|
Post by Deleted on Jan 19, 2015 21:40:35 GMT 3
Tilanne oli muuttunut todella huonoksi todella nopeasti ja Urania tunsi itsensä hieman avuttomaksi. Hänellä ei ollut voimaa tai lihaksia lähteä erottamaan tappelijoita toisistaan. Hän ei myöskään halunnut Taihinille mitään pahaa, mutta tätä menoa jotain kyllä sattuisi. Hän yritti puhua Taihinille, mutta tuo ei joko kuullut tai halunnut kuulla. Oli aika selvää, että Taihin voisi repiä vartialta kurkun auki millä hetkellä hyvänsä, jos mitään ei tehtäisi sen estämiseksi.
Urania yrittikin ravistella Taihinia ja kiinnittämään tuon huomion johonkin muuhun kuin raivoonsa Margoa kohtaan. Se tuntuikin onnistuvan, mutta nyt Urania oli vaarassa saada kynsistä. Parantaja kavahti taaksepäin valmistautue samalla iskuun. Sen sijaan kuului kuitenkin vain ulvahdus, kun kissapoika kierähti kauemmas. Urania huomasi käsiensä vapisevan hieman ja sydänkin hakkasi aika lujaa. Hän oli tainnut aivan tosissaan pelästyä tätä tilannetta. Vaikka hänelle parantajana sattui kaikenlaista ja aggressiivisiakin potilaita oli, tällaisia uhkaavia tilanteita oli harvoin eikä niihin osannut juurikaan valmistautua millään tavalla. Kaikki tapahtui niin nopeasti.
"Kiitos, Margo, mutta minä pärjään kyllä", parantaja sanoi hengittäen syvään rauhoittaakseen itseään. Vartija katsoi epäuskoisena parantajaa, joka nousi seisomaan kuin mitään ihmeellistä ei olisikaan tapahtunut. Hän meni Taihinin luokse polvistuen tuon viereen, pitäen kuitenkin kohteliaan välimatkan. "Oletko kunnossa? Sattuuko sinua?" parantaja kysyi. Hän oli varma siitä, ettei Taihin enää olisi yhtä aggressiivinen kuin äsken ja että he voisivat keskustella rauhassa. Ainakin sitä hän toivoi, sillä siitäkin huolimatta, että Urania oli varsin tyynen ja rauhallisen oloinen, pinnan alla kyti pieni huoli. Taihin oli arvaamaton, eikä parantaja pitänyt siitä.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 20, 2015 0:36:46 GMT 3
Taihin ei yrittänytkään nousta, mutta puolustautua hän halusi. Hänen haavaansa suorastaan poltti iskun jäljiltä kun vartija oli potkaisuut hänet pois. Hän ei ollut enää ihan petonsa vallassa, mutta ei täysin poissakaan siitä. Ei hän kai koskaan oikeastaan ollut. Hän ei luottanut siihen, että nämä kaksi hyvää hyvyyttään päästäisivät hänet menemään. ja nämä saattoivat muuttaa mieltään niin kuin vartija oli tehnyt. Hän ei voisi luottaa heihin.
Hitaasti hänen kapeat taitelijan sormensa löysivät kirjasen reunat ja koskettivat sitä. Oikeastaan hän ei olisi tarvinnut tehdä niin, mutta koska ei ollut varma siitä oliko kyky nyt hänen hallinnassaan vai ei, hänen täytyi varmistua siihen. Parantaja kyseli jotain siitä oliko hän kunnossa, tuli lähelle. Silloin Taihin keskittyi kutsumaan piirroksensa esiin. Se ilmestyi hänen viereensä suurena koirana jonka puolipäätä oli murskana. Luita törrötti esiin sieltä täältä ja koiralla oli päässään terävät sarvet ja yli suuret hampaat. Tuo otus jäi murisemaan heidän väliinsä uhkaavasti saaden huoneessa olevan vartijan taas jännityneeksi. Parantajaan temppu ei ehkä tehoaisi, mutta varoittaisi tätä ehkä pysymään etäämmällä.
