|
Post by RavenGuardian on Jan 8, 2015 1:59:05 GMT 3
Merkki teki taas ilmestymistempun albiino miehen sormiin vangiten Kynnen huomion pyöriessään sormien välistä kämmenelle. Nuorukainen automaattiesti nappasi sen omiin sormiinsa kun mies nakkasi sen hänelle. Tällä kertaa se oli luvallisesti hänen käsissään katsottavana, mutta Kynsi ei ollut varma mitä vanhempi mies halusi hänen näkevän. Hän käänteli sitä epävarmana ja vilkaisi sitten.
"Tämänkö pitäisi olla vastaus. Sinulla on valtiaan merkki vaikka sinä et kuulu hänen riveihinsä. Tämä on vaarallinen. Se vie valtiaan... "Kynsi sulki suunsa näyettäen keksineen jotain. "Tämä merkki ehkä vie sinut valtiaan luokse, mutta sinä haluat sitä koska silloin voisit ehkä surmata valtiaan. Sinä olet kapinallisten puolella." Kynsi hymähti.
Kynnen ilme synkkeni hieman kun mies varoitti häntä hinnasta jonka hän saattaisi joutua maksamaan valitsemansa mestarin opeista. Hän käänsi verenpunaiset silmänsä muualle jonnekin kaukaisuuteen ja hänen oikea kätensä nousi kaullalle. Mies puhui järkeä. Kynsi tavallaan oli tiennyt sen aiemmin, mutta lapsekkaasti kuvitellut että ehkä hinta ei tulisi olemaan pahempi kuin hän oli jo maksanut. "Minä maksoin jo... jotain killan takia." Hän sanoi. Se oli kyllä osittain ihan hänen omaa syytään, mutta myös killalla oli sen kanssa tekemistä. Paljonko hän joutuisi vielä maksamaan saadakseen sen mitä halusi.
Nuori varas piteli yhä merkkiä vasemassa kädessään, mutta siirsi sen sitten oikeaan. Merkki muistutti häntä siitä mitä toiset lapset olivat hänelle sanoneet kun olivat huomanneet miten paljon albiino lapsi oli pitänyt juuri tietynlaisista tarinoista. Kynsi katsoi merkkiä vielä hetken ja pyöritti sitä sormiensa välissä samoin kun mieskin oli tehnyt ja nakkasi sen sitten takaisin albiino miehelle näyttäen tyytyväiseltä. Kynsi oli nopea oppimaan asioita pelkällä katselemisella.
Nyt oli jo aivan pimeää. Kadut olivat lähe stäysin tyhjät. Punasilmät erottivat silti valoja joissain ikkunoissa ja majatalot olivat toki auki. Kynsi näki muutaman todennäköisesti juopuneen huojahtelevan kaduilla. Sitten hän havaitsi joukon vartijoita ja jännittyi hieman katsellessaan näiden marssia katua pitkin.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 8, 2015 16:37:03 GMT 3
Lukin ei tarvinnut vastata sanoin. Miehen rubiininpunaisissa silmissä välähti hetken verran ylpeys ja sellainen päättäväinen sielun palo, ettei sitä ollut syytä selittää. Eikä moisia edes suonut sanottavan ääneen. Oli parempi olla myöntämättä mitään.
"Minä en kuulu kapinallisiin, jos kapinallisilla tarkoitat järjestynyttä ryhmää. Jos taas tarkoitat ideologiaa, niin sitten kenties," salamurhaaja sanoi ja heitti valtiaan merkin kerran ilmaan, nappasi sen toisen nyrkkinsä sisään ja antoi sen ilmestyä pian esiin toisesta. Sen jälkeen kiekko heitettiin taas nuorukaiselle. Toistakoon tuonkin, kun kerran makuun pääsi.
"Minä en yritä tappaa valtiasta. En koskaan YRITTÄISI tappaa häntä", Lukki toisti hymyillen. Hän oletti nuorukaisen tietävän, mitä se tarkoitti. Paljon sen selvemmin ei voisi myöntämättä todeta albiinon osuneen oikeaan, eikä valtiaan salamurhaa tullut koskaan myöntää.
Keskustelun kääntyessä hintaan Lukki paki merkille, miten nuori hieraisi kaulaansa. Hupun kauluksen alta mahdollisia arpia oli mahdoton nähdä, edes Lukin tarkoin silmin. Niinpä mies odotti tovin, josko nuori vaikka jatkaisi. Kun ei jatkanut, hän heilautti kättään merkitsevästi kaulan suuntaan.
Keskustelu oli yllättävän vapautun6tta. Lukki tunsi olonsa lähestulkoon turvalliseksi, joka oli vieraiden keskuudessa ennenkuulumatonta. Nuori albiino olisi voinut olla harmiksi, mutta se oli päättänyt leikkiä nätisti. Ennenkuulumatonta varkaalta ja lähestulkoon ennenkuulumatonta haltialta. Monet Lukin tapaamista olivat ylpeitä. Usein vielä turhaan.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 8, 2015 19:47:34 GMT 3
Kissankynsi kohautti laihoja olkapäitään. "Miten vain." Hän tokaisi sitten. Punaisten silmien katse seurasi merkkiä joka katosi ja ilmestyi. Lapsenomaisen ihmetyksen lisäksi Kynsi kuitenkin pysyi tällä kertaa myös tarkkana. Hänellä oli kuitenkin tahtoa tietää ja kun mies heitti merkin hänelle taas hän ei kauaa epäröinyt kun toisti tempun. Sen jälkeen Kynsi paulautti taas merkin aikuiselle albiinolle.
