärässä etenemään tottunut Lukki kompuroi. Seuraaja ei kompuroinut ja kun kuunvalo viimein kajasti silmiin saranoiltaan isketyn oven jättämästä aukosta Lukki tunsi otuksen ulospäinhengityksen niskassaan.
Jäi epäselväksi, loikkasiko mies ihan tarkoituksella ulos ovesta kuin gepardi vai oliko tälle annettu vauhtia. Joka tapauksessa albiino singahti avonaisesta oviaukosta huomattavalla nopeudella, tömähti parin metrin päässä odottavaan pienempään muistomerkkiin ja kaatoi mukanaan kiven. Liike jatkui hallitsemattoman laskeutumisen jälkeen hiukan hallitummalla kuperkeikalla ja lopulta salamurhaaja päätyi kumaraan, kasvot oven suuntaan. Valkeaan ohimoon oli piirtynyt haava, joka valutti päähaavojen tapaan aivan liian paljon verta vakavuuteensa nähden. Se lähinnä häiritsi näkyvyyttä ja albiino sai tosissaan räpytellä verta toisesta silmästään kyetäkseen näkemään, minkä perkeleen kanssa oli antautunut kilpajuoksuun.
Oli se nyt, jos ei muuta, niin ainakin esipaistettu.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 21:28:48 GMT 3
Perässätulijaa ei tarvinnutkaan kauaa odotella. "Kaksi, isoja." Jenova sanoi ja otti askeleen taaksepäin. Naisen seläntakaa, vaatteen alta ilmestyi kaksi veistä, jotka otettiin käsiin ammattilaisen ottein.
Jos ovi ei olisi ollut jo pois saranoiltaan, olisi se viimeistään nyt kun ensimmäinen humanoidi jyristi ulos. Otus muistutti etäisesti isoa, neljällä jalalla juoksenaa vihernahkaa, mutta se oli yltäpäältä isoilla vesikelloilla. Ihosta oli suurinosa palanut pois. Otus ei ehtinyt kohdetta valita kun katolta iski wyvernin skorpionin häntä ja nosti otuksen ilmaan ja wyvernin hampaisiin. Otus taisteli vastaan kaikella kiukullaan, mutta yllätettynä siitä ei ollut mitään vastusta massiiviselle vähälohikäärmeelle, joka repi olennon kolmeen palaan vaivatta.
Dagmar nosti aseensa ja valmistautui ottamaan kiinni seuraavan ovesta tulijan. Kiinniottoa kaivattiinkin, koska ovesta puski ulos valtava nelinkontin kulkeva olento. Olennolla ei ollut nahkaa ollenkaan, se oli pelkkiä sykkiviä lihaksia ja jänteitä. Sen etujalat olivat massiiviset kädet, joissa oli vähintään lyhyenmiekan pituiset kynnet. Olennon vartalo oli melkein pelkkää suuta ja ammottava kita oli koristeltu puukonpituisilla hampailla jotka valuivat jotain mustaa visvaa. Niikuin pedon purema ei olisi jo tarpeeksi paha, se eritti vielä jotain nestemäistä kuolemaa. Painajainen harppasi eteenpäin ja suoraan isoimman uhan, Dagmarin päälle. Dagmar oli onneksi kokoonsa nähden yllättävän ketterä ja kierähti alta pois sivaltaen otuksen sammakkomaista takajalkaa.
Wyverni oli vielä niin kiinnostunut silppuamaan ensimmäistä uhriaan, ettei se hyökännyt uuden kohteen kimppuun. Sen emäntä sen sijaan oli. Jenova loikkasi ja sukelsi olennon vatsan ali viiltäen sitä ohimennessään. Otus näytti lähinnä karjuvan kiukkuisena enemmänkin kuin vahingoittuneena.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 21:56:19 GMT 3
Ulos syöksyvät olennot olivat kuin suoraan painajaisista. Wyverni teki toisesta selvää sekunneissa, mutta jalallinen suu jäi vielä erittämään visvaa heidän ilokseen. Se kävi suoraan Dagmarin kimppuun. Lukki pyyhkäisi silmäänsä pyrkivää verta ja nousi pystyyn. Jenova sukelsi olennon ali ja viilsi, muttei näyttänyt saavan aikaan kuin ärtymystä.
