The arrival. //Raven//

[Deleted]

//Raven ja Mori siis tänne.//

Auringon kajo heijastui enää hyvin heikosti meren pinnasta, elämän ylläpitäjän painuessa horisontin taakse jälleen kerran. Jotkin tähdet tuikkivat jo, punan väistyessä pimeyden tieltä. Ilma alkoi heti viilentyä valon ja lämmön kaikottua, minkä tunsi nahoissaan myöskin suuri lohikäärme, joka vielä nukkui rannalla. Dreja oli todennut päivän turhan lämpimäksi lähteä enää kulkemaan pitkän uintimatkan jälkeen. Ei sillä etteikö hän kuumuutta olisi kestänyt, ei se siitä ollut kiinni. Olihan lohikäärmeelläkin rajansa, tänne hän oli uinut jo yhden yön yli, joten leponsa oli enemmän kuin ansaittu. Lisäksi, hän vain koki turvallisemmaksi lähte ottamaan ympäristöstään silloin kun mahdolliset asukkaat olivat todennäköisimmin jo unten mailla. Tosin, päiväsaikaan oli naaras kerran havahtunut siihen, kun kaksi haltiapoikaa oli ilmaantunut jostakin hänen lähettyvilleen, luullen kai lohikäärmeen huuhtoutuneen rantaan aallokon mukana. Kun Dreja sitten paljastuikin eläväksi, olivat nuo ottaneet jalat alleen niin nopeasti kuin suinkin olivat vain kyenneet. Noilta ei ollut irronnut siis tietoa siitä, mikä saari tämä oikein oli. Sen hän halusi kyllä saada tietoonsa. Ei sillä että hän isommin olisi välittänyt, todennäköisesti tämä olisi vain jälleen yksi välietappi hänen kenties ikuisella matkallaan, ja matka jatkuisi kunhan vaisto alkaisi vain taas häntä johdattamaan.
Lihaksikas ruho kohottautui rauhallisesti neljän raajan varaan, kevyen tuulen hulmauttaessa hopeista harjaansa, ennen kuin lohikäärme ravisteli päätään hivenen, venytellen piikikkäitä raajojaan yhtä kerrallaan, nivelten lievästi rutisten paikoitellen. Katseensa viivähti hetken verran vielä horisontissa, meren kevyesti punertaessa auringon viimeisistä säteistä, ennen kuin käänsi kasvonsa suuntaan, jonne ne haltiapojat olivat päivällä juosseet. Suunnalta saattaisi löytyä kylä, ja sieltä saattaisi illan aikana vielä löytyä mahdollisesti joku joka ei lohikäärmettä kavahtaisi aivan ensimmäisenä. Oli tässä maailmassa nähty niin paljon kummempaakin kuin Drejan oloinen lohikäärme. Pojille kyseisen liskon herääminen vain oli tietenkin tullut niin äkillisenä järkytyksenä, että nuo olivat kuvitelleet hänen syövän heidät saman tien.
Naaraan oli pakko naurahtaa ajatukselle hivenen. Hän lähti rauhallisesti askeltamaan rantaviivaa eteenpäin, tummansinisten suomujensa alkaessa sulautumaan hyvin laskeutuvaan hämärään. Taivaan tähtikuviot alkoivat hahmottua. Niidenkin perusteella oli hän suunnistanut joskus, tai enemmänkin kartoittanut kulkuaan. Nyt oltiin kuitenkin aivan uudella seudulla, eivätkä tähtikuviotkaan olleet enää niin tuttuja. Ehkäpä pitäisi odotella myöhemmälle yöhön, ken ties.
Hetkiseksi Drejan tahti hidastui, sieraimiensa laajentuessa muutaman kerran nopeasti, lohikäärmeen haistellessa ilmaa. Uusi, täysin vieras haju. Se ei ollut ihmisen, ei haltian, eikä varsinkaan toisen lohikäärmeen haju. Jokin sellainen jota hän ei ollut koskaan ennen haistanut. Asiasta sen kummempaa päänvaivaa ottamatta, tahtinsa palautui nopeasti takaisin ennalleen, lohikäärmeen jatkaessa kulkuaan suunnilleen rannan myötäisesti.

[RavenGuardian]

Yönkoitto. Monet elävät menevät silloin nukkumaan. Niin yleensä Morikin, mutta joinakin öinä kuten tänä, hän päätti jäädä nauttimaan omasta rauhastaan ja tähdistä. Yö tarjosi loistavan tilaisuuden olla rauhassa. Vaikka Moria harvemmin kukaan tahtoikaan jututtaa ja häiritä - lukuun ottamatta niitä joiden mielestä "puhumaan" pystyvä korppi oudolla merkillä, oli kummajuttu - päivisin silti oli yleensä liikaa hulinaa kun koko maailma tuntui olevan elossa. Jossakin vaiheessa se ärsytti Moria sen verran, että hän pakeni luontoon ja nimen omaan vielä yö aikaan. Haltia, joka hän oli joskus ollut, oli sellaista kansaa joka viihtyi muutenkin parhaiten yössä. Ehkä siksi se kansa haltioista oli listattu epäilyttäväksi. No jaa heidän kansastaan suurin osa oli muutenkin kääntynyt pimeyden puolelle.

Mori laskeutui erään rannan lähellä olevan ajopuun oksalle ja laskosti siipensä. Hän katseli levollisesti meren suuntaan tuulen pörröttäessä hänen sulkiaan. Lintua voisi harmittaa, että sulat menevät sekaisin, mutta Morilla olisi ihan tarpeeksi aikaa sukia ne taas järjestykseen. Pieni hinta siitä, että sai olla rauhassa. Kummallista miten paljon hänen elämänsä oli oikeastaan muuttunut sen jälkeen kun jäi korpin hahmoon. Hän ei välittänyt enää niin hirveästi mukavuuksista tai siitä oliko hänen syömänsä liha raakaa vai kypsennettyä. Muutenkin oi suhteellisen nopeasti tottunut elämäänsä lintuna. Tosin joistain tavoistaan kieltäytyi luopumasta. Hän oli sentään yhä ylpeä haltia vaikkakin linnun kehossa. Joitakin ylellisyyksiä hän yhä itselleen soi. Kuten tee. Hän yhä rakasti kaikkia uusia ja eksoottisia teelaatuja. Toinen asia oli kirjat ja lukeminen. Niistä hän ei luopuisi. Ja jotain rajaa sentään lihan ruuan syömisessä. Hän ei ikinä koskisi pilaantuneeseen ruokaan.

Äkkiä Mori tuli tietoiseksi, ettei ollutkaan yksin. Tuuli kantoi hänen luokseen hajun tästä olennosta ennen kuin hän näki sen. Hän siis tiesi sen olevan lohikäärme ennen kuin edes näki hahmon joka lähestyi rannan myötäisesti. Tämän lohikäärmeen hajussa vain oli jotain hieman erilaista ja kylmempää kuin muissa Gwannatharin lohikäärmeissä joita Mori oli kohdannut. Korppi tarkkaili lähestyvää hahmoa ollen varma, että niin varmaan sekin tiesi hänen olevan siellä, mutta Mori ei aikonut olla se joka puhuisi ensin. Ehkä lohikäärme van jatkaisi matkaa kiinnostumatta mustasta linnusta jolla oli kumma punaisena hohtava kuvio otsallaan.

