|
Post by sinjanko on Aug 29, 2015 22:46:02 GMT 3
//Njaa, älkää välittäkö nimestä, en keksinyt parempaa. En myöskään tiennyt mihin tämän voisi tunkea, joten se nyt tuli tänne.
Sade ropisi kattoa vaten, ja kylmä ilma puhalsi ikävästi sisään. Ainoa lämpö ja valo tulivat pienestä uunista, eikä sekään auttanut paljoa. "Emmekö me vain voisi jatkaa matkaa Ejlaan saakka?" kuului kysymys miehen äänellä. "Sinne on vielä matkaa. Parempi vain levätä tämän sateen yli." Vastasi Yaea Kaaot kylmissään, vaikka istui aivan pientä uunia vasten. "On sentään edes jotain hyötyä olla kirottu kettupatsas." kuului naisen mumina. "Onnekas." kuului miehen kateellinen ääni. Yaea avasi silmänsä, ja katsoi Frymos nimistä hevosta, jonka eturuumis oli sisällä vaunussa, sekä sen jälkeen Sirpalekorva nimistä kämmenen kokoista kettupatsasta, joka makoili rauhallisesti lattialla. Yaea antoi katseensa kiertää rauhallisesti ympäri vankkuria, joka oli pakattu kauppatavaroilla, sekä muilla tarpeellisilla tavaroilla, kuten esimerkiksi ruoalla. Yaea antoi viltin pudota päältään, ja konttasi pienen naulakon luokse. Hän otti siitä sadeviittansa ja puki sen päällensä. "Minne olet menossa?" ihmetteli Frymos. "Keräämään vettä." hän sanoi, ja livahti ulos kiertäen hankalasti Frymosin päältä, sillä Frymos tukki ulospääsyn. Hän avasi parin tynnyrin kannet, ja nosti vedet niistä pois voimiensa avulla, heittäen ne puita päin. Hän alkoi taivuttaa vesipisaroita tahtoonsa, ja pakotti ne sisälle tynnyreihin.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Aug 30, 2015 1:36:45 GMT 3
Kenna
Satoi kaatamalla, mutta veteenhän yksin tiellä liikkuva mies olikin tottunut merillä ollessaan. Laivassakin kunnon tyrskyissä kastui ja koska työt oli tehtävä ei sadettakaan paettu aina kannen alle. Nyt kulkijalla ei vain ollut laivaa enää eikä miehistöä. Hän oli myös ajautunut hyvin kauas kotoaan eikä tähän mennessä suurempaa tietoa nykyisestä sijainnista ollut. Pelokkaat huulet olivat kertoneet hänelle, että saaren nimi oli Gwannathar. Sillä tiedolla ei tosin pitkälle pötkitty. Tosin eipä kulkijalla ollut enää kiire minnekään. Tuskin hän voisi enää takaisin palata, mutta laivaansa ja laivaelämäänsä hän kyllä yhä kaipasi.
Sade piiskasi häntä hänen kävellessään etsimässä kylää vaikka ehkä olisi ollut parempi olla näyttäytymättä missään elävän väen ilmoilla. Kenna, tuo rujo kulkija, kun ei ihan enää kuulunut sellaiseen sakkiin kuin elävät. Aave hän ei ollut. Hänellä oli yhä joten kuten toimiva ruumis. Mutta eihän sen puoleen ihan tahdoton ruumiskaan ollut joten hän ei ollut kovin varma mikä hän oikeastaan oli. Jonkin sortin onneton epäkuollut ilman herraa totella. Se oli hänen kirouksensa. Se nainen oli kironnut hänet jatkamaan siinä missä hänen miehistönsä ei enää jatkanut vaan lepäsi aaltojen alla. Kenna ei tulisi varmastikaan lepäämään kovin äkkiä uudelleen. Nyt hän oli valvonut jo vähintään kuukauden.
"Taidan haista kuin mätänevä ruumis kun olen kastunut." Kenna totesi itsekseen kävellessään ja loi katseensa taivaalle. Yö oli tulossa, mutta koska entinen merirosvokapteeni ei nukkunut niin ei silläkään sinänsä ollut väliä. Vaikkei hän väsymystä tuntenutkaan, hän kuitenkin alkoi pikku hiljaa haluamaan sisälle jonnekin kuivaan. Rommikaan ei olisi pahitteeksi. Mutta mistä hän löytäisi sen kuivan paikan täällä keskellä ei mitään. Edessä vain kulki tie joka tuntui jatkuvan loputtomasti. Pelkästään hän yksin sateen ropina korvissaan, pisarat niskassaan ja tie.