Lukin mielenkiinto ei ollut lihaksissa. Olento oli eittämättä pystyssä jonkinlaisen sairaalloisen magian voimin eikä sitä näyttänyt haittaavan puuttuva nahka. Tuskin siis lihashaavatkaan. Sen sijaan mikään ei pitäisi sitä pystyssä, jos hän silpoisi siltä jänteet. Elossa se aivan varmasti olisi, mutta helpompi mäiskiä palasiksi.
Ketterästi albiino loikki hautakivien takaa, luikahti holvin reunalle ja painautui kiinni seinään. Jossain yläpuolella wyverni repi uhriaan palasiksi. Lihasten, jänteiden ja kalvojen repeytymisen äänet yhdistettynä marloriholvin seinää pitkin valuvaan vastenmieliseen eritevanaan saivat vatsan käänthmään ympäri.
Ensimmäinen yritys kohti olennon sammakkolaisia takaraajoja päättyi nopeasti sapelimaisten kynsien raapiessa ilmaa juuri hänen kasvojensa edestä. Mies perääntyi askelen taaemmaksi vqin syöksyäkseen yhtä nopeasti eteenpäin. Lukki iski veitsensä niin syvälle olennon nilkkaan kuin mahdollista ja riuhtaisi aseensa sitten koko kehonsa voimin taakse. Jokin ainakin otti ja ritisi, mutta onnistumisesta oli hintana ohikiitävä hetki täydellisesti olennon ulottuvilla,
|
|
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 23:15:47 GMT 3
Albiinon uhkapeli oli hyvin suoritettu ja onni oli miehellä myötä, sillä otuksen pitkä jänne napsahti poikki ja kaikki toiminto polven alla meni varsin huteraksi. Painajainen kääntyili ja kiljui kammottavalla äänellä tajuamatta ettei yksi raaja toiminut enään ollenkaan, katkaisten sen itse riehuessaan. Ilmeisesti tämä otus ei amaluudestaan ja tuhovoimastaan huolimatta ollut mikään suunnittelutyön taidonnäyte.
Dagmar käytti hämmennystä hyväkseen ja iski esimerkkiä noudattaen elukan toiseen raajaan. Jänne ei kauaa isoja aseita kestänyt, mutta toisin kuin albiino Dagmar ei ollut aivan kyllin nopea pääsemään raivostuneen elukan alta pois, tämän käännähtäessä kahden raajan varassa hänen puoleensa. Mies sai iskettyä miekan ja kirveen elukan hampaiden väliin, kun painajainen hyppäsi kokonaan kynsi hyökkäyksen yli ja koitti ahmaista miehestä palaa.
Elikko oli nyt paikoillaan joten Jenova toimi. Nainen heitti hupun pois päästään ja repäisi silmiään peittäneen liinan pois. Tavallisten silmien tilalla oli melkein koko matkalta, korvasta korvaan, arpia ja vanhoja polttojälkiä. Näytti siltä että naisen silmät oli joskus kaivettu ulos kuopistaan jollain talikkoa muistuttavalla esineellä. Kun luomet aukesivat ei sitä voinut olla huomaamatta. Ne hohtivat aavemaista kajoa, kuin kaksi galaksia yötaivaalla. Painajainen jähmettyi hetkiseksi kun sen omenan kokoisten silmien pupillit ensin laajenivat koko silmän kokoisiksi ja sitten supistuivat sormenkärkeä pienemmiksi.