[Deleted]

Haju tuntui lohikäärmeen sieraimiin, pienestä myötätuulesta huolimatta. Se kieli vain ja ainoastaan siitä, että tämä jokin oli lähellä. Vielä tuota ei ainakaan näkynyt, eikä hämärä auttanut asiaa yhtään, ei sillä että naaraalla olisi huonot silmät olleet, kaukana siitä. Siniset silmät haravoivat maisemaa rauhallisesti, ja Drejan mieleen muistui väkisinkin eräs taistelunsa matkansa varrelta. Hänelle ei koskaan selvinnyt mitä vastaan oli todellisuudessa taistellut, lohikäärmeeksi hän oli sitä epäillyt, mutta ei se sitä ollut. Se jokin oli kyennyt naamioitumaan täydellisesti ympäristönsä mukaiseksi, jopa sen haju oli hävinnyt tykkänään, siinä mielessä tämä tilanne poikkesi siitä. Mutta pelkän hajun perusteella jonkin etsiminen olisi kyllä kaikkea muuta kuin miellyttävää, saati helppoa. 

Haju alkoi tuntua entistä voimakkaampana lohikäärmeen kuonossa, ja Drejan oli pakko todeta, että vaikka se ei puhtaasti haltialle haissutkaan, niin jokin tutunomainen häivähdys siinä kuitenkin oli noihin ihmisenkaltaisiin olentoihin. Onneksi yhtäläisyydet todellakin loppuivat ruumiinrakenteeseen, ihmisenkaltaisetkin olennot saivat silloin tällöin hivenen ärsyyntymään. Ei sillä, kyllä hän haltioita sieti, siihen asti kunnes nuo kävisivät hänen kimppuunsa.

Vähän matkaa kuljettuaan, sai naaras näkökenttäänsä rantaan huuhtoutuneen ajopuun, ja silmiään hämärässä siristellen, huomasi jonkin tumman istuvan sen oksilla. Lintu, korppi, tai jokin sen kaltainen. Tosin paljon isompi kuin tavallinen korppi olisi ollut, ja hivenen lähemmäs päästessään, askeltaen hyvin varovasti, ettei säikyttäisi olentoa pakosalle, Dreja huomasi jonkin oudon, hivenen hohtavan punaisen kuvion tuon päässä. Naaras pysähtyi, jättäen jonkin verran väliä lintuun, jo senkin takia, ettei hänen tarvitsisi katsoa toista aivan tykkänään alaviistoon, ollessaan turhan lähellä, niskoihinhan se kävisi. Hetken aikaa hän vain katsoi lintua. Ulkoa päin se näytti melkein normaalilta, jollei kuviota laskettu. Mutta koko sen olemus, oli joka häntä häiritsi. Oli kuin siinä olisi ollut jotain muutakin kuin vain iso lintu. Haltian heikko haju sai lohikäärmeen uteliaaksi. Ei hän kuitenkaan alkaisi asiaa suoraan utelemaan, jos toinen ylipäätään puhuisi, niin saattaisi hän jossakin vaiheessa asiaa vaivihkaa kysyä, jos tuon kanssa onnistuisi jonkinlaista keskustelua saamaan aikaiseksi.

"Hyvää iltaa, arvon korppi." Rauhallinen, asiallinen tervehdys, lukuunottamatta käyttämäänsä nimeä. Mutta millä muullakaan nimityksellä hän olisi toista kutsunut. Rauhallisesti Dreja siirsi katsettaan hivenen taivaan suuntaan. "Taivas on suotuisa tänä yönä, näyttäytyessään meille kaikessa kauneudessaan." Siinä nyt sen kummempia ollut, olihan tähtitaivas melko kaunis näky, eikä Drejan tarvinnut edes keksiä sitä omasta päästään. Tässä vaiheessa hän koki viisaimmaksi jäädä odottamaan, josko korppi vastaisi hänelle jotakin, turhahan puhumattomalle linnulle olisi jutella.

[RavenGuardian]

Mahtavaa. Lohikäärme tosiaan pysähtyi hänen lähistölleen huomattuaan hänet ja se tuijotti häntä turhan pitkään. Mori vain vastasi katseeseen sanomatta sanaakaan. Sitten lohikäärme puhui. Mori kallisti hieman päätään. Jos hän ei nyt sanoisi mitään, menisiköhän tuo pois. Toisaalta ehkä Morilla oli aikaa pieneen keskusteluun. Eihän hän ollut tekemässä mitään mainittavaa. Sitä paitsi keskustelu saattaisi tarjota hänelle jotain hupia. Toinen kuin vain jotenkin näytti niin eksyneeltä. Tosin Mori tiesi, että lohikäärmeiden kanssa kannatti olla varuillaan. Jos hän suututtaisi sen, hänen ainoa mahdollisuutensa oli paeta sillä hänen kutsumat kuolleensakaan tuskin saisivat paljoa aikaan varsinkaan noin isoon lohikäärmeeseen. Hän ei myöskään tiennyt millainen lohikäärme toinen oli, mutta siitä päätellen että tämä puhui hänelle ensin ennen kuin esimerkiksi koetti haukata palan, osoitti että toinen ei ehkä ollut siitä pahimmasta päästä. Tosin Mori pohti kuinka tämän suhtautuminen hänen muuttuisi kun hän puhuisi sille... tai jos saisi niin kuin varmasti puhumalla saisikin tietää Morin suuntautumisen. Morin oli hankalaa pitää itsensä kurissa toisten halveksimisen osalta.

"Iltaa, lohikäärme." Korppi tervehti takaisin ajatuspuheellaan pitäen 'äänensä' täysin neutraalina. Hän pysyi sopivansa varuillaan, mutta ei ollut jännittynyt. Hän pysyi tyynenä koska toinenkaan ei käyttäytynyt uhkaavasti. Rauhassa hänkin käänsi katseensa takaisin tähtitaivaalle. "Niin on. Jos ei olisi en olisi tullut tänne." Hän sanoi sitten räpäyttäen silmiään ja käänsi sitten katseensa takaisin lohikäärmeeseen. Hetkeen hän ei sanonut mitään, mutta aloitti sitten uudelleen: "Voin olla väärässäkin, mutta sanoisin ettet sinä ole täältä."

[Deleted]

Ei ollut mitenkään ihme, että Dreja vaikutti jokseenkin eksyneeltä, ei hän kovin kaukana siitä ollut. Tai tarkemmin, ei hän eksyksissä ollut, mutta tieto nykyisestä olinpaikasta sai hänet epävarmaksi. Asiaa saattoi siis katsoa varsin monelta suunnalta. Siitä, olisiko hänen tietämättömyydestään jotain hupia toiselle, ei voisi tietää. Hetken aikaa sinisuomuinen antoi katseensa kiertää tähtiä, ennen kuin palautti sen takaisin korpin suuntaan, odottaen vieläkin tuon mahdollista vastausta. Hetken aikaa hän jo uskoi ettei tuolta puhuminen luonnistuisi, ja aikoi jo jatkaa matkaansa, mutta kuitenkin, hetken kuluttua korppi tervehti takaisin. Tuon nokka ei liikkunut, eikä varsinaista ääntäkään kuulunut, vaan Dreja kuuli puheen päänsä sisällä.

Jo se oli riittävä syy epäillä, ettei korppi ollut mikään aivan tavallinen lintu. Tavalliset villieläimet kun harvemmin oppivat kommunikoimaan sanoin, tarvitsematta avata suutaan kertaakaan. Sellaisten kanssa juttelemisessa oli aina pieni varjopuoli, jollei mahdollinen sivullinen tietänyt tilanteesta, niin oli yksin leukojaan aukova varmasti aika huvittava näky. Ei sillä että Dreja olisi mokomasta välittänyt, ja nyt oli vielä myöhäinen iltakin, melko varmasti liikkeellä ei rannalla enää olisi heidän lisäkseen muita.