Sitten nuo valkeat silmät äkkiä erottivat tien reunassa jotain. Vankkurit. Ja niiden luona Kenna huomasi liikettä. Hieman onnea sentään. Kenna käveli mitään kursailematta lähemmäs mahtipontisesti kunnes oli tynnyreiden luona olevan hahmon luota. Hän toivoisi että tynnyrit sisältäisivät rommia, mutta ilmeisesti se oli turha toive."Anteeksi saisinko vaivata hetken tai ehkä pidempään?" Mies kysyi pysähdyttyään. Hän oli ensin aikonut myös varmuuden varalta tökätä naista olkapäähän, mutta kyllä tämä varmaan olisi jo havahtunut hänen karheaan ääneensä ja jos ei siihen niin veren hajuun.
|
|
|
Post by sinjanko on Aug 30, 2015 11:07:06 GMT 3
Yaea Kaaot säpsähti kuullessaan puhetta selkänsä takaa. Kylmyys ja sade häiritsivät hänen vaistojansa, joten hän ei ollut jaksanut keskittyä askeliin jotka olivat voimistuneet kun joku käveli häntä kohti. Hän kääntyi katsomaan miesä takanansa. "Tietenkin." Yaea vastasi kohteliaasti hymyillen. Oli liian pimeää jotta Yaea olisi voinut nähdä toisen matkaajan kunnolla, mutta matkaajan haju vaivasi häntä. Veren ja mädäntyneen lihan haju oli iljettävä, mutta Yaea ei maininnut siitä mitään.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Aug 30, 2015 23:54:34 GMT 3
Kenna
Yleensä reaktio zombie piraatin näkemisestä oli pelkkää paniikkia sillä kuolleiden katsotiin kuuluvan pysyä makuulla maan povessa, mutta nyt saattoi olla sen verran pimeää ja sateelta tuskin näki, että Kennan rujo ulkomuoto hukkui siihen. Sade myös enimmäkseen kaiketi kätki hajunkin alleen... mahdollisesti. Sade pyyhki veren punertavaruskealta takilta ja puhdistin sen mikä piti olla valkoista.. Ainakin osittain. Veri pisaroita tipahteli tummana hänen jalkojensa juureen ja imeytyi sateen mukana maahan tai jäi lätäkköihin, mutta pimeässä sitä ei huomaisi. Pimeässä hän olisi kuka tahansa elävä. Sitä paitsi harvat odottivat ruumiilta - oli se ihan kuollut tai eläväkuollut - mitään järkevän puheen kaltaista. Tämä nainen ei siis voinut vielä tietää mikä hän oli. Kenna itsekään hädin tuskin erotti naisen hymyn.
"Hienoa. Ilmoittaisin, että tulisin joko ystävällisesti kutsuttuna tai pakolla jakamaan suojaa sateelta. Minun alkaa pikku hiljaa kyllästyttää olla ytimiä myöten märkä ja vankkurisi ovat ainoa järkevä suoja täällä. En mieluusti seisoskelisi puun alla." Kenna ilmoitti ja hymyili. Ihan sama mitä nainen hänestä ajattelisi kunhan huomaisi mikä hän oli. Sade alkoi olla jo ihan liikaa.
Kenna vilkaisi vankkureiden suuntaan. "Jakaako hevonenkin suojan? No sitten ei varmasti haittaa jos myös minä pääsisin suojaan. " Entinen piraatti totesi. Ja aivan oikein noissa tynnyreissä ei ollut rommia vaan vettä. Nyt vettä oli kyllä ihan liikaa kaikkialla. Rommia olisi pitänyt olla polttamaan kurkkua ja pitämään ihon ikuisen kylmyyden hetken aikaa asioissa. Tällainen ruumis josta elintoiminnot olivat kauan sitten loppuneet, oli ainaisesti kylmä. Ellei sitten nuotiolla paahtaisi. Siinä lämpenisi mikä tahansa.
Epäkuollut kaipasi myös niitä vastauksia koskien tätä maata. Ehkä hän viimein saisi niitä. Hän olisi myös kaivannut vastauksia koskien nykyistä olotilaansa, mutta niihin tuskin kukaan muu pystyisi vastamaan kuin se negromaagi laivalta tai ehkä hyvällä tuurilla toinen negromaagi. Tämä uusi tuttavuus tuskin sattuisi olemaan sellainen. Eihän sitä koskaan tiennyt, mutta Kennan silmiin hän ei näyttänyt siltä. Miltä negrimaagi nyt yleensä oikeastaan näyttikään? Kenna oli tavannut vasta yhden. No jutustella voisi sitten kun oltaisiin päästy sateen suojaan.