Dagmar repäisi aseensa painajaisen suusta ja valmistautui iskemään petoa kun sai siihen tilaisuuden. "Älä iske sitä ennenkuin hän antaa luvan. Satutat muuten Jenovaakin!" Dagmar huusi piilossa olevalle kumppanilleen siltä varalta että tämä oli aikeissa ottaa tilaisuudesta vaarin. Wyvernikin sai saaliinsa tarpeeksi pieniin paloihin ja se kyyristyi uudelleen katonharjalle valmiina iskemään kun emäntä antoi luvan.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 25, 2014 0:14:22 GMT 3
Oli suunnaton onni, että Dagmar oli nopea seuratessaan hänen esimerkkiään. Olennon riehuessa ja huitoessa hämmentyneenä ympärilleen Lukki perääntyi marmoriseinää vasten. Tällä kertaa se ei toiminut suojana vaan esteenä, pysäyttäen hänen perääntymisensä. Mies nosti kädet ristiin eteensä samaan aikaan, kun painajainen humautti toisella vääntyneellä eturaajallaan hänen suuntaansa. Isku lennätti albiinon turvalleen holvin hajotetun oven eteen. Kiroten mies vetäytyi varjoon oven holvikaaren alle samaan aikaan, kun Dagmar kiinnitti painajaisen huomion iskemällä poikki sen toisenkin jänteen. Olento reagoi haukkaamalla valtavan miehen kitaansa. Lukki ehti jo nytkähtää eteenpäin kun jätti tuntui selviävän pulmastaan itse, iskemällä aseensa pystysuoraan perkeleen hampaiden väliin. Vastenmielisen, mustaa paskaa tihkuvat terät jäivät tällä kertaa ilman lihaa.
Etummaisena olleen käden vartta kuumotti. Lukki nousi ja painoi selkänsä marmoria vasten. Oviaukon varjot nielivät seuraavaan hyökkäykseensä jännittyvän miehen kokonaan. Sitä seuraavaa ei kuitenkaan ehtinyt tulla, sillä Dagmar käski häntä odottamaan. Lukki kierähti oven toiselle reunalle nähdäkseen, mitä tapahtui. Jälleen kerran hän ei loppuviimeksi ollut varma, oliko se nyt ollut järkevää.
Jättiläinen ja noita. Mihin helvettiin häntä oli tarvittu?
Iskun eteen jäänyt käsivarsi kävi kivusta melkein turraksi ja koko raaja puristui toimintakyvyttömänä vasten irvistelevän miehen rintaa. Asekäsi sentään toimi, mutta hän olisi ihan mielellään pitänyt sen toisenkin käden. Olisi jumalauta tullut tuijottelemaan sinne luolaan, ei olisi tarvittu perkele valoakaan!
Olento seisoi jähmettyneenä. Se olisi ollut niin helppo vain mäiskiä kivetykseen nyt, mutta ei. Piti odottaa. Jopa wyverni oli seisahtunut, joten Lukin ei auttanut kuin pysyä aloillaan hänenkin. Niin paljon kuin koko tilanne häntä sapetti ja kauhistuttikin. Hän oli mies, joka ampui vihollisensa jousella, myrkytti tai viilsi kurkun auki takaapäin. Silloin harvoin, kun hänen oli pakko taistella, hän taisteli suurimmillaankin puolitoista kertaa kokoisiensa kanssa. Tällaiset helvetin abominaatiot eivät vain olleet hänen juttunsa!
|
|
|
Post by Deleted on Jun 25, 2014 20:50:03 GMT 3
Useita sekuntteja Jenova tuiotti otusta omituisilla silmillään ennenkuin sai taian raukeamaan. "Tapa se" Nainen totesi ja otti haparoivan askeleen taaksepäin.
Muuta ei kaivattu kun soturi upotti aseensa painajaisen. Wyverni ponnasi katolta kuin saalista vaaninut kissa ja peitti koko painajaisen alleen. Kolme petoa taistelivat keskenään, niin että maa jytisi. Jenova imestyi jostain albiinon rinnalle ja tarttui tämän terveeseen käsivarteen. "Annetaan isojen ääliöiden repiä painajainen paloiksi. Anna minun katsoa kävikö pahasti."