Hitaasti kissapoika sai polvensa alleen aj hivuttautui siitä istumaan. Kylkeä vihlaisi, mutta hän kieltäytyi näyttämästä sitä. Meripihkasilmät aukesivat taas, mutta pupillit eivät enää olleet viiruina. Niiden ilme oli kuitenkin varoittava. Taihin kokosi hetken voimiaan ennen kuin nousi takaisin jaloilleen. "Päästä minut pois täältä." Hän sanoi hiljaa ja nykäisi taas kahleitaan.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 27, 2015 21:39:00 GMT 3
Uranian olisi tehnyt mieli käskeä Margo ulos koko huoneesta, mutta ei kuitenkaan kyennyt tekemään niin. Hänellä kun ei olisi suurtakaan kykyä puolustautua, jos Taihin jostain syystä kävisi kimppuun. Tilanne tuntui kuitenkin rauhoittuineen Taihinin saatua potkun kylkeensä. Sellainen isku saisi varmasti kenet tahansa järkiinsä. Nyt haltia oli kuitenkin huolissaan potilaansa kunnosta. Oliko tuohon sattunut? oliko haava kenties auennut uudelleen? Miten Taihin voi ylipäänsä? Hän kyseli hieman, mutta ei saanut vastauksia. Sen sijaan huoneeseen ilmestyi jälleen yksi Taihinin illuusioista. Urania oli sellaisen nähnyt, mutta Margo säikähti ja otti muutaman askeleen lähemmäs valmiina puolustamaan parantajaa, joka oli myöskin hätkähtänyt hieman olennon yllättävästä ilmestymisestä.
Hän nousi seisomaan ja perääntyi hivenen taaemmas, sillä ei tahtonut sillä hetkellä ahdistaa Taihinia, sillä ei tiennyt, mihin nuo kammottavan näköiset otukset pystyivät. Urania ei välittänyt ottaa selvää siitä, pystyivätkö ne oikeasti satuttamaan. Urania katsahti Margoon. "Ajattelin, että menisimme takaisin tyrmiin ja jos siellä ei ole muita vartijoita niin toistaisimme vain sen mitä tapahtui aiemmin. Eli Taihin uhkaisi minua päästäkseen pois. Jos joku huomioi sen tarkemmin Taihinin katoamisen, voit sanoa, että hän uhkasi minua, etkä halunnut ottaa riskiä", Urania sanoi. "Mutta jos siellä sattuu olemaan vartijoita, joudut varmaan odottamaan huomiseen, jos Margo ei sitten tahdo päästä sinua pois yön aikana." Yö olisi itse asiassa ihanteellinen pakoon lähdölle. Vähemmän vartijoita paikalla, pimeää ja Taihinin kaltainen ketterän oloinen liikkuja sulautuisi varmasti hyvin varjoihin.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 30, 2015 22:49:11 GMT 3
Demoninen koira eläin ei ollut kaunis näky revittyine nahkoineen ja valkoisine silmineen. Se väläytteli vihaisesti muristen erittäin teräviä hampaitaan ja liikehti kui aikoisi hyökätä minä hetkenä vain. Taihin toivoi sen pitävän vartijan poissa, mutta nuori vartija näytti enemmänkin aikovan puolustaa parantajaa kuin paeta. Jos hän tosiaan hyökkäisi koiran kimppuun, hän saisi huomata sen olevan pelkää harhaa. Kissapoika ei vieläkään voinut muuttaa piirroksiaan täysin todellisiksi vaikka kyllä monesti kovin halusikin. Oli niistä hyötyä näinkin pelotteena ja taitelija yleensä piirtelikin juuri tämän koiran kaltaisia demonisia olentoja. Harvimmin hän piirsi mitään iloisempaa. Hänen teoksensa olivat lähes aina sykkiä tai jollain tapaa mystisiä. Kyllä hän osasis piirtää muutakin, mutta ei vain halunnut. Hän yleensä aina pisti tunteensa paperille eikä hänen tunteensa juuri koskaan olleet valoisia.
