Wariand - Not the Nicest Guy You Know

[RavenGuardian]

Taihin aikoi itsepäisesti pärjätä vain yhdellä lehdellä. Siksi, ettei niiden vaikutus sotkisi hänen ajatustoimintaansa ja tekisi häntä puolustuskyvyttömäksi kuin myös juurikin siksi että hän oli ylpeä. Se ylpeys ei sallisi hänen ottaa toista lehteä vaikka mikä olisi. Mutta kipu saattaisi edelleenkin laukaista puolustautumisvietin. Hän saattaisi olla vaarallinen. Kissapoika kyllä tuijotti lehtikasaa laukun päällä, mutta ei koskenut siihen. Hän vain odotti, että Urania aloittaisi, mutta keskittyi itse siihen että saisi kykynsä kuriin ja pystyisi pitämään ruumiinsa mahdollisimman aloillaan. Häntänsä hän antoi vääntelehtiä hermostuneesti oljilla.

Parantaja lupasi olla varovainen. Taihin kuitenkin ei voinut sille mitään, että sävähti ensimmäistä neulanpistoa. Hän puraisi kiireesti hampaansa yhteen jotta ei parkaisisi. Sille hän ei voinut mitään, että hänen hengityksen kiihtyi hieman. Toistaiseksi hän kuitenkin onnistui olla pomppaamatta jaloilleen ja repimättä Uranialta kurkkua auki. Se oli kuitenkin vasta ensimmäinen pisto ihon läpi. Seuraava aiheuttikin jonkinlaisen uikahduksen pääsyn hänen huuliltaan, mutta ei enempää. Myös hänen kurkustaan alkoi kuulua vaimeaa murinaan. Hän kuitenkin vielä hallitsi itseään.

Muutaman piston jälkeen hän kuitenkin viimein parahti ja nytkähti rajusti. Silloin hän oli vähällä lipsahtaa pimeälle puolelleen. Hän tunsi kuinka kuin terävät kynnet haroivat hänen mieltään. Hänen oli pakko keskittyä siihen takaisin estääkseen sen. Kissapoika puri taas hampaansa tiukasti yhteen ja värisi. Muuten hän ei liikkunut. Silmänsä hän piti itsepäisesti auki tuijottaen tuota lehtikasaa. Hän halusi ottaa niitä lisää, mutta kieltäytyi. Silti puolittain hän oli hämärässä kun Urania viimein sai viimeisen tikin ommeltua. Sen jälkeen kun oli alkanut siihen vajota, hän ei oikeastaan enää ollut tuntenut noita pistoja eikä hän ollut varma oliko jokin noista hänen piirtämistään hahmoista ehkä käynyt sellissä murisemassa ja uhkailemassa Uraniaa saadakseen tämän lopettamaan hänen satuttamisensa. Mahdollisesti. Kuitenkin kun hän sai tietoisuuteensa jälleen kirkastumaan, niitä ei ollut enää eikä hänen nenänsä alla ollut kuin kuivunutta verta. Hänen ihonsa oli kuitenkin hieman hikinen.

Taihin ravisti hieman päätään ja nousi takaisin istumaan kun parantaja alkoi etsiä laukustaan voidepurkkia. "Aivan sama." Hän kommentoi hieman kun parantaja puhui, että siihen saattaisi jäädä arpi. Kissapojan kehossa oli muutenkin paljon arpia. Yksi lisää ei muuttaisi mitään. Pahimman arpensa kaikki saattoivatkin nähdä hänen solisluiden välissä. toiseksi pahimmat hän oli kätkenyt rannesuojusten alle. Muita hänellä oli ympäri kehoa eikä hän edes muistanut mistä hän oli ne saanut. Todennäköisesti tapellessaan niin kuin tämän uudenkin. Urania puhui myös siitä, että jos haava tulehtuisi hänen kannattaisi etsiä jostain parantaja. Joopa joo. Taihinilla ei ollut siihen mitään aikomusta.

Kissapoika antoi parantajan levittää tahnan haavan päälle. Se tuntui hieman viileältä mikä taas hieman helpotti sykkivään kivun tunteeseen haavassa. Hän pysyi hiljaa antaen Uranian myös sitoa haavan, mutta samalla hänen mieleensä tuli ajatus siitä kuinka voisi paeta. Se tuntui kuin jonkun muun idealta eikä se ehkä toimisi, mutta oliko hänellä menetettävää? Hän ei aikonut nähdä itseään siellä hullujen sijoituspaikassa. Hitaasti meripihkan väriset silmät kääntyivät haltia parantajaan.

"Kiitos..." Hän sanoi vaimeasti ja epäröi sitten. "Sinähän et halua minun joutuvan minnekään pahaan paikkaan, vai?" Pystyisikö hän tähän. Hänen kehonsa oli silti heikko. Heikko haavan takia ja ruuan ja veden puutteesta, mutta hänen oli pakko yrittää. pakko piiskata ruumiinsa liikkumaan. Hän oli yllättävän nopeasti jaloillaan ja koukauttanut kätensä Uranian kaulan ympärille niin että hänen terävät kyntensä uhkasivat haltianaisen kaulaa. "Kutsu vartija. Käske hänen päästää minut ulos." Taihin sanoi hiljaa. Varoittavasti, mutta silti pehmeämmin kuin todellinen uhkaus.