Nainen ei sen kummempaa lupia odotellut vaan otti miehen mukaansa ja raahasi tämän sivummalle. Side ei ollut palannut silmille vaan naisen maagiset silmät olivat näkyvillä. Toinen etsi rauhallisen kivipenkin läheisen katakombin viereltä ja melkein pakotti miehen siihen istumaan. Otsavamma selvisi pelkällä vilkaisulla, nainen otti taskustaan kirjaillun puhtaan nenäliinan ja painoi sen haavalle.
"Näytä kätesi." Nainen kehotti, ettei tarvinnut alkaa väkisin riisumaan aikuista miestä.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 25, 2014 21:02:55 GMT 3
Lukilla ei ollut minkäänlaista halua tunkea nahistelemaan Dagmarin ja wyvernin kanssa siitä, kuka sai olla kovin jätkä ja antaa viimeisen iskun. Hänellä ei toisaalta ollut ihan hirveästi haluja tunkea Jenovankaan seuraan. Kaikki, mitä hän oli nähnyt luolassa, yhdistettynä kuultuihin tarinoihin ja urbaaneihin legendoihin alkoi pikkuhiljaa selvittää hänelle Dagmarin todellista olemusta. Sitä, kenen kanssa hän oli vielä hetki sitten istunut iltaa.
Ja jos Dagmar oli se, joki hän miehen kuvitteli, Jenova voisi aivan hyvin olla joku perkeleen hovinäkijä tai muuta vastaavaa. Kumpikin, eittämättä, tekisi hänestä selvää heti jos hänen todellinen tarkoitusperänsä ja tavoitteensa ikinä selviäisi näille.
Se oli surkeaa ja epäreilua. Hän ei pitänyt valtiaasta, muttei se estänyt häntä kohtelemasta tämän kannattajia hyvin ja oikein. Sen sijaan ihmisenä tässä valtiossa sai jatkuvaa kuraa osakseen ja mikäli tunnustit, ettei valtiaan hallinto miellyttänyt, sinut oli suorastaan lupa surmata saman tien. Lopettaa kuin eläin. Ja tehdä ties mitä muuta sitä ennen.
Harvinaisen vaitonaisena itsekseen mies istui alas naisen sitä vaatiessa. Kun Jenova tahtoi nähdä käden, Lukki harkitsi hetken ennen kuin irrotti käsivartensa suojat, riisui hansikkaan, kääri hihan ylös ja ojensi kätensä naisen katsottavaksi. Valkoisessa ihossa verenpurkaumat ja ruhjeet näkyivät saman tien niiden tultua, ja varsin selvästi. Turvotuksesta päätellen ruhje oli vakava, mutta luu tuntui olevan edelleen yhtenä kappaleena. Ainakaan se ei ollut täydellisesti poikki, vaikka olisi jostain hienoisesti murtunutkin.
Taaempana alkoi olla hiljaista. Wyverni ja Leijona olivat ilmeisesti pääsemässä lopetusvaiheeseen.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 26, 2014 0:08:39 GMT 3
Dagmar ja Fafnir saivat tehdä ihan kunnolla töitä taltuttaakseen painajaisen, mutta kaksi yhtä vastaan oli painajaisillekkin taattu loppu. Karjunnasta, korahtelusta ja ulinasta saattoi todellakin päätellä että hirviö olli kohdannut loppunsa. Ei kestänyt kauaakaan kun wyverni rymisteli emäntäänsä etsimään ja kerjäämään kehuja, kuin joku koiranpentu. Nainen taputti ohimennen vähälohikäärmeen veriräimeistä päätä ja jatkoi sitten albiinon käden tarkastelua.
"Se on aika pahan näköinen, mutta eiköhän siihen jotain keksitä." Jenova totesi ja kaivoi jostain vyölaukkunsa uumenista salvapurkin. "Tämä on varmasti sinullekkin tuttua." Nainen sanoi melkein lempeästi. "Ihmekukan uutetta ja jää hunajaa." Kyse oli hyvin arvokkaasta parannusaineesta, johon pääsi käsiksi vain jos oli äärettömän rikas, tai omisti vähälohikäärmeen jolla saattoi keräillä aineita jostain vuorien korkeimmilta huipuilta.