Taihin seisoi elukkansa turvaamana, sen takana, niin että koira erotti hänet vartijasta ja Uraniasta. Valitettavasti myös ovi oli juuri huoneen toisessa päässä. Hän ei voisi livahtaa siitä karkuun. Taihinin puolella oli vain ikkuna, mutta hän ei uskonut voivansa hajottaa sitä nopeasti ja paeta. Niinpä hän vain seisoi paikoillaan hieman kyyryssä, silmät vihaisesti tuijottaen tuota kaksikkoa.
Kissapoika päästi sähähtävän äänen paljasten omat eläinmäiset hampaansa, kun tyrmät mainittiin taas. Myös koira ärähti raivostuneena heidän välissään ja näytteli hampaitaan. "Minä en mene takaisin sinne. En luota teihin. Jos menemme sinne te vain suljette minut takaisin selliin." Hän sanoi. "Minä en aio pelata teidän peliänne!" Kädet nykäisivät taas kiukkuisesti kahleita. Taihinia harmitti niiden estävän häntä käyttämästä käsiään vapaasti. Hänen olisi hieman huonompi puolustautua vartijaa vastaan nyt kun tämä oli valppaana ja kirjailija yhä aseeton ja kahleissa. Taihin oli kuitenkin päättänyt taistella kaikin tavoin vastaan.
|
|
|
Post by Deleted on Feb 24, 2015 22:58:15 GMT 3
Tilanne oli erittäin hankala. Taihin oli vanki ja tuo ei olisi periaatteessa saanut edes poistua sellistään. Tuo oli kuitenkin ulkona, eikä nyt halunnut mennä takaisin, mistä Urania ei voinut lainkaan syyttää Taihinia. Tyrmät olivat masentavia paikkoja, ne haisivat epätoivolle, tuskalle ja toisinaan kuolemallekin. Urania joutui käymään tyrmissä melko säännöllisin väliajoin. Osalla paikan "vakioasukkaista"oli heikko terveydentila.
"Minä haluan ihan oikeasti auttaa sinua, mutta en tiedä mitään muuta ratkaisua, kuin mennä takaisin alas Taihin", Urania sanoi ja hänen äänensä oli hieman epätoivoinen. Hänen sydämeensä oikein sattui, sillä hän olisi halunnut auttaa niin kovasti, mutta ei tiennyt mitään ratkaisua. "Jollet sitten kiipeä ulos ikkunasta, mutta me olemme aika korkealla", Urania sanoi heilauttaen kättään pienehköä ikkunaa kohden. He olivat itseasiassa linnan syrjäisemmässä kolkassa ja seinillä oli jonkinverran jotain köynnöstä, mutta Urania olisi mieluummin mennyt tyrmään kuin ottanut sen riskin, että murskautuisi linnanpihaan pudotessaan neljännestä kerroksesta. Margo seurasi tilannetta sivusta selvästi kiusaantuneena. Ehkä nuori mies kamppaili itsensä ja omatuntonsa kanssa siitä, auttaisiko vai hoitaisiko velvollisuutensa vartijana. "Krhm. Minäkin tahtoisin auttaa, mutta tämä tilanne on hankala, kuten Urania sanoi. Ja meillä on aika vähän vaihtoehtoja muutenkin", Margo sanoi. Urania hymyili rohkaisevasti vartijalle. Hyvä. Oli hienoa huomata, että Margo toimi niinkuin parhaaksi katsoi.