[Deleted]

Urania yritti parhaansa mukaan olla varovainen, mutta ei haavan ompelussa kamalasti voinut ruveta sipistelemään, koska muuten hommasta ei tulisi yhtään mitään. Ainahan hän voisi yrittää työntää neulan hieman hitaammin toisen ihon läpi, mutta totta puhuen se kyllä sattui enemmän, joten ei siitä olisi mitään hyötyä. Urania kylläkin keskeytti aivan hetkiseksi tekemisensä, kun Taihin nytkähti hieman rajummin. Loppuajan kaikki sujuikin ilmeisen hyvin eikä suurempia ongelmia tullut. Hän sai pian viimeisen tikin ommeltua ja haava näytti nyt huomattavasti siistimmältä. Arpihan siitä varmasti jäisi, mutta ei se kuulemma haitannut. Vaikka niin Urania oli melkein arvellutkin, sillä mitä pienestä arvesta. Olihan se huomattavasti parempi kuin kuolla verenvuotoon tai tulehdukseen.

Näitä estääkseen Urania siveli paksua tahnaa ommeltun haavan päälle ja sitoi varovaisesti haavan, ettei siihen pääsisi likaa tai muutakaan. Se saisi parantua aivan rauhassa ja muutaman viikon kuluttua Taihin voisi otattaa tikit pois jollain parantajalla. Tai ehkä jopa itsekkin, jos vain pystyisi.
Taihin varmisiti, ettei Urania tahtoisi häntä mihinkään pahaan paikkaan.
"En tietenkään. Mutta kaikki menee kyllä ihan hyvin us.." Uranian puhe keskeytyi, kun hän näki Taihinin pompsahtavan jaloilleen ja tunsi toisen kynnet kaulallaan. Hän jännittyi hieman ja pysyi paikoillaan.
"Sinun ei tarvitsisi tehdä tätä. Olen varma, että pääset pois muutenkin", Urania sanoi hiljaa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut ottaa riskejä, koska arvosti elämäänsä ja noin terävillä kynsillä saisi varmasti revittyä yhden kurkun auki.
"Margo!" Urania kutsui vartijaa, joka oli aikaisemmin pyytänyt hänet katsomaan Taihinia. Siten kissapoika ei ehkä kuolisi. Ei Urania tiennyt kuinka paljon hänen elämäänsä hovissa arvostettaisiin, mutta hän oli aika varma, ettei vangeilta hyväksyttäisi tällaista käytöstä.
Haltia kuuli lähestyviä askeleita ja kilinää oven takaa, kun Margo sovitti avaimia lukkoon.

"Oletteko jo valmis?" nuori vartia kysyi, mutta pysähtyi järkyttyneen näköisenä ovensuuhun, kun hän näki Uranian Taihinin vankina.

[RavenGuardian]

Taihinin sydän hakkasi kiihtyneesti ja hänen koko ruumiinsa oli jännittynyt. Hänen täytyi tehdä näin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa vaikka Urania koettikin vakuuttaa hänelle niin. "Siihen minä en usko. Minä en aio joutua sinne minne he minut aikovat sijoittaa." Hän sihahti pitäen yhä kynsiään parantajan sirolla kaulalla. Kissapoika ei ehkä ollut iso kokoinen tai vahva, mutta hänen terävät kynnet kyllä repisivät hetkessä kaulavaltimon auki... Taihin ei aikonut tehdä sitä. Hän aikoi ainoastaan päästä vapaaksi. Mutta mitä jos Urania ei ottaisi hänen uhkaustaan vakavasti? Tai vartijat eivät siltikään antaisi hänen mennä? Hän ei oikeastaan edes halunnut satuttaa Uraniaa. Olihan tämä oikeastaan pelastanut hänen henkensä. Haava olisi taatusti lopulta tappanut hänet tänne likaisille oljille.

No ainakin Urania sitten kutsui vartijaa. Taihin muisteli tämän Margon olevan se mukavampi vartija joka ei pilkannut tai potkinut häntä ja se joka oli noutanut parantajan paikalle. Ehkä kissapojalla oli toivoa. Hän odotti kuullen verenkohisevan korvissaan. Sitten avaimet kilisivät lukossa ja ovi avautui. "Oletteko jo valmis?" Vartija aloitti, mutta huomasi sitten tilanteen.

"Päästä minut lähtemään täältä." Taihin sanoi uhkaava murina äänessään ja painoi kyntensä Urania ihoa vasten kuitenkaan rikkomatta sitä. Hänen häntänsä viuhtoi hermostuneesti hänen odottaessaan Margon päätöstä. Nuori vartija näytti täysin hämmentyneeltä eikä vaikuttanut tietävän mitä hänen pitäisi tehdä. Tämä katsoi kissapoikaan ja sitten epävarmasti Uraniaan. Hetken Taihin pelkäsi ettei tämä aikonut päästää häntä sillä nuori vartija vilkaisi vielä jonnekin taakseen ennen kuin katsoi takaisin heihin.

"Sinä et halua satuttaa Uraniaa. Päästä hänet ja olet vapaa lähtemään." Margo sanoi sitten.

Kissapoika nytkäytti hieman päätään kuin aikoisi pudistaa sitä. "Hän saattaa minua jonkin matkaa ja sitten päästän hänet kun olemme poissa täältä." Taihin vaati. Sitten hän tönäisi hieman Uraniaa saadakseen tämän liikkeelle kohti sellin ovea.

[Deleted]

Urania oli yhtä hermostunut kuin Taihinkin, tosin hieman eri syystä. Siinä missä Taihin jännitti sitä, onnistuisiko hänen pakosuunnitelmansa, Urania jännitti sitä, repisikö toinen hänen kurkkunsa auki kynsillään. "He olisivat hyvin voineet antaa sinun mennä muutenkin. Ei täällä ole vain kuolemaan tuomittuja vankeja tai siirtoa odottavia. Monet pääsevät poiskin", Urania sanoi yrittäen vielä vakuuttaa toista siitä, että näin äärimmäisiin keinoihin ei olisi tarvinnut mennä.

