|
Post by sinjanko on Feb 27, 2016 16:55:29 GMT 3
Sirpalekorva
Sirpalekorva piti katseensa korpissa, joka näytti olevan eniten kiinnostunut Kennasta. "Ei." kuului sama vastaus Yaealta korpin toiseen kysymykseen, jossa se vain varmisti ettei ruumis kuulunut hänelle. Hetken hiljaisuuden jälkeen korppi käänsi hieman päätään katsoakseen Sirpalekorvaa. "En ole kenenkään omaisuutta, enkä tule myöskään olemaan kenenkään omaisuutta." Sirpalekorva mumisi hieman vihaisena vastauksen korpin esittämään kysymykseen ennen kuin Yaea ehti vastata mitään. Hän näki kuitenkin sivusilmällä kuinka Yaea vilkaisi häntä nopeasti, pudistaen sitten päätään vastatakseen kieltävästi korpin kysymykseen.
Korpin seuraavista kysymyksistä ensimmäinen oli osoitettu ilmeisesti Yaealle, mutta itse kysymys koski Sirpalekorvaa. Toine kysymys taas oli osoitettu Sirpalekorvalle ja Kennalle. Sirpalekorva muisti hämärästi kuinka häntä oltiin kuljetettu kohti hirttolavaa, mutta sen jälkeen hän ei muistanut vaan kuin joitain sanoja alamaistensa huutamana. Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti ja liian kauan aikaa sitten, jotta hän pystyisi muistamaan kaiken selvästi. Jos hän muisti oikein, hänen alamaisensa olivat hakeneet jostain jonkun velhon, jonka takia hän oli nykyään sisällä tässä patsaassa. "Mitä hyötyä on muka sillä tiedolla olenko kuollut vai elävä henki?" Hän kysyi korpilta, vaikka olisi itsekkin halunnut tietää oliko hänet hirtetty ennen hänen sielunsa siirtymistä tähän patsaaseen. "Ja mitä teet sillä tiedolla kuka minulle teki tämän, jos siitä on jo niin kauan, ettei hän edes ole hengissä enään?" Sirpalekorva vastasi kysymyksellä korpin kysymykseen. Tuskimpa kukaan pystyisi elämään näin pitkään, vaikka omistaisikin niin mahtavat voimat, että pystyisi siirtämään sielun esineeseen, ja vielä lisäksi riistämään sielulta kaikki taikavoimat.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Mar 6, 2016 21:30:22 GMT 3
Kenna
Entinen kapteeni vilkaisi hieman Sirpalekorvan suuntaan. Korppi oli tosiaan saanut tämän suuttumaan kysymyksillään. Kennaa itseään kysymykset eivät saaneet mitenkään vihaiseksi vaikka ne olikin esitetty ikään kuin sekä hän että Sirpalekorva olisivat pelkkiä tahdottomia esineitä. Enemmänkin noista kysymyksistä huomasi, ettei korppi ollut tottunut heidän laisiinsa mistä taas saattoi päätellä miten harvinainen näky sekä hän että kettupatsas olivat. Tämä tulokas huokui kuitenkin suurta kiinnostusta heitä kohtaan tai oikeastaan se lähes sai pakkomielteisen sävyn. Tottakai Kennaa itseäänkin kiinnosti ja oli kai luonnollista, että myös muita kiinnosti heidän kummallisuutensa, mutta mistä ihmeestä tuo hirveä intohimo oikein kumpusi? Mikäköhän mahtoi olla tuon korpin tarina? Kenna aikoi kysyä sitä, mutta tilanne oli jo siirtynyt seuraavaan tiedusteluun. Tällä kertaa korppi oikeastaan suuntasikin kysymyksensä heille.
Kuka teidät on luonut? Niin heiltä kysyttiin, mutta koska Sirpalekorvalta oli kysytty ensin ei Kenna viitsinyt tunkea omia puheitaan väliin. Mitä ikinä tuo korppi heistä halusikaan, ei entistä kapteenia olisi lainkaan haitannut kertoa tarinaansa. Hän halusi itsekin ymmärtää tapahtunutta ja tuosta korpista saattaisi olla sen kanssa hyötyä. Hän antoi kuitenkin Sirpalekorvan puhua ensin.
