Jalastaan kiinni

[Vampuuri]

//Raven ja Mishal tännepäin. \\

Lao Peredhi

   Keväinen tuuli kohisi Esjan metsän lehviköissä. Oli kaunis ja lämmin päivä, kesä saapuisi pian. Puut seisoivat jylhinä paikoillaan, täydessä vehreydessään. Ja erään puun juurella, korkeahkon kallionseinämän vieressä, touhusi nuori fauni. Sorkkajalkaisella oli edessään laakea kivi, jonka päällä makasi hoidettavana pieni potilas. Metsähiiri oli jäänyt haukan kynsiin, mutta kuin ihmeen kaupalla lintu oli päästänyt irti ja uhri oli muutaman oksakerroksen läpi pudottuaan jäänyt roikkumaan kuusenoksalle. Heikkotahtoisempi jyrsijä olisi jo kuollut vammoihinsa ja shokkiin, mutta ei tämä pikkuruinen soturi.
   Toinen ihme onnekkaalle hiirelle oli, että kiertävä parantaja oli juuri sinä päivänä sattunut kulkemaan kyseisen kuusen ohi ja huomannut olennon ahdingon. Hetkeäkään ei Lao ollut odottanut, vaan oli heti etsinyt suojaisan paikan, jossa hoitaa avutonta olentoa. Nyt hiiren kyljessä oleva haava oli sidottu, ja näppäräsorminen fauni asetti juuri lastaa potilaan murtuneeseen takajalkaan. Hoitoa helpotti paljon, että hiiri vaikutti ainakin ymmärtävän yleiskieltä ja pysyi rauhallisena.
    Pian kaikki potilaan vammat olivat hoidossa, ja Lao nosti tuon varovasti kiveltä puun juurakon alla olevaan koloon. Siellä tuo voisi tervehtyä rauhassa.
 "Noin. Ota nyt pari viikkoa rauhallisesti", fauni saneli hymy huulillaan hiirelle, ja suoristautui sitten jaloilleen, "Oikeastaan, voisin hakea vielä ennen kuin jatkan matkaa sinulle kipua turruttavaa yrttiä. Luulen tietäväni, mistä sitä löytyy. Odottele täällä."

   Lao käveli syvemmälle metsään, etsien yrttiä. Hänelle Esjan metsä oli tuttu, eikä kestänyt kauaakaan, kun hän jo huomasi hieman kauempana tutun, tillimäisen kasvin. Hän otti muutaman juoksuaskeleen kohti kasvia ja-
   WHAM.
   Se tapahtui niin nopeasti, ettei Lao edes ymmärtänyt. Vain pelästyksen ja yllätyksen sekainen pihahdus pääsi hänen huultensa välistä. Ja seuraavaksi hän huomasi roikkuvansa pää alaspäin. Hämmentyneenä fauni katsoi oikeaa jalkaansa, josta roikkui. Kintereen ympärille oli kiristynyt köysi, joka jatkui jonnekin oksistoon. Lao käytti vähäisiä vatsalihaksiaan kurottaakseen köyteen, ja testaili sitä sormillaan. Tiukassa oli, eikä köysikään mitään ohuinta ollut.
   Fauni antoi itsensä rojahtaa suoraksi alas. Hänen laukkunsa oli pudonnut maahan. Aivan, puukko! Toivo nousi hetkeksi, ja Lao kurotti laukkuaan. Toivotonta. Hänen laukkunsa ja sormiensa välissä oli toistakymmentä senttiä, vaikka hän kuinka yritti.
   Lao luovutti jälleen hetkeksi, huohottaen. Tämä ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. Ehkä ansan asettanut tulisi tarkistamaan ansansa pian, ja hän pääsisi alas. Tai sitten tuo kävi vain kerran tai pari viikossa ansansa läpi. Pakokauhu alkoi kyteä faunin sisällä. Kulkisiko kukaan tässä metsän osassa tähän aikaan? Lao teki ainoan asian, joka hänen mieleensä enää tuli.
 "APUA!" nuorukainen huusi, asettaen kummatkin kätensä suunsa sivuille, "Kuuleeko kukaan!? Apua!"

[RavenGuardian]

Mishal

Aurinko paistoi taivaalta vihreänä kukoistavan lehvästön läpi. Sen valoa osui polkua kulkevan nuoren faunin hiuksiin joissa kuvastui enemmänkin juuri vastakkainen vuodenaika kuin nyt oli. Fauni koko väritykseltään oli kuin pilkahdus syksyä keskellä kevättä joka oli kesänkorvilla. Vaikka oli lämmintä niin sarvekkaalla oli päällään pitempihihainen pusakka, mutta hihat hän oli sentään käärinyt ylös eikä huppu ollut päässä. Hänellä oli myös rispaantunut harmaanvihreä laukku olkapäällään ja rauhallisesti tuo sorkkajalka kulki polkua eteenpäin. Hänen oli tarkoitus tavoittaa jossain vaiheessa muu näyttelijäseurue joka oli edennyt pidemmälle jo muutaman päivän etumatkalla koska nuori fauni oli itsepäisesti halunnut pysyä Wariandissa... ainakin alkuun. Hänen mieleensä oli muuttunut sitten ja nyt hänen oli otettava muut kiinni.