Kynsi kallisti hieman päätään kuunnellessaan miehen vastausta, mutta sitten jonkinlainen tietäväinen hieman vino hymy ilmestyi hänen nuorille kasvoillaan. "Anteeksi virheellinen sana valinta. Et yrittäisi vaan tappaisit. Yrittäminen johtaa vain turhaan omaan kuolemaan." Kynsi totesi sitten. No miehen päämäärä tuli selväksi. Kynsi itse oli vielä sen verran nuori, että oli tavallaan avoin kaikelle ja kuitenkin aikuismainen päättäväisyys piti häntä puolueettomana. Hän kaipasi jotain joka ehkä veisi hänet suuntaan tai toiseen. Tai saattoihan se toki olla lapsen päättämättömyyttäkin, että hän oli puolueeton. Häneen ei juuri ollut vaikuttanut mitkään valtiaan päätökset. Ainakaan hän ei tiennyt jos niin oli. Varkaat olivat joka tapauksessa valtakunnan syöpä oli kuka vain hallitsijana. Ainakin niin toiset varkaat kertoivat.
Albiino mies oli huomannut hänen eleensä kun he puhuivat hinnan maksamisesta. Kynsi epäröi voisiko hän kertoa. Monet inhosivat ja pelkäsivät niitä olentoja mikä hänestä oli tullut. Kynsi tiesi ilman ohjettakin, että hänen tuli pitää asia salassa. Mutta hänestä tuntui juuri nyt silloin varsin tuttavalliselta tämän miehen kanssa vaikka ei vieläkään tiennyt tämän nimeä. Eipä sen puoleen mieskään tiennyt hänen nimeään. Ehkä Kynsi vain tahtoi jakaa asian jonkun muunkin kanssa kuin pitää sitä omana taakkaanaan, mutta hitaasti hän vei kätensä takaisin kaulalleen ja kiskaisi kaulusta alemmas kallisten samalla päätään. Mies näkisi jäljen nyt mikäli ei ollut liian pimeää. Nuoren vampyyrin oli mahdotonta sanoa milloin oli liian pimeää tavallisille silmille. Hän jäi odottamaan vastausta jännittyneenä.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 8, 2015 21:13:41 GMT 3
Lukki ei vastannut mitään nuorukaisen korjatessa sananvalintansa. Hän ei edelleenkään aikonut sanoa moisia suoraan. Riitti, että he kumpikin tiesivät.
Kun nuorukainen hetken epäröinnin jälkeen paljasti kaulansa, Lukki kurotti katsomaan vähän lähempää. Ensialkuun hän ei nähnyt mitään, mutta pian silmät erottivat pimeän läpi kaksi lähekkäin olevaa arpea. Ne muistuttivat käärmeen pistoa, mutta hampaiden väli oli selvästi isompi. Niinpä jäljelle jäi vain yksi ainoa selitys; nuorukainen oli vampyyri.
Lukki ei tiennyt vampyyreista valtavasti. Hän oli käynyt kauppaa muutaman sellaisen kanssa ja tiesi, että ne tarvitsivat juodakseen juuri tiettyä verta. Ilmeisesti omanlajisensa. Se pitäisi Lukin turvassa ainakin tältä nimenomaiselta yksilöltä. Toisaalta, hän oli melko varma, ettei olisi joutunut purruksi muutenkaan. Nuorukainen ei vaikuttanut sellaiselta, joka nautti osastaan niin, että mässäili sillä.
"No", Lukki totesi vetäytyessään taas omalle puolelleen. "Ainakin sinulla on vielä naama. Kaikessa muussa arpemme vastaavat varsin hyvin toisiaan. Kumpikin hankaloittaa syömistä ja sosiaalisia kontakteja, ja kumpikin on korrektia pitää piilossa, jos paikalla on muita ihmisiä", mies jatkoi. Kenties se oli hänen tapansa sanoa, etteivät arpi ja totuus olleet vaikuttamassa ainakaan hänen suhtautumiseensa. Hän oli kohdannut elämässään kaikenlaisia olentoja. Albiino vampyyrihaltia oli kuitenkin siinä väessä jo niin erikoinen ilmestys, että moisen kanssa tarjoutuneesta juttutuokiosta olisi ollut typerä kieltäytyä vain siksi, että tämä aina välillä tarvitsi elääkseen verta.
"Ja kumpikin meistä on maksanut oman itsensä siitä, mitä on tarvinnut", mies jatkoi ja veti esille tikarinsa. Hän tasapainotti valtiaan merkin tikarin pystysuoran terän päälle ja antoi sen sitten vieriä terää pitkin. Nopea terän käännös jätti kiekon lappeelleen tasapainottelemaan aseen kärjessä. "Toivottavasti se on ollut kannattavaa."
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 8, 2015 22:54:44 GMT 3
((Raven on menossa Yukiin postaaminen hieman hidastuu hetkeksi.))