Hän ei kuitenkaan aikonut ottaa riskejä, joten Margo kutsuttiin paikalle. Tämä nuori ja ystävällisempi vartija oli paras vaihtoehto, sillä muussa tapauksessa Taihin olisi varmasti heittänyt henkensä. Muut vartijat eivät katsoisi tällaista niskoittelua, mutta Margo saattaisi hyvinkin säikähdyksissään -tai säälissään Taihinia kohtaan- päästää tuon menemään. Sen varaan Urania laski, sillä tässä oli nyt hänen henkensä kyseessä.
Vartija saapui paikalle ja hetkisen parantajakin pelkäsi, että toinen ei vapauttaisi Taihinia vaan kutsuisi apuvoimia paikalle. Koska kaikesta huolimatta Urania halusi Taihinin vapaaksi. Sellielämä ei tehnyt kenellekään hyvää.

Margo kuitenkin suostui ja Urania huokaisi helpotuksesta. Hän nousi hieman haparoiden ylös Taihinin tönäistessä häntä.
"Minä tulen mukaanne myös", Margo sanoi kaiken varalta. "Se on vähemmän epäilyttävää." Urania nyökkäsi ja varmasti Taihinkin hyväksyisi asian. Olisihan se varsin epäilyttävää, jos vanki olisi yksinään matkassa parantajan kanssa.
"Tässä lähellä on sivuportti ulos. Sieltä pääsee parhaiten pois", Margo jatkoi hiljaa ja lähti opastamaan joukkiota kyseiseen suuntaan ollen koko ajan valppaana vartijoiden varalta. Urania rukoili, että kaikki sujuisi helposti ja vaivatta.

[RavenGuardian]

Parantaja oli silti sitä mieltä, että Taihin olisi ehkä päässyt muutenkin vapaaksi, mutta kissapoika ei siihen uskonut. Sitä paitsi hänellä oli tilaisuus paeta nyt. Sitä ei ehkä tulisi toista kertaa. Hän oli silti hermostonut ja hänen ruumiinsa joka lihas oli jännittynyt valmiina taistelemaan hengestään. Hän ei sanonut mitään enää takaisin Uranialle odotti vain, että vartija ilmestyi selliin. Jos tämä ei toimisi, Taihin taistelisi hengestään. Hänellä ei ollut enää aikomusta jäädä vangiksi. Jos tämä ei toimisi hän joutuisi surmaamaan Uranian. Ajatus siitä silti ei tuntunut mukavalta. Parantaja oli pelastanut hänen henkensä joten Taihin oli henkensä tälle velkaa.

Vartija kuitenkin tuli ja suostui vapauttamaan hänet, mutta kissapoika värähti vihaisesti kun tämä sanoi tulevansa mukaan. Järki kuitenkin sanoi, että se olisi järkevää niin kuin Margo perustelikin. Jos vartija olisi heidän mukanaan eivät ehkä muut vartijat estelisi kun eivät tajuasi tilannetta... mutta tämä silti vaati jonkinlaista luottamusta siihen, että Margo kuitenkin hälyttäisi heitä. Lisäksi Taihin ei oikein voisi pitää kynsiään Uranian kaulalla heidän edetessään. Se vasta epäilyttävän näköistä olisikin ja sitä paitsi Urania oli pitempi kuin Taihin mikä teki siitä hankalan. Hän oli kuitenkin nopea... tai olisi ollut jos ei olisi loukkaantunut. Toistaiseksi hän pystyi pakottamaan itseään liikkumaan, mutta oli kaikin puolin oikeasti haavojen ja ravinnon ja vedenpuutteen vuoksi heikentynyt.

"Ota minun chakrami mukaan." Taihin vaati vartijalta ennen kuin päästi irti Uraniasta ja suostui seuraamaan vartijaa. "Kulje minun lähelläni." Hän varoitti parantajaa sitten hiljaa pitääkseen jonkinlaisen yliotteen itsellään ettei Margo alkaisi hankalaksi. He etenivät varovaisen hitaasti sivuportille eikä muista vartijoista ollut ongelmaa. Ei myöskään niistä joistain vangeista jotka kurkistelivat pienen ristikon takaa selleistään. Taihin kuitenkin pysyi valppaana tuntien yhä sydämensä hakkaavan kiivaasti. Hän sulki ja availi nyrkkejään ja hänen pitkä valkoinen häntänsä nytkähteli päästä. Hän näki sivuportin lähestyvän ja kuvitteli olevansa kohta vapaa. Hän pitäisi Urania vielä jonkin aikaa ulkona mukanaan varmistaakseen, etteivät vartijat seurasi. Sitten hän antaisi tämän palata takaisin. Itse hän jättäisi kaupungin joksikin aikaa. Hänen ei alunperinkään olisi pitänyt tulla sinne. Nyt hän palaisi takaisin yksinäisyyteensä ja jatkaisi kirjansa työstämistä kenenkään häiritsemättä... Sitten hän tajusikin ongelman. Kipu yllätäin iski voimakkaammin hänen haavaansa ja hän alkoi kumpuroida. Hänen täytyi pysähtyä ja ottaa kädellään seinästä tukea, mutta koetti sitten äkkiä taas jatkaa, mutta hänen näkökenttäänsä täplittivät mustat pisteet jotka valvasivat aina vain suurempaa alaa.

"Ei... ei..." Taihin sihahti yhteen purtujen hampaittensa välistä ja koetti itsepäisesti jatkaa, mutta sitten pimeys nielaisi hänet. Hän tunsi kaatuvansa ja sitten ei mitään.