Mishal kirosi hieman kun koetti kulkea polun ylle kurottuvan oksan ali ja hänen varsin näyttävät kauriinsarvensa tarttuivat kiinni siihen ja hänellä kesti jonkin aikaa saada itsensä irti. Sarvien oli täytynyt kasvaa hieman tässä vuodenaikana. Mishal ei ollut aivan normaali fauni sillä hänen puolikkaansa nimenomaan oli kauris ei vuohi. Se ei ollut kovin yleistä, mutta ei nyt ihan mielettömän harvinaistakaan. Kun sarvekas oli päässyt irti hän jatkoi taas matkaa sorkat kahisuttaen aluskasvillisuutta. Hän oli aika varma, että vaikka koettikin kulkea oikopolkuja pitkin hän ei saavuttaisi seuruetta ennen kuin vasta perillä Silionissa jonne he halusivat matkustaa viemään näyttelytaidettaan niin kuin he sanoivat. Mishal ei ymmärtänyt miksi heidän ylipäätään oli tehtävä tämä matka. Hän itse olisi pysynyt mieluiten Wariandissa koska siellä oli paras mahdollisuus päästä hoviin jonne nuori fauni suorastaan palavasti halusi. Hän oli varma, että hänellä olisi lahjoja siihen. Hänen vain pitäisi tulla nähdyksi. Silionissa esiintyminen oli hänen mielestään melko turhaa, mutta sinne seurue meni.

Äkkiä hänen kauriin korvansa erottivat kummallisen äänen. Se tuli jostain lähettyviltä ja sai Mishalin varuilleen. Viimein asia mihin hän halusi törmätä oli ihmiset joten se sai hänet väkisinkin hyvin varautuneeksi kun hänen liikkuessa yksin metsästä kuului outo ääni. Mishal oli pysähtynyt paikoilleen kun ääni oli kuulunut, mutta nyt oli aivan hiljaista. Hänen ruskan väriset silmänsä eivät havainneet mitään uhkaavaa. Korvat kääntyilivät etsien uutta ääntä ja kohta hän kuulikin avunhuutoja. Hetken epäröityään hän lähti hölkkäämään siihen suuntaan mistä ääni kantautui, mutta vakuutti itselleen jos se oli ihminen tai ihmisten jekku, hän lähtisi heti pois.

Nuori fauni hidasti vauhtiaan kun oli tarpeeksi lähellä ja hiipi sitten lopunmatkaa kurkistamaan puskan takaa. Avunhuutaja ei ollut ihminen vaan toinen fauni joka roikkui jalastaan ansassa. Mishal ei kuitenkaan heti rynnännyt sinne avuksi ja kuulosti ympäristöä ja vasta sitten kun oli varma, että oli turvallista tulla esiin hän tuli pois puskasta. "Tullaan, tullaan. Älä huuda." Nuori fauni sanoi hieman tylyynsävyyn, joka oli kyllä hänelle ihan normaali, ja astelli ansaanjääneen eteen. Hän tuhahti hieman kun tarkasteli ansaa. Se saattoi olla ihmisten tekosia, mutta toivon mukaan ansastaja ei tulisi nyt paikalle.

"Varo päätä." Mishal kehotti sitten ja kutsui tulen. Sillä sai nopeammin tuon köyden poikki. Hän osoitti köyttä ja tuli tarttui siihen pienenä liekkinä joka nakersi köyden poikki.

[Vampuuri]