Kynsi ei odottanut miehen suuntalta pelkoa, tämä ei vaikuttanut siltä että pelästyisi. Se mitä hän odotti oli inhoa tai jotain sen suuntaista, mutta albiino mies ei reagoinut kummallakaan tavalla vaan aivan rauhallisesti. Kynsi peitti jälleen pistijäljet näkyvistä ja käänsi katseensa noihin arven repimiin kasvoihin. Itseasiassa Kynsi tunsi itsesssä silloin oudolla tapaa huvittuneeksi. "Niin no saa nähdä kuinka kauan. Olen varma, että ainakin muutama henkilö tahtoisi tehdä minullekin tuollaisen arven naamaan." Hän totesi, mutta vakavoitui sitten.
"Minä olen pitänyt sen piilossa. Vain yksi minua opettanut varas tietää siitä eikä minun olisi pitänyt kertoa siitä hänellekään, mutta minä olin... peloissani. Hän käski olla kertomatta siitä kenellekään" Vaikeaa Kynnen ylpeyden takia myöntää että hänkin sentään pelkäsi jotain. Nuoren varkaan ilme synkkeni lisää ja hän tuijotti käsiään jotka olivat ristissä hänen polviensa päällä nyt. "Näin kun eräs vampyyri tapettiin. Ne repivät hänet kappaleiksi kadulla kun hän oli tehnyt selväksi kaikille olevansa vampyyri."
Sitten nuorukainen nosti leukansa jälleen päättäväisesti pystyyn. "Minä pidän huolen siitä, etteivät ne saa tietää. Minä kuitenkin tarvitsen haltian verta, mutta inhoan tappamista. En tapa ellei ole pakko, mutta he eivät saa koskaan tietää kuka heitä puri." Nuori albiino tuhahti. "Enpä tiedä miten kannattavaa se minun kohdallani oli, mutta on vampyyriydestä jotain hyötyäkin."
Sitten Kynsi yllättäen naurahti huvittuneena jälleen. "Niinkin kauan kuin olen pitänyt kaiken salassa, niin nyt minä sitten ole kertomassa kaikkea muukalaiselle. Mutta et sinä oikeastaan muukalaiselta tunnu vaikka en tiedäkään nimeäsi." Hän sanoi sitten ja käänsi viattoman näköisen lapsenkatseensa mieheen hymyillen vinoa hymyään. "Minua kutsutaan Kissankynneksi tai vain Kynneksi.... No ei se tietenkään ole oikea nimeni, mutta pidän siitä enemmän." Hän kertoi ja alkoi heilutella jalkojaan taas. "Oikea nimeni on kai Agaru. Se tarkoittaa karmiininpunaista. Joku on ollut todella vitsikäs antaessaan sen nimen minulle."
|
|
|
Post by Deleted on Jan 8, 2015 23:38:44 GMT 3
"Tässä maailmassa on paljon niitä, jotka revitään kappaleiksi kaduilla, mikäli he sattuvat kertomaan jotain itsestään", Lukki totesi. Itse asiassa, joskus sitä ei tarvinnut edes kertoa. Joskus riitti, että asuot kylässä, jossa oli ihmisiä. Heidän kylässään asuneet muunlaiset oli tapettu ihmisten yhteydessä. Luultavasti puhtaasti siksi, ettei ihmisestä kuulunut pitää. Ihminen ja kaikki ihmiselle myötämielinen tuli hävittää.
Nuorukaisen esittäytyessä Kynsi nyökkäsi, kuten korrektia oli jonkun kertoessa nimensä. Kynsi. Hän piti nimistä, jotka kertoivat käyttäjästään jotain. Lisäksi, mikäli nuorukainen oli valinnut nimekseen Kynsi, tämän toisella nimellä ei ollut merkitystä.
"Minulla on monia nimiä", Lukki vastasi omasta puolestaan. "Kenenkään, jonka kasvot ovat näinkin erottuvat, ei ole hyvä vaeltaa vain yhden nimen turvin. Mutta mikäli sinulla on joskus palava tarve etsiä minut käsiisi, etsi Lukkia. Ainakin osa killastasi tietää sen nimen. Minä olen tehnyt töitä heillekin."
Varkaiden kilta koostui nimenomaan varkaista. Jos joku oli pitänyt saada hengiltä, kääntyivät varkaat mielellään ammattilaisen puoleen. Lukki ei tappanut ketä tahansa, ei rahasta eikä ilmaiseksi, mutta ne kerrat, kun hän oli töitä saanut, kohde oli sopinut hänenkin listaansa. Monet Tharonille myötämieliset pikkuaateliset ja kauppiaat aiheuttivat hankaluuksia alueellaan asuville ihmisille. Niinpä oli paitsi oikein myös Lukin kaupankäynnin kannalta hyödyllistä siivota pois ne, jotka aiheuttivat hankaluuksia eniten. Luonnollisesti kusipään tilalle nousi usein toinen kusipää, mutta Lukki ei ollut koskaan ajatellut sen vähentävän hänen työnsä merkitystä.
Yksi kannattaja vähemmän oli yksi sortaja vähemmän.
Ilta oli laskeutunut ja katoilla alkoi olla tosissaan pimeää. Hetken harkittuaan Lukki nousi ja tarttui kiinni räystääseen. Ketterästä mies heitti itsensä sen ylitse ja pudottautui räystään alla odottavan tynnyripinon päälle. Hän loikki kansia pitkin alas ja loi sitten ylös yhden katseen.