|
|
|
Post by sinjanko on Aug 31, 2015 8:18:05 GMT 3
"No, hyvä on sitten." Yaea Kaaot sanoi, vaikka hänen mielestään matkaajan tapa esittää kysymyksensä oli aika uhkaileva. "Kyllä, kyllä jakaa. Hän on aika nirso, eikä tykkää kastua." hän kertoi hiljaa. "Kuulin tuon!" kuului Frymos-hevosen ääni vankkureiden sisältä. Yaea laittoi vielä nopeasti molempien tynnyreiden päälle kannet, kunnes käveli vankkureiden oven luokse. "Väistyppäs hieman jotta pääsemme sisälle, jooko?" hän kysyi, ja silitti Frymosin selkää. Frymos peruutti varovasti eturuumiinsa pois vankkureiden sisältä, ja Yaea livahti sisään, laittaen heti ensimmäisenä sadeviittansa naulakkoon, jonka jälkeen hän meni taas vilti alle lämmittelemään uunia vasten.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Sept 1, 2015 0:09:07 GMT 3
Kenna Epäkuolleen täytyi myöntää itselleen, että oli ehkä kuulostanut hieman uhkailevalta kutsuessaan itsensä naisen vankkureiden suojaan sateelta, mutta hän oli merirosvo kapteeni. Tottunut ottamaan sen minkä halusi ja tottunut siihen, että häntä toteltiin. Vielä ei ollut kulunut tarpeeksi aikaa siitä kun hänellä oli ollut miehistö ja laiva. Tavat eivät olleen kariutuneet pois niin lyhyessä aikaa. Olihan hän sentään hieman pehmentänyt sanojaan.
Kun vankkureista kuului miehen ääni vastaukseksi naisen sanoihin, Kenna kohotti hieman tosita kulmaansa. Hetkeen hän ei ollut varma oliko naisella seuralainen matkassa joka oli jostain syystä vastannut, mutta pikku hiljaa hänelle valkeni, että se joka oli puhunut oli hevonen joka piti päätään vankkureiden sisällä, takamus ulkona. "Vai että puhuva hevonen?" Entinen kapteeni totesi kummastuneena. "Siinä vaiheessa kun ne alkavat puhua ja protestoida niin kohtaa ongelmia." Vaikka Kenna ei juuri hevosista tiennytkään, hän oli kuta kuinkin varma, että hyvin harvat hevoset puhuivat.
Epäkuollut käveli naisen perässä vankkureiden luokse ja katsoi kun tämä sai hevosensa siirtymään hieman että he pääsisivät sisään. Eläin oli varmasti huomasi ensimmäisenä sen mitä Kenna oli kun hän ohitti sen ja siirtyi sisälle jossa oli himmeää valoa. No nyt varmaan seuralainenkin oli huomannut, että jotainkin oli pielessä entisessä kapteenissa. Kenna ainakin itse viimein huomasi, että nainen oli haltia jolla oli eripari silmät. Se ei kyllä toistaiseksi sanonut hänelle mitään. kennan omat lähes valkoiset silmät katselivat ympärilleen vankkureissa ja tuli siihen tulokseen, että nainen oli joku kauppias... mahdollisesti.
hetken hän seisoi oven suussa vettä tippuvana, mutta käveli sitten täysin huoletta lähemmäs uunia vaikka sen lämpö ei hänen kylmään ruumiiseensa tarttunutkaan. Oikeastaan Kennan lämpöaisti oli muutenkin nykyisin huono. "Onpa hyvä olla hetken kuivassa." Hän totesi ja venytteli käsiään huolettomasti ihan kuin hän itse olisi ollut vielä elossa eikä hänen olisi tarvinnut kiinnittää huomiota siihen mitä muut hänestä ajattelivat. Hänen ruumiissaan oli kuolettavan näköisiä haavoja, iho valkoinen ja kylmä, huulet liilahtavat ja silmät läpitunkevan valkoiset. Hän itse ainakin otti asian rauhallisesti.
|
|
|
Post by sinjanko on Sept 1, 2015 16:19:59 GMT 3
Yaea Kaaotin kasvot muuttuivat pelosta kalpeammiksi, kun hän tajusi mistä se veren ja mädäntyneen lihan haju tuli. Hän käänsi katseensa nopeasti Frymosiin, joka näytti myös vaivaantuneelta matkaajan kuolleen ruumin takia, tai siltä Frymosin ilme näytti, vaikka hänen hevosen naamastansa oli vaikea lukea ilmeitä. Yaea katseli ympärilleen vankkureiden sisällä, etsien pinetä kattupatsasta. "Mitä ihmettä tämäkin on olevinaan, ja miten tämä edes on mahdollista?" kuului Sirpallekorvan ihmettelevä ääni matkaajan vierstä. Hän käänsi katseensa Sirpalekorvaan, joka tökki posliinisella tassullaan matkaajan luurankoista kättä.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Sept 2, 2015 22:07:41 GMT 3
Kenna
Kenna huomasi kuinka naisen ilme yhtäkkiä muuttui, mutta se olikin ollut odotettavissa. Myös puhuva hevonen näytti vaivaantuneelta. Niin epäkuollut ei järin hyvältä näyttänyt noineen haavoineen ja muineen kuoleman tuomineen muutoksineen. Sille ei toki enää voinut mitään. Kennan eli jonkinlaista limbo elämää. Kuoleman haavat eivät parantuneet, mutta ne haavat jotka hän sai kuoleman jälkeen kyllä hitaasti hävisivät ja palauttivat hänet takaisin kuoleman tilaan. Veren haju oli voimakas, mutta sentään ihan mädältä hän ei haissut. Kuoleman haju silti karkotti muut.