Lao Perehdi

   Laosta tuntui, että hän oli huutanut äänensä käheäksi, ja joutui pitämään tauon. Epätoivon aiheuttama kauhu mylläsi vatsassa, saaden hänet tuntemaan olonsa huonoksi. Eikä siihen auttanut ollenkaan päähän pakkautuva veri ja oikeasta jalasta nopeaan katoava tunto. Mitä jos jalka menisi kuolioon ennen kuin kukaan ehtisi paikalle? Epätodennäköistä, mutta faunin kasvava pakokauhu ei katsonut järkeä.
   Fauni oli jo ehtinyt nostaa kätensä uudelleen huutoa varten, kun joku ilmestyi puskasta sivummalta. Nuorukainen vähää välitti tylystä äänensävystä, hän oli vain uskomattoman iloinen, että joku oli tullut.
 "Zarathin kiitos..." Lao pihahti, sanat kuitenkin jäivät hieman epäselviksi käheän kurkun takia.
Pää alaspäin ja silmät sumeina hän ei oikein ottanut selvää pelastajastaan, hän pystyi toistaiseksi rekisteröimään vain tuon syksyisen värityksen.
   Pian toisen antaman varoituksen jälkeen köysi antoi narskuen periksi. Pudotus ei ollut onneksi pitkä, ja maassa oli sammalta. Eihän se mikään pehmein alusta ollut, mutta paljon parempi kuin paljas kallio. Lao otti itsensä vastaan käsillään, mikä puolestaan pehmensi pudotusta. Fauni läjähti niskan kautta maahan selälleen, toinen fauni toivottavasti oli väistänyt hieman. Lao oli yllättävän kovaa tekoa ruumiinrakenteensa nähden, olihan hän käynyt läpi ties mitä kolauksia lyhyen elämänsä aikana. Nytkään hän ei tuntenut kuin hetken aikaa kipua jäsenissään, ennen kuin se turtui pois pelkäksi säryksi. Hän heilautti itsensä miltein välittömästi istumaan ja hetken tuskailtuaan solmun kanssa hän sai avattua köyden kintereensä ympäriltä. Pieni sorkan liikautus kertoi, että jalka oli kunnossa huolimatta hetkellisesti keskeytyneestä verenkierrosta.
   Lao huokaisi helpotuksesta ja kääntyi pelastajansa puoleen. Hän olisi muussa tapauksessa noussut ylös, mutta ei uskonut jalkansa vielä kestävän moista. Hänhän olisi vaikutanut vielä nykyistä säälittävämmältä, jos olisi noussut ylös vain kaatuakseen uudestaan.
 "Kiitos, kiitos oikein kovasti", nuorukainen saneli istualtaan, kahdensävyisten silmien katse pelastajassaan. Tuo oli myös fauni, tosin ei tavallinen. Monihaaraiset sarvet ja jalkojen väritys paljasti, että kyseessä oli puolikauris. Harvinainen näky, Lao oli vain kerran aiemmin nähnyt moisen vilaukselta, "Voinko mitenkään korvata tätä sinulle?"

[RavenGuardian]

Mishal

Kaurisfauni auttoi toisen faunin alas roikkumasta ja väisti hieman kun toinen kierähti varsin taidokkaasti maassa niin, ettei pudonnut suoraan päälleen. Mishal kuitenkin kallisti hieman päätään tarkastellessaan tätä. "Itse minä tänne kävelin eikä Zarath minua lähettänyt." Kaurisfauni sanoi sitten hieman vitsaillen, mutta hänestä ei ottanut selvää kun hän kuulosti aina jotenkin töykeältä. Hänen suhtautumisensa nyt vain sattui olemaan hieman varovainen uusien tuttavuuksien kanssa vaikka tämä toinen olikin fauni niin kuin hänkin. Mishal teki myös muunlaisenkin havainnon tästä toisesta kaverista. Tämä oli muuten tavallisen näköinen fauni, mutta tältä puuttui jotain. "Jäikö häntäsi ehkä johonkin toiseen ansaan?" Ruskanvärinen fauni kysyi. Sitä ei oltu tarkoiettu mitenkään röyhkeäksi kysymykseksi, mutta hänen äänen sävynsä saattoi tehdä siitä sellaisen.

"Mitä pienistä." Mishal totesi kun toinen oli alkanut kiittelemään häntä, mutta ruskaturkki epäröi sitten kun kuuli kysymyksen olisiko mitään miten toinen voisi korvata hänelle tämän. Ei puolikauris odottanut mitään korvausta teostaan. Hänestä oli vain kuulunut auttaa toista joka oli vieläpä hänen omaa lajiaan. "Jos kertoisit oletko nähnyt sellaista varsin kirjavaa sekalaista näyttelijäjoukkoa vähään aikaan?" Eihän muutakaan keksinyt. Kaurisfauni tosin yhä epäili, ettei saisi joukkoa kiinni... tai no hänhän liikkui yksinään näitä "oikopolkuja" pitkin kun taas seurueessa oli noin kymmenen jäsentä joka eteni tietä pitkin. Jos tämä Mishalin "oikopolku" nyt todella oli nimensä mukainen hän saattaisi saada joukon kiinni, mutta hän alkoi epäilemään sitä kulkiko edes oikeaan suuntaan enää.