Hänen leirinsä oli kylän ulkopuolella. Mikäli nuorukainen tahtoisi, hänellä ei ollut syytä kieltää tätä tulemasta juttuseuraksi. Kumpikin heistä oli tuomittu elämään suurimman osan ajastaan yksin. Seura silloin harvoin, kun sitä oli tarjolla, ei ollut ollenkaan huono asia. Varsinkaan yllättävän samankaltainen seura.
(Tämä selviö, no problem)
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 9, 2015 2:31:27 GMT 3
Kynsi nosti vasenta kättään jonka suojana metallinen suojus oli. Siinä oli sormiin asti yltävät suojat jotka päättyivät teräviin kissankynnen näköisiin piikkeihin. "Ensimmäinen oma aseeni. Sen mukaan minä nimenikin sain." Hän kertoi ja jäi sitten odottamaan esittäytyisikö albiino mieskin. Sehän olisi pelkästään reilua nyt kun Kynsikin oli sanonut oman nimensä.
"Lukki?" Kynsi toisti räpäyttäen silmiään miehen puhuttua. Ehkä jotkut varkaiden killassa tosiaan tunsivat sen nimen niin kuin mies oli maininnutkin, mutta Kynnelle se oli vieras. Joko kilta uskonut hänen tarvitsevan palkata ketään miehen kaltaista tai ehkä se oli jokin suurempi salaisuus killan sisällä eikä Kynsi vielä ollut sellaisten salaisuuksien arvoinen. "Pidän sen mielessäni." Hän lupasi. Totta hän ei suunnittellut mitään suurta murhaa ketään kohtaan ainakaan vielä ja pienet tapot pakon edestä hän hoiti itse, mutta aina saattaisi olla mukavaa tietää, että pystyisi ehkä löytämään tutun naaman uudelleen.
Nuori varas katsoi epävarmana kun Lukki nousi ja laskeutui sitten alas katolta. Punaisten silmien katse tosin kohtasi vielä toiset samanlaiset silmät, mutta Kynsi ei liikahtanutkaan heti. Tavallaan hän tahtoi seurata miestä, mutta ei ollut varma olisiko se sopivaa. he voisivat erota nyt. Kynsi voisi ehkä etsiä sopivan majatalon ja mennä sinne... mutta lapsekkaasti hän ei halunnut päästää irti tästä toisesta albiinosta jonka kanssa oli jakanut salaisuuksia katolla näinkin pitkään.
Hitaasti hän nousi seisomaan katon reunalle epäröiden yhä, mutta heilautti sitten itsensä pehmeästi alas reunan yli tynnereille ja pinoa pitkin ketterästi maahan. "Tuota... minulla ei oikeastaan ole paikkaa minne mennä täällä... "Hän aloitti ja raapi hieman lyhyehköjä valkosia hiuksiaan kädellään.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 9, 2015 17:27:09 GMT 3
Nuorukainen epäröi, mutta seurasi. Lukki odotti, että tämä pääsi alas asti ja nyökkäsi toisen todetessa, ettei tällä ollut täällä mitään majapaikkaa.
"Minulla on leiri kylän ulkopuolella. En yleensä majoitu majataloissa", Lukki totesi ja odotti nuorukaisen seuraavan lähtiessään kujaa pitkin kohti kylän reunamia. He ylittivät toiden kapean kadun, jonka jälkeen askelet suuntasivat kalmistolle. Hautausmaan reunalta Lukki valitsi kinttupolun, jota seuraamalla he pääsivät muutaman puun jq pajupuskan muodostamaan näkösuojaan.
Leiri oli yksinkertainen ja käytännöllinen. Tulta varten oli käyty hakemassa puita, mutta ilmeisesti Lukki oli leirissä ensimmäistä yötään, sillä nuotiota ei näkynyt. Reppu ja makuupussi oli jätetty huolettomasti nojaamaan puuhun. Niiden vieressä pienellä viltillä makoili suuri, hoikkarakenteinen koira kalvamassa nyysimäänsä polttopuuta.
Tulijat nähdessään koira nosti päänsä ja nousi rauhallisesti ylös. Se jolkotti ilmavin askelin isäntänsä luokse ja nojasi päänsä tätä vasten. Kaikki perikoiramainen riehuminen puuttui. Jokainen hengenveto, jokainen ele kieli synnynnäisestä, majesteettisiin mittoihin yltyvädtä ylpeydestä. Lukki tervehti koiraa yhdellä lempeällä silityksellä, joka pyyhki pitkän turkin koiran kasvoilta ja paljasti sen tummanruskeat silmät.
"Tämä on Warra. Tuulenkoira", Lukki selvensi. "Älä yritä tervehtiä sitä. Se tulee luoksesi, kun olet sen mielestä moisen arvoinen. Ylpeä paskiainen. Toisaalta, sillä on synnynnäisesti enemmän syitä olla ylpeä kuin useammilla 'älykkäämpien' lajien edustajilla.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 9, 2015 22:01:03 GMT 3
Aiemman yönsä Ruhtossa Kynsi oli viettänyt erään isommat rakennuksen terassilla, mutta hän oli tiennyt että piti herätä aikaisin ja häipyä ennen kuin omistaja huomasi. Siitä yöstä ei oikein ollut tullut mitään kun hän oli kokoajan odottanut, että tulisi ajetuksi pois. Sitä aiemman hän oli viettänyt käpertyneenä erään katoksellisen haudan kivisessä kyljessä kiinni. Ei varsin mukavaa sekään. Nyt Kynsi näytti tyytyväiseltä kun Lukki ei estänyt häntä tulemasta mukaansa leiriin. "Sehän sopii." Nuori albiino totesi ja lähti seuraamaan miestä tämän suunnatessa leirinsä suuntaan.