Ennen kuin Kennan ehti alkaa selittelemään mitään, hän kuuli vielä yhden ruumiittoman äänen vankkureista ihmettelevän. Hänellä kesti hetken tajuta mistä tämä ääni tuli, mutta kun kettupatsas alkoi tökkimään häntä oli aika selvää kuka oli puhunut. Joten nainen joka oli haltia liikkui puhuvan hevosen ja elävän kettupatsaan kanssa. Kenna oli luullut jo nähneensä kaiken, mutta aina oppi lisää. Olisihan hänen pitänyt tietää, että elämällä oli tarjota lisää yllätyksiä sen jälkeen kun hän itse oli palannut takaisin kuolemasta. Tai takaisin ja takaisin. Enemmänkin hän oli tosiaan jäänyt elämän ja kuoleman väliin. Mieli pysyi oudosti yhä elossa, mutta ruumis oli selvästi kuollut.
Entinen kapteeni nosti käsiään ylös kuin antautumiseksi. "Ei huolta. Minä olen jo kuollut." Hän kertoi hieman hymyillen. "Ja tiesitkös sinä, että sinun sievä patsaasi todellakin puhuu?" Hymy muuttui virnistykseksi joka venytti inhottavasti kasvoissa olevan haavan ihoa ja jänteitä. No sillekään ei voinut mitään. "Minä en tosiaan tiedä kuinka tämä nykyinen olin tilani on mahdollinen, mutta kaipa joku negromaagi osaisi sen selittää ja minä toivoisin vastauksia. Teistä kukaan ei varmaan taida olla negromaagi?"
Entinen piraatti istui huolettomasti alas ja ojensi käsiään kohti uunia, mutta veti ne sitten takaisin. Paha tapa. Ei tämä ruumis siitä lämpenisi. "Tiedustelisin nimiänne vaikka en varmaan pitkäksi aikaa seuraanne jääkään. Tai katsotaan kauanko sadetta kestää. Etsiskelen tosin kylää vaikka voi olla etten järin hienoa vastaan ottoa sellaisessa saakaan, mutta luulen että se on paras mahdollisuus löytää joku negromagiaa osaava. Ja paras keino saada vastauksia. Tosin sinä voisit kertoa hieman tästä maasta. Minä tulen merien takaa... ainakin luulisin niin." Kenna puheli rauhallisena. Sitten hän piti hetken taukoa ennen kuin ojensi kylmän kätensä kohti haltianaista. "Kenna Kissankutsu, piraatti kapteeni joka menetti laivansa ja elämänsä... tai no miten sen nyt ottaa."
|
|
|
Post by sinjanko on Sept 3, 2015 8:08:41 GMT 3
"Sievä?" ihmetteli Sirpalekorva, ennen kuin Yaea Kaaot ehti vastata mitään. "Kyllä, kyllä tiedän." Yaea sanoi lopulta hiljaa. Hän itsekkin kuuli pienen pelon äänessänsä, mutta yritti olla välittämättä siitä. "Ei, minä ja Sirpalekorva olemme entisiä haltijoita, ja Yaea on ilmiselvä haltija." Frymos mumisi vastauksen ennen Sirpalekorvaa tai Yaeaa. "Lähin kaupunki on Ejla, jonne on vielä kuitenkin varmaan päivän matka. Sinne mekin olemmme oikeastaan matkalla." Yaea kertoi. "Kyseenalaisten sen että miten voit muka tulla merten takaa, jos ei ole olemassa vaan kuin Gwannatharin saaret?" Sirpalekorva valitti. Yaea katsoi hieman hätääntyneenä, kun Kenna Kissankutsuksi esittäytynyt epäkuollut kapteeni ojensi hänelle käden kättelyä varten. "Yaea Kaaot, kiertelevä myyjä." hän esittäytyi ja kätteli Kennaa. "Olen Frymos Cauvia, entinen hyvin vauraan kaupan omistaja, sekä entinen haltija." Frymos esittäytyi. "Sirpalekorva." mumisi pieni kettupatsas, ja kipitti pois Kennan luolta takaisin pienenlle pedille makaamaan.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Sept 8, 2015 0:12:23 GMT 3
Kenna
Entinen Piraatti koetti olla välittämättä toisten hämmennyksestä ja pienestä pelosta joka heidän suunnaltaan leijui ilmassa. Hän ei voinut olla pohtimatta miksiköhän elävät oikeastaan pelkäsivät kuoleman merkkejä ja kuolemaa. Tällä hetkellä se ei tuntunut hänestä kummallisemmalta. Hän ei tuntenut nälkää tai väsymystä ja vaikka iho oli kylmä, häntä ei oikeastaan palellut. Loppujen lopuksi vain ulkonäkö ja veren haju saattoivat olla häiritseviä asioita. Kuolemassa oli vain se yksi ongelma: kuolleista ei kuulunut tulla takaisin. Kenna koetti muistella miltä hänestä oikeastaan oli tuntunut kuoleman hetkellä tai ne hetket sen jälkeen ennen kuin hän oli palannut tähän epäelämään. Hän ei kyennyt muistamaan muuta kuin, että kuolema loppujen lopuksi oli tuntunut tuskattomalta. Kun se oli leijunut kohti häneen ei ollut oikeastaan enää sattunutkaan vaikka näistä jäljistä päätellen sen olisi pitänyt olla tuskallinen.