Jenova otti salvaa käsiinsä ja lämmitti sitä liikkuvammaksi kämmeniensä välissä. Rasva toi ensin kuumotuksen ja sitten ihanan viilennyksen kivun hellittäessä melkein heti. Mustelmat näyttivät vetäytyvän hieman ja iskusta kovaksi lukkiutunut lihas alkoi pehmetä. Jenova katsoi albiinon silmiin ja hymyili hieman suupielestään.
"Me emme ole kovin erillaisia tiesitkö? Meillä on vain erillainen tapa lähestyä samaa ongelmaa.." Nainen sanoi rauhallisella äänellä. Vierestä alkoi kuulua epämääräistä lupsutusta kun vähälohikäärme alkoi nuolla puhtaaksi suttaantunutta vitivalkeaa turkkiaan.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 26, 2014 0:21:00 GMT 3
Vähälohikäärmeen ilmestyminen sai miehen säpsähtämään. Abominaatioiden kanssa painimisesta oli hieman liian vähän aikaa, jotta puolen talon kokoiset olennot voisvat rymistellä selän takaa aiheuttamatta säikähdystä. Oli pahoilla mielin ja säikähtänyt tai ei, kaikenlaiset rasvat, salvat ja liemet olivat kuitenkin omiaan kalastelemaan mielenkiinnon. Lukki ehti analysoida ainesosaset ennen kuin nainen niitä sanoikaan. Sen jälkeen hän oli entistä varmempi siitä, että naisella oli jonkinlainen korkea asema. Kukaan ei tuosta noin vain poiminut ihmekukkia ja uutellut niitä yhteen jäähunajan kanssa olematta helvetin rikas.
Hän oli kuullut näiden kahden toimivan yhdessä ihmeisiin verrattavalla tavalla, muttei ollut odottanut sentään näin suurta vaikutusta. Vaikuttuneena mies katseli, kuinka vammat pienenivät silmissä. Mustelmat vaalenivat ja kramppaava lihas antoi periksi ja rentoutui. Käden tuntuessa paremmalta albiino puristi sen kerran pari nyrkkiin. Ei siitä vielä kunnon toimintaan olisi, mutta toipuminen veisi huomattavasti vähemmän aikaa.
Rentous oli kuitenkin pian tiessään- Tällä kertaa jännitys ei tosin rajoittunut pelkkään käteen. Jos naisen yliluonnollisina hohtavat "silmät" jo yksinään olivat varsin pysäyttävät, olivat sanat sitä vielä enemmän. Hetken verran mies hautapaaden päällä muistutti peuraa, joka tajusi katselevansa suoraan metsästäjän nuolenkärjen yli tätä kasvoihin.
"Mitä sinä tarkoitat?" Lukki kysyi hitaasti. Nyt kun painajainen oli kuollut, hautausmaalla ujelsivat jälleen vain loihditut kerubit ja tuuli. Dagmar oli ilmeisesti jäänyt tarkastelemaan kättensä tuloksia ja kenties se oli ihan hyvä niin. Toisaalta, jos hänen olisi nyt pitänyt paeta, wyverni olisi napannut hänet helpolla. Loukussa hän oli joka tapauksessa, jos johonkin pitäisi päästä. "Minulla on moniakin ongelmia. Minä en ole kovinkaan varma, onko minulla kuitenkaan kovinkaan montaa sinun kanssasi yhteistä ongelmaa."