Kynsi kulki albiino miehen jäljessä sanomatta mitään vaikka hieman vilaisikin hautausmaan suuntaan heidän kulkiessaan sen reunamilla. Enpä tule nukkumaan sinne teidän kanssanne, Kynsi lupasi mielessään vainajille. Hän oli kyllä varma ettei niitä ollut kiinnostanut missä hän nukkui. Lähinnä mahdolliset vainajan omaiset olisivat harmistuneita kun huomasivat vierään henkilön haudalla häpäisemässä sitä nukkumalla siinä. Silti Kynsi oli nähnyt ikäviä unia aaveista jotka olivat seisoneet ympärillä huokuen kylmää ilmaa. Hän oli herännyt siihen, että oli oikeastikin palellut kylmän kiven takia.
Sitten he tulivat Lukin leiriin jota suojasivat muutamat puut ja pajupuskat. Leiri näytti valmiilta, mutta koskemattomalta. Lukki ei taatusti ollut vielä viettänyt yhtään yötä siellä. Albiino miehen oli täynyt saapua tänään. Kynsi antoi katseensa kiertää leiriä, mutta varsin nopeasti huomasi sen hoikkarakenteisen koiran ja jännittyi automaattisesti. Hänen niska karvansa nousivat pystyyn.
Kynsi jämähti leirin rajalle ja katsoi kuinka koira tuli tervehtimään isäntäänsä. Lukki esitteli koiran hänelle ja varoitti menemästä tervetimään sitä. "Älä siitä huoli. Koirat ja minä emme oikein... no nimeni ei turhaan ole Kissankynsi. Koirat eivät yleensä oikein pidä minusta ja minä osaan muuttua sellaisiksi eläimiksi jotka ovat varma paisti niille." Kynsi sanoi. Aavikkoilves kyllä saattaisi pärjätä koiraa vastaan, kani oli varma paisti... ja tuolla koiralla oli pitkät jalat. Se taatusti metsästäisi hänen pieni kokoista aavikkoilvestä ja kaniinia. No ainakaan nyt koira ei osoittanut mitään kiinnostusta häntä kohtaan, mutta koskaan ei voinut olla liian varma. Kynsi ei inhonnut koiria, mutta hän ei vain tuntenut niitä, mikä teki hänestä liian apävarman niiden kanssa. Lisäksi monia arvokkaita asioita vartioi yleensä koira. Joten hänellä oli hieman huonoja kokemuksia koirien suhteen.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 10, 2015 1:40:00 GMT 3
"Se on tuulenkoira, ei koira", Lukki totesi hymyillen, aivan kuin se olisi muuttanut vähintään kaiken. "Joskus uskon, että se on enemmän kissa kuin koira. Jahtaa kyllä asioita mielellään. Minä en suuremmin lihaa metsästä, eikä Warrakaan tunnu yrittävän tosissaan. Se taitaa nauttia ajosta enemmän kuin saaliin kiinnisaamisesta", mies jatkoi ja meni tarkistamaan reppunsa. Vaikka Warra olikin vahdissa, hänellä oli tapana varmistaa, että kaikki oli tallella. Tälläkin kertaa niin oli.
Nuotio syttyi kokenein ottein tuliraudoilla. Kun puut rätisivät ja tulen hehku lämmitti leiriä miellyttävästi Lukki malttoi istua alas ja työntää tulen ylle pienen pannullisen vettä.
"Minulla on suolakalaa, mikäli sinulla on nälkä. Samperin pahaa, mutta lähtee siitä nälkä", Lukki totesi ja katseli loimottavan tulen ylitse nuorta vierastaan. Tämä näytti nuorelta, lapselta, mutta oli selvästi kokenut elämässään paljon. Se teki tästä vanhemman kuin monesta Lukin ikäisestä. Kaikki kokemukset eivät varmasti olleet olleet miellyttäviä.
Mieleen palasi arpi nuorukaisen kaulalla. Albiino oli selittänyt sen olleen hinta, joka oli ollut pakko maksaa.
"Milloin sinä juduit purruksi? Oletan, että kyse oli joutumisesta, koska puhut siitä hintana", salamurhaaja kysyi sitten ja teki kädellään kehottavan eleen. Albiino vampyyri oli melkoinen kombinaatio. Häntä kiinnosti kuulla, kuinka tähän tilanteeseen oli päädytty.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 12, 2015 21:20:13 GMT 3
Kynsi murtsisti suuntaan. "No sehän muuttaa asian... Ei" Hän sanoi, mutta hivuttautui varovasti lähemmäs leiriä sitten pysyen vilkuillen välillä varautuneesti tuulenkoiraa. Hän tiesi ettei hänen pitäisi näyttää pelkäävänsä sitä, mutta ei täysin voinut muuttaa tilannetta. Kuitenkin hänen ylpeytensä ei sallinut hänen paeta paikalta. Hän oli päättänyt pysyä täällä ja hän pysyisi. Jos se koira päättäisi syödä hänet, hän ainakin tappelisi vastaan. Se ei hänestä helppoa suupalaa saisi. Ja sitä paitsi Kynsi ei ollut omassa aavikkoilveksen tai kanin hahmossa nyt. Yksi puraisu silti voisi luvata huonoa. Jos hän menettäisi verta, hänen tarvitsi paikata puute pian tai saattaisi päätyä tappamaan jonkun. Hänen oli oltava varovainen.