Mori
Vai eivät nuo kumpikaan kuuluneet kenellekään? Sehän oli täysin naurettava väite sillä joku heidän nykyisen olomuotonsa oli luonut ja tällainen luoja tuskin teki mitään ilman jonkin sortin hyötymisaikomusta. Tai sitten heidän luojansa oli ollut ihan pähkähullu joka oli vain luonut nämä ja jättänyt oman onnensa nojaan. Mori itse ei olisi tehnyt niin. Eikö näiden kahden tekijä tajunnut kuinka tärkeää ja harvinaista oppimismateriaalia tämä oli saanut aikaan. Korppia huvitti kovasti käydä näiden kahden kimppuun vaikka leikkauspöydällä asti. Tosin hänellä ei ollut käsiä tässä hahmossa. Aina kuitenkin pystyi valtaamaan itselleen kehon. Toinen ongelma oli tuo kettupatsas. Sitä ei voinut leikata, mutta Mori olisi halunnut selvittää oliko sillä sykkivä sydän tai muita ominaisuuksia. Todellakin arvokasta tutkimusmateriaalia.
Kettupatsas oli varsin äänekäs ja vastaan haraaja. Korppi olisi voinut hymyillä sille jos sen nokka vain olisi taipunut ilmeisiin. Se halusi siis tietää asioista ja jos he aikoivat keskustella ja saada jotain selville, Morin olisi syytä vastata sille. "Ensinnäkin sillä on väliä oletko jo kuollut vai oletko vain jokin siirtyjä. Jälkimmäiset eivät minua kiinnosta." Musta lintu sanoi. "Ja todella se tieto kuka sinut on luonut tuollaiseksi on tärkeä vaikka luoja itsessään olisikin jo kuollut. Tällä saattoi olla lapsia ja tämän lapsilla lapsenlapsia ja niin edes päin, riippuen kuinka kauan olet ollut tuossa patsaassa. Tieto kuinka tuollainen siirtäminen tapahtuu on voinut periytyä perheessä. Negromagia esimerkiksi kulkee yleensä suvussa. Minä voisin jäljittää suvun vielä elossa olevan vesan." Siinä oli tarpeeksi tietoa. "Kerro siis mitä muistat. Epäkuollutkin saa oman vuoronsa sitten."
|
|
|
Post by sinjanko on Mar 7, 2016 19:39:26 GMT 3
Sirpalekorva
Sirpalekorva kuunteli, kun korppi kertoi kuinka paljon väliä oli sillä tiedolla, oliko hän kuollut ja kuka hänet oli kironnut tähän patsaaseen, sanoen sitten että hänen pitäisi kertoa se mitä hän muisti. Sirpalekorva vilkaisi paikalla olevaa Yaeaa ja Frymosta, ainoita ystäviään, joille hän ei ollut kuitenkaan kertonut mitään entisestä elämästään, ja niin oli parempi. No, oli hän myöntänyt ystävilleen olleensa lapsena hvyin ujo, mutta muuta hän ei ollut kertonut. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten hänen pitäisi edes kertoa heille se, että hän oli kiduttanut monia henkilöitä ollessaan vielä haltia. Lopulta hän käänsi katseensa takaisin korppiin. Tuon korpin avulla hän voisi ehkä päästä pois tämän kettupatsaan sisältä ja saada voimansa takaisin, mutta se edellyttäisi sitä että hän kertoisi sen miten hän oli päätynyt tähän patsaaseen.