Paitsi ehkä rivi rumia arpia naamassa. Toisin kuin hän, Jenova oli sentään keksinyt peittää omansa. Hänellä ei ollut mitään syytä. Hänen mielenkiinnonkohteensa oli tähänkin mennessä valittu niin surkeasti, etteivät nämä olisi toljottaneet hänen naamaansa lämpimästi edes virheettömänä, ja sama eittämättä jatkuisi. Seurapiireissä hän ei kulkenut, paitsi verhojen takana myrkkypullo kourassa, ja asiakkaat taas ostivat rohtonsa revitymmältkin. Mitä sitä siis peittelemään. Sitä paitsi olihan se nyt herttaista, että aina joku hymyili takaisin, kun erehtyi vilkaisemaan heijastavaan pintaan. Päivästä tuli heti paljon positiivisempi.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 26, 2014 12:42:13 GMT 3
Nainen hymyili uudelleen. "Tarkoitan Valtiasta ja sitä miten hänet saadaan hävitettyä." Nainen sanoi sen kummemmin kainostelematta. "Se mistä sinä olet unelmoinut koko elämäsi, me olemme koittaneet hiljaa toteuttaa askel kerrallaan jo vuosia, mutta emme voi kiirehtiä." Nainen puhui kovin rauhallisella äänellä kuin olisi puhunut säästä.
Dagmar asteli hiljaa esille hautojen välistä ja huokaisi syvään ilmeisen uupuneena. Soturi oli yltä päältä kammottavassa rähmässä, joka mitä ilmeisimmin oli varsin hankalaa saada pois. Dagmar näytti lähinnä hieman ärsyyntyneeltä kun panssari oli sotkussa, mutta rauhoittui ja vakavoitui kun kuuli mistä täällä keskusteltiin.
"Minä ja Dagmar olemme tehneet valtavasti työtä tämän eteen. On kestänyt vuosia päästä siihen asemaan missä olemme nyt ja saada sellaisia resursseja mitä meillä on nyt. Tavoitteemme on sama, mutta on tiedettävä kuinka vaarallista on hävittää diktaattori ja saada uusi tilalle. Meillä olisi kyky ja mahdollisuus saada Tharon katoamaan, mutta emme voi riskeerata uutta sisällissotaa ja hirmuvaltaa. Siksi tämä on tehtävä huolella. Meidän on etsittävä Alanis ja hankittava uusi hallitsija ennenkuin voimme hävittää vanhan." Nainen jutteli kuin olisi kertonut jostain kotikulmien turhanpäiväisyyksistä.
"Kerron sinulle tämän, koska hän pitää sinusta ja voit aavistaa että jos hiiskut suunnitelmistamme tai meistä kenellekkään kiistämme kaiken ja järjestämme sinut nahkurin orsille edelleen kirkuen ja potkien. Savvy?" Nainen sanoi ja hymyili, kuin viattominkin päivänsäde. "Kiitos avustasi, sinusta oli enemmän hyötyä ja hupia kuin olin edes kuvitellut." Nainen virnisti ja noustessaan ylös sipaisi miehen rintaa oudon vihjaavasti. "Toivottavasti tapaamme vielä.." Nainen kehräsi ennenkuin asteli Fafnirin luo ja loikkasi odottavan pedon niskaan istumaan.
"Dagmar." Nainen kosketti sormillaan otsaansa kuin olisi tehnyt kunniaa. Mies ei vastannut vaan nyökkäsi. Wyverni kiipesi hieman korkeammalle ja levitti lepakonsiipensä nousten ilmaan melko raskaan oloisesti. Vähälohikäärme ei ollut maasta nousussa mikään ketterä otus ja se mieluummin tiputtautui jostain korkealta nousten siivilleen. Kävi tämä kuitenkin näinkin.
Dagmar katsoi hetken nousevaa eläintä ja katsahti sitten albiinoon. Kuunvalo sai soturin kasvot näyttämään melkein kivisiltä.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 26, 2014 15:02:58 GMT 3
Lukki katsoi olevansa hyvä ihmisten motivaatioiden selvittämisessä, kun hän osasi yleensä muutaman tapaamiskerran jälkeen noin niinkuin suurinpiirtein sanoa ihmisestä pääasiat. Jenova tuntui tehneen päätelmänsä niiden muutaman ohikiitävän hetken ajan, jotka he olivat nähneet tänään. Se ei jättänyt vaihtoehdoksi kuin jonkinlaisen mielenlukemisen. Lukki oli kuvitellut sen olevan mahdotonta. Ettei mieltä voisi lukea kuin kirjaa. Ilmeisesti se ei ollut.