Oli asia ollut miten oli, sillä ei ollut enää väliä. Entisen piraatin piti keskittyä tähän hetkeen. Kukaan ei ollut kysellyt hänen menneisyytensä perään. "Vai kaikki te olette haltioita. Sepä mielenkiintoista.." Kenna toteasi hymyillen yhä vilkaistuaan hevosta joka oli puhunut. "Mitä teille kahdelle oikein kävi kun ette enää ole haltian hahmossa?"
Kenna kuunteli tämän ilmiselvän haltianaisen vastausta piraatin pohdintaan kylästä. "Vai Ejla... Jos teitä ei suuremmin häiritse nykyinen ulkomuotoni, voisin kulkea sinne teidän kanssanne. Vaikka tosin oletan sen olevan tuolla suunnassa minne olenkin ollut kävelemässä vaikka väärään suuntaan käveleminenkin on mahdollista kun en pahemmin tunne tätä aluetta. Yksin on kuitenkin varsin tylsää matkustaa." Epäkuollut totesi. Sitten Sirpalekorvan epäilevä valitus siirsi keskustelun muuhun suuntaan. Kennan nauro hetken, mutta tuli sitten tajunneeksi, että kettupatsas oli ollut tosissaan. "Ettekö tosiaan tiedä? Kyllä jossain tuolla merien takana on muitakin saaria. Muitakin alueita. Tosin minä vietin paljon aikaani meren myrskyissä. Ja sieltä mistä minä tulen ihmiset ovat se hallitsevampi rotu. Kuulin, että täällä ihmiset ovat jonkin sortin syöpäläisiä." Piraatti itse oli ollut ihminen ennen epäelämäänsä eikä hän oikein ollut varma miksi hänet nyt laskettiin, mutta aika varmasti hän kuitenkin oli yhä jotain inhottavaa muiden silmissä. "Inhottaako ihmisyyteni tai olemukseni muuten teitä?" Hän kysyi täysin viattomasti eikä lopettanut hymyilemistä.
Yaea Kaaotiksi itsensä esitellyt haltianainen sentään suostui tarttumaan hänen ojennettuun käteensä vaikka häneen koskeminen ei varmaan ollut miellyttävää. Kukapa halusi kätellä kuollutta ruumista... no jaa hän oli kylläkin elävä ruumis. Se ei tosin muuttanut asiaa, ei ainakaan parempaan suuntaan. Kenna virnisti jälleen kun kaikki olivat esittäytyneet. "Hienoa. Nyt tunnemme sitten kaikki toisemme."