[Deleted]

Tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että Urania ja Taihin lähtivät Margon kanssa ulos sellistä tarkoituksena saattaa vanki vapauteen. Urania ei pitänyt tilanteesta, lähinnä siksi, että Taihin oli suuressa vaarassa päästä hengestään. Tai oikeastaan he kaikki olivat, jos joku äksy vartija sattuisi osumaan heidän tielleen ja kyseenalaistamaan vangin siirtäminen.
Kaikki kuitenkin sujui hyvin. He kulkivat synkkiä ja kalseita käytäviä pitkin kohti sivuporttia, jonka kautta Taihin pääsisi sujuvasti luikahtamaan pakoon. Pian kaikki olisi hyvin ja Uraniakin saattaisi lakata huolehtimasta hieman vähemmän. Haltia seurasi sivusilmällään Taihinia, toinen vaikutti jotenkin hermostuneelta, mikä oli kyllä ihan ymmärrettävää.

Sitten Taihin alkoi yllättäen kompuroida. "Taihin!" Urania yritti tukea potilastaan ja Margokin kiirehti avuksi ja onnistuikin estämään toista kaatumasta maahan. "Taihin", parantaja toisti nimen uudellen, mutta toinen pysyi tiedottomana.
"Viedään hänet minun huoneeseeni. Hänet täytyy tutkia paremmin." Margo nyökkäsi ja nosti kissapojan syliinsä. He suuntasivat kohti Uranian huoneistoa, jossa sijaitsi hänen vastaanottotilansakin.
Heidän päästyään Uranian huoneistoon parantaja neuvoi vartijaa laskemaan Taihinin vuoteelle.
"Jäisitkö odottamaan tänne?" Urania pyysi samalla, kun tutkiskeli suurta hyllyllistä täynnä yrttejä ja muita kasveja. Taihinin pyörtymisen syynä saattaisi toki olla vain ravinnonpuute, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen.

//Jos ei käy tuo Taihinin tuominen Uranian huoneistoon niin sano, niin muuttelen //

[RavenGuardian]

((Nope se on okei näin ^_^ ))

Pimeyteen Taihin ei kuullut Uraniaa tai Margoa eikä tiedostanut heidän tarttuneen häneen tai kantaneet häntä minnekään. Hän vain kellui kaikessa tyhjyydessä kunnes hitaasti alkoi kuulla jonkinlaista hiljasta kolinaa tai kiljahduksia. Ehkä puhettakin. Ensin hän ei edes halunnut reagoida siihen vaan palata takaisin tyhjyyteen, mutta äänet voimistuivat siltikin. Kissapoika tuli tietoiseksi asioista, mutta ei ollut varma mitä oli tapahtunut. Itse asiassa hän ei pystynyt tavoittamaan oikeastaan juuri mitään ajasta sen jälkeen kun oli hävinnyt tappelunsa vartijoita vastaan. Hän koetti haroa muistiaan, mutta sai koottua vain säälittäviä palasia... välähdyksiä sieltä täältä. Ei kokonaista kuvaa. Hän kuitenkin oli aika varma, ettei tilanne ollut enää siinä tappelussa. Joten missä hän mahtoi olla ja oliko siitä ehkä kulunut päiviä vai tunteja. Kuollut hän ei ainakaan ollut... Ainakin hän oli melko varma siitä.

Äänet häiritsivät häntä taas joten hän viimein avasi meripihkan väriset kissansilmänsä. Hän muisteli karun harmaita kiviseiniä kirjoituksineen. No täällä ei ollut sellaista. Hän muisteli kovaa kylmää lattiaa, mutta täällä hän makasi varsin pehmeällä patjalla eikä täällä ollut kylmä. Hän käänsi päätään ja huomasi yhden pitkän, mutta nuoren haltiamiehen. Arvannettekin vartija. Mutta täällä oli myös hieman lyhyempi - vaikka siltikin Taihinia pidempi -haltianainen joka kävi läpi hyllyjä. Kissapoika saattoi haistaa monien yrttien hajun tässä huoneessa missä he olivat. Tämän täytyi kaiken järjen mukaan olla parantajan huoneisto... Tai sitten myrkkyjen valmistajan paja, missä taas ei ollut mitään järkeä.

Taihin ei tiennyt miksi oli siellä. Hänellä oli sellainen muisti kuva, että oli jotenkin yrittänyt päästä vapaaksi. Tämä ei ollut vapaus. Huoneessa oleva vartija palauttaisi hänet selliin kun parantaja olisi tehnyt tehtävänsä tai ehkä ei selliin vaan jonnekin hullujen sijoituspaikkaan. Kissapoika oli nopeasti noussut jaloilleen sängyn viereen epäluuloinen ilme silmissään joissa ei myöskään näkynyt mitään merkkiä siitä, että hän olisi tunnistanut Uraniaa tai Margoa. Hänen korvansa olivat luimussa ja hän nykäisi kahleita jotka olivat yhä hänen ranteidensa ympärillä. Hän ei tiennyt joutuisiko tappelemaan vai ei. Kivuntykytys kyljessä koetti kuitenkin muistuttaa häntä jostain.

