Post by Vampuuri on May 24, 2015 12:59:08 GMT 3
Nimi: Virpu
Kutsumanimet: Juorulintu
Laji: Västäräkki
Ikä: 2 vuotta
Sukupuoli: Naaras
Ammatti: Villieläin, ei tarvitse siis ammattia. Hän kuitenkin harjoittaa enemmän tai vähemmän tietoisesti viestinviejän ja juorukellon aloja.
Ulkonäkö:
Virpu vaikuttaa täysin tavalliselta västäräkiltä. Hänellä on pikkulinnulle ominaisesti suurehko pää, kehonsa on kuitenkin solakka ja musta nokka on terävä, hyönteisten nappaamiseen sopiva. Myös jalat ovat pitkät ja ohuet, päättyen neljään niin ikään pitkään varpaaseen. Ruumiilla on pituutta 18 cm (nokasta pyrstön päähän).
Värimaailmaltaan lintu on valko-harmaa-musta. Höyhenpeitteen perusväri on vaaleanharmaa, joka muuttuu valkoiseksi vatsassa. Virpun naama on suurelta osin valkoinen, lukuunottamatta mustaa päälakea ja kurkusta rintaan leviävää mustaa aluetta, joka muistuttaa muodoltaan hieman kilpeä. Linnun kummankin silmän alla on kolme pystysuoraa mustaa raitaa, joista uloimmat ovat suurimpia ja sisemmät pienimpiä. Sulat siivissä ja pyrstössä ovat muuten mustia, mutta reunoiltaan valkoisia. Virpun silmät ovat hyvin tummat, mutta hyvässä valaistuksessa ja tarkkaan katsoessa saattaa erottaa sinisen sävyn.
Virpun vasemmassa nilkassa on kullattu rengas ja oikeassa jalassa on joka varpaassa kullasta tehdyt sormukset, jotka ovat toisissaan kiinni löysähköillä kultaisilla ketjuilla. Kummankin korun Virpu on hankkinut rehellisesti palveluksia vastaan.
Luonne:
Heti Virpun tavatessa käy ilmi tuon valtaisa ego. Lintu on ehkä pieni, mutta hän käyttäytyy kuin olisi lohikäärme. Hän on hyvin ylpeä ja luokkaantuu erittäin helposti. Loukkaantuminen ei Virpun isoa egoa kolauta, vaan hän suuttuu loukkaajalle ja tarpeeksi vihaisena alkaa nokkimaan tuota. Pikkulintu osaa muutenkin olla hyvin herkästi suuttuvaa tyyppiä, hän tulistuu milloin mistäkin. Virpu odottaa ja olettaa saavansa kunnioitusta muilta, mutta jos ei hän sitä saa ollenkaan tai niin paljon kuin haluaa, ryhtyy hän lapsellisesti mykkäkouluun tai marssii pois nokka pystyssä, pyrstö heiluen.
Virpu on oikea hölösuu, hän ei ole juuri milloinkaan hiljaa. Tavallisesti hän valittaa jostain tai muuten juoruilee, mutta myös järkevään keskusteluun hänen kanssaan pystyy – jos aihe häntä itseään kiinnostaa. Silloin hän osaa myös kuunnella. Hänen kanssa keskustellessaan pitää olla kuitenkin varovainen, ettei vahingossakaan loukkaa tuota, ja jos hänen kanssaan erimieltä jostain, täytyy se ilmaista niin kunnioittavasti kuin mahdollista. Kun kieltään vahtii, saattaa Virpun kanssa keskustelu olla jopa miellyttävä kokemus.
Vaikean luonteensa takia Virpun kanssa ystävystyminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Lintu lukee ystävikseen jokaisen, jonka kanssa on käynyt pitkän keskustelun ilman, että on tullut loukatuksi. Vaikka linnun hölöttämisestä ja juoruilusta ei sitä heti uskoisi, on naaras uskollinen ja luotettava ystävilleen. Hän ei kerro eteenpäin mitään hänelle uskottua salaisuutta – ellei kyseinen henkilö sitten loukkaa häntä, tai salaisuuden eteenpäin kertominen on kapinallisten kannalta välttämätöntä.
Menneisyys:
Virpu syntyi kahta vuotta valtiatar Alaniksen murhayrityksen jälkeen, joten tuolla ei ollut pienintäkään hajua, millainen Gwannathar oli valtiattaren aikaan. Kuitenkin pian syntymänsä jälkeen pienen linnun sisällä syttyi palo. Hän halusi tutkia maailmaa ja hänen vaistonsa ajoi häntä kohti suuria kaupunkeja. Hän tutustui haltioiden ja muiden ihmismäisten lajien elämään, mutta se ei ollut yhtä loistokasta kuin hänen intuitionsa kertoi. Pieni lintu kuuli paljon huhuja ja keräsi tietoa juttelemalla milloin kellekkin baarimikolle, vartijalle ja vaeltajalle. Mielessään tuo laski yksi plus yksi on kaksi, ja että surkea tilanne on valtiaan aiheuttamaa. Pikkulintu ei ehkä voisi tehdä mitään suurta kapinallisten joukossa, mutta se ajatus ei ole Virpua lannistanut. Lintu on käyttänyt miltein koko pienen elämänsä kapinallisten auttamiseen milloin levittämällä perättömiä huhuja valtiaasta, milloin viemällä viestejä.
Taidot ja taikuus:
- Pystyy tulkkaamaan västäräkkien ja myös muiden pikkulintujen kieltä yleiskieleksi
- Virpu on huomaamaton, aivan tavallisen västäräkin näköinen – siksi hänen on helppo salakuunnella keskusteluja ja kerätä tietoja. Hän pystyy myös helposti levittämään huhuja anonyymisti.
- Lintu omaa tulen elementin, mutta ei osaa hallita sitä tietoisesti. Korkeintaan hänen raivostuessaan siipien sulista lentää muutama kipinä. Elementtinsä ansiosta Virpu pystyy kuitenkin oleskelemaan kylmemmilläkin seuduilla, vaikkakaan ei erityisen pitkiä aikoja.
Muuta:
- Ääni on terävä ja kova, hyvin kuuluva niin pieneksi linnuksi.
- Virpu ei osaa lausua yleiskieltä aivan virheettömästi: hänen puheessaan Ä-kirjain korvautuu E-kirjaimella ja suuttuessaan, kiihtyessään tai muuten tulistuessaan myös muut vokaalit muuttuvat kaaottisesti E- ja I-kirjaimiksi.
- Virpun nimestä kiitos Chryseikselle!