|
|
|
Post by sinjanko on Sept 8, 2015 20:44:19 GMT 3
Yaea Kaaot vilkuili Frymosia ja Sirpalekorvaa, joille Kenna oli esittänyt kysymyksen. "Kuoltuani uudelleensynnyin hevosena." Frymos kertoi hieman surullisena. "Minut kirottiin tähän kettupatsaaseen." Sirpalekorva kertoi hiljaa. Vaikka Yaea ja Frymos olivat kertoneet menneisyytensä, oli Sirpalekorva pitänyt sen aina salassa, tosin pienillä poikkeuksilla joistain kohdista menneisyydessään. Kenties Sirpalekorvan menneisyydessä oli tapahtunut jotain oikein kamalaa, jonka takia hän salasi sen. Yaea ei kuitenkaan jaksanut pohtia sitä nyt, vaan keskittyi Kennan uuteen kysymykseen. "No, hyvä on sitten." Hän sanoi, vaikka kävi päässään läpi kaikki mahdolliset pahat asiat, joihin tuon epäkuolleen mukaan ottaminen voisi johtaa. 'Ei siinä mitään pahaa voi käydä.' Hän vakuutti itselleen päässään. Hän säpsähti hieman kun Kenna alkoi nauraa, sillä oli ajatuksissaan jättänyt Sirpalekorvan valittavan kysymyksen huomioimatta. "Mikä ihme muka siinä naurattaa, ruumis?" Sirpalekorva kysyi ärsyyntyneenä. "Ihmiset muka hallitsevampi rotu jossain? Sen kun näkisi!" Frymos pilkkasi hirnahtaen. "Millaista siellä merten toisella puolen on?" Yaea kysyi kuitenkin kiinnostuneena. "On totta että jotkut pitävät ihmisiä syöpäläisinä heidän tekojensa takia, mutta on heitäkin olemassa varmasti, jotka ovat ihmisten puolella." Hän kertoi epäkuolleelle kapteenille. "Ehkä hieman molemmat, mutta kyllä tuo olomuksesi voittaa ilmiselvästi inhottavuudessa!" Sirpalekorva sanoi suoraan mielipiteensä kaunistelematta. "Ehkä hieman olemuksesi." Frymos myönsi varovasti. "Ei toki." Yaea valehteli helposti Kennalle, sillä ties mitä tuo entinen kapteeni mahtaisi tehdä.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Sept 9, 2015 23:58:03 GMT 3
Kenna
Entinen piraatti virnisti hieman kun kuuli, että Frymos oli syntynyt uudelleen hevosena. "No on niitä huonompiakin asioita joksi syntyä uudelleen. Minua hieman ihmetyttää kuitenkin se että sinulla on muistoja siitä mitä olit aiemmin." Sitten kapteeni vilkaisi vuorostaan kettupatsasta kun tämä kertoi oman kohtalonsa. "Vai kirous? Mielenkiintoista. Minutkin on tavallaan kirottu." Kennan kohautti tyynesti olkiaan.
Toiset ilmeisesti pohtivat voisiko epäkuollut kulkea heidän kanssaan kylään vai ei. Kenna ei voinut syyttää heitä. Hän ei näyttänyt kovin luotettavalta tässä tilassa ja kun hän vielä oli merirosvokin. Älä ikinä luota piraattiin. Kieltämättä hänellä oli yhä näppärät sormet jotka halusivat napsia aarteita taskuihinsa kun hän ei niitä vahtinut. Toistaiseksi hän oli pitänyt ne erossa kaikesta lähes liian kiinnostavasta asiasta vankkureissa. Ilmeisesti kuitenkin Yaealla ei ollut hirvesti mitään häntä vastaan kun hän antoi luvan Kennalle kulkea mukana. Olisihan se näyttänyt aika huvittavalta kun he kulkisivat samaan suuntaan, mutta Kenna jossain vankkureiden takana koettaen yhä huudella keskustelua vankkureiden suuntaan. "Älä vain päästä minua puremaan. Siitä voi muuttua kaltaisekseni." kapteeni kertoi, mutta virnisti sitten ja iski silmää.
Kennan nauru rahisi hieman ja kurkun viilloista valui hieman verta kulkemaan pitkin kaulan valkoista ihoa. Hän itse ei kuitenkaan siitä välittänyt. Se oli taas vain yksi asia jolle ei voinut mitään. Olisihan Kenna voinut tosin aikoja sitten valita muun ammatin. Hän oli tiennyt, että merirosvon ura olisi vaarallinen ja siinä monet kuolivat nuorina. Hän ei kuitenkaan ollut odottanut ihan tätä. Ruumiiden ei vain kuulunut kävellä ympäriinsä. Epäkuollut ei ollut ihan varma ollako asiasta tyytyväinen, että sai sittenkin jatkaa jonkinlaista elämää vai pitäisikö hänen kirota sitä. Hän oli päättänyt suhtautua asiaan huumorilla. Hän ei kuitenkaan ollut olettanut, että toiset eivät tietäisi saarista muualla. "Minä en vain voi uskoa tätä. Ette tosiaan tienneet." Kenna sanoi ja pudisti päätään yhtään loukkaantumatta siitä, että häntä nimitettiin ruumiiksi. Tottahan se oli.
Hän vilkaisi hevosen suuntaan kun kuuli miehen äänen epäilevän. "Sinun pitää matkata merien taakse. Tosin en kyllä enää tiedä missä suunnalla kotimaani sijaitsee ja kuinka kaukana. Meidän kartoillamme ei ole mainintaan Gwannatharista. Minä voisin yhtä hyvin väittää teille, ettei tätä saarta olekaan olemassa. Ei ainakaan ollut minulle vielä muutama kuukausi sitten."