Nuori albiino ei kuitenkaan istunut alas ennen kuin Lukkikin istui. Silloin hän hivuttautui varovasti nuotion lähelle - toiselle puolelle kuin koira - ja istui alas maahan. Hän löysi sopivan oksan jolla tökkiä tulta koska hänestä oli vain jännittävää nähdä tulen leikkivän puun pinnalla. harmi, ettei se ollut hänen kykynsä... hallita tulta. Päin vastoin hänen ihonsa oli aina kylmä. Ei hän hallinnut jäätäkään, mutta 'onnettomuuden' jälkeen hänen ihostaan oli tullut kylmä. Varmaan vähäisen verenmäärän syytä.
Albiino mies trajosi hänelle suolakalaa jos hän halusi. Hän oli nälkäinen sillä ei oikeastaan ollut syönyt ainakaan pariin päivään, mutta ongelma oli se ettei hänellä juuri ollut ruokahalua ja joskus hän ei meinannut edes saada ruokaa pysymään sisuksissaan. Nuori vampyyri ei ollut vielä täysin tottunut siihen mitä vampyyriys toi mukanaan. Hänen 'onnettomuudestaan' ei ollut kulunut tarpeeksi kauan. Kynsi tyytyi vain kohauttamaan olkia tarjoukselle. Ehkä hänen pitäisi yrittää syödä.
Arpikasvoinen mies kysyi sitten hänen arvestaan. Koska hän oli sen saanut... Niin kuinka kauan aikaa siitä olikaan? Ei tarpeeksi kauaa että se olisi hänelle tuttua, mutta ei myöskään liian vähän aikaan jotta hän ei olisi jo hyväksynyt sitä. "Siitä on kai jotain kuukausia... korkeintaan puoli vuotta." Kynsi kertoi epämääräisesti. Mies halusi ilmeisesti kuulla asiasta lisää. "Eräs varas heitti yleisesti haasteen eräästä miehestä jonka kerrottiin olevan rikas. Se ei oikeastaan ollut minulle, mutta hän keksi yllyttää minuakin ja minä päätin ylpeyttäni yrittää saadakseni sen mitä killalta halusin. Ei minulle missään vaiheessa kerrottu, että mies oli vampyyri. Hänen aistinsa olivat uskomattomat ja hän sai minut heti kiinni kun yritin varastaan hänen kultaisen kellonsa. "Kynsi tuhahtai ja nojasi leukansa murjottavasti käteensä jonka oli tukenut polveaan vasten. Toisella kädellä hän yhä tökki tulta ja katseli kuinka liekit tarttuivat oksaan. "Sitten en oikeastaan tiedä mitä tapahtui. Hän sai jotenkin houkuteltua minut mukaansa. Elämään itsensä kanssa jonkin aikaa. Hän piti minusta oikeastana ihan hyvää huolta... kunnes sitten päättikin muuttaa minut vampyyriksi. Enkä minä edes tapellut vastaan... Mutta älä käsitä väärin. En minä oikeasti sitä halunnut. Hän vain sai sen jotenkin. En ole nähnyt häntä sen jälkeen."
"Joten kerro nyt sinäkin vielä, ettet olekaan ihminen vaan joku hemmetit ihmisusi tai jotain joka haluaa minun muuttuvan taas joksikin toiseksi hirviöksi." Kynsi heitti sitten.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 12, 2015 22:56:32 GMT 3
"Minä olen niin ihminen, kuin ihminen voi olla", Lukki hymyili. "Ruma, valkoinen ja yliherkkä auringolle, mutta ihminen yhtä kaikki."
Koska ruoasta ei suoraan kieltäydytty, Lukki kaivoi esille pienen kääreen. Se löyhkäsi monen sylen päähän ja haju vain voimistui miehen avatessa sen. Sisältä löytyvät kaksi kalaa aseteltiin repusta löytyvälle pannulle ja tyrkättiin nuotion viereen lämpenemään. Oli se nyt ainakin parempaa kuumana kuin kylmänä, jollei varsinaisesti hyvää kumminkaan päin.
"Olen kuullut, että heidänkaltaisillaan on valta vaikuttaa ajatuksiin", Lukki sanoi sitten. "Kaikki, mitä he sanovat, tuntuu hyvältä ajatukselta. En usko, että sinulla olisi ollut mahdollisuuksia kieltäytyä vaikka olisit palavasti halunnut. Tosin, sehän siinä onkin Sinä et halunnut kieltäytyä, koska heille ei sanota ei."