[Deleted]

Tilanne oli jo alkanut näyttää hyvältä, mutta Taihinin mennessä tajuttomaksi ongelmia oli syntynyt aivan uuteen tahtiin. Urania ei tiennyt, mistä oli kyse. Johtuiko tämä vain uupumuksesta ja mahdollisesta ravinnonpuutteesta vai oliko kyseessä ehkä jokin ongelma, joka liittyi aiemmin nähtyihin harhakuviin.
Oli kyseessä mikä tahansa, Uranian oli täytynyt tuoda potilas omaan huoneistoonsa, hyvinkin kauas vankityrmistä.
Parantaja keräili parhaillaan hyllyistä erilaista valikoimaa yrttejä. Välillä hän nuuhki purkkeja ja siristeli nähdäkseen etikettejä. Osa teksteistä oli jo melkein haalistunut, ne pitäisi varmaankin uusia pian. Hän valmistaisi Taihinille syötävää, lihakeitto, jossa olisi vahvistavia yrttejä. Niiden avulla toisen kunto kohenisi ja haavan paraneminenkin nopeutuisi, kun keho saisi lisää voimaa.

Urania valmisteli ruuanlaittoaan, kun Margo henkäisi. Parantaja kääntyi huomatakseen, että Taihin oli noussut jalkeille. Haltian kasvoille nousi varovainen hymy. Ehkä kyseessä ei ollutkaan mitään vakavaa.
"Kuinka voit Taihin? Huimaako sinua vielä? Istu alas ja lepää, minä teen sinulle ruokaa", Urania sanoi. Hän otti hyllystä kupin ja kaatoi siihen vettä.
"Juohan. Se saattaa helpottaa oloasi hieman näin alkuun." Taihin näytti jotenkin omistuiselta, kuin hieman poissaolevalta ja epäluuloiseltakin, mutta ehkäpä se johtui pelkästään äskeisestä pyörtymisestä.

[RavenGuardian]

He olivat huomanneet hänen heränneen. Ensin vartija ja sitten parantaja. No Kirjailija ei ollut liikkunut kovin huomaamattomasti ja sitä paitsi vartija oli tuijottanut häntä herkeämättä. Varmastikin juuri odottanut tätä. Ehkä tämä aikoisi käydä nyt hänen kimppuunsa kun hän oli uhkaavasti jaloillaan. Taihin odotti sitä korvat luimussa vartalo hieman kyyryssä pitäen meripihkan väriset silmänsä tiukasti miehessä. Kun tämä liikahti, murina nousi kissapojan kurkusta. Mies kuitenkin nosti kätensä rauhoittelevasti pystyyn ja vilkaisi hieman parantajan suuntaan. Taihin kuitenkin pysyi varuillaan. Hän ei vilkaissut parantajaa vaikka hänen korvansa hieman liikahtivatkin tämän suuntaan. Hän ja vartija tuijottivat toisiaan molemmat jännittyneinä ja varuillaan. Kumpikin ilmeisesti arvioiden mahdollisuuksia.

Taihin vilkaisi ovea jonka edessä vartija seisoi. Jos hän haluaisi paeta sitä kautta hänen täytyisi ensin hyökätä miehen kimppuun. Hän kuitenkin tiesi olevansa heikossa asemassa juuri nyt. Liian uupunut tappelusta ja tyrmissä vietetystä ajasta loukkaantuneena, nälkäisenä ja janoisena. Vartija oli voimissaan. Taihin kuitenkin oli yhä sisukas. Hänellä oli yhä terävät kyntensä ja hampaansa vaikka kahleissa olikin. Sitten parantaja rikkoi heidän tuijotus kilpailunsa
Kissapoika käänsi väkisinkin katseensa naiseen kun tämä sanoi hänen nimensä. He siis olivat esittäytyneet toisilleen vaikka Taihin ei sitä millään saanut mielensä. Aivan turhaa yrittää muistella, mutta hän yritti katsellen epäluuloisesti parantajaa. Kaiken epäluulonsa alla hänen katseensa kuitenkin näytti eksyneeltä. Joltakin sellaiselta joka ei ollenkaan tiennyt mikä tilanne oli. Se olisi voinut ajaa hänen kauhun partaalle, mutta hän oli kuta kuinkin jo tottunut siihen. Ainakin sen verran kuin siihen pystyi tottumaan. Olihan se aina pieni järkytys. Hän myös parhaansa mukaan koetti sopeutua siihen tosiasiaan, että vaihteli persoonallisuuttakin. Kaikki muu vielä meni, mutta ei se kun hän heräsi tajuamaan istuvansa kädet veressä viattoman lapsen ruumiin äärellä verenmaku suussaan. Se oli suurempi järkytys, mutta hänen petonsa ilmeisesti rakasti tappamista... tai jos ei rakastanut niin ainakin eli siinä uskossa, että kaikki olivat sen vihollisia.

Kysymykset olivat menneet ohi, mutta parantaja oli maininnut ruuan. Taihinin toinen kissankorvista oli noussut hieman pystympään. Hän ei voinut sille mitään, että oli nälkäinen, mutta voisiko hän luottaa tähän naiseen. Meripihka silmät vilkaisivat jälleen vartijaa. Tuohon hän ei ainakaan luottaisi eikä hän pitänyt tämän läsnä olosta. Niinpä Taihin pysyi jäykästi jaloillaan, mutta kun parantaja tarjosi hänelle kupin jossa oli vettä, hän otti sen nopeasti vastaan kuin peläten että tämä ehkä vain kiusaisikin kirjailijaa ja kaataisi sen maahan. Hän joi kupin nopeasti myös tyhjäksi ollen helpottunut siitä, että sai pitkästä aikaa jotain nestettä. Se suorastaan maistui kuin hienoin juoma hänelle nyt.

Sitten Kirjailija epäröi. "Mitä tapahtui? Miksi me olemme täällä?" Hän kysyi sitten varuillaan. Hän tiesi kyllä pyörtyneensä, mutta oikeastaan hän toivoi että saisi jotenkin tietää mikä tilanne ylipäätään oli kuitenkaan paljastamatta sitä, että oli täysin sekaisin siitä. "Mitä te aiotte nyt tehdä minulle?" Kissankorvat painuivat taas luimuun ja kissansilmät vilkaisivat jälleen vartijaa.