Risahduksen ääni lähistöllä sai puolikauriin korvat nousemaan taas pystyyn ja hän säpsähti hyvinkin kaurismaisesti. Samalla hänen ruskasilmiensä katse kääntyi tutkimaan ympäristöä keho jännittyneenä. "Samperin ihmiset." Poika mutisi ja käänsi sitten katseensa toiseen fauniin. "Kuule jos et ole loukkaantunut niin kehottaisin sinua nousemaan pian ylös ja lähdetään pois täältä ansan luota. Luulen, että se kuuluu ihmisille. Heistä on kivaa loukuttaa eläimiä ja muita. En halua olla paikalla kun tuon ansanomistaja tulee." Hän kyllä taistelisi kovasti jos loukunasettaja nyt sattuisi paikalle koska muisteli vielä sitä kuinka ihmiset olivat yrittäneet metsästää hänet eivät edes reilusti. Sitä vanhaa arpeakin alkoi taas särkeä hänen muistelleessaan menneitä. Mishal vihasi ihmisiä sen takia. Joten nyt olisi parempi lähteä ennen kuin joutui tappelemaan lähtemisestä. Sillä hän todellakin tappelisi eikä pakenisi enää sitten kun näkisi ihmiset. Siitä taas saattoi seurata ongelmia. Mishal ojensi kätensä ruskeaturkkiselle faunille auttaakseen tämän ylös. Sitten olisi aika häipyä. He voisivat jatkaa juttua jossain kauempana ansasta.

[Vampuuri]

Lao Peredhi

   Toinen fauni ei vaikuttanut täysin ystävälliseltä. Äänensävy ja ilme, joka tosin taisi olla hänen perusilmeensä, antoivat hänestä röyhkeähkön kuvan. Lao tosin oli törmännyt yhteen jos toiseen persoonaan matkoillaan, ja hän tiesi, että asiat eivät aina olleet sitä, miltä päällepäin näyttivät. Sitä paitsi, olihan toinen auttanut häntä mitään kyselemättä, joku oikeasti röykeä ryöväri olisi jättänyt hänet oman onnensa nojaan.
   Lao hieroi hieman oikeaa jalkaansa, verenkierron palautuminen toi mukanaan inhottavan, kihelmöivän tunteen.
 "Näyttelijäjoukko?" hän vilkaisi ylös toiseen, "En ole nähnyt, luulen että he kulkisivat suurempia teitä pitkin. Ja olemme aika kaukana lähimmästä tiestä."

   Kaurisfaunin puhuessa ihmisistä ja lähtemisestä Lao ei voinut olla huomaamatta tuon sävyä ja suhtautumista. Nuoremmalla faunilla ei itsellään ollut vahvoja mielipiteitä ihmisten suhteen. He olivat tehneet aikojen saatossa vääryyksiä niin ympäröivää maailmaa kuin muita lajejakin kohtaan, mutta he olivat yhä eläviä olentoja. Lao ei uskonut, että menneiden tulisi vaikuttaa liikaa nykyhetkeen - ainakaan valtiaan johtaman massamurhan tasolle. Toinen fauni ei puolestaan vaikuttanut pitävän ihmisistä vähääkään.
 "Hyvä on", Lao tarttui toisen ojentamaan käteen ja tuon avulla kampesi itsensä ylös sanoen perään vielä lyhyen kiitoksen. Jalka oli täysin kunnossa, mutta tunnottomuus ja kihelmöinti näkyivät selvästi tuon seisonnassa ja kävelyssä, "Pieni hetki vain, tarvitsen tätä..."
   Lao kumartui ottamaan pudonneen olkalaukkunsa maasta ja heitti sen nopeaan hartioilleen. Sitten hän käveli selkeästi ontuen aiemmin etsimänsä yrtin luokse. Se muistutti hyvin paljon tilliä, ja siinä oli kellertäviä kukkia. Varsin hyvää särkylääkettä, varsinkin pienille metsäneläimille. Hän alkoi tarkasti katkoa kasvin varsia, niin ettei vahingoittaisi itse kasvia. Eihän siinä menisi kauan, mutta odotus saattaisi tuntua inhottavalta toiselle faunille, joka vaikutti hermostuneelta ansan lähellä.
 "Tuota... Miksi uskot että ansa on ihmisten?" Lao yritti pitää jonkinlaista keskustelua yllä, vaikka kankeasti sen tekikin.

[RavenGuardian]

Mishal

Ei Mishal aina tarkoittanut olla töykeä, mutta röyhkeys oli suojakilpi maailmaa vastaan. Tosin sen takia hän tuli huonosti juttuun kenenkään kanssa. Hänen luonteensa oli myös hyvin temperamenttinen, tulinen, joten harvat jaksoivat olla sellaisen sisupussin kanssa tekemisissä. Jos joku jaksaisi odottaa niin kaurisfauni kyllä pikku hiljaa alkaisi vaikuttamaan enemmän ystävällisemmältä. Ja olihan hän tullut toisen faunin avuksi mikä oli jokin hyväntahdon osoitus. Mishal ei ollut paha vaan hieman etäinen muihin nähden. Tai no ihmisiä kohtaan hänen asenteensa sitten olikin aivan eri. Se kaikki paha mitä ihmiset olivat tehneet oli syöpynyt hänen mieleensä ja myrkyttänyt hänet täysin ihmisiä vastaan. Se oli kyllä saanut hänen varuilleen muidenkin suhteen.