Yaea ainakin vaikutti kiinnostuneelta miltä entisen piraatin kotimaa näytti. "Kuulehan minä vietin suurimman osan elämästäni merillä tai piilosatamissa. Sellaista merirosvon elämä on. Mutta voin sanoa, että saaret siellä päin merta eivät ole kovin erilaisia kuin tämäkään... ainakin sen verran mitä olen ehtinyt nähdä ja kuulla. Tosin en minä paljoa ole nähnyt ja kuullut kun väki ei oikein halua keskustella kanssani." Kenna kallisti hieman päätään. "Meillä oli vähemmän magiaa. Enemmän ihmisiä." Epäkuollut epäröi sitten hieman ennen kuin veti vyöstään rikkinäisen flintlockinsa. "Tiedätkö mikä tämä on?" Hän kysyi.
Seuraavaksi Kenna sai kuunnella mitä mieltä muut ylipäätään olivat hänen ihmisyydestään ja epäkuolleisuudestaan. "Te ette taida liputtaa ihmisyyden ja epäkuolleiden puolesta?" Kapteeni naurahti hyväntuulisena siitäkin huolimatta mitä muut olivat sanoneet. Hän vilkaisi viimeisenä Yaea. "Ei sinun tarvitse valehdella minulle. Tiedän kyllä ettei kukaan sanoisi tätä olomuotoa kauniiksi."
|
|
|
Post by sinjanko on Sept 10, 2015 16:30:04 GMT 3
"En minä aivan kaikkea muista, mutta joitain muistoja on." Frymos kertoi Kennalle. Yaea Kaaot kuunteli, kuin Kenna kertoi olevansa myös kirottu. Hän toivoi kovasti ettei saisi koskaan samaa kohtaloa kuin Kenna, sillä tuo Kennan nykyinen tila näytti hyvin iljettävältä. Kennan sanat saivat Yaean hieman pelästymään. Hän liikkui hieman hätääntyneenä kauemmaksi tuosta epäkuolleesta kapteenista, ja vilkaisi uunia, jossa oleva tuli oli kadonnut jo lähes kunnolla. Hän lisäsi viimeiset puut sammuvaan tuleen, ja sytytti sen uudestaan taidoillaan. Hän säikähti Kennan naurua, ja käänsi katseensa Kennaan. Vain hetkeä myöhemmin hän tajusi sen suureksi virheeksi, sillä säikähti kamalasti verta joka valui Kennan kaulassa olevasta haavasta. Frymoskin näytti säikähtävän sitä aivan järjettömästi, mutta Sirpalekorva ei reagoinut siihen mitenkään. Kukaan ei sanonut mitään Kennan sanoihin, joissa hän ihmetteli miksei kukaan heistä kolmesta tiennyt merentakaisista saarista. "Ehkä tätä saarta ympäröi joku suojaloitsu, jonka takia ne muut saaret eivät tiedä meistä." Sirpalekorva arveli. "Okei." Yaea vastasi hieman pettyneenä. Eipä se kauhea yllätys ollut että merirosvo vietti kaiken aikansa merellä, sinnehän he kuuluivatkin. "En. Mikä tuo on?" Yaea ihmetteli, katsoen Kennan kädessä olevaa esinettä ihmetellen. "Ei aavistustakaan." Frymos myönsi hölmistyneenä. "Mitä tuolla edes tehdään?" Sirpalekorva kysyi. "En oikeastaan." Sirpalekorva myönsi, kun epäkuollut kapteeni naurahti kuinka he eivät tainneet liputtaa epäkuolleiden tai ihmisten puolesta. Yaeaa ärsytti hieman kuinka Kenna tajusi liiankin helposti hänen valheensa, muttei sanonut siitä mitään.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Sept 12, 2015 19:38:23 GMT 3
Kenna
Entinen piraatti hieman naurahti taas kun Yaea siirtyi pikaisesti kauemmas hänestä hänen vitsailtuaan puremasta. Hänellä itse ei ollut edes varma toimiko asia niin. Jotkut olivat väittäneet, että epäkuolleen puremasta muuttui hitaasti epäkuolleeksi, mutta se saattoi hyvinkin olla huuhaata. Eikä Kenna aina muutenkaan puhunut totta. "Älä huoli, neiti, en minä yleensä ketään pure." Kenna kertoi hyväntuulisesti. Hänkin vilkaisi hieman uunin suuntaan josta tuli oli alkanut hiipumaan. Voisiko olla mitään karmivampaa kuin jäädä pimeyteen ja kylmyyteen epäkuolleen kanssa sateen raivotessa pihalla paikassa jossa apua ei ollut lähettyvillä. Epäkuollut oli hankalaa tappaa.