"Entä, jos jäisit tänne? Minun luonani sinulla ei olisi hätää. Olet muutenkin loukkaantunut ja tahtoisin pitää silmällä tuota haavaasi. Voisimme samalla keksiä keinon, jolla saada sinut pois. Vankeja on ennenkin ollut täällä, jos he ovat olleet vakavasti loukkaantuneita." Urania ei ollut varma, oliko tämä ehdotus jo käyty läpi, mutta olihan se hyvä ainakin palauttaa mieliin, jos se vaikka kuulostaisikin paremmalta nyt.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Feb 26, 2015 4:20:02 GMT 3
Kissahybridin häntä heilahteli äkäisesti ilmassa. Kuinka monta kertaa hän olikaan kuullut, että joku halusi mukamas auttaa häntä. Ne valehtelijat. Toiset olivat menneet, toiset odottaneet maksua avustaan tai toiset koettaneet saada hänet jonnekin pois kaikkien silmistä. Taihin ei kyennyt luottamaan vaikka hän ehkä hieman epäröikin kuullessaan epätoivon parantajan äänessä. Hän pohti sitä hetken, mutta sanoi sitten sille taas jyrkän ei mielessään.
Kun Urania mainitsi ikkunan, kissapoika vilkaisi siihen taas. Koska oli osittain kissaeläin pystyisi kyllä kiipeämään alas siitä ja sitä paitsi hän kyllä mieluusti vaikka kuolisi kuin olisi vankina. Hän liikahtikin sitä kohti ja katsoi ulos meittien pitäisikö hänen yrittää. Hän olisi voinut, mutta ei oikein ollut siinä kunnossa. Haava kyljessä saattaisi revetä auki uudelleen ja se oli jo nyt heikentänyt häntä liikaa, niin kuin tyrmässä vietetty aika. Joten jos hän yrittäisi hän aika varmasti putoaisi ja murskaantuisi... tai ehkä pahempaa, vammaantuisi. Ikkuna oli siis poissa suunnitelmista toistaiseksi. Kissapojan pitäiis keksiä jotain muuta ja saada nämä kaksi suostumaan siihen. Jos hän luottikin hieman Uraniaan, niin tuohon vartijaan hän ei ainakaan luottanut sanoi se mitä hyvänsä. Taihinin kaikki kokemukset vartijoista olivat huonoja elleivät jopa hyvin huonoja.
Taihin kkäntyy takaisin katsomaan parantajaa ja vartijaa. Hänen petonsa seisoi yhä heidän välissään muristen matalasti kuin odottaen käskyä jota kirjailija ei sille voisi antaa.
"Jäisin tänne?" Taihin toisti silmät kaventuen viiruiksi. "Entä kun olisin parantanut? Taikain tyrmiin? Minä en pidä tästä paikasta. Minä en pidä noista vartijoista. En valtiaasta. Jos jään tänne minä koetan tappaa sen ja kaikki jotka tulevat tielleni." Hän uhkasi. Valtiaan hän halusi hengiltä. Toisinaan hän oli nähnyt unia tämän kurkun repimisestä auki ja veren juomisesta vielä sätkivästä ruumiista. Vartijat voisivat hyvin kuolla siinä mukana. He olivat puolensa valineet. Harmillisinta oli, ettei Taihin välttämättä pystyisi varomaan siviilejä. Kun hänen petonsa heräsi ei ollut mitään väliä kuka sen uhriksi joutui. Se halusi vain verta. Ei, tänne hän ei voisi jäädä. Kaupungeissa oli liikaa sellaista joka saattaisi tuodan sen esiin.
Taihin kyllä leikitteli hieman ajatuksella kuinka jäisi sinne parantajan luokse ja kuinka sitten hiipisi kissanhiljaa siihin tiloihin missä valtias olisi. Tätä vartioitiin, mutta Taihin oli enemmän kuin kokenut hiiviskelijä. Enemmän kuin kokenut tappaja myös. Ajatus nosti jo tuoreen lämpimän verenmaun hänen kielelleen joten hän nuolaisi huuliaan. Ei, hänen olisi luovuttava tästä ideasta. Ei hän henkensä puolesta pelännyt. Kissapoika oli jo kauan sitten jo oikeastaan haudannut itsensä. Oli kuitenkin olemassa muita syitä.
"Minä jään... mutta vain yön tuloon asti jasitten sinä päästät minut menevään tai minä revin sinun ja vartijasi kurkut auki." Hän uhkasi.
|
|