Kaurisfauni katseli valppaana ympärilleen, mutta kysyi kuitenkin väliin näyttelijäjoukosta. Vastaus oli kieltävä, mutta en hän oikeastaan odottanutkaan että joukko olisi täällä metsässä rymynnyt. Siitä hän oli hieman huolissaan kun toinen mainitsi heidän olevan kaukana lähimmästä tiestä. Se tarkoitti sitä, että Mishal oli yksinkertaisesti kävellyt harhaan jossain vaiheessa. "Pahus." Hän kommentoi ja puraisi hampaitaan yhteen. "Taidan olla hieman hukassa. Kunhan nyt vaan edes kulkisin oikeaan suuntaan." sanat mutistiin enemmän itsekseen kuin tarkoitettuna kenellekään.

Mishal hermostui enemmän mitä pidempää he olivat siellä paikoillaan. Hän ei todellakaan halunnut törmätä ansoittajaan. Sentään hän sai toisen faunin jaloilleen, mutta tämä sanoi tarvitsevansa vielä pienen hetken. Mishal puraisi huultaan harmista ja risti käsivartensa rinnalleen. Hän kuitenkin odotti sillä aikaa kun toinen meni keräämään jostain kasvista osia. Kaurisfauni ei tiennyt mihin sitä kasvia käytettiin. Hänellä ei ollut harvainta aavistusta miksi se oli niin tärkeää eikä Mishal ollut ihan se terävin kynä penaalissa. "Mihin tuota tarvitaan?" Hän ei kuitenkaan voinut olla kysymättä vaikka pysyikin kokoajan varuillaan ympäristön suhteen.

Entä mistä hän oli varma, että tämä ansa kuului ihmisille? Ei hän ollutkaan, mutta hänellä oli siitä hyvin vahva epäilys. "Ihmiset rakastavat tunkea ansojaan kaikkialle ja vahingoittaa muita. "Kaurisfauni sanoi ja liikahteli hieman hermostuneena. "Olemmeko nyt valmiita siirtymään?" Hän kysyi sitten, mutta epäröi sitten hetken. "Olen muuten Mishal Ruska." Kaurisfauni esittäytyi sitten yhtä töksähtävästi kuin aiemminkin oli puhunut. Oli oikeastaan aika ihmeellistä, että sellainen joka osasi näytellä muita rooleja, vaikutti omana itseänään niin töykeältä.

[Vampuuri]

Lao Peredhi

   Toisen faunin vastaus hänen esittämäänsä kysymykseen oli sen verran suoraviivainen, ettei nuorempi keksinyt mitä siihen vastata. Ehkä tuolla oli jotain historiaa ihmisten kanssa? Onneksi muitakin puheenaiheita oli.
 "Tämä yrtti on hyvää särkylääkettä, ajattelin viedä sitä potilaalleni", ruskeaturkkinen vastasi toisen aikaisemmin esittämään kysymykseen.
Lao oli kerännyt tarpeeksi kasvia, ottaen huomioon että potilas oli pieni hiiri. Tällä määrällä se kyllä selviäisi koko parantumisajan kivut. Hän kääntyi haarasarvisen puoleen, joka vaikutti pitävän ympäristöä tarkasti silmällä.
 "Olen nyt valmis", Lao sanoi pieni hymy suupielessään, ja lähti johtamaan heitä kauemmas ansasta, joka taisi olla toisen hermostuksen syy. Päämäränä oli toistaiseksi paikka, jonne fauni oli potilaansa jättänyt.

   Lao värähti ehkä pienoisesti toisen esitellessä itsensä. Häneltä tuppasivat joskus tavat unohtumaan.
 "Ah, hauska tutustua", hän sanoi nopeasti, "Olen Lao, Lao Peredhi."
Maa vietti hieman alaspäin. Matkaa oli jonkin verran edessä, ja sen taittaminen hiljaisuudessa olisi ollut kiusallista.
 "Tuota... Kysyit aiemmin siitä näyttelijäjoukosta..." fauni aloitti kömpelösti, "Minne he olivat matkalla? Voisin ehkä opastaa sinut sinne kiitokseksi."

//Anteeksi lyhyt viesti, on tässä ollut hiukka kiire...