Lukki suhtautui varauksella magiaan, varsinkin, jos sen tarkoitus oli ronkkia jonkun mieltä ja ajatuksia. Luonnollisesti hänellä oli siihen hyvä syy; hänen aikeensa eivät varsinaisesti sopinut monenkaan korvan kuultavaksi. Toisekseen, hän oli edennyt askel askelelta kohti tavoitettaa vuosikymmeniä. Pienikin virheliike voisi suistaa kaiken tieltä ja jättää hänet merkityksettömäksi sieluksi keskellä toisia samanlaisia. Miehelle, jonka elämäntehtävä oli kuolla, se olisi ollut korvaamattoman hirveää. Ajatus siitä, että hänen olisikin jäätävä tänne. Elettävä kauemmin kuin oli pakko. Yritettävä rakentaa itsensä ja minuutensa uudelleen vuosikymmenten jälkeen. Hän ei edes tiennyt, kuka oli enää.
Eikä halunnut tietää.
"Joidenkin mukaan siitä voi parantua, jos löytää tekijänsä. En tosin tiedä, miten. En tiedä, onko moinen tottakaan. Vanhoissa tarinoissa on melkoisesti kaikenlaista ja jos puoletkaan olisi totta, eläisimme varsin erilaisessa maailmassa."
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 13, 2015 19:14:01 GMT 3
Kynsi hieman nyrpisti nenäänsä ruuan hajulle jonka hän haistoi vaikka istuikin toisella puolella nuotiota. Hänen oli vaikeuksia saada tavallistakaan ruokaa alas niin kuinka ihmeessä saisi jotain tuolta haisevaa sitten. Hän toivoi, että lämmittäminen tekisi siitä jotain parempaa kuin se oli, mutta sitä kai oli turha toivoa.
Nuori albiino pudotti pitelemänsä oksan nuotioon kuunnellen mitä Lukki kertoi hänelle ja hymähti sitten. "Minäkin pystyn vaikuttamaan ajatuksiin... mutta tosin vain eläimiin. Saan ne tottelemaan itseäni joka tapauksessa." Hän kertoi. Tosin hänen kykynsä oli kaiketi ollut synnynnäinen. Hän ei ollut ihan varma sillä kun oli alkanut kutsumaan sitä kyvyksi hän oli jo ollut vampyyri. Eikä hän vielä osannut käyttää kykyään täydellisesti, mutta sen kai hän voisi pitää omana tietonaan. Hän oli jo tunnustanut tarpeeksi paljon asioita joiden tunnustamisesta hänen ylpeytensä ei pitänyt.
Kynsi suorastaan höristi korviaan kun mies puhui hänelle siitä, että vampyyriydestä voisi ehkä parantuakin. Hän nosti verenpunaisten silmien katseen takaisin mieheen. "Tuota en tiennytkään." Hän sanoi. "Ehkä minun pitäisi yrittää etsiä se vampyyri jos se mitenkään on mahdollista. jos olisi pienikin mahdollisuus..." Maailma oli iso paikka. Yhden tietyn vampyyrin etsiminen ilman kunnon tuntomerkkejä oli lähes mahdotonta. Vampyyri mies ei ollut kantanut mitään erityisiä piirteitä. Ainakaan nuori varas ei ollut huomannut, mutta hänen muistikuvansa koko miehestä olivat varsin sekavia. Ja vaika hän löytäisi vampyyrin tämän tuskin kertoisi hänelle mitä piti tehdä parantuakseen eikä Lukin sanat paljoa antaneet toivoa. Kynsi silti halusi parantua.
Nuori albiino nappasi maasta toisen oksan ja alkoi tökkiä tulta uudelleen, mutta vilkaisi silti vielä nuotion toisella puolella istuvaan miehen. Auttomaattisesti hänen katseensa van kulki tämän arpeen. Sille ei voinut mitään. Hän yhä pohti sitä, että olisi ollut jännittävää kuulla sen tarina, mutta hän ei kehdannut kysyä koska mies ei ollut aiemminkaan vaikuttanut valmiilta kertomaan sitä. "Minä pidän vanhoista tarinoista... en vain osaa lukea." Kynsi totesi sitten.
|
|
|
Post by Deleted on Jan 14, 2015 1:04:24 GMT 3
Lukki ei kommentoinut nuorukaisen puheita eläinten hallitsemisesta. Piti Lukki moista taitoa kuinka vastenmielisenä tahansa, hänellä ei ollut mitään syytä tuoda sitä nuorukaisen tietoon. Se ei hyödyttäisi kumpaakaan, saattaisi päin vastoin tehdä yhteisellä leirinuotiolla istumisesta vaivaantunutta. keskustelun kääntyessä vampyyriin Lukki nyökkäsi. Hän ei tiennyt sanoa mitään sen enempää, kuin oli jo sanonut. Jos Kynsi päättäisi etsiä vampyyrin joskus, ja löytäisi myös, eittämättä tämä saisi silloin tietää vanhojen tarinoiden todenperäisyyden.
Salamurhaaja käänteli kalaa pannulla. Suolaisen kalan haju oli muuttunut hiukan siedettävämmäksi paistamisen myötä, vaikkei se nyt varmasti hajuhermoja hyväillyt vieläkään. Siinä kohennellessaan valmistuvaa ateriaa tulisella pedillään mies pani merkille, että Kynnen katse eksyi taas kasvon arpeen. Se ei ollut kovinkaan harvinaista. Jotkut tuijottivat revennyttä suupieltä koko keskustelun ajan. Hyvä, etteivät sentään suu auki. Jotkut yrittivät kohteliaasti olla huomaamatta sitä. Jotkut taas katselivat tietoisesti muualle ja tekivät arvesta paljon suuremman numeron, kuin mitä olisivat tehneet kohdatessaa hänen kasvojensa irvokkuuden ihan reilusti.