Toiset ihan selvästi säikkyivät entistä piraattia. Tai ainakin kaikki muut, mutta ei Sirpalekorva, mutta mitä hätää patsaalla olisikaan. Yksikään tarina ei kertonut, että epäkuollut olisi patsaiden perään. Toiset sen sijaan olivat lihallisia olentoja ja oli monia tarinoita kuinka epäkuolleet hyökkäsivät sellaisten kimppuun. Yleensä epäkuollut tosin totteli sokeasti kutsujaansa negromaagikkoa, mutta Kennalle oli käynyt jotain kummallisempaa. Hänen oma tahtonsa pysytteli yhä tässä rujossa kehossa. Hän ei tuntenut negromaagikkonsa kutsua eikä hän hajonnut kasaan vaikka hänen negromaagikkonsa oli jäänyt jonnekin hyvin kauas merien taakse. Tosin monet uskomukset epäkuolleista oli juurikin niitä, uskomuksia, eivät välttämättä totta. Kuolemalla ei pitäisi kuitenkaan leikkiä.
Epäkuollut nosti ehjän kätensä ja pyyhkäisi hieman kaulansa haavoja. Sitten hän tyynesti pyyhki veret takkiinsa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. "Tällaista on olla epäkuollut." Kenna totesi aivan kuin olisi puhunut vain säästä eivätkä hänen keskustelukumppaninsa olisi näyttäneet niin kauhistuneilta.
Kenna hieman pohti asiaa kun Sirpalekorva arveli, että saarta ympäröi jokin suojaloitsu. Kai se oli ihan mahdollista sillä hänen kotimaassaan ei tiedetty mitään koko tästä saaresta. Kartat loppuivat siltä osin kokonaan. Kukaan ei ollut palannut koskaan kertomaan tästä maasta merien takana. Senpä vuoksi entinen piraatti arveli, ettei hänkään voisi koskaan täältä enää poistua. Hän olisi kaivannut kyllä takaisin merille, mutta varmaankin hänen täytyi nyt keksiä itselleen uusi ammatti täällä. Se ottaisi aikaa koska hän oli ollut koko elämänsä merirosvo ja merellä elänyt. Hän ei edes tiennyt tarpeeksi koko tästä paikasta ja kyseleminen oli hirveän hankalaa kun väki vain juoksi karkuun.
Entinen kapteeni oli näyttänyt viimein keskustelukumppaneilleen flintlockinsa. Se ei toiminut enää eikä hän uskonut että saisikaan sitä enää korvattua, mutta hän oli näyttänyt sen siksi, että toiset ymmärtäisivät tuolla merien takana jossain todella olevan paikan. "Tämä on flintlock. Merirosvojen suosima ase. Sillä voi näppärästi ampua kenet vaan matkan päästä... vähän kuin jousella." Kenna kertoi. "Omani tosin ei toimi enää."
Sitten he olivat puhuneet puolesta ja vastaan kysymyksestä. Oli kyllä ollut todella arvattavaa etteivät toiset olleet hänen kaltaistensa puolella, mutta Kenna ei antanut sen häiritä. Asia oli vain huvittanut häntä. Kenna huomasi kuitenkin, että Yaeaa ärsytti se että hän oli huomannut niin helposti valheen. "Kuulehan, minä olen valheiden mestari. On helppo huomata milloin muut valehtelevat ja sitä paitsi en ole tavannut montakaan olentoja jotka olisivat epäkuolleiden puolella."
|
|
|
Post by sinjanko on Sept 12, 2015 20:14:34 GMT 3
Yaea Kaaot ei voinut ymmärtää miten Kenna ystyi suhtautumaan kaikkeen noin helposti. Ehkä hän olivain lopettanut välittämästä, Yaea arveli. Hän ei ollut varma pystyikö epäkuolleen puremasta muuttumaan epäkuolleeksi, mutta hän ei halunnut testata olisiko se mahdollista. "Hyvä." hän mumisi hiljaa, pitäen katseensa tuossa ruumiissa. Kun hän tarkemmin ajatteli, ei Kenna ollut yhtä paha luonteeltaan kuin ulkonäöltään. Yaea katsoi kuinka kapteeni Kissankutsu vain pyyjki veren kädellään pois, putsien sitten kätensä takkiin, aivan kuin veri olisi ollut vain jotain likaa. "Onneksi minua ei kirottu ruumiiseeni niin kuin sinut." Sirpalekorva mumisi jonkinlaiseksi vastaukseksi Kennan toteamukseen. "Okei, eli siis tuo on kuin joku taskuversio jousipyssystä?" Yaea esitti kysymyksen Kennalle. "En ole tavannut kauhean monta jotka osaisivat tunnistaa valheet helposti. Yleensä auttaa vain hymyillä ja esittää hieman tyhmää, niin melkeinpä kaikki saadaan uskomaan mitä ilmiselvempiin valheisiin." Yaea mumisi.
|
|