[RavenGuardian]

Mishal

Kyljessä tuntuva iso raksinmuotoinen arpi kyllä jaksoi muistuttaa Mishalia siitä millaisia ihmiset olivat jos hän nyt muuten muka voisi unohtaa sen. Ihmiset olivat ottaneet hänet kiinni ja sitten huvin vuoksi päästäneet hänet taas vapaaksi metsästääkseen hänet uudelleen tehdäkseen hänestä metsästysmuiston omaan taloonsa. Sellaista kohtelua oli aika hankalaa unohtaa. Onneksi näyttelijäseurue oli tullut hänen avuksi. Se oli se samainen seurue jonka mukana hän nytkin pysytteli. Siitä oli tullut hänen perheensä ja liikkuva kotinsa. Siitä huolimatta hänellä oli unelmana päästä hoviin näyttelijäksi. Se saattaisi tosin tarkoittaa eroa muusta joukosta, mutta asiat muuttuivat. Ei hän siellä ikuisesti voinut pysyä. Hänen oli mentävä unelmiensa mukana.

"Potilaalle? Oletko jonkin parantaja?" Kaurisfauni kysyi pää hieman kallella ja käsivarret ristittyinä rinnalle. Hän vapautti ne sitten seuratakseen toista faunia sinne minne tämä oli johtamassa heitä. Hän olisi voinut ihan vain erotakin tästä nyt kun tämä oli pelastettu, mutta jostain syystä hän päätti kuitenkin seurata. Eipä hänellä oikeastaan parempaakaan tekemistä ollut ja häntä tavallaan kiinnosti kuulla lisää. Ihan sama kunhan paikka oli jossain muualla kuin tämän ansan lähettyvillä. Mikähän mahtoi olla toisella potilaana? Toivon mukaan ei ainakaan ihminen. Mishal vain harppoi kauriin jaloillaan toisen perässä, mutta pysytteli varuillaan.

Muisti hänkin sitten esitellä itsensä ja sai hän vastauksen siihen kuka tämä toinen oli. Vai Lao. Kaurisfauni nyökäytti hieman päätään ja jatkoi sitten hiljaista kulkemista alaspäin viettävää maastoa pitkin. Sotten ruskeaturkkinen fauni rikkoi hiljaisuuden aika kömpelösti. "He olivat matkalla Silioniin. Minun oli myös tarkoitus liittyä taas heidän seuraansa siellä." Mishal kertoi. "Matkaseura kyllä kelpaisi ja olenhan minä ehkä hieman... oikopolulla..." Hän myönsi sitten hieman häpeissään siihen kun toinen tarjoutui opastamaan hänet perille. Hän haroi hieman hiuksiaan. Kai nyt kuka tahansa voisi mennä hieman eksyksiin näillä metsäpoluilla?

[Vampuuri]

Lao Peredhi

   "Hieman jotain sinnepäin, kyllä", Lao oli vastannut toisen kysymykseen, oliko hän parantaja. Jotkut eivät pitäneet häntä parantajana ollenkaan, koska hän ei käyttänyt magiaa apunaan. Siksi hän oli ollut epävarman kuuloinen vastatatessaan toisen kysymykseen.

    Oikopolulla vai? Toinen taisi siis olla eksyksissä, tai eksynyt tuolta oikopolultaan, vaikka olisikin tiennyt minne oli matkalla. Ei mikään ihmeellinen juttu, oli Lao törmännyt moneen näillä seuduilla eksyneeseen. Vähemmän tottuneelle kaikki polut ja maamerkit näyttivät samoilta.
 "Silioniin siis. Opastan sinut mielelläni, olen sen ainakin velkaa", ruskeaturkki sanoi toiseen ujohkosti katsoen ja pieni hymy huulillaan.
   He saapuivat viimein faunin potilaan luokse. Lao käveli puun vierelle ja asettui polvilleen maahan. Pienen hiiren pää ilmaantui juurakoista, se katsoi mustilla silmillään ensin parantajaansa ja sitten toiseen fauniin tuon takana, nenä nopeasti väpättäen.
 "Tässä", Lao kaivoi laukustaan keräämänsä yritit ja asetti ne hiiren eteen. Potilas haisteli niitä kiinnostuneena ja töni kasvinvarsia nenällään, "Pureskele muutama sentti vartta aina, kun jalkaan tai kylkeen sattuu. Ja muista levätä tarpeeksi."

[RavenGuardian]

Mishal

Kaurisfauni mietti tuota epävarmaa sävyä Laon äänessä, mutta ei sanonut siihen mitään. Parantaja tai jotain sinne päin. Ihan sama. Mishal seurasi häntä pysytellen valppaana niiden ansanasettajien suhteen. Ikinä ei tiennyt jos ne olivatkin lähettyvillä ja haluaisivat napata pari faunia. Yhden hännättömän erikoisuuden ja yhden harvinaisen kaurisfaunin. Siitähän ne kirotun ihmiset olisivat hyvin hyvillään. puolikauris saattoi jo nähdä miten he olivat päätyneinä johonkin irvokkaaseen kokoilmaan ihmisjoukkion kilistellessä maljoja sen kunniaksi. Hän ravisti ajatuksen pois päästään. Ne paskiaiset saisivat huomata ettei hän ainakaan helposti aikoisi kaatua. ja taas hänen sarvensa tarttuivat hetkeksi läheiseen oksaan kiinni. Niistä hän nykäisi itsensä kiukkuisesti irti.