[Deleted]

Taihin oli hereillä, mutta näytti varsin varautuneelta ja hermostuneelta. Urania toivoi, ettei vartijan ja Taihinin välille puhkeaisi minkäänlaista tappeluntapaista, koska hänen potilaansa oli heikko. Vaikka Margo olikin suostunut auttamaan häntä, se ei suinkaan tarkoittanut sitä, etteikö haltiamies olisi ollut valmis pistämään Taihinia kuriin tarpeen vaatiessa.
Niinpä parantaja yritti saada molempien huomion muualle ja mainitsi ruuan ja juotavan tarjoten vesikuppia Taihinille, joka ottikin sen vastaan.

Urania siirsi vesikannun vuoteen vieressä olevalle pöydälle, jotta Taihin voisi halutessaan ottaa lisää juotavaa. Tuolla kun olisi varmasti jano. Hän siirtyi hämmentelemään keittokattilaa samalla, kun vasta herännyt esitti kysymyksiä. "Sinä pyörryit, kun olimme menossa ulos", Urania sanoi kääntäen katseensa hetkeksi kissapojan puoleen. "Se johtuu todennäköisesti uupumuksesta ja stressistä. Sinun pitäisi tulla kuntoon pienellä levolla ja ravinnolla." Hän maisteli hieman keittoa ja ripotteli lisää yrttejä kattilaan. Pian olisi valmista. "Luulisin, että kun olet levännyt, viemme sinut takaisin alas", Urania sanoi katsoen Margoa hieman kysyvästi. Mies nyökkäsi. "Ja luultavasti pääset pois, jos kaikki sujuu hyvin." Urania ei uskaltanut luvata, että Taihin vapautuisi. Kissapojan katoaminen saattaisi herättää hieman liikaa huomiota, eivätkä he voisi ottaa riskiä. Mutta saattoihan se olla, että toinen pääsisikin pois.
"Otahan keittoa." Urania ojensi täytetyn keittokulhon Taihinille ja antoi tuolle vielä palan leipääkin lisukkeeksi. "Otatko sinäkin?" hän kysyi katsoen Margoon, joka kohautti olkiaan. Kello oli reilusti yli lounasajan, joten miksipä ei. Margo sai oman kulhonsa ja alkoi vaitonaisena syömään pitäen kuitenkin katseensa Taihinissa.

//Pahoittelut kestosta //

[RavenGuardian]

((Eipä mitään. Olihan itsekin poissa tuolla Hollannissa joten... joo))

Luulisin? Taihin ei pitänyt tuosta sanasta koska toinen puoli oli, että hänet vain vietäisiin takaisin häkkiinsä. Hän tahtoi pois sieltä. Takaisin vapauteen. Takaisin sinne jonnekin josta oli tullutkin. Taas pakoon maailmaa. Hän oli muistavinaan, että saattoi omistaa pienen mökin tapaisen jossain korvessa, mutta ei osannut sanoa missä siellä se sijaitsi. Kaupungissa se ei ollut. Sen kissapoika ainakin osasi sanoa. Hän vihasi kaupunkeja eikä liioin pitänyt kylistäkään... Tai ehkä osa hänestä piti, Se jokin toinen persoona, joka sai hänet aina joskus suuntaamaan kulkunsa kohti asutettuja alueita. Sitä persoonaa ei tainnut paljoa vaivata se asia, että hän oli mikä oli. Varmastikin ainoa laatuaan ellei joku muu hullu ollut tehnyt kokeita muilla uhreilla.

Tavallaan Taihin tiesi hakeutuvansa kyliin ja kaupunkeihin ihan vain tarinoiden takia. Kirjojen ja suullisten tarinoiden. Ja pitihän hänet itse tulla joskus kauppaamaan omia kirjojaan ja maalauksiaan. Mutta monesti hän vain havahtui huomaamaan että oli ilman syytä harhaillut johonkin näistä asutuista paikoista. Niin kuin hän oli todennäköisesti tehnyt juuri nytkin kun oli päätynyt tappelemaan vartijoiden kanssa. Mitä ihmettä hän sitten olikaan ajatellut? Joskus oli niin hirveän hankalaa edes löytää se punainen lanka omista ajatuksistaan. Ja nytkin hänen ajatuksensa olivat suurin piirtein pelkkää sotkua. Hän ei vieläkään tiennyt mitä oikeastaan oli tapahtunut tyrmissä, mutta täältä hän kuitenkin halusi pois ja mahdollisimman pian.

Meripihka silmät mulkoilivat yhä tuota vartijaa, mutta sitten hitaasti kissapoika lähti taas liikkeelle. Hän pysyi varuillaan, mutta viimeinen irrotti katseensa haltiamiehestä. Parantajaa hän ei enää vilkaisutkaan. Antoi tämän vain hääriä ruuanlaiton parissa. Kirjailija hiipi lähelle ikkunaa ja nykäisi verhoista nähdäkseen ulos. No oli sieltä paremmat näkymät kuin tyrmän ikkunasta. Tosin Taihin ei ollut edes yrittänyt yltää siihen pieneen kalteri-ikkunaan katon rajassa. Hän tiesi olevansa liian lyhyt.