Korppi yhtyi mielipiteeseen taivaan kauneudesta, ja totesi myös, ettei olisi tullut, ellei niin olisi. Korpista oli vaikea ottaa vielä selkoa, tuon ääni oli täysin vakaa, rauhallinen ja oikeastaan vielä varsin mitäänsanomaton. Mutta tuo oli kuitenkin käyttänyt tilaisuuden keskusteluun. Puhtaasta ajanvietteestä kenties? Se ja sama naaraslohikäärmeelle, jos vain saisi tarvitsemansa tiedon toiselta.

Korpin toteamuksen siitä, että hän saattoi olla väärässäkin, mutta että Dreja ei tainnut olla saarelaisia, naaras kohotti kulmaansa hivenen, virnistäen pienesti. Noinko selvästi sellainen näkyi päälle päin. "Aivan, suo anteeksi käytöstapojeni unohtuminen hetkeksi..." Dreja kumartui hivenen, laskien päätäänkin alemmas. "Olen Dreja, ja tulen kaukaa kylmästä pohjoisesta." Esittäydyttyään hän kohottautui rauhallisesti takaisin täyteen mittaansa. Liikanimeään hän ei tuonut julki, niin imarteleva kuin se joidenkin mielestä saattoikin olla. Itse hän vihasi sitä, sehän oli valhetta, hänellä vain oli keinonsa huijata kuolemaa. "Takanani on pitkä uintimatka, ja ehdin todellakin rantautua vasta aiemmin tänään, olet ensimmäinen jonka kanssa puhun tällä saarella." Niin, puhui, ne haltiapojat eivät olleet jääneet juttelemaan, pelkäsivät kai todellakin että Dreja olisi syönyt nuo suihinsa tilaisuuden tullen. 

"Sinä vaikutat jotenkin siltä, että olet elänyt täällä jo jonkin aikaa."

[RavenGuardian]

Kumarsiko tuo lohikäärme hänelle hieman esittäytyessään? Moria tämä huvitti suuresti vaikka hän ei sitä näyttänytkään. Korpilla ei ollut liikkuvia huuli, että olisi hänen suupielensä olisi voinut nytkiä ylöspäin. Hän toki olisi voinut lähettää tämän tuntemuksen Drejalle niin kuin ajatuspuheensakin, mutta Morilla harvoin oli muutenkaan aikomuksia näyttää tunteitaan joten hän ei vaivautunut. Mori vain kuunteli mitä Dreja kertoi hoppuilematta oman vastauksensa kanssa. Joten Dreja oli siis uinut saarelle jostain pohjoisesta ja pitkän matkan päästä. Morilla ei ollut paljoa tietoa maista ulkopuolelta Gwannatharia koska hän ei ollut koskaan vieraillut merien takana. Kaikki hänen tietonsa olivat peräisi vanhoista kirjoista ja niiltä jotka olivat saapuneet saarelle meren takaa. Se hieman harmitti häntä koska hänen tietonsa olivat hieman puutteellisia. Jonain päivänä hän ehkä voisi yrittää matkustaa pois Gwannatharista. Hänen täytyisi jos hän haluaisi lisää tietoa, mutta toistaiseksi hänellä oli tehtävää täällä.

"Minä olen Morë Morrigion, mutta periaatteessa minua kutsutaan vain Moriksi." Korppi sanoo pitäen päänsä ylpeästi pystyssä osoittamatta samaan kunnioitusta kuin Dreja. Se vain ei ole hänen tapaistaan. Ei kunnioita toisia tippaakaan ennen kuin ne pystyvät todistamaan itsensä se arvoisiksi. Silloinkin hyvin hyvin harvoin hänen osoittaa heille kunnioitusta. "Ihan vain Korpiksikin on kutsuttu. Ja sinun epäonneksesi sitten päädyit puhumaan minulle ensin." Hän kuitenkin lisää sitten. Sitten mustalintu kallistaa päätään taas suunnaten katseensa muualle ennen kuin jatkaa. "Tämä saarta jonne olet tullut kutsutaan Gwannathariksi ja minä olen elänyt täällä ihan koko elämäni."

Korppi levitti hieman siipiään venytelläkseen niitä ja sitten hieman suki muutamaa ennen kuin laskosti ne jälleen selkäänsä. Hän pohti hieman, että voisi jossain vaiheessa etsiä itselleen syötävääkin sillä oli oikeastaan koko aiemman päivän viettänyt kirjojen ja teen parissa, mutta syöminen oli jäänyt vähäiseksi. Nykyään hän harvemmin edes viitsi mennä sisään mihinkään majataloon tai puotiin koska tiesi millaisia ilmeistä sai aina myyjiltä ja muilta asiakkailta. Rahaa Morilta ei toki puuttunut, mutta olihan se hieman hassua kun korppi tuli ostamaan jotain. Monesti nykyään Mori siis tyytyi siihen mitä luonnosta sai. Alussa hänen oli ollut hankalaa sopeutua, mutta vietettyään nyt vuosia korpin hahmossa eivät asiat olleetkaan niin hankalia. Mori käänsi jälleen mustat korpin silmänsä Drejaan. "Mikä oli sinun syysi tulla tänne ja minkälainen oli se paikka josta tulit?" Hän kysyi.

[Deleted]

Dreja oli tottunut pitäytymään kohteliaassa käytöksessä, ainakin ensitapaamisella, eikä hän nähnyt tervehtimistavassaan mitään huvittavaa, ei sillä että hän olisi tiennyt korpin näin ajattelevan. Saati että olisi tiennyt miten paljon lohikäärmeitä saarella todella kunnioitettiin. Vastausta hän ei aivan välittömästi saanut, muttei hän sitä alkaisi tivaamaankaan, puhukoon toinen jos hänestä siltä tuntui, tavalla tai toisella.

Lohikäärme terästäytyi jälleen hivenen, korpin esitellessä itsensä. Ensimmäinen nimi kuulosti hivenen erikoiselta lausuttavalta, mutta onneksi lintu kertoi saman tien sopivan kutsumanimen. Kuulemma oli korpiksikin vain kutsuttu, ja Drejan epäonneksi, oli naaras päätynyt puhumaan tuolle ensin. Sitä hän ei oikein ymmärtänyt, ja kulmansa kohosi jälleen hivenen kysyvästi, mutta ei kuitenkaan sanonut asiaan mitään, Morin jatkaessa puhettaan. Tuo oli siis asunut saarella, jota Gwannathariksi nimitettiiin, koko elämänsä, joten tuon olisi pakko myös tietää jotakin paikasta. Kaikki ajallaan kuitenkin. Ei pitäisi edetä liian hätiköiden.

Hetken aikaa vaikutti korppi olevan omissa ajatuksissaan, eikä Dreja tahtonut tuota häiritä tuolloin, vaan antoi tuon sukia sulkansa rauhassa, suunnaten itse hetkeksi katseensa taivaalle. Vieläkään hän ei saanut näkyviinsä yhtäkään tuttua tähtikuviota, hän oli siis tullut paljon kauemmas entisistä matkakohteistaan. Niitäkin oli riittänyt, niin monia saaria ettei Dreja edes muistanut tarkkaa lukua niistä, saati kaikista niistä taisteluista joihin hän oli onnistunut vuosien varrella ajautumaan. Hän oli lohikäärmeenä vielä nuori, mutta elänyt varmasti väkivaltaisemman elämän kuin moni itseään vanhempikin yksilö.