"No, hyvä on." Sirpalekorva vastasi lopulta korpille. Tuskimpa se ketään haittaisi jos hän hieman vääristelisi totuutta, olihan siitä niin kauan, ettei kukaan voisi tulla kertomaan täydellistä totuutta. "Parisataa, oikeastaan varmaan hieman enemmänkin kuin parisataa vuotta sitten asuin erässä kylässä, jossa minusta ei oikein pidetty. Muut kyläläiset juonivat hakevansa sen ajan suurimmista velhoista tai vastaavista erään, joka osasi taikoa toisten sielut sisälle esineisiin, tai niin ainakin väitettiin. Kun he olivat saaneet kuljetettua velhon salaa kylään, minut kaapattiin ja aijottiin hirttää..." hän kertoi, yrittäen muistella mitä sen jälkeen tapahtui, jotta voisi jatkaa tarinaa. Mutta niin kuin aina, kaikki oli tapahtunut silloin liian nopeasti ja liian kauan aikaa sitten, jotta hän pystyisi muistamaan tapahtumat tarkasti. Kuitenkin, kun hän yritti muistella hyvin tarkkaan, hänellä oli hyvin hämäriä muistikuvia siitä kuinka hirttosilmukka laitettiin hänen kaulaansa. "Taisin kai kuolla." hän myönsi lopulta hämmentyneenä. "Joskus kauan noiden tapahtumien jälkeen heräsin ullakolta, josta vietiin tavaroita pois. Kaikki kylän asukkaat olivat muuttaneet pois, ja viimeisetkin olivat lähtemässä. Joku jäi kuitenkin kylään vahtimaan etten heräisi, tai jotain vastaavaa." hän jatkoi tarinansa loppuun, toivoen ettei kukaan kyseenalaistaisi kauheasti mitään. "Mikseivät he pitäneet sinusta?" kysyi kuitenkin Yaea, jolloin Sirpalekorva siirsi katseensa häneen. "Tuota, koska olin erilainen kuin muut." Sirpalekorva vastasi valehdellen. Hän ei olisi halunnut valehdella ystävälleen, mutta hän ei halunnut kertoa täydellistä totuutta. Yaea näytti kuitenkin epävarmalta, joten hän taisi tietää Sirpalekorvan valehtelevan.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Mar 14, 2016 23:30:47 GMT 3
Mori
Ajatelkoot nuo mitä vain siitä mitä hän tiedoilla teki. Jos he kokivat itse hyötyvänsä siitä, aina vain parempi vaikkei Morilla ollut tarkoitus kun hyötyä tiedoista itse. Mitä halukkaampi nämä kaksi olivat kertomaan, sen parempi. Hänen ei tarvinnut onkia tietoja väkisin. Siitä olisi tullut rumaa ja se olisi vienyt kauemman aikaan. Morin olisi silloin pitänyt lähteä etsimään itselleen muutama kuollut lisää ja ruumis itselleen. Siihen olisi kulunut aikaa ja voimia. Hyvä siis, että vaikutti että nämä kaksi olivat halukkaita yhteistyöhön. Kaipa nuo kaksi olivat itsekin hämmentyneitä omasta tilastaan ja toivoivat, että se kun he puhuivat hänelle auttaisi heitä jotenkin selvittämään tilanteen itselleenkin. Ehkä he toivoivat häneltä apua, jota hän ei ollut aikonut antaa. Ehkä he uskoivat voivansa palata siihen mitä ennen olivat olleet, hänen avullaan, mutta hänellä ei ollut osaamista siihen. Ne jotka nämä kaksi oli luonut, oli ollut häntä taitavampi magiassa. Mutta näiden kahden avulla hän ehkä saisi sysäyksen eteenpäin tutkimuksissaan. Hän voisi saada saman tietämyksen kunhan jaksoi yrittää.
Korpin ei tarvinnut muuta kuin kysyä ja kettupatsas oli valmis kertomaan. Hän pysyi hiljaa kuunnellen kun tämä kertoi lyhyesti menneisyydestään, siitä miten hänestä tuli kettupatsas. Korppi arveli, ettei tämän kertoma ollut täysi totuus kuitenkaan. Kunhan vain suurin osa... se tärkein osa olisi totta, Moria ei kiinnostunut syistä miksi kettupatsaan vanki oli hirtetty. Aivan sama hänelle. Hän oli enemmän kiinnostunut siitä kuka sen teki ja miten. Eikä häneltä löytynyt myötätuntoa kuolemaa kohtaan. Aivan sama mitä tämä sielu oli saanut kokea. Se ei ollut tärkeää hänen suunnitelmiensa kannalta. Se mitä hänelle kuitenkin kerrottiin, ei tarjonnut hänelle haluamaansa tietoa. "He eivät sattumoisin sanoneet sen velhon nimeä?" Korppi kysyi. "Tiedätkö ollenkaan kuolitko hirttämiseen vai siihen, että sinut siirrettiin?" Ne olivat asiat jotka hän halusi tietää.
Msutat silmät kääntyivät katsomaan nyt epäkuollutta joka seisoskelin kamiinan lähellä. Kuoleman haju oli aika voimakas nyt kun se vielä lämmittelikin tuossa. Mori ei uskonut, että se pystyi edes tuntemaan lämpöä. Se voisi vaikka kokata itsensä. "Entä sinä?"