"Minulla on harvoin aikaa lukea. Olen kuullut tarinoita matkoillani aina silloin tällöin", mies vastasi ja nojasi kapeaan kovuun takanaan. Tulen loimotus ja pimeä loivat kasvoille varjoja, jotka piirsivät arven röpelöiset rajat selvemmin. Irvokas virne sai Lukin ilmeiden lukemisesta vaikeaa. Hymy pysyi yllä tilanteesta huolimatta. Hyny, joka kirjaimellisesti paljasti hampaat ja yletti lähes korvaan asti.
"Kerron tosin niitä harvemmin eteenpäin. Minun suussani ne tuppaavat saamaan synkkiä sävyjä. Tähän maailmanaikaan väki kuuntelee mieluummin utopiaa hyveellisistä prinsessoista ja kunniallisista ritareista kuin valtiaasta, jonka verikoirat kulkevat ympäri maaseutua ryöstämässä ja raiskaamassa kaikki, joiden veri ei ole valtiaan silmissä kyllin arvokasta. Tosin pitää kunnioitetulle johtajallemme antaa tunnustus. Hän on hyvin reilu ja tasa-arvoinen siinä, kuka pääsee hengestään. Olen nähnyt pikkupoikia pilkottuina isiensä vierelle. Tyttöjä häpäistyinä ja kuoliaaksi piestyinä sillä samalla aukealla, jossa sotilasjoukko raiskasi heidän äitinsä. Itse asiassa, yhdestä kylästä olivat tappaneet jopa karjan ja kotieläimet. Se osoittaa jo tehtävälle omistautumista", albiino totesi eikä välittänyt peitellä kuvotusta äänestään.
|
|
|
Post by RavenGuardian on Jan 14, 2015 20:21:07 GMT 3
Ei Lukin edes tarvinnut sanoa sitä ääneen. Kynsi kyllä tiesi ettei se kyky ollut aivan parhaimmaista päästä, mutta ei hän sitä itse ollut valinnut itselleen. Sitä paitsi siitä oli joskus hyötyä jos osasi maanitella vaikkapa vahtikoiran olemaan hyökkäämättä. Saattoi pelastaa hänen oman henkensä. "Kissojen kanssa minä tulen ihan ilman kykyäkin hyvin toimeen." Nuori albiino sanoi. Parhaina kykyinään Kynsi kuitenkin piti haltoille annettua lahjaa muuttua kahdeksi eläimeksi. Kanina olo nyt oli arveluttavaa, mutta se oli nopea. Aavikkoilveksestään Kynsi piti enemmän. Siltikin oudosta syystä hänen eläinhahmonsa olivat miespuolisia Kynnen itse ollessa oikeasti tyttö. Tavallaan Kynsi unohti sen itsekin.
Nuori varas katseli kun Albiino mies käänteli kalaa pannulla. Haju oli ehkä muuttunut aavistuksen verran paremmaksi, mutta Kynsi yhä epäili mokaman syömiskelpoisuutta. Hän nyrpisti hieman nenäänsä. "Oletko ihan varma, että tuota tosiaan voi syödä?" Nuorukainen töksäytti ennen kuin ehti edes ajatella. Olisikohan ollut parempi vain käydä ostamassa, varastamassa tai metsästämässä jotain aprempaa syötävää. Kynnen ilves pystyi metsästämään ja jos tarpeeksi epätoivoinen oli niin kani söi kyllä kaikenlaiset apilat ja voikukat.
Taas hänen oksansa oli tulen nielaisema, hänen täytyi irroittaa otteensa siitä ennen kuin polttaisi sormensa. Kynsi arvasi Lukin huomanneen hänen tuijottavan arpea, mutta ei sen puoleen yrittänyt leikkiä kohteliasta kääntää katsettaan eikä tehdä siitä mitään nomeroakaan. Arpi oli kuitenkin jollain tapaa kiehtova. Olihan se ruma, mutta kuitenkin. Kynsi vain räpäytti silmiään ja siirsi katseensa miehen punaisiin silmiin. "Minäkin kuulen monia tarinoita. Varkailla tuntuu olevan niitä paljon kaiken näköisten uutisten ja huhujen lisäksi." Hän kertoi.
"Minä myös pidän enemmän synkistä tai pelottavista tarinoista... Tosin minulla oli tapana pitää tarinoista jotka kertoivat Valtiattaresta ja Valtiaasta. Enemmänkin kyllä niistä jotka kertoivat Alaniksesta vaikka Valtiaasta kertovat ovatkin enemmän synkkiä." Nuori albiino kohautti laihoja olkiaan. Hänen verenpunaiset silmät tuijottivat jälleen tulta. "Minä inhoan rakkaustarinoita." Hän ei kertakaikkiaan voinut sille mitään, että synkät tarinat jollain tapaa koskettivat häntä enemmän. Kyllä se mitä Lukki kertoi valtiaan tekevän oli väärin ja kauheaa, mutta kuitenkin. Kynsi ei ymmärtänyt syytä siihen miksi niin tapahtui ja ainakin suurin osa varakaiden kiltaa oli puolueettomia. Juurikin siitä syystä, että kumpi osapuoli vain täsäs sodassa hirttäisi heidät kaikki jos saisivat kiinni.
|
|