Jokin onni onnettomuudessa, nainen ainakin omien sanojensa mukaan oli samalla asialla. Sen, minkä hän oli aikonut suorittaa heti tilaisuuden koittaessa, Jenova ja Dagmar yrittivät saavutta varovaisemmin, äskel askelelta. Alaniksen nimi nousi jälleen esille. Jenovan sanat vahvistivat sitä, mitä Lukki oli epäillut humaltuneen Dagmarin jutuista jo vuoristolammella; valtiatar oli elossa eikä kuollut, kuten yleisesti ottaen kuviteltiin. Ilmeisesti tämä pakoili valtiasta, joka antoi olettaa, ettei edes valtiatar ollut loppuviimeksi ollut Tháronin hulluudelta turvassa.
Naisen noustessa ylös ja hipaistessa omituisesti hänen rintaansa albiino venytti vinon hymynsä vielä tavallista leveämmäksi: "Minua ei yleensä uhkailla noin herttaisesti. Eihän tuohon voi kuin suhtautua vakavuudella", mies vastasi ja kumarsi merkiksi siitä, että he ymmärsivät toisiaan.
Vaikka Jenova olisi valehdellut, hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Kenelle hän olisi kertonut salaliitosta, jonka tavoite oli sama kuin hänelläkin? Ja jos kyseessä oli vain juono, jolla pitää hänet lähellä ja aisoissa, ei hän voinut mitään sillekään. Kenelle hän olisi siitä mennyt valittamaan?
Vähälohikäärmeen noustessa vaivalloisesti taivaalle noita mukanaan Lukki jäsenteli nopeasti kuulemansa. Jos kaikki oli totta, oli hänen työnsä ainakin helpottunut huomattavasti. Hidastunutkin kenties, mutta ensimmäistä kertaa koskaan hänellä oli ehkä mahdollisuus jäädä työnsä jälkeen eloon. Hänellä oli liittolaisia.
Jos jokin tässä nyt jollain tasolla oli kiusallista, niin täysin varoittamaton ajatuksien lukeminen. Hän ei välttämättä olisi halunnut kaiken Jenovan läsnäollessa ajattelemansa päätyvän kenenkään luettavaksi. Toivottavasti nainen edes pitäisi ajatukset omana tietonaan, eikä levittelisi niitä... no, muille asianosaisille tahoille. Joista puheen ollen...
Dagmar näytti yöllistä taivasta vasten lähes patsaalta. Patsaalta, josta valui visvaa, verta ja jotain, jonka olemusta Lukki ei lähtenyt edes arvailemaan. Olisi ollut väärin kutsua sitä nesteeksi, muttei se ollut kiinteääkään. Jotain siltä väliltä, ja se oli sotkenut miehen haarniskan ja suojaamattoman kankaan ja ihon.
"Näytät vastenmieliseltä", albiino totesi lopulta. Nyt kun tilanne oli muuttunut ja hänen oli seisottava miehen edessä itsenään, kaikki suunnitelmansa ja tavoitteensa paljastettuna, vitsien kertominen oli äkkiä paljon tavallista hankalampaa. "Tai lähinnä tuo sinun vuokraihosi. Minulla on huone majatalossa, jollet pala halusta viettää loppuyötä kaartilaisten rakennuksessa. Voit siistiytyä sillä aikaa kun käyn tarkistamassa, onko myyntipöytäni vielä paikallaan. Siellä pitäisi olla vettä ja ruokaa."