Huomionsa palasi takaisin Moriin, tuon esittäessä kysymyksen, lohikäärmeen syystä tulla Gwannatharille, ja paikasta, josta hän oli sinne tullut. Lohikäärme huokaisi hiukan, pysyen hetken aikaa hiljaa, ennen kuin aloitti. "Kuten sanoin, tulen kaukaa kylmästä pohjoisesta. Voinen todeta, että kylmimmästä pohjolasta, kuten vanhempani sitä maata nimittivät." Turha pitkittää liikaa, Mori varmasti vain kyllästyisi liian pitkään kertomukseen. Kertoisi hän tietysti tarkemminkin jos toinen tietoa janosi, mutta pidettäköön tarina siihen asti lyhyehkönä. "Kylmästä huolimatta se oli kaunis maa. Metsien, jokien ja järvien peittämä maa, jossa perheeni sai elää vuosikymmenet rauhassa. Syyni tulla tänne, voisi kai sanoa, että olosuhteiden pakosta jouduin jättämään pohjolan taakseni. Sen jälkeen olen vain vaeltanut mantereelta ja saarelta toiselle, vaistoni varassa." Lyhyesti selittäminen oli Drejan huonoja puolia, hän oli oppinut puhumaan pitkästi, kiitos vanhempiensa.

"Vastaavasti, Mori, pyytäisin sinua kertomaan jotain Gwannatharista. En tietenkään oleta että tekisit sitä ilmaiseksi. Voin vaihtaa tietoa palveluksiin." Työ ei ollut Drejalle koskaan ollut vieras käsite, valuutta ja työ oli tunnettu miltei kaikkialla missä hän oli matkoillaan pysähtynyt. Valuutan matkassa pitäminen oli kuitenkin ongelmallista, ja siksi Dreja oli yleensä antanut palveluksen palveluksesta, ja näin maksanut tarpeen tullen juurikin tiedoista, ja vastaavasti joskus esimerkiksi metsästänyt jollekkin vastineeksi jostakin. Drejahan ei tietenkään tiennyt ettei toinen ollut saaren ulkopuolella käynyt, mutta hänhän oli matkoillaan nähnyt kaikenlaista, ja jakaisi mielellään kokemuksensa jonkun kanssa.

[RavenGuardian]

((Harmillisesti vaihtelee tuo aikamuoto -.-' Ongelma on se kun pelaan toisessa paikassa hieman eri aikamuodossa kun täällä. ja sitten tietysti on nuo monet roolipelit englanniksi jotka kyllä ovat menneessä aikamuodossa. Koeta kestää. Yritän olla tarkempi tulevaisuudessa.))

Mori oli pannut merkille, että Dreja ei tainnut osata haltiakieltä. Ainakaan tarpeeksi hyvin. Hän nimittäin ehätti huomata pienen muutoksen tämän ilmeessä kun hän oli kertonut nimensä. Mori olisi voinut kertoa hänelle, että 'morë' tarkoitti mustaa tai pimeää. Kyllä hänellä oli jo valmiiksi pahaa enteilevä nimi. Oikein sopiva hänen kaltaiselleen. Tosin saattoihan olla että muutos Dreja ilmeessä olikin kertonut siitä, että tiesi nimen merkityksen. Tosin lohikäärmeellä ei vielä tainnut olla aavistustakaan millaiseen omantiensä kulkijaan hän oli törmännyt. Pahaksikin monet häntä kutsuivat koska hän ajoi omaa etuaan ohitse muiden. Aikoinaan Mori oli myös tehnyt lukuisia julmiksi ja kauheiksi nimitettyjä tutkimuksiaan, mutta jäätyään korpin hahmoon hänen mahdollisuutensa moneen niihin oli mennyt. Hän kyllä yhä 'häiritsi' kuolleiden rauhaa ja kaivoi yhä esiin mahdollista kiellettyjen magioiden saloja. Eivät hänen aikeensa olleet kunnialliset.

Mori kuunteli Drejan vastauksen esittämäänsä kysymykseen, mutta ei ollut erityisen tyytyväinen siihen. Hän halusi enemmän tietoja, mutta ei silti käskenyt lohikäärme naarasta kertomaan enempää. Ehkä myöhemmin. Ehkä hän voisi nyhtää Drejasta enemmän tietoa sekä tämän kotimaasta, että niistä paikoista joissa tämä oli käynyt, mutta vielä ei ollut aika osoittaa lohikäärmeelle kuinka paljon hän tietoa halusi. Häntä myös kiinnosti mikä oli ollut tuo pakko joka oli ajanut Drejan liikkeelle. Erytyisesti hänen täysisi kuulla lohikäärmeeltä millaista magiaa tämän kotialueella oli ollut ja ketkä sitä olivat harjoittaneet. Harmi, että Dreja oli lohikäärme eikä siksi kuljettanut mukanaan mahdollisia kirjoja tai kääröjä magiasta. Osasikohan Dreja jotain magiaa?

Mori kuunteli lohikäärmettä lisää ja valpastui sitten enemmän. No nyt puhuttiin asiaa. Dreja tarjosi hänelle palveluksen tietoja vastaan. Hän siis hyötyisi jotain. Tämä lohikäärme oli älykkäämpi kuin monet muut jotka olivat koettaneet hyötyä Morin tiedoista. Korppi ei yleensä jakanut mitään ilman vastapalvelusta. Hän olisi voinut hymyillä hyväksyvästi Drejalle, mutta korpit eivät edelleenkään pystyneet sellaisiin ilmeisiin. Tällä kertaa hän kuitenkin salli Drejan aistia hänen hyväksyntänsä. "Sopii. Kerron sinulle sen mitä sinun on hyvä tietää täällä." Hän sanoi. "Mutta saat seurata minua vähemmän tuulisemmalle paikalle." Hän ilmoitti sitten ja hypähti lentoon. Tuuli tarttui nopeasti hänen siipiinsä ja auttoi häntä kohomaan ylös ilman suurempaa vaivaa. Ei kuitenkaan lentänyt niin korkealle, että hukkaisi Drejan. Hän kaarsi hieman ja suuntasi sitten pois rannan suunnalta, mutta ei mennyt kovin kauas vaan laskeutui erään puun alaoksille hieman suojaisammassa paikassa. Siellä hän odotti sukien sulkiaan lohikäärmeen saapuvan myös paikalle, mutta katsoi tähän sitten kun tämä saavutti hänet.

"Ensiksi minun varmaan tulisi kertoa, että Gwannatharissa elää varsin monenlaisia lajeja joista oikeastaan ihmiset..." Tässä korppi salli hieman halveksuntaa ääneensä. "... ovat pohjasakkaa. Ja sinua varmaan lohikäärmenä kiinnostaa, että täällä kunnioitetaan lohikäärmeitä. Et siis ole pahassa pulassa." Mori on jälleen hieman huvittunut eikä jatkanut saman tien vaan antoi Drejan pohtia tätä. "Seuraavaksi kerron sinulle, että täällä asuvat ovat oikeastaan jakautuneet kahteen leiriin ja puolueettomiin. Osa kannattaa meidän niin vallan ihanaa tyranni valtiasta ja osa on hänen valtaansa vastaan. Nämä kapinalliset." Hän kertoisi kyllä lisää, mutta halusi nähdä jos Drejalla olisi jotain kysyttävää.

