Post by Vampuuri on Aug 28, 2010 22:05:59 GMT 3
Hahaa, uskontoehdotus! Oli pakko, kun uskonnontunnilla puhuttii toteismista >
Nimi: Áneismi
Genre: Toteismi
Kannattajat: Epämääräinen määrä (pääasiassa) ihmisiä
Jumalat: Ylijumalat Lohi ja Ahven, toissijaiset jumalat Karhu ja Susi, ja kolmannet jumalat Jänis ja Peura
Pyhä kirja/Pyhät kirjoitukset: -
Syntytapa: Ihmiset ovat keränneet muinaisia myyttejä yhteen ja kertoneet niitä eteenpäin. Myytien rakenne ja opetus ovat muuttuneet ja muuttuvat yhä.
Yleisimmät myytit:
Maailman synty:
"Ennen ajan alkua oli vain loputtomiin vettä. Meressä elivät kaksi jumalaa, Lohi ja Ahven. Näiden valtakunta oli suuri ja rikas, mutta yksipuolinen. Näin he nostivat yhteisvoimin merestä vuoren, ja merikasvit muuttuivat maakasveiksi. Lohi ja Ahven olivat tyytyväisiä.
Meren väki alkoi nousta maalle ja syntyi uusia lajeja, jotka lisääntyivät ja loivat suuren uhkan meren kansalle kalastamalla ja syömällä näitä. Lohi ja Ahven etsivät tähdistä jumalmerkkejä ja loivat meren levästä ja maan ruohosta kaksi uutta jumalaa, Karhun ja Suden. Karhu ja Susi kokosivat omat kansansa ja lähettivät ne maalle huolehtimaan, ettei maalla olisi liikaa maaoliota, jotka söisivät meren väkeä. Jumalat olivat tyytyväisiä.
Maan väki loppui ja petokansoilla ei ollut enää ruokaa. Ne taistelivat toisiaan vastaan ja söivät toistensa lihaa. Karhu ja Susi kauhistuivat ja pyysivät apua meren jumalilta. Lohi ja Ahven ottivat Sudelta jokaisesta jalasta viidennen varpaan ja karhulta pitkän ja tuuhean hännän ja loivat näistä kaksi uutta jumalaa. Jänis ja Peura loivat omat kansansa, jotka olivat nopeita ja saavuttamattomia, jotteivat petokansat saisi niitä kaikkia syötyä. Sen sijaan heikot ja sairaat yksilöt olivat helppoa riistaa.
Nyt maan ja meren eläimet olivat täydellisessä tasapainossa ja jumalat olivat tyytyväisiä."
Uusia lajeja syntyy ja suurlohikäärmeet luodaan:
"Karhusta polveutui aarnikotka ja indirem, sudesta kotka ja kettu, jäniksestä rotta ja iru, peurasta fauni ja mainadi. Uusia lajeja syntyi ja jumalat katsoivat tyytyväisinä, kuinka maailma muotoutui.
Lajeja ei enää syntynyt, kaikki oli valmista. Jumalat eivät olleet tyytyväisiä. Maa oli hedelmätön ja heikko, joet tulvivat, tuuli puhalsi hallitsemattomana, tuli tuhosi metsiä. Jumalat tekivät suunnitelman, jonka perusteella he loivat kuusi lohikäärmettä pitämään huolta maailman tasapainosta.
Lohi ja Ahven loivat valon ja pimeyden suurlohikäärmeet, vetämään rajan hämärään, tuomaan toivoa, tuomaan suojaa.
Karhu ja Susi loivat maan ja tulen suurlohikäärmeet, tuomaan maalle hedelmällisyyttä, ja voimaa, luomaan uusia kasveja ja elintiloja, pitämään tuhon voimaa aisoissa, vangitsemaan se vuoriin, joista se joskus pääsee ulos tuoden mukanaan tuhon, jota seuraa kuitenkin uusi hedelmällisyys.
Jänis ja Peura loivat ilman ja veden suurlohikäärmeet hallitsemaan tuulta ja vettä, estämästä niitä tuhoamasta, tuomaan niille positiivisia puolia, jotka helpottavat muiden elämää.
Jumalat antoivat lohikäärmeille jumalaiset voimat hallita omaa elementtiään ja lähettivät nämä maalle hoitamaan sitä.
Lohikäärmeet toivat mukanaan haltian, suojelemaan kaikkea mitä lohikäärmeet loivat, auttamaan lohikäärmeitä, auttamaan eläimiä, auttamaan kasvistoa, pitämään korkeinta valtaa maalla. Haltiat nimesivät maan Gwannathariksi."
(Näitä on myös useita lisää, mutta tässä kaksi tärkeintä)
Tavat: Lapsen synnyttyä katsotaan seuraavaan yön tähdistöä ja määritetään lapsen toteemieläin, joka antaa tälle voimaa ja johdattaa tätä eteenpäin elämässään.
Poijan toteemieläin voi olla karhu, jänis tai lohi.
Tytön toteemieläin voi olla susi, peura tai ahven.
Karhu ja Susi symbolisoivat voimaa ja tahtoa, taistelutaitoja ja johtajakykyä.
Jänis ja Peura symbolisoivat rakkautta ja rauhallisuutta, henkistä voimaa ja sosiaalisia kykyjä.
Lohi ja Ahven symbolisoivat viisautta ja henkistä voimaa, tahtoa ja johtajakykyä. Lohi ja Ahven ovat toteemeista arvostetuimpia.
Toteemit annetaan lapsille näiden syntyessä, koska myytit eivät kerro, mistä eläimestä ihmiset ovat polveutuneet. Toteemi on eläin, jota lähimpänä lapsi on sielullisesti ja henkisesti.