Kissankorvat värähtivät kun hän kuuli parantajan liikahtavan kohti. Hän pyörähti nopeasti ympäri painaen korvansa jälleen luimuun ja jokainen lihas hänen kehossaan jännittyi. Silloin myös se ovella seisonut vartijakin valpastui taas. No he ainakin luottivat toisiinsa yhtä vähän. Kumpikin odotti toisen hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä ja hetken he molemmat seisoivat taas paikoillaan jännityksen suorastaan sähistessä ympärillä, mutta sitten kumpikin käänsi hitaasti katseensa. Taihin katsoi kulhoon ja leipäpalaan mitä Urania tarjosi hänelle. Hän haisteli epävarmana siitä nousevaa höyryä ja tunsi kuinka nälkä kurni hänen sisällään. Kauanko siitä oikeastaan oli kun hän oli viimeksi jotain syönyt? Hän halusi suorastaan hyökätä välittömästi ruuan kimppuun, mutta pysyi varuillaan, lähestyi kulhoa parantajan kädessä kuin olisikin ollut epäluuloinen eläin. Hän ei tullut kovin lähelle, mutta tarpeeksi lähelle yltääkseen nappaamaan kulhon ojennetuilla käsillään. Hänen terävät kyntensä lähes raapaisivat parantajan kättä.

Taihin ei alkanut heti syömään kulhon saatuaan. Hän vain kyyristyi nurkkaan haistelemaan keittoa epäluuloisena nälästä huolimatta ja odotti, että toiset maistaisivat ensin omaansa. Kun hän oli varma, että ruoka oli turvallista syödä, hän suorastaan ahmi sen leipäpalan kanssa.

[Deleted]

Uraniakaan ei pitänyt siitä, että joutui antamaan epävarmaa tietoa Taihinille. Hän olisi mielellään vannonut toisella käsi sydämellä, että tuo pääsisi pois heti, kun vain tuntisi olonsa paremmaksi, mutta hän ei voinut tehdä sitä. Oli olemassa liian paljon riskejä ja muuttujia, jotka vaikuttivat asiaan. Jopa Urania tajusi sen, vaikka hän ei pitänytkään itseään kaikkein fiksuimpana haltiana.
Hän tekisi kuitenkin parhaansa sen eteen, että Taihin virkistyisi ja saisi voimansa takaisin. Silloin tuo ainakin pärjäisi tyrmässä päivän tai parikin, jos tarve vaatisi, mitä Urania ei tietenkään toivonut.
Taihin oli edellen hyvin epäluuloinen ja vaikutti miltei aggressiiviselta, kun parantaja oli tarjoamassa keittoa. Haltia kuitenkin pyrki parhaansa mukaan pysymään rauhallisena, vaikka pieni hermostuneisuus sykähtikin sydämessä luimistuineiden korvien ja jännittyneen olemuksen vuoksi. Margokin tuntui olevan taisteluvalmiudessa. Hän ojensi kulhoa lähemmäs Taihinia, kun tuo lähestyi. Ota vain, ei ole mitään syytä olla huolissaan. Niin Urania tahtoi olemuksellaan toiselle viestiä, mutta ei ollut varma onnistumisestaan.

Margon ja Taihinin syödessä Urania keräili yrttejä pöydälle ja jauhoi ne hyvin hienoksi kulhossa, johon kaadettiin myös hyvin kirkasta ja makean tuoksuista nestettä ja tahmeaa, hunajamaista ainetta, joka kuitenkin haisi hieman kitkerältä. Tahnan joukkoon tiputettiin myös kuivattua kehäkukkaa. Lopuksi hän sekoitti tahnaa kolme kierrosta myötäpäivään, kaksi vastapäivään ja hyräili hiljaa haltiakielellä laulua, jonka hänen mestarinsa oli aikoinaan opettanut. Se oli rukous parantajajumalille, jotta nuo auttaisivat kärsivää.
"Jos olette vielä nälkäisiä, ottakaa toki lisää", Urania sanoi siirtyessään etsimään kaapista tyhjää purkkia, johon voisi kulhon sisällön laittaa. "Saatte syödä niin paljon kuin haluatte." Urania puhui molemmille, mutta tarkoitti lähinnä Taihinia, sillä Margo tuskin söisi kovinkaan paljon. Tuo olikin jo tuomassa tyhjää kulhoaan pois merkkinä siitä, ettei ottaisi enempää.

"Taisin mainita sinulle jossain vaiheessa tästä", Urania sanoi Taihinille näyttäen tahnapurkkia. "Sen pitäisi hoitaa haavaasi ja estää sitä tulehtumasta. Käytin miltei samanlaista aiemmin ja sen pitäisi tehota, mutta sinun olisi hyvä käyttää tätä ihan vain varmuuden vuoksi." Ei hän tietenkään voisi pakottaa Taihinia ottamaan sitä vastaan, mutta parantaja oli varma, että tahna olisi hyödyksi sitten, kun toinen pääsisi vapauteen. Parantajia kun ei ollut aivan joka nurkalla muutenkaan ja Taihin vaikutti henkilöltä, joka ei mielellään pyytänyt apua vierailta.

[RavenGuardian]

Taihin ei ollut istunut mihinkään syömään. Hän oli palannut ikkunan luokse ja syönyt siellä seisten nopeasti sen mitä kupissa oli. Parantaja kertoi, että hän voisi ottaa lisääkin ruokaa. Hänen vatsansa olisi tahtonutkin eikä hän sitä paitsi tiennyt milloin seuraava kerta tulisi kun hän saisi ruokaa. Toivon mukaan hänen olisi itse mahdollista päättää se milloin söisi. Jos hän päätyisi takaisin tyrmiin, hän ei välttämättä saisi taaskaan mitään. Olivathan he pitäneet hänet siellä jo muutaman päivän ilman pelkän vesitilkan varassa. Ei ihme, että hän oli alkanut heikkenemään. Tietysti ne olivat odottaneet, että hän vain kuolisi itsestään pois.