[Deleted]

//Älä mokomista liikoja murehdi. Itse koitan pysyä tuossa menneessä muodossa, mutta ainahan noita lipsahduksia saattaa sattua.//

Drejallahan ei ollut tietoa toisen tiedonjanosta, mutta helpompaahan se olisi, jos tietoa saisi vaihdettua tietoon, kaikkein vaivattominta. Olihan hän todellakin nähnyt matkoillaan jos jonkinnäköistä olentoa, ja kykyä. Älykkäämmästähän ei tiennyt, mutta todellakin, monia kokeneempi matkaaja oli. Kokemuksestahan se tuli myös halu reiluun vaihtokauppaan, yksipuolinen kauppa ei hyödyttäisi. Vaikkei Dreja yleensä kovin tuttavallinen ollut, niin joskus saattoi tehdä tilanteen mukaan pienen poikkeuksen, käyttäytyä kohteliaasti ja vähän lämpimämmin kuin yleensä. Ei sillä että sillä jotakin väliä olisi ollut, varmasti muutaman päivän päästä hän lähtisi jatkamaan taasen matkaansa. Mutta oli aina mukavampi kun tiesi jotakin paikasta jossa on viivähtänyt, olisi sitten jakaa tietoa taas eteenpäin uusille kohtaamisille uusissa paikoissa.

Lohikäärmeen huomio kiinnittyi jälleen tykkänään korppiin, tuntiessaan mielessään hyväksyvän olemuksen, mikä ilmeisesti tarkoitti sitä että Drejan ehdotus houkutteli Moria. Ja sen tuo antoi kyllä ymmärtää hetken kuluttua kunnolla,todeten vain että naaras saisi seurata häntä vähemmän tuuliselle paikalle. Niin, eihän hän ollut asiaan huomiota kiinnittänyt sen kummemmin, mutta mereltä kävi jokseenkin viima, ei sellainen että se olisi vielä suuria aaltoja nostattanut, ja rantaan paiskonut, mutta sellainen että linnun nahoissa se varmasti tuntui. Korppi lehahti lentoon, tuulen nostattaessa tuon nopeasti ylemmäs. Hetken aikaa Dreja odotteli, nähdäkseen minkä suunnan Mori valitsisi, ennen kuin lähti rauhallisesti ravaamaan samaan suuntaan. Turhaa kiirettä oli turha pitää, hänellä oli pitkät askeleet, joten vähänkin tiheämpi askel saatteli häntä hyvällä vauhdilla eteenpäin, tanner tömähteli kevyesti lohikäärmeen askeleiden tavatessa maata kerran toisensa jälkeen.

Naaras näki korpin laskeutuvan, ei edes kovin kauas rannasta, mutta kuitenkin hivenen suojaisammalle alueelle. Tällainen matka ei Drejaa saanut edes kunnolla hengästymään, olihan hän paikoitellen uinut useita päiviäkin peräjälkeen. Meressä riitti kalaa syötäväksi, mutta juomavesi oli ollut usein ongelmana. Nälkää ennemmin hän oli kerran ollut janokuoleman partaalla, ennen kuin oli rantautunut saarelle, josta oli löytänyt tarpeeksi ison lähteen lohikäärmeen janon sammuttamaan.
Mori aloitti kuitenkin kertomuksensa, kertoen ensimmäiseksi Gwannatharin monipuolisesta lajivalikoimasta. Samaan aikaan Dreja laskeutui rauhallisesti makuulle, pysähtyen kuitenkin hetkeksi, silmiensä kaveten hiukan, kuullessaan sanan ihminen. Niitäkö siis oli täälläkin. Hiukan huokaisten lohikäärme laskeutui kunnolla makuulleen, jääden kuuntelemaan korpin selostuksen loppuun. Hienoinen yllätys oli kuitenkin, kun tuo kertoi että lohikäärmeitä kunnioitettiin. Oliko tuolle jotain erityistä syytä, ei Dreja tiennyt. Hänestä kunnioitus piti ansaita, ei missään nimessä saada vastikkeetta.
Seuraavaksi tuli asia, joka kiinnitti Drejan huomion erityisesti. Asukkaiden jakautuminen kolmeen osaan oli melko mielenkiintoista. Syy tähän olisi ensimmäisenä kysymyksenä Drejan mielessä. Tyranni valtias kannattajineen toisella puolella, tuota vastustavat toisella puolella, ja sitten vielä ne jotka eivät välittäneet kummastakaan.

Mori piti onneksi hetken taukoa, mikä antoi lohikäärmeelle tilaisuuden esittää kysymyksensä. "Voisin tässä välissä kysyä paria asiaa. Ensinnäkin, mikä tähän on johtanut. Ja toiseksi, kannatatko itse jompaa kumpaa puolta?" Ei sillä että jälkimmäisellä olisi jotakin merkitystä, mutta se kummittelisi kuitenkin lohikäärmeen mielessä. Mene tiedä, jommalla kummalla puolella saatettaisiin kaivata riveihinsä naaraan kaltaista voimanpesää. Tokko hänellä paljoa muutakaan tekemistä saarella olisi, kuin katsoa löytyisikö sieltä joku, joka hänelle kykenisi antamaan taistelussa haastetta.

[RavenGuardian]

Paikka jonka Mori oli valinnut heidän keskustelulleen, ei ollut sattumalta valittu. Mori oli tiennyt tästä paikasta jo aiemmin ja päällisin puolin se näytti ihan normaalilta luonnon paikalta. Mori tunsi täällä kuitenkin kuolleiden läsnäolon jonkin vanhan taistelun jälkeen. Täältä hän tarvittaessa saisi vaivattomasti itselleen apuvoimia mikäli onnistuisi jotenkin suututtamaan lohikäärmeen. Täällä lepäsi mullan alla monia unohdettuja ruumiita. Aina kannatti varautua vaikkei Morilla ollut aikomustakaan suututtaa Drejaa. Silti hänen ylpeytensä ei antaisi hänen teeskennellä muuta kuin hän oli. Jos Dreja kokisi sen uhaksi tai muuten vaan suuttuisi siitä, niin sillei ei sitten voinut mitään. Mori piti itselleen kuitenkin pakotien avoimena. Hän oli liian älykäs alkaakseen taistelemaan lohikäärmettä vastaan.

Kun korppi oli antanut Drejalle aikaa esittää omat kysymyksensä väliin, Mori räpäytti silmiään. "Haluat kuulla kuinka se johti tähän. Siinä tapauksessa minun täytyy kertoa sinulle hieman Gwannatharin alkuajoistakin. Samalla saatat ymmärtää hieman muutakin pientä. Koetan kuitenkin kertoa lyhyesti historiamme." Mori sanoi ja piti sitten pienen hiljaisen tauon. "Alunperin Gwannatharia asuttivat lohikäärmeet. Sellaiset lohikäärmeet jotka tunnetaan suurlohikäärmenä, väki näkee tänä päivänä vain myytteina, mutta siltikin monet uskovat heihin ja peräti uskovat heidän yhä olevan elossa. Heitä oli kuusi. Esja veden suurlohikäärme, Nagtri tulen suurlohikäärme, Nyagzar maan suurlohikäärme, Sacre ilman suurlohikäärme sekä lisäksi oli valon ja pimeyden suurlohikäärmeet. He olivat oman elementtinsä magian mestareita.

Seuraavaksi saarelle asettui asumaan haltioita ja pian heidän jälkeensä muitakin lajeja. Valitettavasti myös ihmiset saapuivat saarelle ja niin kuin olettaa saattaa nuo ihmiset alkoivat vallata itselleen elintilaa sieltäkin mikä olisi kuulunut vain luonnolle. He levisivät tuhoten luontoa. Kunnes tilanne oli karata hallinnasta ja tuolloin viimein suurlohikäärmeistä Nyagzar ja Esja puuttuivat asiaan. Voimakeinon ihmiset saattiin kuta kuinkin kuriin.