Mishalia hieman nolotti myöntää se , että hän oli tosiaankin hukassa täällä. Hän oli vain lähtenyt seuraamaan joitain "oikopolkuja" vaikka hänen olisi pitänyt pysyä tiellä, mutta hän oikeastaan oli suunnitellut säästävänsä aikaa ja saavansa seurueen kiinni poikkeamalla metsään. Joo ei mikään hieno älyväläys, mutta Laon onneksi hän oli tehnyt niin. Hän ei muuten olisi ollut pelastamassa tuota ruskeaturkkista faunia. No ehkä niin oli tarkoituskin olla. Nyt hän saisi opastajan itselleen. Eipähän tarvinnut yksin jatkaa tätä harhailua ja päätyä sitten ties minne. "Kiitos." Mishal sanoi. Hän sai sentään hieman hymyiltyä takaisin kun lyhyempi fauni hymyili hänelle. pikainen ja pieni hymy, mutta osoitti sentään, että hän oli asiasta kiitollinen.

He ilmeisesti saapuivat perille johonkin sillä Lao hidasti vauhtia ja käveli sitten erään puun vierelle. Mishal oli hieman kummastunut kun ei nähnyt merkkiäkään toisen faunin potilaasta. Koska Lao oli puun luona tämän potilaan varmaan täytyi olla myös siellä. Kaurisfauni käveli hieman lähemmäs kurkistamaan. Hiiri. Mishal oli odottanut jotain hieman isompaa potilasta. Hänelle itselleen ei varmasti olisi tullut mieleenkään auttaa hiirtä joten hetken hänen kasvoillaan oli kysyvä ilme. "Vai hiiri." Hän totesi, suoristautui siitä kurkistelemasta ja käveli hieman etäämmälle odottamaan, että Lao sai asiat hoidettu sen pikku otuksen kanssa. Hän itse piti silmällä metsää koska he eivät hänen mielestään olleet vielä tarpeeksi kaukana siitä ansasta.

[Vampuuri]

Lao Peredhi

   Mishalin todetessa, että kyseessä oli hiiri, faunipojan korvia alkoi kuumottaa hieman. Monet ihmettelivät hänen tapaansa jäädä auttamaan joka pientä metsäneläintä. Sanoivat sen olevan tarpeellisen taidon tuhlausta. Lao luonnollisesti oli täysin eri mieltä. Hänelle kaikki elämä oli arvokasta, eikä yksi ollut toista parempi.
 "N- niin", Lao sanoi epävarmalla äänellään, keskittyen samalla tarkistamaan hiiripotilaansa siteitä, "En vain voi kävellä ohi, jos joku on avuntarpeessa ja tiedän pystyväni auttamaan."

   Pian Lao oli valmis. Hän hyvästeli hiiren ja toivotti sille hyviä jatkoja ennen kuin suoristautui. Hän tarkisti, että kaikki hänen tavaransa olivat mukana. Kaikki mitä kuuluikin olla mukana, oli laukussa. Aurinko oli siirtynyt jo lakipisteensä ohi, joten jos faunit halusivat Silioniin ennen pimeää, pitäisi kiirehtiä. Lao pyyhki hieman kariketta jalkojensa karheasta karvasta kävellesään sivummalla odotelleen Mishalin luo.
 "Noin, olen valmis", hän sanoi hymyillen ujosti, "Silion, katsotaas..."
Metsässä liikkumiseen tottunut fauni katselin hieman ympärilleen. Puiden rungoissa sammal kasvaa pohjoispuolella. Tällä yksinkertaisella tavalla hän nopeasti katsoi ilmansuunnat, ja muisteli minkä maamerkin oli nähnyt viimeksi ja missä. Tässä ei mennyt montaakaan sekuntia.
 "Tännepäin", Lao lähti kävelemään suuntaan, jossa uskoi Silionin olevan, ja viittoi toista faunia seuraamaan.

[RavenGuardian]

Mishal

Ei kaurisfauni nähnyt mitään väärää siinä, että joku auttoi niin pieniä olentojakin kuin hiiret. Se vain oli hänestä hieman kummallista. Jotenkin hänestä vaan tuntui ettei ketään kiinnostanut tarpeeksi auttaa edes isompia olentoja. Laon täytyi olla todella hyväsydäminen. Sellainen tuntui jotenkin hyvin harvinaiselta nykyään. Maailma miten Mishal sen näki, oli julma. Hän ei suuremmin luottanut kenenkään ja pyrki vain kohti omaa päämääräänsä. Jos hänen tarvitsi sen saavuttaakseen hankkiutua eroon jostakin, hän teki niin. Tosin luontoa hän yhä arvosti ja ihmisiä hän vihasi. Toivon mukaan valtias joskus onnistuisi järjestämään niin että niistä harmin kappaleista päästäisiin kokonaan eroon. Ihmiset eivät olleet mitenkään luonnollisia. Tappoivat ja kiduttivat kaikkea mihin vain käsiksi pääsivät.