Kirjailija hieman hätkähti tajutessaan, että alkoi taas muistamaan asioita. Joku oli kutsunut tuon parantajan paikalle. Varmaan rikkonut määräyksiä. Taihin murisi hiljaa ajatuksellle. Miksi? Mitä hänestä haluttiin. Kukaan ei tehnyt mitään ilman taka-ajatuksia. Ei tässä maailmassa ollut ketään sellaista. Tämän kaiken täytyi olla ansa, mutta oliko Taihin ehkä onnistunut livahtamaan siitä ansasta uhattuaan parantajaa. Hän hän ei ollut enää tyrmissä. Mutta ei hän ollut siltikään vielä vapaa. Kirjailija nykäisi käsiään joita yhdisti yhä kahleiden ketju.

Taihinin ollessa vielä mietteissään, parantaja tuli tarjoamaan hänelle purkkia jotain salvaa. Kissapoika katsoi siihen epävarmasti pidelle yhä kulhoa käsissään. Juuri kun hän päätti ottaa purkin vastaan hänen kissankorvansa kuulivat vaimean kuiskauksen jonka vartija osoitti parnatajalle: "Ehkä olisi viisasta vain palauttaa hänet takaisin... minä ylitän valtuuteni..." Vartija ei tainnut tietää kuinka tarkat kissankorvat oikeastaan olivat. Taihin pudotti välittömästi kulhon käsistään ja oli silmänräpäyksessä hyökännyt nuoren miehen kimppuun joka yllättyi niin paljon tästä varoittamatta tapahtuvasta syöksähdyksestä, että kaatui. Taihin jäi miehen päälle muristen korvat luimussa ja uhaten iskeä kyntensä tämän kurkkuun.

[Deleted]

Taihinin ja Margon syödessä Urania valmisti salvaa potilaansa haavaa varten. Samalla hän yritti miettiä, kuinka he saisivat tilanteen sujumaan niin, että Taihin voisi päästä pois kenenkään huomaamatta. Haltia ei todellakaan halunnut, että toinen joutuisi uudelleen tyrmään. Se tuntui ikään kuin luottamuksen pettämiseltä. Hän oli luvannut, että Taihin pääsisi vapaaksi ja jos toinen joutuisi nyt tyrmään... Ajatus tuntui inhottavalta. Toistaiseksi kaikki oli kuitenkin sujunut hyvin, eikä minkäänlaista laajamittaista etsintää kadonneesta vangista tuntunut olevan käynnissä. Ehkä kukaan ei huomaisi yhden vangin katoamista. Urania tiesi, että selleihin tuotiin ja niistä vietiin vankeja melko säännölisesti, kuka nyt yhtä satunnaista vankia muistaisi.

Margo tuntui tulleen toisiin aatoksiin Taihinin hoidon ja vapautuksen suhteen, sillä tuo ehdotti sitä, että he palauttaisivat toisen tyrmiin. Ennen kuin Urania ehti sanoa mitään tai edes kunnolla ajatella vastausta, Taihin oli hyökännyt vartijan kimppuun ja kaatanut tuon maahan.
"Taihin!" Urania huudahti ja kiirehti tappelevan kaksikon luokse. Margo yritti saada Taihinin pois päältään. "Älä Taihin, hän ei tarkoittanut sitä. Rauhoitutaan kaikki ja puhutaan. Me keksimme kyllä jotain, minkä avulla selviät", Urania sanoi tarttuen Taihia hartioista rauhoittaakseen tai tarvittaessa kiskoakseen tuon irti vartijasta. Tai ainakin yrittääkseen, koska hän ei ollut mitenkään erityisen vahva.
"Tämä tappelu vain pahentaa tilannetta. Rauhoittuisit Taihin, minä lupaan, ettet sinä joudu jäämään tyrmiin." Se oli suuri lupaus ja erittäin riskialtis, mutta ei hän voinut muutakaan. Ei hän voisi mitenkään antaa Taihinin joutua takaisin tyrmään, kenenkään ei kuuluisi olla siellä.

[RavenGuardian]

Meripihka silmien pupillit supistuivat täysin viiruiksi kun silmät avaituivat apposen auki. Kissankorvat olivat luimussa ja teräväkyntinen käsi valmiina iskuun. Hän ei näyttänyt siltä että aikoisi kuunnella järkipuhetta. Itseasiassa näytti enemmänkin siltä kuin peto olisi ottanut hänet hallintaan. Pyyhkinyt kaiken järjellisesti ajattelevan pois hänestä. Ainoa asia mitä hän pystyi ajattelemaan oli, että hän ei menisi takaisin tyrmiin. Hän tunsi olonsa uhatuksi ja tahtoi puolustautua.

Ehkö silti jokin järjellinen tavoitti hänet sillä hän oli pysäyttänyt iskunsa vaikka hänen pedonhampaansa olivat esillä ja kurkusta kuului vihainen murina ja ärinä. Peto ei kuitenkaan erottanut mitä hänelle puhuttiin. Tunsi kyllä kosketuksen hartioissaan mikä sai hänen lihaksensa jännittymään enemmän ja murinan yltymään. Kun otetta ei irroittetu, Taihin käännähti äkkiä iskeäkseen kynsillään tuota häiriötekijää, silloin vartija sai potkaistua häntä suoraan haavoittuneeseen kylkeen. Ulvahtaen kirjailija kierrähti sivuun ja käpertyi kyljelleen. Nuori vartija oli nopeasti jaloillaan hänen ja parantajan välissä.

"Varokaa, Urania. Se on vaarallinen." Taihin kuuli miehen varoittavan. Kirjailija ei kuitenkaan noussut ylös, mutta tavoitteli käsillään taskussaan olevan kirjasta.