Myöhemmin ihmiset kuitenkin aloittivat uuden nousunsa, mutta nyt heitä vastassa oli toinen laji, Yösudet, On sanottu, että tuona aikana suurlohikäärmeet olivat menneet ikiuneen ja vähitellen muisto heistä alkoi hiipua. Ja ikävä kyllä pidemmän päälle ei yösusistakaan ollut pitämään ihmistä kurissa. Ihmiset alkoivat tehdä hyökkäyksiä ympäri saarta. Lopulta tämä kaikki johti taisteluihin. Silloinen Valtias Rhofalas koetti neuvotella ihmisten kanssa, mutta menetti lopulta henkensä sen vuoksi. Jostain syytä hänen poikansa astuttua valtaan alettiin ihmistä pitämään taas osana yhteiskuntaa. Naurettava ajatus. Tästäkään ei loppujen lopuksi tullut mitään ja taistelut vain jatkuivat ihmisten vallankaappaus yritysten jälkeen. Silti tässä vaiheessa alkoi tapahtumaan tuo jako heihin jotka vastustivat ihmisiä ja heihin jotka säälivät heitä.

Viidentoista vuoden taistelun jälkeen ihmiset kuitenkin hävisivät ja meidän nykyinen valtiaamme Tháron, joka ei silloin vielä ollut valtias, sai silti aikaan ihmisvainojen aloittamisen. Pian hän kuitenkin nousi valtaan ja hän tunsi aina vain silmittömämpää vihaa ihmisiä kohtaan. Alettiin puhua kaikkein ihmisten hävittämistä jota jotkut kuitenkin vastustivat. Ihmiset kuitenkin osoittivat jälleen miten järkevää se olisi ollut, he nimittäin tekivät hyökkäyksen jälleen kansaa vastaan. No eivät ehkä kaikki he. Osa heistä oli alistunut."

Korppi tuhahti ja pudisti päätään. "Tästähän valtiaamme sai kunnon innostuksen aloittaa ihmisten hävittäminen. Tilannetta tasoittamaan kuitenkin tahtui jotain. Valtias Tháron löysi rinnalleen valtiatar Alaniksen, jonka historiasta oikeastaan harva tietää mitään. Alanis alkoi tehdä voitavansa kansa hyvinvoinnin eteen. Pian kuitenkin kuultiin uutinen, että hänet olisi murhattu. Joten se siitäkin aikakaudesta. Nyt tilanne on se, että Tháron on yhä vallassa, hän yhä vihaa ihmisiä, väki on jakautunut kapinallisiin, valtiaankannattajiin ja puolueettomiin. Sanotaan, että kapinallisten suunnalla olisi alkanut tapahtua jotain eteenpäin vievää, muta... No tässä se suurin piirtein oli. Ai niin ja nyt sanotaan, että suurlohikäärmeet ovat heränneet. Saa nähdä millainen aikakausi tästä on tulossa." Korppi kohauttaisi olkiaan, mutta linnulle ei näyttäisi typerältä joten ei tehnyt sitä.

"Ja minun puoleni sitten... No olin alunperin valtiaankannattaja. Monia vuosia. Mutta nykyään kannatan vain itseäni. Aion ottaa vallan itselleni." Mori lisäsi sitten ja katsoo Drejaan korpin mustilla silmillään. Aiemmin hänen katseensa on ajoittain kulkenut tähtitaivaalla. "Kysy vain jos sinulle jäi jotain kysyttävää."

[Deleted]

Korpin onneksi Dreja ei tiennyt tuon kyvyistä, saati siitä että tuo oli johdattanut hänet vanhalle taistelukentälle, täynnä vainajia. Taisteluihin tottuneella lohikäärmeellä oli kuitenkin hyvät aistit, ja pieni kutina takaraivossa kehotti häntä olemaan hivenen varuillaan. Vaikka toisaalta, tuskin korppi mitään kovin kamalia hänen päänsä menoksi juonisi, ainakaan omasta puolestaan toivottavasti. Ensimmäistä kohtaamaansa olentoa naaras ei mielellään lahtaisi niille sijoilleen, mutta jos pakko olisi, niin minkäs tekisi.

Dreja ei vain ollut arvannut, että pieni kysymyksensä poiki niin pitkän tarinan. Ei siinä, Dreja oli niitä jotka kuulivat tarinoista mielellään sen pidemmän ja tarkemman version, siitä saisi aina paremman kokonaiskuvan. Lohikäärme jäi vain hiljaisena kuuntelemaan kuinka Mori aloitti kertomalla Gwannatharin alkuperäisistä asuttajista, lohikäärmeistä, jotka tunnettiin suurlohikäärmeinä, mutta jotka olivat vaipuneet nykyisin myytteihin. Korppi kertoi kuitenkin kuinka monet uskoivat yhä noihin, ja uskoivat noiden olevan yhä elossa. Jos tosiaan olisi olemassa lohikäärmeitä vielä tavallistenkin lohikäärmeiden yläpuolella, voisi noiden eliniänkin olettaa olevan heitä korkeampi, näin Dreja ainakin asian näkisi. Nimet elementteineen hän painoi tiukasti mieleensä, kaiken varalta. Siinä vaiheessa kun korppi pääsi tarinassaan kohtaan, jossa tuo kertoi ihmisten alkaneen levittäytyä saarelle, vieden elintilaa luonnolta, tuhoten sitä mielensä mukaan. Naaraan harjas kohosi hetkeksi pystympään, toisen eturaajansa puristuessa maassa "nyrkkiin", ennen kuin lohikäärme hengitti syvään, rauhoittuen jälleen, olemuksensa tasaantuessa. Tarinaa eteenpäin kuullessaan Drejan mielessä sykki kuitenkin ajatus. Ihmiset tekivät täällä aivan saman kuin hänenkin kotiseudullaan, pakon edestäkö? Vaiko silkasta ahneudesta?

Tarinat ihmisten ja muiden lajien välisistä taisteluista vain vahvistivat Drejan inhoa tuota lajia kohtaan. Eikö maailmassa todellakaan ollut enää paikkaa turvassa ihmisiltä, pitikö niiden tuhota aivan kaikki vain oman itsensä takia. Yksi valtiaskin, joka oli koittanut jopa neuvotella noiden kanssa, oli saanut surmansa sitä tehdessään.

Tarina oli pitkä, mutta Dreja painoi sen yksityiskohtia myöten syvälle mieleensä. Kaikista niistä maista joissa hän oli aikoinaan vieraillut, oli tällä selvästi verisin historiansa, vain ihmisten takia. Olihan hän nähnyt taistelua ja sotaa muillakin mailla, muidenkin lajien välillä, mutta aloittajana tuntui aina olevan ihminen.
Viimeiseksi Mori vastasi kysymykseen omasta puolenvalinnastaan, todeten ettei kannattanut enää kumpaakaan, vaan vain itseään, ja että korppi aikoi ottaa vallan itselleen. Tämä sai lohikäärmeen hivenen kallistamaan päätään ihmetellen, muttei vielä sanonut mitään. Se kuitenkin herätti hänessä yhden kysymyksen, johon vielä halusi kysyä vastausta, mutta jonka jälkeen hän olisi valmis antamaan vuorostaan palveluksensa Morille.