Kenna
Entinen piraatti kuunteli hiljaa kun Sirpalekorva kertoi tarinansa. Tämä vaikutti haluttomalta puhumaan siitä miksi kyläläiset olivat päättäneet hirttää tämän. Valehtelijana hän kyllä pystyi kertomaan missä vaiheessa joku ei kertonut aivan kaikkea. Tarinoistapitävänä hän olisi mieluusti kuullut puolestaan aivan koko tarinan, valhetta tai ei. "Wau kului siis aikaa siitä kunnes todella heräsit tuosta. Mutta onpa väki täälläkin yhtä epäileväistä tai sitten teit vain vääriä valintoja." Hän kommentoi ja olisi ehkä kysynyt asioista enemmänkin, mutta korppi keskeytti hänet. Häneltäkin tiedusteltiin nyt tarinaa ja se melkein sai hänen hymynsä hyytymään. Hymy ehkä hieman värähti, mutta pysyi kyllä hänen kasvoillaan. Oli aika selvää, että tätä korppia ei kiinnostanut heidän auttamisensa, mutta siinä samalla kun tämä teki omia suunnitelmia tästä voisi olla hyötyä hänelle ja Sirpalekorvallekin. Korppi selvästi tiesi asioista paljon. Siitä Kenna tuli vain jotenkin vakuuttuneeksi, mutta miten tuon saisi jakamaan tietonsa.
"Minun tarinani sai alkunsa..." Hän aloitti virnistäen. Korpin ilme ei muuttunut, mutta hän saattoi tyytyväisenä huomata ... jokin liikahduksen. Sellainen liikahdus joka ei oikeasti tapahdu vaan se jotenkin vain tuntuu siltä. Korppi tuijotti suoraan häneen jotenkin närkästyneenä. "Minä en jouda kuuntelemaan tarinaani alusta asti. Kerro minulle lyhyesti tärkeimmät ja minä kysyn lisää jo tarvitsen jotain." Musta lintu sanoi.
"Hyvä on, hyvä on." Kenna sanoi yhä virnistellen, mutta ei aikonut antaa täysin periksi kuitenkaan. Nyt oli hyvä hetki myös kertoa Yaealle ja muille menneisyyttään. Kenna rakasti tarinoida. "Minä en ole täältä vaan olen elänyt maailman merillä merirosvolaivoissa joista viimeisin oli omani. Tein virheen lähtiessäni jahtaamaan yhtä tunnuksetonta. Luulimme sitä kauppa-alukseksi. Otimme sen kiinni, mutta saimme huomata, että laivalla oli vain yksi matkustaja. Siis yksi elävä matkustaja ja muutoin laiva liikkui epäkuolleiden voimin. Jouduimme taisteluun heidän kanssaan ja hävisimme. Koko sinä aikana tuo ainokainen matkustaja jonka täytyi olla negromaagi, vain seisoi ja katseli ohjaamassa kuolleitaan. Meidän teurastettiin täysin kunnes vain minä olin jäljellä. Silloin tuo nainen sanoi, että minä saisin tuntea koston siitä, että kävin häntä vastaan. Koston elämästäni. Että saisin elää menetyksen kanssa. Luulin ensin, että minut ehkä jätettäisiinkin henkiin, mutta ei. Sitten minut tapettiin. Kun heräsin uudelleen olin meressä eikä laivaa tai muuta näkynyt missään... ja merenneito tuli ja pelasti minut ja toi tälle saarelle. " Kennan virnistys levisi ja hän saattoi huomata kuinka korppi huokaisi turhautuneena. Loppu oli selvää valhetta, mutta ei entinen piraatti ollut yrittänytkään tuputtaa sitä totena. "Jos nimeä kaipaat niin se nainen kertoi olevansa Gerry Valankantaja. Muuta hän nimeä hän ei sanonut, mutta enpä usko, että hänestä olisi kovasti hyötyä sinulle. En usko, että löydät sitä naista tältä saarelta."
"Tästä ei ole satoja vuosia?" Korppi kysyi.
"Ei. Ainakaan luulisin niin. Tästä on vain muutama kuu." Entinen kapteeni vastasi.
|
|