Jos joku olisi sanonut vielä kaksi kuukauttta sitten, että hän tarjoaisi omaa huonettaan Valtiaan Verikoiran käyttöön, hän olisi luultavasti vienyt onnettoman höyrypään ihan itse hullulaan.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 27, 2014 10:15:32 GMT 3
Dagmar hymähti naurahduksenomaisesti ja hymyili suupielestään. Vai että vastenmieliseltä. Jopa niin vastenmieliseltä, että mies oli valmis tarjoamaan huonettaan soturin käyttöön. Dagmar ei ollut ajatellut olevansa ihan niin huonossa jamassa. "Kiitos." Ääni oli vakaa, mutta sen sävystä kuuli että tämä oli sana jota ei oltu päästetty huulilta aikapäiviin. Dagmarilla oli omakin huone, mutta tämä ei millään tohtinut kieltäytyä tarjouksesta. Hän ei halunnut kieltäytyä.
Mies nyökkäsi myöntyvästi ja katsahti sitten albiinon kättä. "Osuiko pahasti?" Mies kysyi rauhallisesti. Dagmarilla oli itselläänkin monta lähelläpiti tilannetta, mutta otuksen vaikuttavat aseet eivät olleet päässeet panssarin läpi. Musta röhnä, jota eläin oli erittänyt tuntui kuitenkin tekevän hallaa panssarin nahkaosille, joten olisi hyväkin saada se pois mahdollisimman pian.
Dagmar pyyhki aseitaan puhtaaksi kävellessään kohti kaupunkia. Oli hyvä saada aseet piiloon ennen ihmisten sekaan menemistä. Mies inhosi huomiota ja sai sitä ihan liikaakin jo nyt. Jos kulkisi läpi juhlivan kaupungin yltäpäältä rähmässä ja aseiden kanssa.. ei, ei todellakaan. Dagmar antoi albiinon johdattaa itseään kohti majataloa johon toinen oli majansa laittanut.
|
|
|
Post by Deleted on Jun 27, 2014 10:43:44 GMT 3
Dagmarin hymy näytti jo lähestulkoon siltä, ettei sitä ruoskittu naamalle väkisin. Hyvillään tästä albiino pyörähti suurieleisesti ympäri ja viittasi suurikokoista miestä seuraamaan. Miehen kysellessä hänen kädestään Lukki vilkaisi sitä ja kohautti harteitaan. Dagmarin mittapuulla ei varmaankaan, hänen mittapuullaan juu. Hän tarvitsi käsiään hommissaan. Niitä kumpaakin. Teki hän sitten alkemistin, rohdonkeittäjän tai oikeudenjakajan hommia.
"Säihkysilmän salva oli sangen tehokasta", mies totesi, nosti käden eteensä ja puristeli sitä nyrkkiin ja auki uudestaan. "Hän oli muutenkin sangen tehokas."
Lukki oli valinnut majatalonsa vähän kauempaa kaupungista, ihan vain välttääkseen valtavan ruuhkan niissä keskemmällä sijaitsevissa, ja johdatti Dagmarin sinne sivummalta. Mies keräisi varsin paljon katseita noin hurmeisena. Majatalonpitäjä kalpeni heti asteen heidän astuessaan sisälle, mutta majoitti Verikoiran kyselemättä kun siitä vielä oikein maksettiin erikseen. Albiino loikki portaat ylös, osoitti Dagmarille huoneensa ja avasi vielä ovenkin.
Eihän se kovinkaan hulppea ollut, mutta kelvollinen. Pieni tulisija, kapea laveri heinäpatjapedillä ja tuoli ja pöytä nurkassa. Pöydälle oli katettu karahvi vettä ja puumuki ja takan edessä lepäävällä porontaljalla odotti vesiastia.
"Käsken tuoda ruokaa, kun pääsen alas", albiino totesi. "Seuraakin on, jos se on juttusi...", mies lisäsi huomattavasti vastentahtoisemmin. "Mutta niitä en suostu maksamaan. Tee olosi mukavaksi. Minulla on koivunmahla-mesiangervouutetta lihaskipuihin. Voin tuoda sitä tullessani, mikäli siitä olisi apua seuraavan päivän särkyihin."
|
|