"Kiitos, tämä selvensi asiat kyllä tarpeeksi hyvin." Dreja huokaisi sitten, ihmisistä hän ei maininnut sen kummemmin. "Yksi kysymys minulle silti jäi. Sanoit aikovasi ottaa vallan itsellesi. Millä tavalla sen aiot tehdä, ja millaiseksi aiot... Gwannatharin vallassasi muokata?" Kysymys oli ehkä kaksiosainen, mutta yhtä kysymystä siitä huolimatta. "Vastauksesi jälkeen, saat vapaasti esittää toiveesi vastapalveluksesta, toteutan sen kykyjeni ja osaamiseni mukaan."

[RavenGuardian]

Mori suki taas rauhassa sulkiaan ojennukseen odottaessaan mitä myieltä Dreja oli kuulemastaan ja olisiko tällä ehkä lisää kysyttävää. Historian korppi oli melko pitkälti kertonut oman kantansa mukaan. Hän ei itsekään pitänyt ihmisistä joten teki sen varsin selväksi kertoessaan historiaa. Ihmiset olivat kaiken pahan alku, mutta eipä Moriakaan hyväntekijäksi voinut sanoa. Hän tavallaan jakoi jotain samaa ihmisten kanssa vaikka ei itse sitä halunnutkaan myöntää. Hän sentään arvosti haltioiden tapaan luontoa ihmisiä enemmän. Ja kuitenkin joidenkin mielestä hänen magiansa häpäisi luontoa. Siksi, että kuolleet kuuluivat luonnolle ja hän hävyttömästi riisti ne takaisin omaan käyttöönsä mielensä mukaan. Kysy oli edelleenkin hän sukunsa perintöä. Kulki aina isältä pojalle. Miksi hänelle olisi annettu sellainen kysy, jos olisi väärin käyttää sitä? Alunperin hän oli käyttänyt sitä vain palvellakseen valtiastaan, mutta nyt kun hän oli siirtynyt omaa etuaan tavoittelemaan, hän surutta käytti sitä milloin halusi. Hän kuitenkin palautti kaiken takaisin luontoon kun ei enää sitä tarvinnut. Hän ei pysyvästi vahingoittaisi luontoa... vain noita typeriä olentoja. Mori ei tiennyt Drejan kantaa ihmisiä kohtaan, mutta saattoi kyllä arvata sen tämän ilmeistä ja eleistä.

Korppi lopetti siipiensä sukimisen kun Dreja sitten esittikin kysymyksen. Hän nosti taas päänsä pystyyn ja katsoi lohikäärmeeseen. Mitä hän oikeastaan tahtoi sillä jos tulisi valtiaaksi? Mikä olisi hänen päämääränsä? Se oli ylempänä kuin pelkkä valtiaan titteli. Hän tahtoi suurlohikäärmeiden voiman... ei hän halusi vielä sitäkin enemmän. Silti mikään ei toisi Ninyaa takaisin. Parantajanainen oli ikuisesti poissa. Mori kyky ei ollut pystynyt kuin nostattamaan tahdottomaan ruumiin tai hengen. Silti se mikä oli tehnyt Ninyasta Ninyan oli poissa. Täysin Morin kykyjen ulottumattomissa. Hän oli päästänyt irti. Hän ei enää ikinä koettaisi tuoda tätä takaisin... Ei ellei ollut varma, että todella saisi juuri sen saman naisen jota oli rakastanut. Hulluutensa päivät hän oli viettänyt tuon tahdottoman muiston kanssa kunnes oli ollut tarpeeksi järjissään huomatakseen mikä todella puuttui. Korppi pudisti hieman päätään omissa ajatuksissaan karkottaakseen tämän ajatuksen. Hän etenisi hitaasti, mutta varmasti. Yksi askel kerrallaan. Valtiaaksi nouseminen oli hänen ensimmäinen tavoitteensa. Siitä hän voisi sitten jatkaa... Mutta magia! Ah se suloinen magia. Hän tahtoi sen heti. Juuri tällä sekunnilla. Hän tahtoi tietää ja tuntea sen.

"Tapaa jolla aioin edetä en kerro sinulle, mutta sen voin kertoa, että minä ja nykyinen valtias haluamme aika samaa. Ihmiset saavat luvan häipyä tai tuhoutua. Aion antaa luonnolle enemmän tilaa ja pyrin etsimään keinon palauttaa suurlohikäärmeet." Mori kertoi tumman silmät kiiluen. Magian vuoksi. Hän tahtoi niiden magian. Jos siihen oli mahdollisuus, niin se mahdollisuus löytyisi ainoastaan jos suurlohikäärmeet todella heräisivät ja olisivat taas esillä. Mutta tähän vastaukseen Dreja saisi luvan tyytyä. Hän jättäisi kertomatta osuuden joka teki hänestä todellakin pahan monen näkökulmasta. Mori ajatteli päällimmäisenä vain itseään.

Nyt hän voisi siis pyytää lohikäärmeeltä palveluksen, mutta hänen täytyisi harkita tarkkaan mitä oikeastaan halusi. Metsästysapua hän ei aikonut pyytää vaikka hän tunsikin olevansa vielä nälkäisempi kuin aiemmin. Ehkä hänen täytyisi hieman tunnustella ennen kuin teki päätöksensä. "Sinä et taida tietää ennestään mitään suurlohikäärmeistä?" Hän kokeili. Todennäköisesti ei, mutta kannatti kokeilla.

[Deleted]

Korppi ei heti vastannut hänelle, vaikutti siltä että tuo mietti jotakin. Oliko hänen kysymyksensä kenties ollut liian tungetteleva. Vaikka Dreja ei mielellään sotkeutunutkaan vieraiden maiden asiaan muutoin kuin pakon edessä, heräsi hänessä kuitenkin aina hienoinen tiedonjano kun ihmiset olivat kyseessä, vieläpä samanlaiset tuholaiset, pelkät syöpäläiset, jollaisia hänen kotiseutunsakin asuttaneet ihmiset olivat olleet. Kenties ennen kuin vaistonsa taas heräisi, olisi hänen poikettava tavoistaan, ja autettava tätä valtakuntaa pääsemään eroon näistä kiusankappaleista.

Lohikäärmeen sinisten silmien katse keskittyi jälleen Moriin, tuon ensin kieltäytyessä kertomaan etenemistapaansa. Dreja nyökkäsi vain hivenen, ei kaatanut hänen maailmaansa. Tuo kuitenkin kertoi, että hänen ja nykyisen valtiaan tavoitteet olivat melko pitkälti samat, ihmiset saisivat kadota, ja luonto tulisi saamaan lisää tilaa. Näistä suurlohikäärmeistäkin oli puhetta, mutta ne olisivat Drejan mielessä toissijaisia. Dreja nyökkäsi vaisusti, antaen ymmärtää vastauksen riittäneen hänelle. Hän haistoi valheet kaukaa, eikä Mori valehdellut hänelle. Mutta naaraan vaisto varoitteli, ettei korppi kertonut aivan kaikkeakaan. Hänen pitäisi olla hivenen varovaisempi toisen kanssa, vaikkakin tuolla olisi syykin olla kertomatta asioiden todellista laitaa. Dreja antaisi asian olla, ellei korppi antaisi aihetta siihen palata.