Mishal heilautti vain kättään ja siirtyi hieman syrjempään tarkkailemaan ympäristöä antaen toiselle faunille rauhan hoitaa potilaansa. Kukaan ei saapunut häiritsemään heitä sillä aikaa ja kohta Mishal kuuli Laon hyvästelevän hiiren. He olisivat siis valmiita lähtemään matkaan. Kaurisfauni käänsi katseensa hännättömän lajikumppaniinsa. Toinen vaikutti yhä jotenkin ujolta, mutta katseli ympärilleen ilmeisesti hakien jotain merkkiä oikeasta suunnasta. Mishalista koko metsä näytti ihan samalta. Puita puiden jälkeen. Hän olikin tottunut enemmän Wariandin kaupunkiin missä vietti enemmistön ajastaan. Metsissähän ei ollut näyttelijälle töitä ja Mishalilla oli suuri pyrkimys edetä urallaan joten metsissä oleskelu oli hieman jäänyt häneltä menneisyyteen.

Hännätön fauni näytti viimein päättävän minne suuntaan heidän tuli kulkea. Mishal lähti seuraamaan häntä pohtien väkisinkin samalla mitähän toisen hännälle oli käynyt. Vitsikkääseen kysymykseen kun toinen ei ollut vastannut. "Taidat aika usein liikkua metsässä." Hän totesi viimein kun he olivat hetken jo kävelleet eteenpäin. Äkkiä hän kuitenkin pysähtyi katsellen taas valppaana ympärilleen hetken. "Odotas." Mishal sanoi sitten ja lähti kävelemään syrjemmälle. Eräästä pusikosta kuului rahinaa ja sen luokse hän kulki. Kun hän pääsi lähemmäs syksynväriset silmät huomasivat jälleen uuden ansan. Tämäkin oli lauennut ja piti otteessaan kettua. Mishal mutristi suutaan kiukkuisesti ja irrotti ketun joka saman tien ampaisi matkaan irti päästyään. "Hiton ihmiset." Kaurisfauni mutisi.

[Vampuuri]

Lao Peredhi

Kaksikko ehti hetken matkaa kulkea, ennen kuin kaurisfauni esitti uuden kysymyksen. Tai no, pikemminkin toteamuksen.
”Kuljeskelen aika paljon metsissä”, Lao vastasi, ”Olen kulkenut syntymästä saakka. Kaupungit eivät oikein viehätä minua…”
Lao ei pitänyt kaupunkiympäristöstä. Liian vähän elämää. Ruskeaturkkinen piti siitä, kun sai aina kuulla linnun laulua, tai lehvästön kohinaa, tai kosken kuohuntaa. Tähän ympäristöön hän oli syntynyt ja tätä hän rakasti. Kyllä, kaupungeissa elämä olo turvallisempaa ja helpompaa, sitä fauni ei voinut kieltää. Talvella oli kylmä ja suojaa oli hankala löytää, kaatosateita eivät tiheimmätkään kuusen oksistot pitäneet, ja kesän kuumimpaan aikaan olisi vaarallista kulkea, jos ei tiennyt lähteiden tai puhdasvetisten jokien sijainteja. Kaikesta tästä huolimatta metsä oli Laon koti, ja hän kuolisi mieluummin kuin muuttaisi loppuiäkseen kaupunkiin.
Lao hätkähti hieman toisen pyytäessä odottamaan. Hän seurasi toista muutaman askeleen verran perässä, ja pian syy selvisi. Vangiksi jäänyt kettu juoksi heti irti päästyään pää viidentenä jalkana jonnekin aluskasvillisuuden sekaan. Tummaturkkinen katsoi surullisesti Mishalin purkamaa ansaa.
”Ansojen asettaminen tähän aikaan pitäisi kieltää”, nuorukainen sanoi surkealla äänellä, ”Ties vaikka poikasiaan hoitava äiti jäisi loukkuun…”
Hetken katsottuaan suuntaan, jonne kettu oli hävinnyt, käänsi fauni katseensa taivaalle. Äh, he olivat tuhlanneet liikaa aikaa.
”Jatketaan matkaa, muuten emme kerkeä perille ennen pimeää”, Lao sanoi ääni hieman säikkynä ennen kuin lähti jälleen johtamaan lajitoveriaan oikeaan suuntaan.