Niin, mitähän korppi häneltä mahtaisi haluta vastapalvelukseksi. Dreja oli lohikäärmeeksi varsin monipuolinen tapaus joka kykenisi muuhunkin kuin metsästykseen. Morin kannattaisi miettiä tarkoin mitä pyytäisi. Suoraan tuo ei mitään vielä pyytänyt, totesi vain kysyvästi että Dreja ei tainnut tietää mitään suurlohikäärmeistä. Naaras pudisti päätään hivenen. "Jollei lasketa tarinaa jonka vanhempani kertoivat vuosikymmeniä sitten, niin en tiedä mitään. Tarina kertoi, että kauan sitten maa jossa elimme, olisi ollut lämpimämpi ja lempeämpi asua. Muistan yksityiskohdat heikosti, mutta tarina päättyi siihen, kuinka valtavan voimakas lohikäärme puhalsi kerran, ja jäähdytti koko maan ilmaston ikuisiksi ajoiksi." Dreja naurahti hiukan. "Se oli varmasti vain jokin tarina jonka he kehittivät pienelle poikaselle selitykseksi kylmälle ilmastolle. Mutta varsinaisista suurlohikäärmeistä en valitettavasti tiedä mitään, kuulin heistä ensi kertaa sinulta." Kenties hienoinen pettymys, tai jos Mori ei ollut edes olettanut että Dreja noista jotain tietäisi, niin tokko tuo kovin pahasti oli pettynyt.

[RavenGuardian]

Mori ei oikeastaan ollut pettynyt sillä ei ollut odottanutkaan Drejan tietävän noista lohikäärmeistä enempää. Olisihan tämä tokin voinut olla ehkä törmännyt niihin sattumalta tai jotain. Silti se oli ollut aika epätodennäköistä. Mori silti kuunteli tarinan jonka lohikäärme kertoi. Korppi kallisti päätään mietteliäänä. "Saattaa tosiaan olla vain satua. Eikä tuosta juuri ole minulle hyötyä vaikka olisikin totta." Mustalintu sanoi sitten. "Minä enemmäkseen haluan löytää heistä tieto tältä ajalta tai sitten heidän magiastaan läpiaikojen. Hmm... Mutta sinä kiertelevät varmasti tätä saarta jonkin aikaa ja tutustut siihen, kuulet kaikkea ja sinulle muut lohikäärmeet saattavatkin avautua tiedoistaan... joten mitä jos lupaisit tuoda minulle tietoa mitä löydät suurlohikäärmeistä ja magiasta vai pyydänkö kenties liian paljon?"

"Katsos kaikki tieto ei ole kirjoissa ja kaikki eivät tietyistä syistä halua puhua kanssani, mutta sinulle hekin saattaisivat kertoa jotain joka hyödyttäisi minua." Korppi sanoi tummat silmät kiiluen. Suostuisiko tuo lohikäärme siihen vai vaatisi Moria nimeämään jotain muuta? Entinen haltia ei ollut täysin varma millä kannalla Dreja oli tilanteen suhteen. Tämä ei tuntunut pitävän ihmisistä, mutta se ei taannut, että tämä piti Morinkaan ajattelu maailmasta, saati tahtoisi nähdä korppipojan ottavan vallan vaikka hän olikin varsin kauniisti kuvaillut sen mitä aikoi ja jättänyt synkimmät ajatuksensa omaan tietoonsa. Loppujen lopuksi hän ei ollut aivan varma tahtoiko tätä. Hänen tavoitteensa olivat korkeammalla vai olivatko hänen tavoitteensa ehkä muuttuneet Ninyan kuoltua? Ei, hänen täytyi lakata kysymästä itseltään sitä. Hän menisi kohti tätä tavoitetta ja sillä selvä. Hän oli halunnut sitä aina.

Musta lintu venytteli siipiään, mutta pysähtyi sitten kesken liikkeen. Hän oli kuullut jotain lähestyvän heitä ja käänsi katseensa etsien äänen aiheuttajaa. Mikään joka piti tuollaista rytinää liikkuessaan luonnossa ei voinut olla muu kuin joukko ihmisiä... tai sitten lohikäärme. Mori laskosti siipensä ja jäi odottamaan. Kohta hän erottikin noin kymmenen hengen joukon ihmisiä kävelemässä heitä kohti. Korppi ei tiennyt mitä he halusivat, mutta ihmisiä vastaan hän pärjäsi kyllä aina, mutta enemmän häntä kiinnosti miten Dreja niihin reagoi. Ihmiset olivat varsin äänekkäitä ja rikkoivat puhumalla tämän hienon illan tunnelman.

((Koetin tuoda hieman toimintaa heille. Ohjaile ihmisiä miten haluat jos tarvitsee))

[Deleted]

Dreja hymähti hivenen Morille, tuon todettua että kerrottu olisi todellakin mahdollisesti vain satua. Ja ettei siitä myöskään olisi ollut Morille mitään hyötyä vaikka totta olisikin ollut. Korppi kertoi sitten haluavansa lähinnä löytää tietoa suurlohikäärmeistä nykyajassa, ja noiden magiasta kautta aikojen. Kun korppi vaikutti miettivän jotakin, Dreja kallisti hivenen päätään, hänellä ei ollut valitettavasti tarjota mitään suurlohikäärmeistä korpille vastapalvelukseksi. Onneksi tuo kuitenkin teki varsin hyvän ehdotuksen. Mori oli arvellut varsin hyvin, että Dreja kiertelisi vielä saarella jonkin aikaa. Ajatus siitä että muut olennot, lohikäärmeitä myöten saattaisivat ulkopuoleltakin tulleelle lohikäärmeelle avautua helpommin. Se olisi kyllä totta, mikäli Morin puheet lohikäärmeiden kunnioituksesta pitivät paikkansa. Vielä toinen kysyi pyysikö liikaa.

Annettuaan Morin lopettaa puheensa, jääden odottamaan lohikäärmeen vastausta, Dreja mietti pienen hetken. Toinen halusi siis vain tietoa näistä suurlohikäärmeistä. Hänellä ei ollut mitään aavisustakaan siitä mihin tuo todellisuudessa halusi tietoa käyttää. Se kalvasi hiukan lohikäärmeen mieltä, mutta toisaalta, voisiko pelkkä tieto vahingoittaa ketään. Se miten sitä sitten käyttäisi, olisi asia erikseen. Dreja oli kuitenkin kunniallinen lohikäärme, eikä halunnut että korppi joutuisi nimeämään mitään muuta vastapalvelukseksi. "Se on sovittu, tänä aikana jonka tällä saarella vietän, koitan kerätä mahdollisimman paljon tietoa näisä Suurlohikäärmeistä, ja tiedon jaan kanssasi." Kenties turhankin muodollisesti todettu, mutta ainakin tuli selväksi että Dreja hyväksyi tämän menettelyn.

Sanaakaan ei ehditty enää sanomaan, kun Drejankin huomio kiinnittyi nouseviin ääniin, jotka kuulostivat siltä kuin olisivat lähestyneet heitä. Vieno tuulenhenkonen toi lohikäärmeen sieraimiin hajun, ihmisen hajun. Illan hiljaisuus ja rauha olisivat nyt mennyttä, kiitos ihmisten, joiden suhteen Drejan asenne oli vain synkentynyt aiemmasta, kiitos Morin tarinan. Naaraan hopeinen harjas nosui jälleen pystympään, terävien hampaidensa paljastuessa hivenen, jostain syvältä lohikäärmeen sisältä kummuten pahaenteisen murinan, ihmisten äänien lähestyessä. Vanhoja arpia vihloi pelkästään ajatus ihmisten kohtaamisesta. Rauhallisena pysyttely vaati nyt keskittymistä, sillä kaikesta huolimatta ei Dreja halunnut alkaa syyttä suotta massamurhaan heti ensimmäiseksi tekosekseen saarella, elleivät ihmiset antaisi siihen syytä... jota naaras itseasiassa hivenen toivoikin.

//Azh, koetin jotakin miettiä mutten keksinyt vielä mitään syytä noiden saapumiselle//